Darjeelingin viisi aarretta

Kanchenjungan, Intian korkeimman vuoren, nimi tarkoittaa ”lumen viittä aarretta”. Nämä aarteet löytyvät vuoren juurella olevasta Darjeelingista. Pikkukaupunki tunnetaan tiibetinbuddhalaisuudesta, teeviljelmistä ja siirtomaa-ajan historiasta.

Teksti Yaroslava Troynich
Kuvat Ville Palonen

Viiden sekunnin tee

Darjeeling tunnetaan parhaiten mustasta teestään. Juoma on saanut lempinimen ”teelaatujen shamppanja” kultaisen sävynsä, hienostuneen tuoksunsa ja hedelmäisen muskottimakunsa ansiosta.Darjeeling_intia_01

Teenviljely on kasvatus- ja tuotanto-oloista riippuvaa taiteilua, joka muistuttaa viininviljelyä. Alueen 70 teenviljelijää keräävät sadon kolmesti vuodessa. Tästä saavat nimensä ensimmäinen, toinen ja syyssato (first, second ja autumn flush). Tunnetuin Darjeelingin teelaaduista on Makaibarin viljelmien muskottivivahteinen Silver Tips, jota on myyty kansainvälisissä teehuutokaupoissa lähes tuhannen euron kilohintaan.

Kääntyessämme mutkaiselle soratielle sakea sumu ympäröi meidät. Olemme matkalla Darjeelingin kaupungin kupeessa sijaitsevalle Happy Valley Tea Estate -plantaasille. Mataliksi leikatut teepensaat pilkottavat aavemaisen maiseman keskeltä. Yhtäkkiä eteemme ilmestyy pieni rakennus, jonka oviaukossa iloisesti höpöttävä nainen viittoo meidät maistamaan teetä.

Kusun, joka esittelee itsensä ”Viiden sekunnin leidiksi”, asettaa eteemme neljä kulhoa. Tehtävämme on arvata, mikä kulhojen teelaaduista on parasta. Nuuhkiessamme kuivia teelehtiä utelemme, mistä omituinen lempinimi mahtaa tulla. ”Kohta se selviää”, nauraa Kusun salaperäisesti ja laittaa veden kiehumaan.

Arvaamme parhaan teelaadun oikein, ja tyytyväinen Kusun opettaa miten homma hoidetaan ilman arpomista: kulho pitää ottaa kämmeniin ja teelehdet lämmittää hönkäisemällä. Näin teen tuoksu voimistuu moninkertaiseksi.

”Teen nimi on First Flush Super Fine Tippy Golden Flower Orange Pekoe One. Toistakaa!”

Kusun nakkaa hyppysellisen teelehtiä kiehuvaan veteen, laskee nopeasti viiteen, ja kaataa juoman kuppeihin. ”Tämä on plantaasimme ”viiden sekunnin tee”, jonka takia minustakin tuli Viiden sekunnin leidi. Sen nimi on First Flush Super Fine Tippy Golden Flower Orange Pekoe One. Toistakaa!”

Kun osaamme koko rimpsun ulkoa, saamme maistaa teetä. Sen väri on kultainen ja tuoksu voimakkaan kukkainen. Juoma maistuu hienostuneelle ja on samaan aikaan hieman katkeraa. Näin laadukasta teetä voi hauduttaa kolme kertaa, ja kuivana se säilyy kolme vuotta.

Kusun ei juo kanssamme. ”Tänään olen juonut jo viisi litraa teetä, en halua enää”, viisikymppiseltä näyttävä nainen hymyilee. ”Näytän näin nuorelta siksi, että kävelen mäkisillä viljelmillä paljon ylös ja alas, ja juon vähintään viisi litraa teetä päivässä. Lisäksi pelaan jalkapalloa. Olen maalivahti, minut valittiin parhaaksi pelaajaksi viime kaudella.”

Teen nuorentava vaikutus on todistettu kiistattomasti, kun Viiden sekunnin leidi jatkaa: ”Tämä taitaa kuitenkin jäädä viimeiseksi kaudekseni. Pitää antaa tietä nuoremmille – olenhan jo 67-vuotias!”

Lumileopardi

Darjeelingia eivät ympäröi vain teeviljelmät, vaan metsät peittävät suurinta osaa vuoristosta. Teeplantaaseilla vierailee silloin tällöin tiikereitä, ja apinat ovat osa kaupunkimaisemaa. Loput Himalajan eläinlajeista löytyvät Darjeelingin eläintarhasta.Darjeeling_intia_03

Sepelkarhupariskunta halailee toisiaan kumpareen laella, tiikerin kumea karjunta nostaa niskavillat pystyyn. Lumileopardit eivät välitä karjunnasta, vaan mittailevat katseellaan, olisiko ohi kulkevista ihmisistä saaliiksi. Puiden latvoissa nukkuvat pehmoleluja muistuttavat kultapandat kerälle käpertyneinä.

Padmaja Naidu Himalayan Zoological Parkissa paatunutkin eläintarhojen vastustaja muuttaa mielensä ainakin hetkeksi. Hyvinhoidetussa eläintarhassa on vain Himalajan vuoristossa asuvia eläimiä, kuten kultapandoja ja lumileopardeja. Tarha on työskennellyt pitkään näiden uhanalaisten lajien hyväksi.

Vuonna 1983 aloitettu lumileopardien kasvatusohjelma on maailman menestyksekkäin. Sen saldo on nelisenkymmentä pentua, ja joka vuosi syntyy uusia karvapalloja. Nykyään tarhassa on parikymmentä erittäin uhanalaista pitkähäntää. Tämä ei kuulosta paljolta, mutta se on maailman suurin tarhaoloissa asuvien lumileopardien populaatio.

”Kukaan ei oikeastaan haluakaan enempää lumileopardeja”, lumileopardi- ja kultapandaprojekteissa työskentelevä tohtori Sunita Pradhan selittää. ”Valitettavasti niitä ei ainakaan toistaiseksi voi vapauttaa luontoon. Vuoristossa asuvat ihmiset eivät kaipaa petoa naapurikseen. Kultapanda on paljon helpompi eläin, ja olemme päästäneetkin niitä luontoon menestyksekkäästi. Yksi on jopa saanut poikasia vapaudessa.”

Siirtomaaherrojen perintö

Darjeeling tarkoittaa ”salaman maata”. Paikalla kohosi pitkään vain yksinäinen tiibetinbuddhalainen luostari, Dorje Ling. Se sai nimensä tarun mukaan: taivaan valtias Shri Indra pudotti salaman kukkulaan, joka on nykyään kaupungin keskellä kohoava Observatory Hill.Darjeeling_intia_04

Strategisen sijainnin lisäksi brittiläisiin siirtomaaisäntiin vetosi leppoisa vuoristoilmasto. Kun 1840-luvulla aloitetut teeplantaasikokeilut olivat menestyksekkäitä, siirtomaaherrojen kesälomakaupunki sai vuosisadan lopussa vaatimattoman lempinimen ”kukkuloiden kuningatar”. Siirtomaa-ajan hengen voi löytää vieläkin.

Matka hikisestä New Jalpaigurista kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaan Darjeelingiin taittuu kiskoja pitkin. Vuodesta 1881 asti toiminut Darjeeling Himalayan Railway on kutsumanimeltään Toy Train, ja lelulta höyryveturi vaunuineen näyttääkin. Kahdeksan tunnin matkan aikana ikkunassa vilistävät teeplantaasit ja siirtomaa-ajan huvilat virittävät oikeaan tunnelmaan.

Planter’s Club on yksi maailman vanhimmista siirtomaaherrojen klubeista. Tennareihin ja t-paitaan sonnustautunut turistikin voi saada päiväksi ”tilapäisen jäsenyyden”.

Junapilli viheltää perille saapumisen merkiksi, mutta siirtomaa-ajan hengestä ei tarvitse luopua. Sumun keskeltä löytyy Planter’s Club, yksi maailman vanhimmista siirtomaaherrojen klubeista. Vuonna 1868 brittiläisten teenviljelijöiden perustamaan herrainkerhoon kuuluu muutama kymmenen jäsentä, nykyään lähinnä intialaisia. Tennareihin ja t-paitaan sonnustautunut turistikin voi saada päiväksi ”tilapäisen jäsenyyden”.

Pitsihuvilalta näyttävä rakennus tempaa hetkessä menneisyyteen. On sääli, ettei klubi vuokraa historiallisia pukuja – kuistin rottinkituolit suorastaan anovat nauttimaan kello viiden teetä pikkurilli pystyssä. Terassilta löytyvät Planter’s Clubin aarteet: vuoden 1924 epäonnisessa Everest-retkikunnassa menehtyneiden Malloryn ja Irvinen happipullot, sekä eversti Francis Younghusbandin lahjoittama Maxim-konekivääri. Kiillotettu ase muistuttaa brittiläisen imperiumin verisestä historiasta, sillä se oli Younghusbandin retkikunnan mukana Tiibetissä vuosina 1903-04. Sotaretken ainoa saavutus oli tuhansien tiibetiläisten teurastaminen.

Klubilla on kirjasto, snooker-huone ja baari. Polttopuut räiskyvät takassa ja seiniltä irvistelevät pölyiset leopardit. Hyvää viiniä ei ole tarjolla, mutta plantaasiherrojen arkijuomaa eli skottilaista viskiä sentään löytyy.

Tiibetin henki

Darjeeling ei vastaa stereotyyppistä mielikuvaa Intiasta. Rauhallinen tunnelma muistuttaa Nepalia tai Tiibetiä: Intian kaaos on poissa, eivätkä edes torikauppiaat tyrkytä kiljuen tavaroitaan ohikulkijalle. Pienet tiibetiläisillä koruilla ja antiikkiesineillä täytetyt matkamuistopuodit vahvistavat tunnelmaa.

Kaupungin lähellä on pakolaisleiri, jossa maanpaossa elävät tiibetiläiset yrittävät säilyttää kielensä ja kulttuurinsa parhaansa mukaan. Pieni museo kertoo Kiinan miehittämän ja kiinalaistaman maan surullisen tarinan, ja kaupassa vierailijoille myydään käsinkudottuja jakinvillakaulaliinoja ja kansallispukuja.

Darjeelingia ympäröivien kukkuloiden rinteillä näkyy valkeita buddhalaisia stupia ja luostareita, joista avautuvat huimat näkymät. Tunnetuimmassa luostarissa, Yiga Choling Gompassa, voi nähdä Tulevaisuuden Buddhan viisimetrisen patsaan. Paikan muinaisia pyhiä kirjoituksia säilytetään kuin aarteita. Druk Sangak Choling -luostarissa kolmisensataa munkkia opiskelevat filosofiaa, tähtitiedettä, kirjallisuutta ja meditaatiota. Oppituntien jälkeen luostarin piha muuttuu jalkapallokentäksi.

Hindulaisuus poistuu kuvioista lopullisesti lihapuodin luona. Seinällä roikkuu verisiä lehmänruhoja.

Hindulaisuus poistuu kuvioista lopullisesti lihapuodin luona. Seinällä roikkuu verisiä lehmänruhoja. Ne taitavat järkyttää enemmän Intiaan sopeutunutta matkailijaa kuin paikallisia buddhalaisia.Darjeeling_intia_02

Tiibetin henki hallitsee paikallista ruokakulttuuriakin: intialainen curry on hävinnyt taistelun tiibetiläistä ruokaa vastaan. Yksi suosituimmista ruokalajeista on momo, pelmenille ja raviolille sukua oleva lihanyytti.

Aikamme kyseltyämme saamme selville kaupungin parhaat momo-ravintolat: New Dish tarjoilee parhaat paistetut possumomot, nautamomoja saa pienestä savuisesta Ninistä linja-autoaseman luota, ja maukkaimmat vihannesmomot löydämme Hot Stimulating Cafesta. On pakko osallistua paikan mainostamalle kolmituntiselle momojen kokkauskurssille.

Kahvilan emäntä Lily ottaa momojen valmistamisen vakavasti. Jokaisen nyytin on oltava täsmälleen samanlainen, eikä siinä kaikki: eri täytteille on erilaiset muodot. Väsään kymmeniä momoja, ennen kuin homma alkaa sujua. Tunnin kuluttua käteni tärisevät, mutta Lily vain nauraa. Kahvilan viidentoista aukiolovuoden aikana hän on askarrellut yli kolme miljoonaa momoa.

Nukkuva Buddha

Viisihuippuinen Kanchenjunga (8586m) on Himalajan asukkaille pyhä vuori. Maailman kolmanneksi korkein vuori on myyttinen kohde myös vuorikiipeilijöille. Brittiläinen retkikunta teki ensinousun vasta vuonna 1955, kaksi vuotta Mount Everestin valloituksen jälkeen.

Himalajan korkeimpien huippujen kiipeämisen historia on kerätty Darjeelingissa olevaan Himalayan Mountaineering Instituten sympaattiseen museoon. Laitoksen ensimmäisenä kiipeilykoulutuksen johtajana toimi Everestin ensinoususta maailmankuuluksi ponnahtanut sherpa Tenzing Norgay, joka vietti eläkepäivänsä Darjeelingissa. Ne, joille pelkkä museokäynti ei riitä, voivat osallistua instituutin järjestämille vuorikiipeilykursseille – tai napata reppunsa ja lähteä vuoristovaellukselle Singalilan harjanteelle.

Harjannevaellus vie vain muutaman päivän, mutta muistot kestävät ikuisesti. Matkan varrella näkyy humisevia bambumetsiä ja myyttisiä olentoja muistuttavia tykkylumen peittämiä kuusia, kuuran valkeiksi kuorruttamia puita ja nauravia munkkeja. Buddhalaisten luostareiden rukousliput vilkuttavat kannustavasti ohikulkijalle, ja sumun keskeltä löytyneessä kylässä kulkijat palkitaan rommilla terästetyllä teellä.

Ohut vuoristoilma tekee makuupussissa nähdyistä unista katkonaisia, mutta sitäkin ihmeellisempiä.

Vaelluspolku on kiemurtelee Intian ja Nepalin rajaharjannetta loputtomasti ylöspäin, ja reppu muuttuu askel askeleelta painavammaksi. Ohut vuoristoilma tekee makuupussissa nähdyistä unista katkonaisia – mutta sitäkin ihmeellisempiä.

Yli kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevasta Sandakphusta avautuu yksi Himalajan kauneimmista maisemista: kirkkaalla säällä näkyy Everestille asti. Odotan henkeäni pidättäen hetkeä, jolloin nouseva aurinko värjää vuorten huiput vaaleanpunaisiksi. Laaksossa leijuvat pilvet muistuttavat pehmeitä untuvapatjoja, ja Kanchenjungan huiput muodostavat makaavan ihmisen hahmon. Opas kertoo, että sitä kutsutaan Nukkuvaksi Buddhaksi.

Lue lisää:

Darjeeling – matkavinkit

Intia-opas