Ecuador – matkalla reppureissaajien Gringolandiassa

Ecuador – matkalla reppureissaajien Gringolandiassa

kirjoittaja -

Ecuador on pinta-alaltaan Etelä-Amerikan pienin valtio, mutta matkailutarjonnaltaan kuin koko manner pienoiskoossa. Ecuadorissa elämykset eivät lopu kesken: patikointia ja intiaanikulttuureita Andeilla, surffausta ja valaiden bongailua Tyynenmeren rannoilla, koskenlaskua ja viidakkoretkiä Amazonilla. Kiersimme Ecuadorin turistipoluilla ja syrjäkylillä etsimässä vastausta siihen, miksi maa on niin suosittu reppureissukohde – todellinen Gringolandia.

Teksti Ilkka Karisto
Kuva Simon Matzinger, CC

 

”Maksamme 1,15 dollaria. Ei senttiäkään enempää”, hattupäinen mies mesoaa etupenkissä. ”Ei senttiäkään enempää!” matkustajien kuoro toistaa.

Bussin kuljettaja ja rahastaja alkavat hikeentyä.

”Siinä tapauksessa voitte kävellä”, kuski ilmoittaa.

Ulkopuolista tilanne varmasti huvittaisi: täyteen ahdettu bussi seisoo jyrkänteen reunalla jossain Ecuadorin Andeilla, reilun kolmen kilometrin korkeudessa. On kylmää ja pimeää, kello on neljä aamuyöllä. Moottori on sammutettu. Vuohi tai porsas kopistelee katolla, yrittää kai irrottautua kiinnitysköysistään. Ja bussin sisällä kiistellään kovaan ääneen matkalipun oikeasta hinnasta.

Ecuadorin hallitus on muutamaa kuukautta aiemmin nostanut bensiinin hintaa 40 prosentilla, ja bussin kuljettaja yrittää siirtää korotuksen lippujen hintoihin sellaisenaan.

Matkustajille se ei käy. He ovat köyhiä markkinakauppiaita, jotka kiertävät kylästä toiseen nyyttiensä kanssa. Moinen korotus veisi heiltä työn.

Ennen tämä väli Chugchilan–Zumbahua maksoi tasan dollarin. Nyt yhden bussin kokoinen tupo-osapuoli on päätynyt 15 prosentin tasokorotukseen.

Eikä senttiäkään enempää.

Vartin kinastelun jälkeen matkustajien kanta voittaa. Kuski käynnistää moottorin ja ohjaa kapinakulkuneuvon jyrkkään mäkeen ja painaa torvea varoittaakseen vastaantulijoita mutkaisella pikkutiellä. Arvovaltatappion kokenut rahastaja avaa radion: siirappista latinoiskelmää, tietysti.

Vuoristotie laskeutuu kahta tuntia myöhemmin auumuauringossa kylpevään Zumbahuan kylään.

On markkinapäivä ja hulina kylän keskusaukiolla sen mukainen, mutta tällä kertaa ostokset on jätettävä tuonnemmaksi. Vartin ajomatkan päässä Zumbahuasta on nimittäin Quilotoan kraatterijärvi, yksi Ecuadorin hienoimmista – ja vielä toistaiseksi tuntemattomimmista – luonnonnähtävyyksistä.

Ylhäältä katsottuna kraatterijärvi on huikaiseva näky: syvänsininen vesi peilaa vuoren seinämiä, eikä rinteillä näy kuin muutama lammaslauma paimenineen. Kaukaisuudessa siintävät lumihuippuiset tulivuoret.

Kraatteri ympäristöineen tarjoaa mielenkiintoisia patikointireittejä. Ylhäältä katsottuna kraatterijärvi on huikaiseva näky: syvänsininen vesi peilaa vuoren seinämiä, eikä rinteillä näy kuin muutama lammaslauma paimenineen. Kaukaisuudessa siintävät lumihuippuiset tulivuoret. Laskeutuminen kraatterin pohjalle jyrkkiä, mutkittelevia polkuja pitkin vie yli puoli tuntia. Korkeusero on 300 metriä.

Jos Quilotoa olisi Euroopassa, tänne olisi rakennettu köysirata. Istun rantatöyräälle ja ihailen maisemaa. Juuri tällaisia hetkiä varten ihminen on kai valmis vapaaehtoisesti matkustamaan aamuöisin ahtaissa busseissa kanojen kanssa. On hiljaista. Ne harvat muut paikalla olevat turistit ovat jo kipuamassa ylös. On kuin koko paikka olisi tehty vain yksinäistä suomalaisturistia varten.

Tämä on poikkeuksellista Ecuadorissa – maassa, joka on Etelä-Amerikan tiheimmin asuttu ja yksi reppureissaajien suosikkikohteista.

Olemme poikenneet syrjään maan halkaisevalta valtatieltä, Panamericanalta, ja siksi tunnelma on täysin erilainen kuin Quitossa, Banosissa, Otavalossa tai muissa keskuksissa. Ai että minkälainen tunnelma niissä sitten on? Käydään katsomassa.

Mariscal, Etelä-Amerikan Khao San Road

Jos joku kehitysmaaromantikko vielä väittää, että reppumatkailijat ovat niitä, jotka tekevät yksilöllisiä valintoja ja kohtaavat paikallisen kulttuurin aidosti, tuokaa hänet äkkiä Mariscalin alueelle Quiton keskustaan.

Yhdellä silmäyksellä hän näkisi loputtomasti ravintoloiden valomainoksia ja kymmeniä inkavillapaitoihin pukeutuneita valkonaamoja, jotka kantavat selässään ylisuuria rinkkoja. Jos hän seisoisi aloillaan yli minuutin, hänen käteensä olisi tyrkätty vähintään kymmenen koskenlaskuesitettä sekä viisi tarjousta retkestä Galapagossaarille.

Mariscal on Etelä-Amerikassa samanlainen käsite kuin Bangkokin Khao San Road Aasiassa. Täältä matkailija saa kaiken tarvitsemansa.

Seison Juan Leon Mera- ja Calama-katujen kulmassa muistilehtiön kanssa. Aion tehdä tilannetta havainnollistavan kokeen. Kierrän yhden korttelin ja lasken, mitä kaikki turistipalveluita sen sisään mahtuu.

Tulos 22 baaria tai kahvilaa, 20 ravintolaa, 18 matkatoimistoa, 14 hotellia, kahdeksan matkamuistomyymälää, seitsemän pesulaa, kolme kielikoulua ja retkeilyvälineliikettä sekä kaksi tatuointistudiota ja kirjakauppaa. Tämä kaikki siis vajaan neljänsadan metrin kävelyn aikana.

Ravintolatarjonta ulottuu afganistanilaisesta intialaiseen ja tex-mexistä thairuokaan. Pelkistettyyn kana-riisi-diettiin tottuneet matkailijat kokevat miellyttävää runsaudenpulaa illallispaikkaa valitessaan:

Maistuisiko tänään sushi?

Vai miten olisi mongolialainen barbeque?

Hei, mutta entäs se sveitsiläinen fondue-paikka?

Jokaisessa korttelissa on ainakin yksi mielikuvituksellisella ja hyvällä maulla sisustettu trendibaari, joka saa Helsingin Punavuoren baarit näyttämään pahaisilta juottoloilta. Matkailija voisi viettää koko lomansa yhden korttelin alueella Mariscalissa. Monet tuntuvat viettävänkin: viikon aikana törmää jatkuvasti samoihin naamoihin. Päivät he tankkaavat kielikoulussa espanjan alkeita, illat real alea brittipubeissa.

Jokaisessa korttelissa on ainakin yksi mielikuvituksellisella ja hyvällä maulla sisustettu trendibaari, joka saa Helsingin Punavuoren baarit näyttämään pahaisilta juottoloilta.

Baareissa vaihdetaan reissuvinkkejä (”You must visit Peru! It’s awesome!”), kerrotaan kauhutarinoita Kolumbiasta (”It’s a crazy country but the dope is cheap, though.”) ja vertaillaan kokemuksia: kuka on syönyt grillatun marsun, kenen reppu ryöstetty bussiasemalla.

Mariscal on tukikohta, josta matkailijat singahtavat muualle Ecuadoriin kiipeilemään vuorille tai viidakkoretkille. Sitten he taas palaavat Mariscaliin kirjoittamaan matkablogiaan, ylensyömään ja juomaan kannukaupalla mojitoa.

Mariscal on virkistävä poikkeus pitkällä Etelä-Amerikan matkalla, lomaa lomasta, mutta pidemmän päälle paikka alkaa vaikuttaa yli-ikäisten abiristeilyltä. Siellä nkee liian monta liian humalaista kielikurssilaista ja kuulee liian paljon Manu Chaoa ja Bob Marleyta.

Mariscalin vuoksi Quiton vanhakaupunki on jäänyt paitsioon. Se on sääli, sillä vanhakaupunki on kolonialistisen arkkitehtuurin ulkomuseo ja Unescon maailmanperintökohde.

Ecuadorin monenmoiset nähtävyydet

Goottityylisen basilikan kupolista avautuu näkymä yli Quiton kattojen. Ensin pitää vain voittaa korkean paikan kammo ja nousta huteranoloiset puuportaat 115 metrin korkeuteen. Se kannattaa.

Basilikan nurkilta löytyy sattumalta yleinen sauna. Lämpötila on kuitenkin aivan liian matala, ja avoimesti lauteilla kuherteleva paikallinen pariskunta on muuttaa suomalaisen puritaaniseksi siveyspoliisiksi.

Jotain rajaa!

Saunan jälkeen on hyvä hetki tehdä reissusuunnitelmia ja pohtia Ecuadorin tarjoamia mahdollisuuksia. Maa on kuin Etelä-Amerikka pienoiskoossa. Ecuadorista löytyy viidakkoa, vuoristoa, hiekkarantoja ja bonuksena eläimistöltään ainutlaatuiset Galapagossaaret.

Ecuador on kuin Etelä-Amerikka pienoiskoossa: viidakkoa, vuoristoa, hiekkarantoja ja bonuksena eläimistöltään ainutlaatuiset Galapagossaaret.

Manner pienoiskoossa -ajatuksen vaalijat jättävät kuitenkin kertomatta toisen puolen totuudesta. Kaikkea toki on, mutta se kaikki ei ole parasta mitä Etelä-Amerikalla on tarjota: Ecuadorin biitsit eivät vedä vertoja Venezuelalle. Inkarauniot ovat vaatimattomampia kuin Perussa. Vuoristomaisemat eivät huikaise aivan samalla tavalla kuin Kolumbiassa tai Boliviassa, eikä viidakkokaan ole yhtä tutkimatonta ja villiä kuin Brasiliassa.

Ecuador on pienin Etelä-Amerikan valtioista ja tuntuu kärsivän jonkinlaisesta alemmuuskompleksista: maasta ei ole tullut naapureidensa Perun ja Kolumbian tavoin Gabriel Garcia Marquezin tai Mario Vargas Llosan veroisia kansainvälisesti arvostettuja kirjailijoita ja, mikä kauheinta, jalkapallomaajoukkue ei oikein pärjää tärkeissä mittelöissä.

Otavalon ponchot

Banosin pikkukaupunki elää turismista. 15 000 asukkaan kaupungissa käy joka vuosi yli 150 000 matkailijaa. Kauniissa vuoristolaaksossa sijaitseva Banos on tunnettu kuumista lähteistään ja retkeilymahdollisuuksistaan.

Tällä kertaa rankkasateet kuitenkin estävät reippailun, ja kuumat lähteet osoittautuvat vaatimattomiksi ja turhan sottaisiksi. Siksi olen satojen muiden reppureissaajien tavoin päätynyt baariin. Siellä soitetaan Scorpionsia.

”Olen matkustellut neljä vuotta ja yhden päivän käytämättä kertaakaan kotona”, perinteiseen saksalaiseen kisällinasuun pukeutunut nuorukainen huutaa korvaani. Olutta läikkyy pöydälle.

Baarissa ei ole yhtään ecuadorilaista. Tarjoilija puhuttelee minua saksaksi. Päätös maiseman vaihtamisesta syntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun ajaudun pöytään, jossa istuu ihka-aitoja ruotsalaisia demarinuoria.

Turistit hankkivat tuliaisensa maineikkaasta Otavalosta. Se on huono juttu hintatietoiselle reissaajalle.

Myös toinen turistien suosikkikohteista, Otavalo, on hienoinen pettymys. Otavalo tunnetaan käsitöistään. Otavalo-heimon naisten kutomia ponchoja ja villapaitoja myydään ympäri Etelä-Amerikkaa, Euroopassakin. Muualla Ecuadorissa samojen tuotteiden hinnat ovat usein noin neljänneksen halvemmat kuin Otavalossa. Turistit hankkivat tuliaisensa silti juuri maineikkaasta Otavalosta. Se on huono juttu hintatietoiselle reissaajalle, hyvä juttu paikallisille: otavalo-intiaaneja pidetään maailman rikkaimpana alkuperäiskansana.

On taas poikettava pääreiteiltä, mentävä ”off the beaten track” kuten reppureissaajien tunnollisesti tankkaama Lonely Planet -opaskirja asian ilmaisee.

Ecuadorilaisilla markkinoilla

15 000 asukkaan Saquisilissa on tänään, kuten jokaisena torstaina, markkinapäivä. Aamuseitsemältä keskusaukiolla on jo täysi hyörinä. Intiaaninaiset kantavat painavia nyyttejään myyntipaikoille, ja vanha mies kiskoo uppiniskaista lammasta perässään.

Salsa pauhaa kovaäänisistä. 28-vuotias Daniel, levykauppias Guayaquilista, on pystyttänyt myyntikojunsa keskusaukion laidalle.

”Matkustan työkseni markkinoilta toisille. Joka päivä jossain kylässä on markkinat”, Daniel kertoo. ”Nyt kun bussilippujen hinnat ovat nousseet, minunkin on täytynyt nostaa levyjen hintoja.”

Piraattilevyt maksavat nyt yhden dollarin kappale.

Kylän laidalla, viiden minuutin kävelyn päässä keskusaukiolta on käynnissä eläinmarkkinat. Myytävänä on laamoja, lampaita, hevosia, lehmiä ja sikoja. Urheilukentän kokoinen alue on täynnä eläinten jätöksiä. Onneton kulkukoira on jäänyt auton alle, eikä kukaan ole vaivautunut siivoamaan raatoa.

Kauppa käy. Kumaraselkäinen mies nostaa lampaita auton lavalle, ja apuri sutii eläinten kylkiin maalitahran merkiksi siitä, kenelle mikäkin eläin kuuluu.

Vieressä sidotaan vastahankittujen sikojen jalkoja kiinni. Siat karjuvat ja rimpuilevat vastaan. Taitavat aavistaa kohtalonsa.

Laaman hinta on 50 dollaria, pienen söpön porsaan saisi kympillä. Yhdessä kojussa kaupitellaan ruokaa – porsaan- ja naudanlihaa! Käsite lähiruoka saa aivan uuden merkityksen.

Palaan kuitenkin lounasaikaan kylän keskustaan, jossa paksuun ponchoon pukeutunut Alberto myy grillattua kanaa Bolivar-kadun kojussaan. Hänkin kiroaa Ecuadorin nykymenoa.

”Köyhillä ei ole enää varaa mihinkään. Tienaan 120 dollaria kuussa. Ennen perheellämme oli varaa syödä ulkona, enää ei.”

Saquisilissa näkyy vain muutama turisti.

”Matkailijamäärät ovat vähentyneet. Terrorismin pelko on karkottanut jenkit”, Alberto sanoo. Hän on kokenut matkailijakadon itsekin. Vielä muutama vuosi sitten mies työskenteli baarimikkona veljensä hotellissa. Nyt hotelli on suljettu kannattamattomana ja veli on muuttanut tuhansien ecuadorilaisten tapaan Italiaan paremman toimeentulon perässä.

Olemme jälleen kerran reppureissaajan perusdilemman äärellä.

Olemme jälleen kerran reppureissaajan perusdilemman äärellä. Alberto ja hänen veljensä toivoisivat, että koko maa olisi yhtä Mariscalia. Kehitysmaissa turisti merkitsee paikallisille yrittäjille helppoja dollareita. Mutta autenttisuutta etsivä tiukan linjan reissaaja jyrsii mieluummin luista kanaa Saquisilin markkinoilla kuin mutustaa pitsaa kaltaistensa seurassa Alberton veljen hotellissa. Näin hän uskottelee pääsevänsä lähelle paikallista kulttuuria, ja varmasti niin osittain käykin.

Mutta tarpeeksi monen hikisen bussimatkan, suihkuttoman majoituksen ja ”söinköhän juuri huuhkajan oksennuspallon” -kokemuksen jälkeen hänkin alkaa kaivata albertoja. Silloin hänelle kelpaisi taas kylmempikin sauna, ja jos tarkemmin ajattelee, niin niitä ruotsalaisdemareitakin kuuntelisi mielellään vartin ajan.

Mutta ei minuuttiakaan kauempaa.

 

Näin matkustat Ecuadorissa

Ecuadorin bussiverkosto on erittäin kattava – ja eteläamerikkalaisilla standardeilla – toimiva. Bussit kiertelevät usein ristiin rastiin katuja uusia matkustajia houkuttelemassa, maantien päälle lähdetään vasta kun kaikki paikat on täytetty.

Ecuadorin junat on tarkoitettu lähinnä turistien maisemanbongaukseen. Erityisen suosittu on Riobamban ja Sibamben väli, jonka loppuosuuden laskeutuminen jyrkkää vuorenrinnettä on päätähuimaava kokemus. Parhaat näköalat junan katolta. Varaudu tungokseen.

Galapagossaarille matkustetaan lentäen. Lue matkavinkit täältä.

Ecuadorin nähtävyydet

Suuri osa Ecuadoriin saapuvista matkailijoista haluaa reissultaan aktiviteetteja: vuorilla patikoimista, vaeltamista, koskenlaskua, surffausta, sukellusta, viidakkovaellusta, lintujen bongausta, pyöräilyä, ratsastusta…

Järjestelyt hoituvat helpoiten Quiton matkatoimistoissa.

Vaihtoehtoisesti turisti voi paneutua paikalliseen elämään: tutustua mielenkiintoisiin intiaanikulttuureihin tai vaikkapa maan suurimman kaupungin, Guayaquilin, räppiskeneen.

Ruoka Ecuadorissa

Kana ja riisi. Riisi ja kana. Joskus ehkä kana ja ranskalaiset perunat. Siinä ecuadorilainen ruokavalio pelkistettynä. Ei kuitenkaan hätää: pienellä vaivalla matkailija löytää paljon muutakin. Rannikolla syödään tietysti kalaa. Yksi maukkaimmista ruokalajeista on ceviche.

Ecuador on myös yksi maailman suurimmista katkaravuntuottajamaista, mikä näkyy ruokalistoissa.

Paikallinen erikoisuus on cuy eli marsu. Se grillataan kokonaisena vartaassa. Mochan kylä, Ambaton ja Riobamban välissä Panamericana-tien varressa on kuuluisa marsutarjonnastaan.

Hyvä tietää

Quito sijaitsee kolmen kilometrin korkeudessa. Jos sinne lentää suoraan merenpinnan tasolta, ensimmäiset päivät kannattaa ottaa rauhallisesti, jotta välttää vuoristotaudin oireet.

Ecuador siirtyi vuonna 2000 käyttämään valuuttanaan Yhdysvaltain dollareita.

Ecuador on turvallinen maa matkustaa, joskin Quitossa esiintyy turistien ryöstöjä. Kolumbian vastaisella rajalla on toisinaan levotonta, varsinkin viidakkoseuduilla. Tilanne kannattaa tarkistaa ennen matkustamista.

Viidakko- ja rannikkoalueilla on silloin tällöin sekä malaria- että dengue-epidemioita. Vuoristossa (esimerkiksi Quitossa) ei hyttysiä tarvitse pelätä.