10 syytä matkustaa Espanjan Aurinkorannikolle

10 syytä matkustaa Espanjan Aurinkorannikolle

Malaguetan uimaranta Malagassa. Kuva: Mffoto / Shutterstock

On aika unohtaa mielikuvat Aurinkorannikosta pelkkänä rantalomakohteena: Costa del Solin keskus Malaga on jo itsessään yksi Espanjan mukavimmista kaupungeista.

Hyvin lentoyhteyksiensä ansiosta Malaga ja Aurinkorannikko toimivat porttina hiekkarantojen lisäksi myös Andalusian kulttuuri- ja luonnonihmeille. Aurinkorannikolta voi tehdä päiväretkiä niin Sevillaan, Cordobaan kuin Granadaankin.

Vain reilun tunnin matkan päässä Malagasta odottaa esimerkiksi Espanjan viime aikojen hehkutetuin nähtävyys, henkeäsalpaava, rotkojen reunaa kulkeva Caminito del Rey -vaelluspolku.

Ja tietenkin Aurinkorannikolta saa myös sitä, mitä moni lomaltaan eniten odottaa: aurinkoa. Costa del Sol ei ole saanut nimeään hatusta vetämällä, sillä alueella on laskettu olevan keskimäärin 320 aurinkoista päivää vuodessa.

Espanjan Aurinkorannikon suosittuja rantakohteita kuten Marbellaa, Fuengirolaa, Torremolinosia ja Benalmadenaa reunustavat loputtoman pitkät hiekkarannat.

Torremolinos, Aurinkorannikko. Kuva: Nito / Shutterstock

Eli kun Suomen synkkyys, pimeys tai sateet alkavat ahdistaa, on Aurinkorannikko helppo pakopaikka edullisen lentomatkan päässä kotoa.

Costa del Soliin on monta syytä matkustaa, ja ensimmäinen niistä on Malaga:

1 Malaga on Aurinkorannikon tunnelmallinen keskus

Malagan härkätaisteluareena. Kuva: S-F / Shutterstock

Costa del Solin ”pääkaupunki” Malaga on yksi Espanjan-matkailun väärinymmärretyistä helmistä. Moni erehtyy etukäteen pitämään Malagaa vain pakollisena lentokenttäpysähdyksenä matkalla hiekkarannoille, mutta Malaga on itsessään mainio kaupunki, täynnä aitoa Andalusian tunnelmaa.

Pompidou-keskus Malagassa. Kuva: Pabkov / Shutterstock

Pablo Picasson synnyinkaupungissa Malagassa on kaunis vanhakaupunki, viehättävä rantabulevardi sekä useita maailmanluokan taidemuseoita. Ja Malagasta on tietenkin hyvät kulkuyhteydet eri puolille Aurinkorannikkoa ja Andalusiaa.

Katso tarjoukset Malagan hotelleihin.

Lue lisää Malagasta.

2 Marbella – maista jetset-elämää Aurinkorannikon luksuskohteessa

Marbella, Aurinkorannikko. Kuva: Jan Miko / Shutterstock

Marbella on ollut vuosikymmenien ajan kansainvälisen jetsetin suosikkikohteita. Marbellassa ovat paitsi vierailleet myös asuneet niin Sean Connery, Antonio Banderas kuin George Clooneykin.

Marbellan jetset-matkailijoihin kuuluneet jo pitkään myös upporikkaat arabisheikit. Itse asiassa muuan Osama bin Laden kävi hänkin useasti Marbellan-lomalla perheensä kanssa 1970- ja 1980-luvuilla.

Suomalaisille Marbellan luksuselämää on tehnyt tutuksi muutaman vuoden takainen Miljonääriäidit-tosi-tv-sarja. Harvempi ehkä muistaa, että Marbellassa kuvattiin myös elokuva Uuno Epsanjassa.

Parhaiten Marbellan luksustunnelmiin pääsee vierailemalla Puerto Banus -satamassa, jossa pääsee ihailemaan niin urheiluautoja kuin luksusjahtejakin.

Marbellassa on myös viehättävä vanhakaupunki, joka on säilyttänyt hyvin 1500-luvun asunsa.

Entä missä Marbellassa kannattaa asua? Marbellan legendaarisin hotelli on vanhan ajan charmia hehkuva Marbella Club Hotel, jossa ovat asuneet muun muassa Audrey Hepburn ja Cary Grant.

Historiallisessa rakennuksessa sijaitseva Hotel Claude on eräs Marbellan tunnelmallisimmista hotelleista.

Hotel Lima on edullinen valinta aivan uimarannan tuntumassa.

Katso tarjoukset muihin Marbellan hotelleihin.

3 Maailman hurjin vaelluspolku Caminito del Rey

’El Caminito del Rey on huima reitti. Kuva: Alvaro Trabazo Rivas / Shutterstock

Keväällä 2015 maailman matkailulehdistö innostui! Hetken aikaa ei muusta kirjoitettukaan kuin Caminito del Reystä eli Kuninkaan polusta. Lonely Planet matkaopaskustantamo nimesi Caminito del Reyn yhdeksi vuoden parhaista matkakohteista.

Caminito del Rey on kapea vaelluspolku, joka kulkee pitkin hurjan rotkon reunaa. Polku ehti olla 15 vuotta suljettuna, kun turhan moni turisti oli syöksynyt sen varrella kuolemaansa. Lopulta polku avattiin uudelleen neljä vuotta kestäneiden kunnostustöiden jälkeen ja nyt sen huimaavista elämyksistä pääsee nauttimaan turvallisesti.

Caminito del Rey sijaitsee pienen El Chorron kylän lähellä noin tunnin ajomatkan päässä Malagasta.

4 Runollinen Ronda

Ronda, Andalusia. Kuva: ESB Professional / Shutterstock

Andalusian vuorilla sijaitseva Ronda on hämmästyttävä kaupunki. Noin 35 000 asukkaan pikkukaupungin jakaa kahtia 120 metriä syvä El Tajo -rotko, jonka ylittää kolmea huikea siltaa. Silloista komein on 1700-luvulla rakennettu Puente Nuevo.

Rondan rotkolla on ollut synkätkin hetkensä: Espanjan sisällissodan aikana fasisteiksi syytettyjä kyläläisiä tyrkättiin alas rotkon reunalta. Tapahtuma on saanut fiktiivisen muotonsa Hemingwayn romaanin Kenelle kellot soivat luvun 10 kohtauksessa.

Ronda, Andalusia. Kuva: Sean Pavone / Shutterstock

Hemingway viettikin paljon aikaa Rondassa, etenkin sen tunnelmallisessa vanhassakaupungissa ja kuuluisalla härkätaisteluareenalla, Espanjan vanhimmalla.

Rondan härkätaisteluareena. Kuva: Jana Ranincova / Shutterstock

Rondan rotkon dramatiikka vetosi myös runoilija Rainer Maria Rilkeen: Rilke vietti 1900-luvun alussa paljon aikaa Rondassa ja asui aina samassa huoneessa Hotel Reina Victoria -hotellissa. Hotelli on säilyttänyt Rilken huoneen minimuseona runoilijan aikaisessa asussaan.

Asuminen Enfrente Arte -hotellissa on elämys itsessään. Paikan palveluihin kuuluvat, baari, sauna, vehreä sisäpiha ja elokuvahuone. Huoneen hinta (alkaen 80e) sisältää buffet-aamiaisen lisäksi kaikki juomat!

Hermanos Macías on pieni ja edullinen hotelli, jonka hinta-laatusuhde on erinomainen. Sijaitsee kävelykadulla suositun ravintola-baarin yläkerrassa.

Vertaile Rondan hotelleja

5 Costa del Sol lasten kanssa eli Aurinkorannikon parhaat perhekohteet

Bioparc, Fuengirola, Aurinkorannikko. Kuva: Pabkov / Shutterstock

Lapsilla riittää tekemistä Aurinkorannikolla. Hotellien uima-altaiden ja pitkien hiekkarantojen lisäksi perheille on Costa del Solilla luvassa muutakin puuhaa.

Fuengirolassa on laadukas eläintarha Bioparc Fuengirola ja suosittu carting-rata. Benalmádenassa sijaitsevat sekä Sea Life -meriakvaario että Aurinkorannikon suurin huvipuisto Tivoli World.

Fuengirola. Aurinkorannikko. Kuva: Dragomir Nikolov / Shutterstock

Torremolinoksesta löytyvät puolestaan niin 300 krokotiilin tarha kuin Aqualand-vesipuistokin (onneksi eri tiloista).

Ja jos sydän jää Aurinkorannikolle, ei huolta, sillä Fuengirolasta löytyy suomalainen koulu, Escuela Finlandesa, jossa lapset voivat opiskella ylioppilaaksi asti.

Katso tarjoukset Fuengirolan, Benalmádenan ja Torremolinoksen hotelleihin.

6 Kaunis Nerja ja flamencoa tippukiviluolassa

Nerjan tippukiviluola, Andalusia. Kuva: Catalin Eremia / Shutterstock

Aurinkorannikon tunnetuimmat kohteet kuten Fuengirola, Torremolinos ja Marbella sijaitsevat Malagasta länteen, mutta rantakohteita on myös Malagasta itään.

Ja itse asiassa kauneimmat rannat löytyvät juuri idästä. Nerjan viehättävän pikkukaupungin edustalla on useita pieniä hiekkarantalahtia, joiden edustalla meri on kutsuvan kirkasta.

Upeita merimaisemia voi ihailla myös ylhäältä, Nerjan näköalapaikalta nimeltä Balcon de Europa.

Nerjan nähtävyyksistä kuuluisin on komea tippukiviluola Cuevas de Nerja. Kesäisin tippukiviluolassa pidetään kansainvälinen tanssi- ja musiikkifestivaali, jolloin luolastossa pääsee nauttimaan esimerkiksi klassisesta musiikista ja flamencosta. Ikimuistoista!

Muina aikoina kannattaa harkita käymistä Nerjan tippukiviluolien sijaan Rincon de la Victoriassa, joka tippukiviluolat ovat paljon Nerjaa tuntemattomampia. Rincon de la Victoriassa saakin paljon intiimimmän luolakokemuksen edullisemmin.

Katso tarjoukset Nerjan hotelleihin.

7 Costa del Golf – Aurinkorannikon parhaat golfkentät

Costa del Solilla sijaitsee niin monia erinomaisia golfkenttiä, että Aurinkorannikkoa kutsutaan myös nimellä Costa del Golf. Monet Aurinkorannikon golfkentistä luetaan maailman parhaiden joukkoon.

Golfkenttien välinen kilpailu pitää Aurinkorannikolla greenfee-hinnat matalina. Golfin pelaaja tuskin voikaan löytää parempaa matkakohdetta.

Alueen kolme kuuluisinta kenttää ovat The San Roque Club, The Real Club de Golf Sotogrande ja haastavuudessaan legendaarinen Club de Golf Valderrama.

Onneksi golfin pelaajille on tarjolla paljon helpompiakin kenttiä.

Huippuluokan golfresortteja ovat esimerkiksi Marbellan Los Monteros sekä Malagan ja Torremolinoksen välissä sijaitseva Parador de Malaga Golf.

8 Retket Aurinkorannikolta Andalusian ihmeille

Alhambran palatsi, Granada. Kuva: S.Borisov / Shutterstock

Andalusia kuuluu Espanjan kiehtovimpiin matkailualueisiin. Esimerkiksi Granadaan on Malagasta vain puolentoista tunnin ajomatka. Granadassa odottaa yksi maailman ihmeistä, huikea Alhambra-palatsi.

Eikä Sevillaan tai Cordobaankaan ole Malagasta kuin parin tunnin ajomatkat.

Malaga onkin Suomesta saapuvien suorien lentojensa ansiosta loistava paikka pitää tukikohtaa, vuokrata auto ja tehdä päivä- tai yhden yön retkiä Andalusian ihmeille.

Aurinkorannikolta pääsee myös Marokkoon laivalla. Laivoja Marokon Tangeriin lähtee Tarifasta, Espanjan eteläisimmästä kaupungista.

9 Gibraltar – apinallista menoa Euroopan reunalla

Gibraltar, Espanja. Kuva: Benny Marty / Shutterstock

Gibraltar on Euroopan eteläisin reuna: täällä tuntuu että voisi melkein koskettaa 14 kilometrin päässä olevaa Afrikkaa.

Gibraltar on kuuluisa mahtavasta, 426 metriä korkeasta pystysuorasta jyrkänteestään ja apinoista, jotka asuvat jyrkänteellä. Jyrkänteen laelle pääsee niin autolla kuin kaapeliradalla. Ylhäällä odottavat Gibraltarin apinoiden lisäksi upeat näkymät.

Gibraltar kuuluu Isolle-Britannialle, mikä näkyy katukylttien lisäksi muun muassa siinä, että Gibraltarin ravintoloissa espanjalainen aamiainen vaihtuu englantilaiseksi.

Gibraltarin historiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua myös Suuren piirityksen tunneleihin (Great Siege tunnels). Kun Espanja yritti saada Gibraltarin haltuunsa 1800-luvun lopulla, kaivoivat englantilaiset tunnelit puolustuskäyttöönsä.

Gibraltarille järjestetään retkiä Aurinkorannikon lomakohteista. Esimerkiksi Fuengirolasta matka kestää puolitoista tuntia.

10 Loma Aurinkorannikolla – edullinen matka aurinkoon

Aurinkorannikon hyviin puoliin kuuluu myös se, että Costa del Soliin voi saada todella edullisia matkoja – niin pakettimatkoja Aurinkorannikolle kuin pelkkiä lentoja Malagaan.

Lue täältä, kuinka löydät halvimmat lennot Malagaan.

Top10Matkatarjoukset-sivulta voi varata koko matkapaketin tai pelkän majoituksen. Tarjoushinnat etenkin Fuengirolaan ovat välillä käsittämättömän edullisia: viikon pakettimatka (sis. lennot, 4-tahden hotelli, puolihoito) maksaa alkaen 312 euroa, ja viikon majoitus 4-tähden hotellissa (ilman lentoja) vain 174 euroa!

Koska Aurinkorannikolle myydään paljon matkoja, jää aina muutamia matkoja myymättä. Aurinkorannikolle löytyykin usein viime hetken edullisia äkkilähtöjä eri puolilta Suomea. Katso parhaat matkatarjoukset ja äkkilähdöt Top10Matkatarjoukset-sivulta.

Aurinkorannikosta voi lukea lisää esimerkiksi Kaija Petäjä-Haikolan matkakirjasta Aurinko, vuoret ja meri.

Lue myös: Espanjan parhaat matkakohteet

 

Kartta: Espanjan Aurinkorannikko