Bali – tissien saari

bali rinnat

Kauan ennen Eat, Pray, Love -elokuvan menestystä ja Balin henkistynyttä imagoa saari tunnettiin parhaiten tisseistä.

Teksti Antti Helin
Kuva Tropenmuseum of the Royal Tropical Institute (KIT)

Balia tavataan kutsua Jumalten saareksi – mutta yhtä hyvin lempinimi voisi olla Tissien saari. Balille asettautuneiden taiteilijoiden inspiraationa kun ovat toimineet ennen kaikkea balilaisten neitojen rinnat. Saaren tummanpuhuvat temppelit ja vehreät riisiterassit ovat jääneet taiteessa kakkoseksi.

Pitkälle 1900-luvun puoliväliin asti balilaiset naiset kulkivat povi paljaana, mikä suuresti ilahdutti eksoottiselle saarelle matkanneita eurooppalaisia. Rinnat hallitsivat pitkään myös Balia esitelleitä matkailumainoksia.

Temppelit ja riisiterassit ovat jääneet toiseksi, kun Balille asettautuneiden taiteilijoiden pääasiallisena inspiraation lähteenä ovat toimineet balilaisten neitojen rinnat.

Julkinen alastomuus kiellettiin saarella 1960-luvulla, mutta taiteilijat maalasivat vielä pitkään balilaisensa puolipukeissa. Pisimmälle rintojen ihailun vei espanjalainen Antonio Blanco (1912–1999), jota myös Balin Daliksi kutsutaan. Taiteilijan hykerryttävän mahtipontinen, Ubudissa sijaitseva kotimuseo pursuaa alastonta naiskauneutta.

Kun Indonesiassa astui vuonna 2008 voimaan tiukka anti-pornografia-laki, Balin kuvernööri kiirehti julistamaan, ettei lakia noudatettaisi saarella. Blancon näyttelyesitteessä rinnat on kuitenkin häivytetty pikselimössöksi.

Kenties Blanco olisi muutenkin ollut lajinsa viimeisiä. Esimerkiksi Blancon poika, tunnettu kuvataiteilija hänkin, ei rinnoista perusta. Hän on kertonut maalaavansa mieluiten kookospähkinöitä.

Lue lisää:

Bali, demonien ja taiteen saari