Risteily lumotuille Galápagossaarille

Risteily lumotuille Galápagossaarille

kirjoittaja -

Päiväntasaajan halkaisema Galápagos on luontomatkaajan unelmakohde. Saarten ainutlaatuisia eläimiä katsellessa evoluution jäljet voi nähdä omin silmin. Risteilyt ovat suosituin tapa tutustua Galápagossaariin.

Teksti Yaroslava Troynich ja Ville Palonen
Kuva Ville Palonen

”Ei tuo vielä mitään ole. Huomenna näytän teille isompia liskoja”, leveilee ryhmämme luonto-opas, kolmekymppinen Javier Suarez. Muutaman metrin päässä kirkkaankeltainen matelija tasapainoilee kahdella jalalla ja kurottelee kohti kitukasvuisen puun alaoksia. Laavaleguaani ei ole moksiskaan kuvia räpsivästä turistiryhmästä.

Aikansa tilannetta seurattuaan opas taputtaa käsiään yhteen kuin pikkulapsia kaitseva tarhatäti, ja pyytää meitä palaamaan laivaan.

Joudumme jättämään laavaleguaanien ja fregattilintujen asuttaman North Seymourin saaren, joka on ensimmäinen pysähdyspaikkamme kolmipäiväisellä luontoristeilyllä Galápagossaarilla.

Galápagossaarten risteilyalukset

Risteilyt ovat suosituin tapa tutustua Tyynestä valtamerestä kohoavan saariryhmän ainutlaatuiseen luontoon. Ecuadoriin kuuluvilla saarilla vierailee joka vuosi parisataatuhatta turistia. Meidän lisäksemme Galapagos Legend -aluksella on kuutisenkymmentä matkustajaa. Suurin osa heistä on viisi-kuusikymppisiä amerikkalaisia ja eurooppalaisia pariskuntia – luontomatkailijoita, jotka ovat toteuttamassa elinikäistä unelmaansa.

Suurin osa porukasta on etukäteen Galápagosiin perehtyneitä luontoihmisiä, mutta mukana on myös muutama äveriäs lomailija. Yksi heistä osoittaa pettyneenä aallokossa parittelevia merikilpikonnia ja puuskahtaa: ”Nämäkö muka ovat niitä kuuluisia jättiläiskilpikonnia?”

Galapagos Legend suurin saaristossa seilaava alus. Yläkannella on uima-allas ja baari, alemmalta kannelta löytyy jopa sauna – tosin koppi on niin pieni, että kahden ihmisen sulloutuminen sinne samaan aikaan taitaisi olla mahdotonta. Sitä tarvitse kokeilla, sillä ulkoilman lämpötila lähentelee kolmeakymmentä astetta.

Galápagosin eläimet ovat pelottomia

Kun seuraavana aamuna rantaudumme Santa Cruzin saaren Lohikäärmekukkulalle, toistuu sama ihme kuin North Seymourilla. Polun vieressä makaavat metrin mittaiset laavaleguaanit eivät hätkähdä mutkan takaa ilmestyvää ihmisryhmää.

Galapagosilla näkee monenlaisia merileguaaneja ja laavaleguaaneja. Otusten väritys vaihtelee saaresta riipuen.

Galápagossaarten eläimet ovat maailmankuuluja siitä, etteivät ne pelkää ihmisiä. Ominaisuuden uskotaan kehittyneen, koska otukset elivät vuosituhansia ilman kontaktia ihmisiin tai muihin luonnollisiin vihollisiin.

Darwin viskoi inhottavina pitämiään leguaaneja hännästä veteen ja söi jättiläiskilpikonnia.

Leguaanit, kilpikonnat ja monet muut eläinlajit päätyivät syrjäiselle Galápagokselle alun perin merivirtojen kuljettamina. Ne sopeutuivat tuliperäisten saarten oloihin, ja vuosimiljoonien kuluessa niistä kehittyi erilaisia kuin mantereella asuvista lajitovereistaan.

Ihmiset löysivät Galápagossaaret tiettävästi vuonna 1535, kun Panaman piispa Tomás de Berlanga eksyi niille vahingossa. Saarista tuli vuosisatojen ajaksi merirosvojen ja valaanpyytäjien tukikohta, ja ainutlaatuisten eläinlajien hävittäminen alkoi.

Merimiehet lastasivat tuhansittain jättiläiskilpikonnia laivoihinsa. Konnat olivat kätevää muonaa pitkillä purjehdusmatkoilla, sillä ne selvisivät kuukausikaupalla ilman ruokaa tai juomaa.

Darwinin vierailu Galápagossaarilla

Evoluutioteorian isä, luonnontieteilijä Charles Darwin, pysähtyi saarille viideksi viikoksi vuonna 1835. Jos nykyiset kansallispuiston säännöt olisivat olleet silloin voimassa, utelias mies olisi joutunut vaikeuksiin. Hän viskoi inhottavina pitämiään leguaaneja hännästä veteen vain todetakseen, että ne kiipesivät takaisin samalle kivelle josta ne oli poimittukin.

Darwin myös ratsasti jättiläiskilpikonnilla – ja söi niitä, kuten muutkin aikalaisensa.

Saarten luonto pani HMS Beagle -tutkimusaluksen kyydissä seilanneen Darwinin pohtimaan eläinlajien kehittymistä. Hän pani merkille, kuinka jopa peipot olivat joka saarella hiukan erilaisia. Yhden nokka sopi kaktuksen syömiseen, toinen oli oppinut käyttämään tikkuja työkaluina kaivaessaan puunkoloista toukkia. Merimetso ei osannut edes lentää. Sillä ei ollut vihollisia, joten sen siivet olivat aikojen saatossa surkastuneet.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Darwin hyödynsi havaintojaan kirjoittaessaan Lajien syntyä.

Jättiläiskilpikonnia uhkaavat juudasvuohet

Lohikäärmekukkulan luontopolulla törmäämme auringon valkaisemiin vuohenkalloihin. Ihmisten tuomat vierasperäiset kasvi- ja eläinlajit ovat olleet katastrofi Galápagossaarten luonnolle. Jo ensimmäisten merimiesten mukana saarille levisi merikilpikonnien ja leguaanien pesiä tuhonneita rottia.

Pahinta jälkeä ovat saaneet aikaan vuohet, joiden kanssa jättiläiskilpikonnat joutuvat kilpailemaan puiden ja pensaiden lehdistä. Kömpelö kilpikonna häviää kisan: se ei ylety kurottamaan yhtä korkealle kuin ketterä vuohi.

Seksuaaliferomoneilla kyllästetyt petturivuohet kavalsivat villivuohilauman sijainnin. Eläimet ammuttiin helikoptereista käsin.

Maailman kuuluisin matelija, Charles Darwin -tutkimusasemalla elänyt Lonesome George, oli yksi rottien ja vuohien uhreista. Yksinäinen poikamies oli Pintan saarella eläneen jättiläiskilpikonnalajin viimeinen elossa oleva edustaja. Se kuoli yli satavuotiaana vuonna 2012.

Galapagos, Ecuador
Galapagossaarten kuuluisin eläinlaji on jättiläiskilpikonna.

2000-luvun alkupuolella järjestettiin yksi Galápagossaarten onnistuneimmista luonnonsuojeluprojekteista: kampanja villiintyneiden vuohien hävittämiseksi. Salaisena aseena toimivat ”juudas-vuohet”.

Ensin joukko radiopannoilla varustettuja ja seksuaaliferomoneilla kyllästettyjä kuttuja päästettiin vapaiksi kukkuloille. Kun ne olivat sopeutuneet osaksi villiintyneiden lajitoveriensa laumaa, koko joukko paikannettiin radiolähettimen avulla. Sitten lauma ammuttiin helikoptereista käsin. Pelkästään Isabelin saarelta vuohia hävitettiin parisataatuhatta.

”Kampanjan aikaan vuohipataa oli illalliseksi joka päivä”, opas virnistää.

Saarivierailuilla on tiukka kuri

Seuraavana päivänä kumivene poukkoilee risteilyalukselta kohti Españolan saarta. Rantaan päästyämme opas kertaa: ”Kävelkää vain merkityllä polulla, ettette tallaa vahingossa merileguaanin pesäkuoppaan. Pitäkää vähintään kahden metrin välimatka eläimiin, älkää käyttäkö salamavaloja kuvatessanne.”

Galápagosin luonnon suojelemiseksi on luotu tiukkoja sääntöjä, joita kymmenien risteilyalusten ja niiden matkustajien on noudatettava. 97 prosenttia saariryhmän pinta-alasta kuuluu vuonna 1959 perustettuun kansallispuistoon. Kansallispuisto-organisaatio päättää saarilla pysähtymisen ajat ja paikat.

Me saamme vierailla tarkkaan merkityissä rantautumispaikoissa vain kaksi tuntia kerrallaan. Oppaan on pidettävä huolta, ettei kukaan seikkaile merkittyjen polkujen ulkopuolelle, häiritse eläimiä tai heitä roskia luontoon.

Galapagos, Ecuador
Pienemmillä saarilla vieraat saavat liikkua ainoastaan merkityillä poluilla oppaan seurassa.

Muitakin sääntöjä on. Matkaajat eivät esimerkiksi saa viedä pienemmille saarille ruokaa. Lentokentällä kotiin lähtevät saatetaan tarkastaa, ja se on oppaan mielestä hyvä asia. Hän kertoo, että edellisvuonna eräs turisti jäi kiinni yrittäessään salakuljettaa muovipullossa pientä laavaliskoa.

Luontoturistit eivät saa kulkea merkittyjen reittien ulkopuolella tai mennä paria metriä lähemmäs eläimiä.

Hiki liimaa paidat selkään, kun patikoimme ympäri kivikkoista ja auringon pahtamaa Españolaa. Saari tunnetaan merilintujen paratiisina. Näemme fregattilintuja, albatrosseja ja sinijalkasuulia, jotka tepastelevat kalliojyrkänteillä kirkkaansinisillä räpyläjaloillaan.

Kahden tunnin kierroksen jälkeen palaamme rannalle, jonka mustien laavakivien päällä makailee kymmeniä merileguaaneja. Voidakseen sukeltaa levänhakumatkalle kylmään veteen merileguaanien täytyy lämmittää kehonsa auringossa. Ne keräävät energiaa kuin aurinkopaneelit.

Piikkiharjaiset liskot roiskivat äänekkäästi räkää ulos sieraimistaan. ”Ne hankkiutuvat eroon ylimääräisestä suolasta, joka kulkeutuu niiden elimistöön merilevää syödessä”, opas selittää.

Parikymmentä merileijonaa loikoilee hiekalla leguaanien lähellä. Pennut leikkivät matalassa rantavedessä ja aikuiset röhnöttävät hiekassa. Nekin tyytyvät vain vilkaisemaan laiskasti ryhmäämme.

”Vedessä merileijonat ovat todella uteliaita”, innostuu opas. ”Kerran kun olin snorklaamassa, merileijona tuli ja vetäisi sukelluslasit kasvoiltani!”

Galápagosilla asuu 30 000 ihmistä

Kolmen päivän risteilyn jälkeen suurin osa Galapagos Legendin matkustajista kyyditään lentokentälle. Me jatkamme matkaa Galápagosin suurimpaan kaupunkiin, Santa Cruzin saarella sijaitsevaan Puerto Ayoraan. Siellä elää puolet koko saariston 30 000 asukkaasta. Vaikka mantereelta muuttavien määrää yritetään rajoittaa, saarten väkiluku on kolminkertaistunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.

Pieni kalastajakaupunki sykkii nykyään turismin tahtiin. Joka kadunkulmassa on hotelleja, ravintoloita sekä sukelluskauppoja, ja matkamuistomyymälät ovat täynnä vasarahai-t-paitoja ja pehmolelumerileijonia. Oikeat merileijonat kärkkyvät makupaloja rantabulevardin pienellä kalatorilla pelikaanien kanssa.

Galapagos, Ecuador
Puerto Ayoran satamassa on kalatori, jolla voi ihmetellä ahneita pelikaaneja.

Idylliseltä vaikuttavan kulissin takana piilee vakavia ongelmia. Saarilla on pulaa makeasta vedestä, ja suurin osa tavaroista pitää rahdata mantereelta.

1990-luvulla kalastajat ja kansallispuisto-organisaatio joutuivat törmäyskurssille, kun ylikalastusta alettiin rajoittaa. Vuonna 1995 riita ajautui siihen pisteeseen, että mieltään osoittavat kalastajat kokoontuivat Darwinin tutkimusaseman portille karjumaan ”kuolema Lonesome Georgelle” -iskulauseita. Luonnonsuojelun keulakuvana tunnettu kilpikonnavanhus selvisi tappouhkauksista pelkällä säikähdyksellä.

”Kun veneessä oli lasti laittomia haineviä, pelkäsin kuin huumeiden salakuljettaja”, Guillen paljastaa.

Onneksi ihmisten asenteet voivat kehittyä siinä missä luontokappaleiden ominaisuudetkin. Hotellimme järjestämällä snorklausreissulla tutustumme Stalyn Gonzales Guilleniin, joka on entinen pepinero eli merimakkaroiden kalastaja.

Pohjassa elävät valtavan toukan näköiset merimakkarat ovat suurta herkkua Aasiassa. Niiden kerääminen oli vuosikausia kannattavaa bisnestä. Kahden kuukauden merimakkarakauden aikana pepinero saattoi tienata 20 000 dollaria.

”Vielä muutama vuosi sitten keräsin merimakkaroita ja pyydystin haita niiden evien vuoksi”, Guillen tunnustaa vakavana. ”Kun veneessä oli lasti laittomia haineviä, pelkäsin kuin huumeiden salakuljettaja. Tempusta olisi voinut rapsahtaa viisi vuotta linnaa.”

Guillen kertoo lopettaneensa kalastamisen muutama vuosi sitten. Nykyään hän vie ulkomaalaisia snorklausretkille. ”Turistibisneksessä tienaan saman verran kuin kalastamalla – ja onhan haiden katseleminen snorklatessa mukavampaa kuin niiden tappaminen.”

Tilanne on sama kuin missä tahansa muuallakin. Jos paikallisille ihmisille tarjotaan mahdollisuus tienata elantonsa ekoturismista, heiltä löytyy halua suojella luontoa ja vedenalaista maailmaa.

Paholaiset pinnan alla

Meressä riittääkin suojeltavaa, sillä ravinteikkaat merivirrat tuovat jatkuvasti eläimiä Galápagosin alueelle. Snorklatessa turisti voi nähdä pingviinejä, merileijonia ja mangrovepuiden vedenalaisissa juurakoissa piilottelevia merihevosia. Sukelluksella saattaa törmätä jopa satojen vasarahaiden parviin.

Me tutustumme mereneläviin Galápagosin suurimmalla saarella, sata kilometriä pitkällä Isabelalla.

Puerto Villamilin pikkukaupungin satamaan on ankkuroitu veneitä, joiden päälle on kiivennyt loikoilemaan kymmeniä merileijonia. Muutama niistä ui uteliaana tervehtimään, kun polskimme sukelluslasit kasvoilla ohitse. Eläimet ovat kömpelöitä kuivalla maalla, mutta veden alla ne liikkuvat sulavasti kuin balettitanssijat.

Paholaisrauskut tekevät silmukoita aivan aaltojen alla. Välillä ne liitävät lähes kosketusetäisyydelle.

Niitä katselisi mielellään koko päivän. Me lähdemme kuitenkin veneellä kohti Los Tunelesin laavakivimuodostelmaa. Sitä kehutaan yhdeksi koko saariston kauneimmista snorklauspaikoista.

Emme pääse edes puoleen matkaan, kun moottoriveneen kapteeni yllättäen hidastaa vauhtia keskellä ulappaa. Hän osoittaa vedenpinnan alla liitäviä tummia varjoja. Ne ovat paholaisrauskuja.

Galapagos, Ecuador
Monta metriä leveä paholaisrausku on komea näky.

Kapteeni kaartaa veneen varovasti viisimetristen jättiläisten yläpuolelle. Kädet innostuksesta täristen vedämme snorklausvarusteet niskaamme ja hyppäämme syvänsiniseen mereen.

Paholaisrauskut uivat ympärillämme kahden ikuisuudelta tuntuvan minuutin ajan. Ne tekevät silmukoita aivan aaltojen alla ja liitävät välillä lähes kosketusetäisyydelle kuin vedenalaiset ufot.

Lopun venematkan istumme uimaräpylät jaloissa. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin seuraava rauskuparvi sattuu kohdalle.

Matkavinkit Galapagossaarille

Etelä-Amerikka -opas

Maailman luonnonihmeet

Maailman upeimmat eläinkohtaamiset