Flamenco sai alkunsa Sevillassa, ja kaupunkia pidetään yhä taidemuodon tärkeimpänä keskuksena. Nykyisin esiintyjät voivat tosin olla vaikkapa Japanista, Unkarista tai Suomesta.
Teksti Ilkka Karisto
Rytmi on tarkka ja tehokas, vaikka soitin on alkeellinen: puolityhjä tupakka-aski, jota harmaahiuksinen herrasmies naputtaa baaritiskiä vasten. Nap. Nap. Nap. Napunapnap. Nap. Nap. Nap. Napunapnap.
Sitten alkaa laulu. Ääni on käheä ja elämän karheuttama, sanat kertovat nuoruudesta.
Ollaan Sevillan Trianan kaupunginosassa, El Mantoncillo-baarissa, joka tunnetaan kaupungin flamencoharrastajien kokoontumispaikkana. Kello lähenee aamukolmea. Harmaahiuksisen ukon ympärille on kerääntynyt viiden hengen porukka, joka tilaa lisää juotavaa ja innostuu spontaanista esityksestä.
Seurueen nestori heittää muutaman komean tanssipyörähdyksen matkalla miestenhuoneeseen.
Flamenco syntyi Sevillassa
El Mantoncillossa ulkopuolinen tuntee itsensä todella ulkopuoliseksi. Muut asiakkaat näyttävät siltä kuin olisivat laulaneet ja tanssineet täällä keskenään viimeiset kolmekymmentä vuotta ja tuntisivat flamencon historian jokaista vivahdetta myöten.
Ja luultavasti tuntevatkin, sillä juuri näillä kulmilla flamenco parisataa vuotta sitten syntyi. Silloin Trianan alue oli romanien asuttamaa rähjäistä laitakaupunkia.
Sanalla flamenco tarkoitettiin aluksi tietynlaisia ihmisryhmiä – ennen kaikkea romaneja – mutta myös muita porvarillisesta elämäntyylistä poikkeavia kuten maankiertäjiä, kaupustelijoita ja yleispuijareita.
Vasta myöhemmin näiden ihmisten musiikkia ja tanssia ryhdyttiin kutsumaan flamencoksi.
Flamencolla vastustettiin diktatuuria
Sevilla on yhä yksi flamencokulttuurin tärkeimmistä keskuksista. Kaupungissa ei voi välttyä flamencolta: vanhan kaupungin kävelykatujen kaupat myyvät flamencoasuja ja -kenkiä, seiniin on liisteröity konserttien mainoksia ja jokainen hotelli tuntuu kaupittelevan pääsylippuja flamencoesityksiin – joita järjestetään useita illassa.
Flamenco syntyi alaluokan taiteena, mutta hovikelpoistuminen alkoi jo 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin alkoi niin kutsuttujen laulukahviloiden (café cantantes) aika.
Se oli Flamencon kultakautta. Aikansa supertähdet seurustelivat kuuluisien härkätaistelijoiden kanssa ja keräsivät ihailijoita Charles Chaplinia ja Federico Garcia de Lorcaa myöten.
Francon diktatuurin vuosina (1939–1975) flamencosta yritettiin tehdä osa iloista yleisespanjalaista kulttuuria, johon kuuluivat härkätaistelut, paella, sangria ja auringonpaiste. Esityksissä suosittiin kevyitä ja viihteellisiä tyylisuuntia. Syntyi käsite ”turistiflamenco”.
Mutta kulissien takana kupli: suurin osa flamencon harrastajista oli Francon vastaisia vasemmistolaisia, ja koska poliittiset kokoontumiset oli kielletty, flamencoyhdistyksistä eli peñoista tuli vastarinnan pesäkkeitä. Politikoinnin ohella niissä tietysti myös esiinnyttiin.
Vielä nykyäänkin parhaat flamencoesitykset näkee usein yksityisklubin kaltaisissa peñoissa. Niissä flamencoa esitetään puhdasoppisimmillaan.
Mutta Sevillan lukuisissa flamencoesityksiä tarjoavissa baareissa kukkii spontaanius ja improvisointi. Ja kansainvälisyys.
Flamenco on kansainvälistynyt
Kello ei ole edes kahdeksaa, mutta Bar no 23:ssa Macarenan kaupunginosassa on täysi hulina päällä. Flamencoesitys on edennyt fin de fiesta- eli loppuvaiheeseen, ja tanssilattialla pyörähtelee kolme suomalaista, kaksi ranskalaista, yksi ruotsalainen ja yksi unkarilainen flamencotanssija.
Kitaraa soittaa 28-vuotias hollantilainen David Szirmai, joka on asunut ja opiskellut Sevillassa kaksi ja puoli vuotta.
Näin kansainvälistä flamenco nykyään on.
”Sevillaan tulee opiskelijoita ympäri maailman. Viime vuosina suurin ryntäys on ollut Japanista. Heidän joukossaan on joitakin todella taitavia soittajia ja tanssijoita”, Szirmai kertoo esityksen jälkeen olutlasi kourassaan.
Szirmain mukaan ulkomaisten tanssijoiden ja kitaristien taso on hyvä, lähes espanjalaisiin verrattava, mutta kelvollisia flamencolaulajia ei tunnu löytyvän muualta kuin Espanjasta.
”En todellakaan tiedä miksi näin on. Ehkä täkäläisille muodostuu karhea ja syvä flamencoääni siksi, että he huutavat ja puhuvat sillä tyylillä pienestä pitäen.”
Esityksen jälkeen ulkomaalaisten flamencoharrastajien porukka jää istumaan keskenään. Puheenaiheet pyörivät flamencossa, yhteisenä kielenä on tietysti espanja.
Asetelma on erikoinen. Unkarilais-hollantilais-espanjalainen kolmikko on esittänyt andalusialaisessa baarissa perinteistä andalusialaista taidemuotoa yleisölle, josta noin puolet on ulkomaalaisia. Tätäkin se kai on, se globalisaatio.
Szirmain mukaan ulkomaalaisen on suhteellisen helppo päästä sisälle Sevillan flamencopiireihin. Kunhan täyttää kaksi ehtoa: puhuu sujuvaa espanjaa ja hallitsee instrumenttinsa, olipa se sitten kitara tai oma kroppa.
”Kun taso on tarpeeksi hyvä, paikalliset kunnioittavat sitä. On tietysti myös ihmisiä, jotka suhtautuvat ulkomaalaisten esittämään flamencoon torjuvasti”, Szirmai sanoo.
Uudistusmielisemmät katsovat taas, että flamencon on kansainvälistyttävä ja muututtava maailman mukana.
Tosiasiassa flamenco on jo muuttunut: musiikki on saanut viime vuosina vaikutteita muun muassa jazzista, rockista, hip hopista ja salsasta, ja moderni flamencotanssi saattaa puolestaan muistuttaa enemmän nykytanssia kuin perinteistä kastanjettien kalistelua.
Flamenco on avautunut ulkomaailmalle samalla tavalla kuin koko Espanja Francon kuoleman jälkeen.
”Kansainvälisyys on lisääntynyt viime vuosina todella paljon. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran vuonna 2002, Sevilla oli vielä vähän tuppukylä”, sanoo flamencotanssia kaupungissa opiskeleva helsinkiläinen Ailin Bayaz.
700 000 asukkaan Sevilla on Andalusian suurin kaupunki ja yksi suosituimmista matkakohteista. Mutta toisin kuin parinsadan kilometrin päässä Costa del Solin rannoilla, täällä ei näy happy hour -baareja eikä punanaamaisia brittejä.
Kaupungin ilmapiiri on rento mutta hienostunut. Ulkomaalaisen on helppo tempautua paikallisten elämänrytmiin, johon tuntuu kuuluvan loputon vanhan kaupungin katukahviloissa ja baareissa istuskelu.
Ja iltaisin turistit ja paikalliset jonottavat sulassa sovussa lippuja samoihin flamencoesityksiin.
Flamenco on improvisointia
El Choro antaa odottaa itseään. Noin kolmikymppinen miestanssija häipyy vessaan juuri ennen lavalle astumistaan. Kitaristi Juan Campallo jatkaa nylonkielten näppäilemistä.
Lopulta El Choro, oikealta nimeltään Antonio Molina, loikkii lavalle punaisessa kauluspaidassaan ja mustissa housuissaan. Ohi mennessään hän flirttailee nuoren ja kauniin naiskatsojan kanssa.
Esitys Casa de la Memoria de Al-Andalus -konserttisalissa Sevillan vanhassa kaupungissa on loppuunmyyty. Suurin osa yleisöstä on turisteja, joten välihuutoja ei juuri kuulu.
Eturivin amerikkalaismies luulee ensimmäisen kymmenen minuutin ajan, että yleisön on tarkoitus taputtaa esiintyjien mukana.
Turistiesityksillä on flamencopiireissä huono maine, että niitä tehdään usein pelkästään rahan vuoksi. Mutta Casa de la Memoria Al-Andalus on esiintymismiljöönä parhaimmasta päästä: pieni ja elegantti, maurilaistyylinen sisäpiha, jonka reunoille on asetettu tuolirivistöt.
Ja tämän illan tähti El Choro on paikallinen kuuluisuus, jo kolmivuotiaana isänsä opetuksessa tanssimisen aloittanut virtuoosi, joka on esiintynyt Espanjan kuuluisimmissa flamencoryhmissä.
Odotus palkitaan. Heti ensimmäisestä jalan kopautuksesta ymmärtää, että El Choro tietää mitä tekee. Jalat tikkaavat uskomatonta tahtia, ja käsien liikkeet uhkuvat pidäteltyä voimaa.
Parasta ovat kuitenkin silmät. Niissä on pilkettä. Vaikka El Choro tuntuu uppoutuneen tanssiinsa kuin transsiin, hän ottaa sopivissa väleissä silmäkontaktin yleisöön tai säestäjäänsä.
Esitys on hyvin spontaani ja improvisoitu – sellaista flamenco parhaimmillaan on. Esiintyjät voivat hämätä toisiaan tahallaan; flamencoon on perinteisesti liitetty sellaisia määreitä kuin puijaus, oveluus, kiusoittelu.
On myös sanottu, että samat määreet kuvaavat hyvin Sevillan asukkaiden luonteenlaatua.
Esityksen jälkeen Casa de la Memorian ovelle syntyy ruuhka. Hikisenä kohti kotiaan poistuva El Choro joutuu vaihtamaan poskipusut ainakin kymmenen ihmisen kanssa. Jenkkitytöt huutelevat perään.
Paikalla on myös tuttuja. Edellispäivänä tapaamamme hollantilaiskitaristi David Szirmai vaihtaa kuulumiset Ailin Bayazin kanssa. Kumpikin on esityksestä innoissaan.
”On aina hienoa nähdä huippujen esityksiä, se antaa ideoita omalle tanssille. Välillä pitää vaan antaa mielikuvituksen lentää, unohtaa se peili ja kaikki ne liikkeet, joita on jauhanut loputtomasti”, Bayaz sanoo.
Hän on jakanut viime vuodet aikansa Helsingin ja Sevillan välillä. Nyt hän on päättänyt asettua toistaiseksi Espanjaan.
”Nyt pitää panostaa tähän ihan tosissaan. Kokeileminen on jo nähty.”
Lue lisää Sevillasta.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
