Bilbao todistaa, kuinka kaupunki voi kääntää kohtalonsa ympäri panostamalla rohkeasti moderniin arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Guggenheimin museo on vain yksi Bilbaon monista arkkitehtonisista ihmeistä.
Ignacio Gutierrez pyörittelee päätään kulttuurikeskus Alhóndigan aulassa. Ihmeteltävää piisaa: holvimaisen hallin 43 pylvästä on kaikki maalattu ja koristeltu eri tavoin. Lasisen lattian läpi hohkaa valkoista valoa, ja kun katsoo kattoon, näkee kattoterassin uima-altaassa pulikoivien ihmisten silhuetit.
Yksi uimareista vilkuttaa altaan lasipohjan läpi.
”Uskomatonta”, Gutierrez huokaa. ”Bilbao on muuttunut niin paljon, että en tunnista sitä samaksi kaupungiksi.”
Bilbaossa kasvanut Gutierrez on käymässä vanhassa kotikaupungissa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen.
Kun hänen perheensä muutti isän työn perässä Valenciaan, Bilbao oli saastunut ja taantuva teollisuuskaupunki, jossa lähes joka kolmas asukas oli työttömänä. Kaupunkikuvaa hallitsivat tehtaiden ruostuneet piiput ja jokirannan varastoalueet.
Kuinka Bilbao loi nahkansa
Kolmen viime vuosikymmenen aikana Bilbao on luonut nahkansa. Kaupunkiin on rakennettu käsittämätön määrä futuristisia rakennuksia, ja hylätyt teollisuusalueet on otettu uusiokäyttöön.
Vuonna 2010 avattu monitoimikeskus Azkuna Zentroa on tästä hyvä esimerkki. Kokonaisen korttelin kokoinen tehdasrakennus oli tyhjillään vuodesta 1977. Sitä ennen täällä varastoitiin viiniä ja oliiviöljyä.
Nyt viisikerroksisessa kompleksissa on muun muassa kirjasto, elokuvateattereita, näyttelytiloja, teatteri ja ravintoloita.
Kynnys astua sisään on tehty mahdollisimman matalaksi. Ovet ovat kirjaimellisesti avoimet, sillä niitä ei ole, vain kaarevat aukot tiiliseinässä.
Kulttuurikeskus levittäytyy myös kadulle: pääsisäänkäynnille kuljetaan pienen puiston poikki, joka on rakennettu entiseen liikenneympyrään.
Liikenneympyrän muuttaminen puistoksi on tyypillistä uutta Bilbaota. Ratkaisut ovat luovia, välillä jopa hullunrohkeita, mutta resepti on toiminut.
Bilbaon väkiluku ja talous ovat kääntyneet nousuun, ja siitä on tullut trendikäs kulttuurikaupunki, jonka ihmeitä ulkomaiset arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat tulevat laumoittain ihastelemaan.
Turistejakin Bilbaossa käy nykyisin jo enemmän kuin Baskimaan toisessa kuuluisassa kaupungissa, San Sebastiánissa.
Guggenheimin museo on Bilbaon rahasampo
Kaikki alkoi Guggenheimista. Bilbaon kuuluisin rakennus, Guggenheimin taidemuseo, on rakennettu entisen telakan päälle.
Vuonna 1997 Nervión-joen rantaan noussut modernin taiteen museo on Baskimaan ylivoimaisesti suosituin turistinähtävyys – miljoona kävijää vuodessa – ja sen arvioidaan tuovan kaupunkiin joka vuosi satoja miljoonia euroja.
Kaupunkitutkijat puhuvatkin Guggenheim-efektistä: yksi ainoa rakennus voi mullistaa kokonaisen kaupungin kehityksen.
Guggenheimiin ei kannata sännätä suorinta reittiä. Paljon antoisampaa on kiertää pari kilometriä Nervión-joen mutkittelevaa rantabulevardia pitkin.
Bilbaon viihtyisä ja kekseliäs joenranta
Vielä 1980-luvulla Nervión-jokea haukuttiin ”merenkulkuun sopivaksi viemäriksi”. Se haisi. Rannat olivat täynnä teollisuushalleja ja konttivarastoja, ja Guggenheim-museon paikalla oli telakka. Rekat jyräsivät rantakatua.
Sittemmin kaikki on laitettu uuteen uskoon.
Jokirannasta on lohkaistu jalankulkijoille ja pyöräilijöille viidenkymmenen metrin levyinen siivu. Vastaan tulee hölkkääjiä, rullaluistelijoita, skeittareita, koiran taluttajia ja pyörätuoleissa ulkoilutettavia vanhuksia.
Jossain soi saksofoni. Lapset potkivat nurmikolla jalkapalloa, vieressä muslimimies rukoilee kohti Mekkaa.
Kukkatorin myyjät ovat siirtäneet tuolinsa aurinkoon. Vaan eipäs: penkit onkin pultattu maahan. Ja niitä on paljon lisää, sikin sokin pitkin rantabulevardia, ja kaikki hieman erilaisissa muodostelmissa.
Hauskaa ja kekseliästä. Miksi penkkien pitäisi aina olla preussilaisissa rivistöissä?
Miltä Guggenheimin museo näyttää?
Pikkuhiljaa Guggenheim liukuu näkyviin vastarannalla. Sen teräksinen pinta kiiltelee auringonvalossa – rakennus on suunniteltu niin, että valo heijastuu eri tavoin vuorokaudenajasta riippuen.
Guggenheim on siitä hassu museo, että se on huomattavasti kuuluisampi arkkitehtuuristaan kuin teoksistaan. Frank O. Gehryn suunnitteleman rakennuksen kurvien symboliikkaa on arvuuteltu pitkään ja hartaasti. Onko se kala? Aalto? Pilvi?
Onpa joku nähnyt Guggenheimissa Marilyn Monroen muodot.
Jos haluaa tehdä oman arvionsa, kannattaa kävellä vastarannalla vielä puolisen kilometriä, Deuston sillalle saakka. Siten rakennuksen näkee mahdollisimman monesta vinkkelistä.
Pääsisäänkäynnin edessä istuu jättimäinen koiranpentu, joka on tehty pelkistä kukista. Taiteilija Jeff Koons suunnitteli teoksen museon avajaisia varten, mutta kaupunkilaiset tykästyivät hauveliin niin, että se sai jäädä paikoilleen.
Guggenheim sisältä
Vierailijan kannalta Bilbaon Guggenheim on toimiva, helposti lähestyttävä ja kohtuuhintainen kohde. Ystävällinen henkilökunta puhuu myös usein englantia, mikä ei Baskimaassa ole mikään itsestäänselvyys.
Interiöörin yhtäläisyydet kävelyramppeineen muutamaa vuotta aikaisemmin avattuun Kiasmaan ovat silmiinpistävät.
Näyttelyjä kierrätetään sopivaan tahtiin. Kesällä 2022 esillä olivat ranskalaisen Georges Seuratin ja amerikkalaisen Richard Serran piirrokset. Lähempänä mainstreamia oli historiallinen autonäyttely: Motion. Autos, Art, Architecture.
Vaikka ei olisikaan ollut varsinainen automies/-nainen mielenkiintoista nähtävää riitti – vaikkapa James Bond- elokuvasta 007 ja Kultasormi (Goldfinger) tuttu Aston Martin vuosimallia 1964.
Euskaldunan eriskummallinen kulttuuritalo
Museokierroksen jälkeen on hyvä jatkaa kävelyä jokirannassa. Pian vastaan tulee toinen eriskummallinen uudisrakennus, Euskaldunan palatsi. Yksi seinä on lasia, toinen näyttää laivan ruostuneelta keulaportilta, mikä sopii hyvin alueen telakkahistoriaan.
Pihalla on Salvador Dalín veistostaidetta ja sisällä koko Euroopan suurin esiintymislava, jossa voi kuulla oopperaa ja Bilbaon sinfoniaorkesteria.
Jos Baskimaan toinen suosikkikohde San Sebastián tuntuu aikahypyltä sadan vuoden takaiseen Eurooppaan, ensimmäistä maailmansotaa edeltäneeseen belle époquen aikakauteen, niin kävelykierros Bilbaossa on kurkistus tulevaisuuteen.
Kas, virastotalokin voi olla vino ja läpinäkyvä.
Sillatkin ovat Bilbaossa erikoisia
Nerviónin ylittäviä siltoja on rakennettu viime vuosina niin paljon, että turistikartat eivät meinaa pysyä perässä.
Hauskin on kaareva Euskaldunan silta. Kaukaa katsottuna se näyttää kehätien rampilta, mutta lähempää paljastuu yllätyksiä: vain puolet sillasta on autoteitä, toinen puoli on varattu jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Välissä on äänieristetty seinä.
Jalankulkijoiden puoli on myös katettu sateen varalta, ja sillan alta löytyy koripallokenttiä ja rullaluistelukaukalo.
Bilbaon idyllinen vanha kaupunki
Uudistusinto näkyy myös Bilbaon vanhassa kaupungissa, casco viejossa. Keskiaikaisten talojen puiset parvekkeet on maalattu alkuperäisin värein, ja ETA-graffitit on hinkattu pois seinistä. On häikäisevän siistiä.
Mukulakivikadut pestään joka yö, ja viimeiset baarikierrokselta palaavat joutuvat väistelemään vesisuihkuja.
Casco viejo on idyllisin osa Bilbaota, mutta meidän on aika matkustaa keskustan ulkopuolelle. Sieltä näet löytyy selitys paitsi Bilbaon mullistukselle, myös naapurikaupunki San Sebastiánin takorautaisille parvekkeille ja koko Baskimaan vauraudelle.
Bilbao vaihtoi kaivokset kulttuuriin
Bilbaon esikaupunkeihin pääsee metrolla, joka sekin on osa kaupungin uutta ilmettä.
Asemien putkilomaiset sisäänkäynnit muistuttavat taideteoksia, mikä ei ole ihme: niiden suunnittelusta vastasi Norman Foster, yksi maailman kuuluisimmista nykyarkkitehdeista.
Hypätään pois Areetan pysäkillä. Täältä pääsee Nervión-joen yli komealla vehkeellä.
Vuonna 1893 valmistunut Puente Colgante on maailman vanhin niin kutsuttu kuljetussilta: autot ja ihmiset siirtyvät 160 metrin matkan veden yli vaunussa, joka roikkuu korkeuksista teräsvaijerien varassa. Jalankulkija voi halutessaan myös nousta sillan päälle ihastelemaan maisemia 50 metrin korkeudesta.
Puente Colgante oli oman aikakautensa Guggenheim. Sillan valmistumisen aikaan Bilbao eli ensimmäistä kukoistuskauttaan. Teollistuva Eurooppa tarvitsi rautaa, terästä ja valtamerilaivoja, ja Bilbao puski markkinoille kaikkia kolmea.
Sata vuotta sitten kaupungissa tuotettiin viidesosa maailman teräksestä. Lähistöllä toimi yli 200 kaivosta. Bilbao imi siirtotyöläisiä kaikkialta Espanjasta. He asettuivat asumaan Nervión-joen vasemman rannan työläislähiöihin: Portugaleteen, Barakaldoon, Sestaoon.
Oikea ranta jäi herroille. Sinne kohosi huvilakaupunginosia.
Kriisi koitti 1980-luvun alussa. Kaivos toisensa jälkeen suljettiin. Terästehtaat ajautuivat konkurssiin, samoin telakat – laivoja oli halvempi rakentaa Aasiassa.
Bilbaon nuorisotyöttömyys kipusi yli 60 prosentin, eikä tilanne vieläkään ole ruusuinen: vasemman rannan asukkaista liki puolet elää tuhannen euron kuukausituloilla.
Samaan aikaan Bilbaon lähiöissä
Mutta ihme kyllä, köyhyys ei juuri näy. Syyskuisena sunnuntai-iltana Portugaleten kadut ja kujat ovat täynnä elämää. Rantabulevardilla on käynnissä tanssit. Orkesteri veivaa cha cha cha’ta. Tuntia myöhemmin törmäämme metroaseman edessä sirkusesitykseen.
Pieniä kuppiloita Portugaletessa on lähes yhtä tiheään kuin Bilbaon keskustassa. Täälläkin mutustetaan pintxoja, pelkästä perunasta ja sipulista tehtyä kutsutaan proletaarin pintxoksi.
Alle kympillä saisi kolmen ruokalajin lounaan, viinilasista laskutetaan euron verran.
Hmm, ehkä sillä tuhannella eurolla voi täällä elääkin…
Rappion merkit löytyvät naapurilähiöstä Sestaosta. Sinne on jätetty pystyyn hylätty masuuni, jonka ruosteinen tornihäkkyrä nousee kymmenien metrien korkeuteen. Samanlaisia torneja ja piippuja oli ennen koko vasen ranta pullollaan.
Tämä oli Altos Hornos de Vizcayan valtakuntaa. Terästehdas oli Espanjan suurin yhtiö.
Läheiseltä Txabarri-kadulta löytyy koulu, jonka Altos Hornos rakensi työläistensä lapsille. Sekin on tyhjillään. Ikkunoista puuttuvat lasit.
Vastapäisen kerrostalon kivijalassa on joskus toiminut kirjakauppa, mutta nyt jäljellä on pelkkä haalistunut mainoskyltti.
Viereisen talon ulko-ovi on auki. Sisällä aukeaa lohduton näkymä. Txabarri-kadun talot rakennettiin sata vuotta sitten Altos Hornosin työläisten asunnoiksi, ja ainakaan tässä rapussa ei ole sen koommin remonttia tehty.
Puiset portaat ovat romahtaa askeleiden painosta, ja kaide pysyy pystyssä vain hätäisten naruviritysten ansiosta. Ainoa valonlähde on hehkulamppu, joka roikkuu katonrajasta rautalangan varassa.
Neljännessä kerroksessa on yksi ovi raollaan. Eteisessä näkyy kenkiä ja lastenrattaat. Joku täällä yhä asuu!
Rappukäytävä näyttää juuri siltä, että kohta jostain ovesta kurkistaa Charles Chaplinin knallipäinen kulkurihahmo. Poliisi on kintereillä, ja oven takana asuu orpolapsi tai köyhä leski.
Tai ehkä Chaplin sittenkin filmaisi Bilbaossa toisenlaisen elokuvan, uuden version Nykyajasta. Sillä bilbaolaisten uudistusvimman tuntien tämäkin alue tulee muuttumaan.
Ja kuinka ollakaan, aivan slummitalon nurkalta löytyvät lähes sata metriä pitkät liukuportaat, joita pitkin ihmiset voivat nousta jyrkän rinteen jokirannasta metroasemalle.
Samanlaisia portaita näkee Hongkongissa. Eurooppalaisten teollisuuskaupunkien kurjimmissa lähiöissä niihin törmää harvemmin.
Mutta Bilbao onkin hieman muuta Eurooppaa edellä.
Bilbaon hotellit
Hotel Begoña (tunnetaan myös nimillä pensionaatti ja hostal) henkii boheemia leikkisyyttä: sisustuksessa ei ole säästelty värejä eikä taideteoksia. Yhteisten tilojen ansiosta Begoñassa on helppo tutustua muihin matkaajiin, joten paikka sopii varsinkin yksin matkustaville. Huoneen voi saada alle 60 eurolla.
Miro Hotel sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Guggenheimin museosta. Hotellin julkiset tilat on koristeltu valokuvataiteella, huoneet taas on sisutettu minimalistisen tyylikkäästi.
Katso tarjoukset Bilbaon hotelleihin.
Bilbao – kokemuksia
Tämän Bilbao-artikkelin on kirjoittanut toimittaja ja tietokirjailija Ilkka Karisto ja sitä on päivittänyt matkailutoimittaja Petri Kosonen.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
