Sevilla-matkaopas

Sevillan katedraali. Kuva: Angelo D’Amico / Shutterstock

Sevillaa pidetään Espanjan suurista kaupungeista kauneimpana matkakohteena – ja sitä Sevilla onkin. Sevilla on kapeita kujia, valkoisiksi kalkittuja taloja, lukemattomia pikkuaukioita, appelsiinipuita ja palmuja. Sevillan tolkuton määrä palatseja ja muita pytinkejä muistuttaa löytöretkien ajasta, jolloin Sevilla oli Espanjan ja koko maailman napa.

Nykypäivän Sevilla tarjoaa matkailijalle kaiken sen, mitä Andalusiaan yhdistetään: aurinkoa, herkullista ruokaa, eläväistä katukulttuuria ja flamencon kiihkeitä rytmejä.

Sevillan asukkailla on maine kujeilevina ja rentoina suunsoittajina, jotka eivät turhia stressaa. Sevilla on hyvin espanjalainen ja perinnetietoinen kaupunki eikä ihan niin modernin ja kosmopoliittisen oloinen kuin Madrid, Barcelona tai Valencia.

Mutta ei Sevilla toki mikään takapajula ole: urbaani matkailija löytää Sevillasta pienpanimo-oluet ja muut nykymaailman villitykset, mutta hetkeksikään ei pääse unohtumaan, että nyt ollaan syvällä Andalusiassa, kaukana kellokortista ja kiireistä.

Sevilla on pitkän historiansa vuoksi täynnä nähtävyyksiä, mutta kannattaa jättää aikaa myös päämäärättömään vaelteluun ja värikkään arkielämän seuraamiseen aukioilla ja pienissä kuppiloissa.

Sevillan nähtävyydet

Alcazarin linnoitus. Sevilla, Andalusia. Kuva: Cristian Balate / Shutterstock

Alcazar on kolmen 1000–1200-luvuulla rakennetun palatsin ja niiden puutarhojen muodostama kokonaisuus, jossa pääsee ihastelemaan maurien hienoa arkkitehtuuria.

Kolumbus on haudattu Sevillan katedraaliin, joka on maailman kolmanneksi suurin. Kannattaa kivuta portaat La Giralda -kellotapuliin. Entisen minareetin huipulta näkee koko Sevillan.

1700-luvulla rakennettu valtava tupakkatehdas Real Fábrica de Tabacos on yhä Espanjan toiseksi suurin rakennus. Nykyisin sen seinien sisäpuolella toimii yliopisto, ja ovet ovat avoinna kaikille. Rakennusta pidetään yhtenä hienoimpana esimerkkinä 1700-luvun teollisesta arkkitehtuurista. Carmen-oopperan päähenkilö työskenteli Sevillan tupakkatehtaassa.

1890-luvulla rakennettu entisen asetehtaan tornin, Torre de los Perdigones, huipulta avautuvat huikeat näkymät kaikkialle Sevillaan. Mutta tornin varsinainen nähtävyys on camera obscura, joka heijastaa ulkonäkymiä pimennetyn huoneeseen. Camera obscuraa käyttävä opas esittelee laitteella kaikki Sevillan keskeiset nähtävyydet, zoomailee välillä pieniin yksityiskohtiin ja välillä taas vie katsomaan auringonpilkkuja. Camera obscura on käytössä vain valoisaan aikaan ja hyvällä säällä. Liput torniin ja camera obscura -esitykseen voi ostaa tornin juurella sijaitsevasta kahvilasta.

Vuonna 2011 valmistunut Metropol Parasol on Sevillan moderni maamerkki, joka muodostuu kuudesta puisesta “päivänvarjosta” ja kätkee sisäänsä muun muassa näköalaterasseja, arkeologisen museon ja kauppahallin. Paikallisten suussa monumentti kulkee nimellä Las Setas eli sienet. Se on maailman suurin puurakennelma – puurakenteiden suunnittelusta vastasivat suomalaiset.

Centro Andaluz de Arte Contemporáneo on vanhaan luostariin avattu nykytaiteen museo. Vaihtuvia näyttelyjä hienossa miljöössä. Vanhan taiteen ystävän kannattaa käydä Museo de las Bellas Artesissa, jonka kokoelmaa pidetään Espanjan toiseksi parhaana Madridin Pradon jälkeen.

Sevillan kaupunginosat

Metropol Parasol -puurakennus Sevillassa. Kuva: Grisha Bruev / Shutterstock

Sevillan vanhakaupunki Casco Antiguo on yksi Euroopan suurimmista ja kätkee sisäänsä monia eriluonteisia alueita. Turisteille tutuin on katedraalin kulmilta alkava kapeiden, tunnelmallisten kujien Santa Cruz. Alueella on jonkin verran paikallisten suosimia kahviloita ja laaturavintoloita, mutta suuri osa palveluista on nykyisin suunnattu ensisijaisesti turisteille, mikä näkyy myös hinnoissa. Santa Cruzin hotellit ovat hyvä valinta majapaikaksi, jos aika on kortilla ja haluaa kiertää vaivatta Sevillan tärkeimmät nähtävyydet.

La Macarena on vanhankaupungin pohjoisosassa, Metropol Parasolin kulmilta alkava boheemi alue, joka on siistinyt ilmettään viime vuosikymmeninä. La Macarena on Sevillan vaihtoehtoväen ja hipstereiden kotipesä. Alueen sydän on roomalaisajoilta peräisin oleva suuri aukio Alameda de Hercules, joka tunnetaan kahviloistaan ja vilkkaasta yöelämästään. Macarenan pääkatu on Calle Feria. Sen varrella ja tuntumassa on paljon matkailijan kaipaamia palveluita. Torstaiaamupäivisin Calle Ferialla on suuri kirpputori.

Triana on Guadalquivir-joen toisella rannalla sijaitseva kaunis kaupunginosa, joka on ylpeä juuristaan. Trianan asukkaat eivät miellä itseään ensisijaisesti sevillalaisiksi vaan trianalaisiksi – jotkut väittävät pokkana, etteivät ole koskaan edes käyneet joen toisella puolella. Trianaa pidetään flamencon kehtona, ja kaupunginosan kuppiloissa voikin kuulla spontaaneja esityksiä mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Matkailijalle Triana tarjoaa ihmeteltävää myös arkkitehtuurinsa vuoksi. Erityisen tunnelmallisia katuja ovat Calle Pureza ja Calle Castilla. Rantakatu Calle Betisillä voi ihastella vastarannalla avautuvaa Sevillan vanhankaupungin silhuettia ja nauttia vilkkaasta yöelämästä rantaravintoloineen ja diskoineen.

Sevilla on flamencon koti

Flamenco-asuihin pukeutuneita naisia Sevillassa. Kuva: Carlos Amarillo / Shutterstock

Moni matkailija haluaa nähdä Sevillassa flamencoa, mutta valitettavasti usea paikka tarjoaa heikkotasoista ja ylihintaista “turistiflamencoa”. Aina varma valinta on Casa de la Memoria.

Trianassa kannattaa käydä katsastamassa autenttinen El Mantoncillo -baari (Calle Alfarería 104).

Lue lisää flamencosta Sevillassa.

Sevillan ravintolat

El Rinconcillo -tapasbaari Sevillassa on toiminut jo vuodesta 1670 asti. Kuva: Cornfield / Shutterstock

Sevillassa on helppo syödä hyvin. Ruokaravintoloiden lisäksi tapasbaareja tuntuu riittävän vanhassa kaupungissa lähes joka kulmalle – Espanjan tapaskulttuurin sanotaankin saaneen alkunsa juuri Sevillasta.

Viime vuosien suurin ilmiö Sevillassa on ollut innovatiivisten gourmet-tapasbaarien esiinmarssi. Näissä paikoissa nuoret keittiömestarit ovat kehitelleet kekseliäitä versioita perinteisistä tapas-annoksista. Miltä kuulostaisi esimerkiksi turskapyörykät persikkamajoneesilla tai etanoita butifarra-makkaran ja kukkakaalikreemin kera? Tällaiset huolellisesti valmistetut pienet taideteokset maksavat yleensä vain 3–5 euroa.

Perinteisempiä Sevillan herkkuja ovat esimerkiksi gazpachon sukulaiskeitto salmorejo, pinaati-kikherne-pata (espinacas con garbanzos), pitkään haudutettu häränhäntä (cola de toro) ja samaan tapaan valmistettu possunposki (carillada).

Monien tapasten, erityisesti merenelävien, kanssa ruokajuomana toimii mainiosti lähiseuduilla tuotettu kuiva sherry (”fino” tai ”manzanilla”).

Vinkit Sevillan ravintoloihin

Bar Eslava (Calle Eslava 3) tarjoilee kekseliäitä ja herkullisia sovelluksia perinteisistä tapaksista. Kaikkea kannattaa kokeilla, mutta erityisen suositeltavia annoksia ovat sienikakku hitaasti kypsytetyn luomumunan kanssa sekä kesäkurpitsasta tehty “charlotte-leivos”. Jälkiruuaksi manchego-juustosta valmistettua jäätelöä. Jos haluaa istumapaikan, on Eslavaan mentävä heti ovien avautuessa. Toinen vaihtoehto on syödä seisaallaan hälyisällä baaritiskillä. Samassa talossa toimii myös hienostuneempi illallisravintola Espacio Eslava, joka on huomioitu myös Michelin-oppaassa.

No Kitchen (Calle Amparo 9) on modernisti sisustettu uudehko ravintola, jonka omistaja ja keittiömestari Juanjo López on erityisen ihastunut liha-, kasvis- ja kalatartareihin ja suosittelee mielellään esimerkiksi “yllätystartariaan”. Kannattaa kokeilla! Toinen “must” on kesäkurpitsan suikaleista valmistettu “spagetti”.

Blanca Paloma (Calle Pagés del Corro 86) on yksi Trianan helmistä. Pöydän saaminen suositusta tapas-baarista voi olla lottoa, mutta aina voi jäädä paikallisten tavoin baarin puolelle seisomaan. Kannattaa kokeilla esimerkiksi katkaravuilla täytettyjä munakoisoja. Myös perinteiset Andalusian annokset kuten possunposki tai friteeratut anjovikset ovat erittäin maittavia. Lisää tapasbaareja Trianassa löytyy etenkin Betis ja San Jacinto-kaduilta.

Los Coloniales (Plaza Cristo de Burgos) on täydellinen paikka hitaaseen illalliseen mukavan rauhallisella aukiolla. Ruokalista on lihapainotteinen, mutta myös salaatit ovat hyviä. Terassipöydät täyttyvät nopeasti heti ovien avautuessa, mutta tarjoilija listaa pöytää odottavien nimiä liitutauluun.

Sevillan yöelämä

Sevilla on tunnettu yöelämästään. Kannattaa muistaa, että diskot ja klubit täyttyvät vasta aamuyön tunteina. Sitä ennen ihmiset parveilevat terasseilla ja pikkubaareissa.

Teatterin ystäville hauska illanviettopaikka on Microteatro (Calle Jose Gestoso 3), jossa vartin pituiset miniesitykset jatkuvat myöhään yöhön talon lukuisissa saleissa. Alakerran baari on tunnettu laatutapaksistaan.

Vinkit Sevillan baareihin

Sevillan baarialueista kiinnostavimmat ovat Trianassa ja La Macarenassa. Trianassa toiminta keskitty jokirantaan ja sen lähikaduille, La Macarenassa etenkin Alameda de Hercules -aukiolle ja sen lähikaduille.

Hyvä valinta on japanilais-perulainen Nikkei Bar (Calle Calatrava 34). Oluen kyytipojaksi kannattaa tilata hurmaavan hyvää cevicheä.

Calle Ferialla on paljon mukavia pikkubaareja, joista voi suositella esimerkiksi perinteistä baskibaaria Bar Vizcayaa, jossa talon oma vermutti maksaa yhden euron.

Sevillan ostokset

Sevilla on myös mainio ostoskaupunki. Tärkeimmät ostoskadut ovat Sierpes ja Tetuan. Jos pikkuliikkeiden runsaudenpula ahdistaa, voi aina mennä ”Espanjan Stockalle” eli El Corte Ingles -tavarataloon. Sieltä löytyy kaikki.

Sevilla lasten kanssa

Isla Mágican huvipuisto on kesäkuukausina takuuvarma hitti (ellei käy taas niin, että Tom Cruise on vuokrannut sen yksinoikeudella omalle lapselleen, kuten hän taannoin teki).

Alameda de Herculesin aukiolla on suurehko leikkipuisto ja paljon muutakin tekemistä lapsille. Viikonloppuisin maahan levitetään valtavat peitot täynnä leluja, joilla lapset voivat leikkiä euron tai kahden korvausta vastaan.

Lastenvaunujen kanssa matkustaville vanhankaupungin mukulakivet ja kapeat jalkakäytävät muodostavat pienen haasteen.

Vinkit Sevillan hotelleihin

Useimmat turistit majoittuvat Santa Cruziin, jossa hotellitarjonta on myös laajin. Santa Cruzin hotellit ovat hyvä valinta, jos aika on kortilla jaa haluaa koluta paljon perusnähtävyyksiä.

Hotel Casa 1800 Sevilla on Santa Cruzin kaupunginosassa kivenheiton päässä katderaalista sijaitseva tasokas boutique-hotelli. Mukava kattoterassi.

Edullisempaa majoitusta Santa Cruzin alueella tarjoaa Pensión San Pancracio.

Klassisen musiikin ystäville ja muille persoonallista majoitusta etsiville sopii Hotel Amadeus, jonka elegantit huoneet on nimetty säveltäjien mukaan. Osassa huoneista on piano.

Todella äveriäät voivat kantaa euronsa hotelli Alfonso XIII:n, jota pidettiin valmistuessaan vuonna 1928 koko Euroopan hienoimpana hotellina. Hotelli sai vaikutteensa maurilaisesta loistosta.

Jos haluaa paikallisemman Sevilla-kokemuksen, kannattaa harkita esimerkiksi La Macarenan tai Trianan hotelleja kuten tyylikästä Monte Trianaa.

Alcoba del Rey de Sevilla on marokkolaiseen tyyliin sisustettu pieni laatuhotelli La Macarenan kaupunginosan pohjoislaidalla. Hotellin yhteydessä toimiva ravintola on suosittu ja hyvä, erityisen suositeltavia ovat simpukat valkosipulisessa kastikkeessa.

Liikkuminen Sevillassa

Sevillan vanhakaupunki on laaja, mutta käveltävissä. Ja kävely onkin usein ainoa tapa siirtyä vanhankaupungin sisällä paikasta toiseen – bussit mahtuvat kulkemaan vain muutamilla leveimmillä pääkaduilla vanhankaupungin sisällä. Sevillassa on metro, mutta se palvelee lähinnä keskustan ulkopuolella asuvia ja liikkuvia. Sevillan taksit ovat edullisia.

Matka Sevillaan

Sevillaan ei ole Suomesta suoria lentoja. Kätevin ja edullisin yhteys on yleensä lentää Malagaan, josta Sevillaan pääsee kätevästi junalla tai bussilla. Matka vie 2–3 tuntia.

Madridista Sevillaan hurauttaa luotijuna AVElla kahdessa ja puolessa tunnissa. Tavallisella junalla tai bussilla (halvempi vaihtoehto) matka kestää huomattavasti kauemmin.

Sevilla kokemuksia

Sevillan kokemuksia kertoi Espanjan-matkailun asiantuntija, toimittaja Ilkka Karisto.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi