Matka Gujaratiin, Intian syrjäiseen länsiosaan, on vaivan arvoinen. Palitanan pikkukaupungin lähellä kohoavalla kukkulalla odottaa liki tuhannen temppelin kiehtova kokonaisuus. Se on yksi jainalaisuuden pyhimmistä paikoista.
Teksti ja kuva Yaroslava Troynich
Valkeaan kaapuun kietoutunut hahmo tuo mieleen aamuhämärässä leijuvan aaveen. Mies on jainalainen munkki, joka liittyy rinteellä kiemurtelevaan pyhiinvaeltajien jonoon. Ihmisjoukko suuntaa kivisille portaille, jotka vievät kohti kukkulan huippua. Siellä odottaa Shatrunjayan temppelikokonaisuus.
Jainalaisuus, yksi Intian kiehtovimmista uskonnoista, tunnetaan parhaiten tinkimättömästä kunnioituksesta kaikkea elollista kohtaan. Yksi jainalaisten pyhimmistä paikoista on Gujaratin osavaltiossa. Siellä sijaitsevan Palitanan pikkukaupungin vieressä kohoavalle kukkulalle on rakennettu lähes tuhat temppeliä.
Jainalaisuuden ihanteet
Rappujen nouseminen kestää pari tuntia, ja yli kolme tuhatta porrasta nostavat hien pintaan. Siitä huolimatta muutama asialleen omistautunut pyhiinvaeltaja taittaa matkaa ryömien, pysähtyen välillä ainoastaan rukoilemaan. Jotkut iäkkäämmät – tai kenties äveriäämmät – vierailijat istuvat dholin, kantajien kiikuttaman tuolin, kyydissä.
Dubaista asti saapunut Prakash Dhoka nousee rappusia omin jaloin. ”Pyhiinvaellus Shatrunjayan kukkulalle merkitsee meille jainalaisille samaa kuin Mekassa vieraileminen muslimeille. Jokainen haluaa käydä täällä ainakin kerran elämässään”, 45-vuotias mies selittää. ”Minä tulin pyhiinvaellukselle vanhan äitini kanssa. Viimeiset sata kilometriä olemme kävelleet, ja äiti on paastonnut koko matkan.”
Ponnistelu loputtomilta tuntuvilla askelmilla puhdistaa mielen. Se alkaa tuntua rituaalilta, vaatimattomalta uhrilahjalta jumalille.
Kiipeäminen kohti huipulla odottavia temppeleitä aamusarastuksen aikaan on erityinen kokemus. Ponnistelu loputtomilta tuntuvilla askelmilla puhdistaa mielen. Se alkaa tuntua rituaalilta, vaatimattomalta uhrilahjalta jumalille.
Mutta näiden rappujen päästä ei löydy yhtäkään jumalaa.
Toisin kuin monissa muissa uskonnoissa, jainalaisilla ei ole ihmisiä palkitsevaa ja rankaisevaa luojajumalaa. Maailmankaikkeus on aina ollut olemassa, ja kaikilla elollisilla olennoilla – ihmisillä, eläimillä ja kasveilla – on sielu.
Jumaluuksien paikkaa pitävät 24 tirthankaraa. Näitä muinoin eläneitä ihmisiä pidetään hengellisinä esimerkkeinä, sillä heidän onnistui vapauttaa sielunsa kuoleman ja jälleensyntymisen kierrosta. Viimeisin tirthankara on muinaisessa Intiassa elänyt tietäjä nimeltä Mahavira. Hän perusti jainalaisuuden noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Uskonnon tukipilareina on viisi ihannetta: väkivallattomuus, toden puhuminen, siveellinen elämä, sekä varastamisen ja kaikenlaisen ahneuden välttäminen. Jainalaiset uskovat, että jos näiden periaatteiden noudattamisen yhdistää askeettiseen elämäntyyliin, on mahdollisuus vapautua jälleensyntymisen ketjusta – siis valaistua.
Kaikkea elollista kunnioitetaan
Viisikymppinen länsimaalaisesti pukeutunut mies, joka kertoo nimekseen herra Dipak, on opastamassa intialaista turistiryhmää kukkulalla odottavalle temppelialueelle. Rappuja noustessaan mies ehtii valottaa jainalaisuuden tärkeintä periaatetta arkipäiväisen esimerkin kautta: ”Väkivallattomuus muita elollisia olentoja kohtaan alkaa kasvissyönnistä. Eläimiä ei tietenkään tapeta ruuaksi, mutta vihanneksistakin käytetään vain sellaisia, joiden syöminen ei tapa koko kasvia. Esimerkiksi porkkanoita tai muita juureksia ei saa syödä.”
Munkeille ja nunnille säännöt ovat vieläkin tiukemmat. He eivät ruokaile auringonlaskun jälkeen, etteivät vahingossa nielaisisi ympärillä lenteleviä hyönteisiä. Matkustaminen on mahdollista vain jalkapatikassa: ötököitä kun väistämättä liiskaantuu autojen tuulilaseihin ja pikkueläimiä jää renkaiden alle.
Herra Dipak kertoo, että sadekaudella Shatrunjayan kukkulalle johtavia rappusia peittää rehevä ruohikko. Siinä eläviä hyönteisiä ei ole soveliasta talloa, joten koko temppelialue suljetaan kolmeksi kuukaudeksi.
Ympäristöongelmien piinaamassa maailmassa ikivanhat elämänohjeet, jotka kannustavat maltilliseen kuluttamiseen, kuulostavat suorastaan trendikkäiltä. Siitä huolimatta jainalaisuudella ei ole kuin muutama miljoona seuraajaa, joista suurin osa elää Intiassa.
Herra Dipakin mielestä uskonnon vaatimaton kannatus johtuu askeettisista elämänohjeista. Niiden noudattaminen on niin työlästä, että joskus jopa valan vannoneet munkit päättävät lyödä hanskansa tiskiin ja palata normaaliin elämään.
Vuosikausia jatkuvan paastoamisen alusta asti suunniteltua nääntymistä pidetään yhtenä parhaista tavoista kuolla.
Toisaalta jotkut uhraavat uskolleen koko elämänsä – kirjaimellisesti. Eräs jainalaisuuden tunnetuimmista ääripäistä on santhara, vuosikausia jatkuva rituaalinen paastoaminen. Sen päätepistettä, paaston alusta asti suunniteltua nääntymistä, pidetään yhtenä parhaista tavoista kuolla. Tarinan mukaan myös Mahavira, jainalaisuuden perustaja, päätti päivänsä tällä tavalla.
On ironista, että kiihkeimmin uskovat jainalaiset kunnioittavat kaikkea elämää – paitsi omaansa.
Kauan eläköön Adinath!
Shatrunjayan kukkulan tärkeimpään temppeliin, Adeshwaraan, kiemurtelee pitkä jono. Sisällä leijuu suitsukkeiden makea tuoksu. Väkijoukko tungeksii kohti salin etuosaa, jossa tummasta kivestä veistetty patsas istuu aidatulla korokkeella. Hahmo on Adinath, ensimmäinen tirthankara. Kun pyhiinvaeltajat taputtavat kämmeniään yhteen ja hokevat ”Jai Adinath” (kauan eläköön Adinath), patsaan jalokivin koristellut silmät näyttävät tuikkivan temppelin hämärässä.
Jainalaiset eivät rukoile temppeleissä maallisia asioita. Tirthankarojen luona käyminen on enemmänkin meditointia, josta uskovaiset saavat voimia seurata pyhien opettajiensa esimerkkiä.
Temppelien pylväskäytävät ovat täynnä rauhallisesti hymyileviä marmori-tirthankaroja. Pienimmätkin patsaat saavat osansa huomiosta, kun pyhiinvaeltajat ripottelevat niiden päälle pääportilta ostamiaan ruusun terälehtiä.
Shatrunjayan kukkulalla on virallisten lukujen mukaan 863 temppeliä, mutta monet uskovat niitä olevan paljon enemmän. Ensimmäiset temppelit rakennettiin tuhat vuotta sitten. Ne tuhottiin pian muslimivalloittajien hyökkäyksissä, joten suurin osa rakennuksista on valmistunut 1500-luvun jälkeen.
Osa temppeleistä on koristeltu komeilla kattomaalauksilla, mutta Shatrunjaya on upeimmillaan kauempaa nähtynä. Tuhannet vaaleasta marmorista ja kermanvärisestä hiekkakivestä kaiverretut temppelit kohoavat kukkulan laella kuin kangastus.
Ihmeitä tekevä pyhimys
Temppelialueen nurkassa liehuu korkean kepin nokkaan ripustettu vihreä lippu. Se on Angar Pirille, 1300-luvulla eläneelle muslimipyhimykselle, omistetun pyhätön merkki. Tarinan mukaan sufilainen pyhimys pelasti Shatrunjayan temppelit niiden aarteita himoinneilta valloittajilta. Siitä lähtien jainalaiset pyhiinvaeltajat ovat pysähtyneet rukoilemaan häntä.
Paikkaa vartioiva 58-vuotias Ahmed Pathan selittää ylpeänä, kuinka hänen esi-isänsä ovat pitäneet pyhätöstä huolta kahdenkymmenen sukupolven ajan. ”Tehtävä on suvulleni valtava kunnia”, Pathan kehaisee. ”Ja koska mekin vuorostamme kunnioitamme jainalaisia, ei kukaan perheestäni syö lihaa tai käytä nahasta valmistettuja tavaroita.”
Angkar Pirin rukoilemisen uskotaan auttavan lapsettomuuteen, ja pyhimyksen haudan ympärille onkin kerääntynyt joukko nuoria naisia. Yksi heistä, 25-vuotias Samata Mehta, on saapunut Mumbaista asti. Nainen levittää hautapaaden päälle uhrilahjansa, kauniisti kirjaillun kankaan. ”Olen ollut naimisissa jo neljä vuotta, mutta minulla ei vielä ole lapsia”, Mehta kertoo. ”Kun kuulin tästä paikasta, ajattelin että rukoileminen täällä voisi auttaa minua saamaan edes yhden lapsen. Tyttö tai poika, sillä ei ole mitään väliä.”
Ainakin Angar Pir on suonut siunauksensa pyhäkköä vartioivalle Pathanille. ”Minulla on kolme poikaa ja kaksi tytärtä”, mies myhäilee tyytyväisenä.
Geometriset kuviot ovat hakaristin muotoisia. Ikivanha merkki on yksi jainalaisuuden symboleista.
Iltapäivän aurinko paahtaa niin tukahduttavasti, että pyhiinvaeltajien on hakeuduttava temppelialueen varjoihin. Suurin osa ihmisistä vain lepäilee puiden alla, mutta muutama tekee maahan levitetyistä riisinjyvistä mandaloita, geometrisiä rituaalikuvioita. Ne ovat hakaristin muotoisia, sillä ikivanha merkki on yksi jainalaisuuden symboleista.
Adeshwaran temppelin toisesta kerroksesta aukeaa näkymä ympäröivään maisemaan. Alhaalla laaksossa on Shetrunjin valtava patoallas, ja kaukana horisontissa siintää Khambatinlahti. Ympärillä koristeelliset tornit kurottavat kohti taivasta.
Kukkulan rinteellä kiemurtelee kivinen portaikko, joka alkaa täyttyä ihmisistä auringonlaskun aikaan. Pyhiinvaeltajien on palattava kaupunkiin, eivätkä edes munkit tai papit saa jäädä yöksi Shatrunjayalle. Öisin temppelivuorella asuvat vain salaperäisesti hymyilevät tirthankarat.
Matka. Finnair lentää Suomesta suoraan Delhiin, Turkish Airlines tekee välilaskun Istanbulissa. Molemmilta lentoyhtiöiltä voi saada tarjouslennot jopa 400 eurolla (menopaluu veroineen). Vertaa eri lentoyhtiöiden hintoja Intiaan.
Palitana sijaitsee Intian länsiosassa, Gujaratin osavaltiossa. Lähin lentokenttä on 50 kilometrin päässä oleva Bhavnagar. Menopaluulento Delhistä maksaa noin 150 €. Bussimatka Bhavnagarista Palitanaan kestää tunnin ja maksaa pari euroa.
Sesonki. Paras aika vierailla Palitanassa on lokakuusta maaliskuuhun. Silloin sää on kuiva ja aurinkoinen, muttei liian kuuma. Sadekaudella kesä-syyskuussa temppelialue on suljettu.
Majoitus. Palitanan kaupungissa on vain kourallinen yöpaikkoja. Bussiaseman vieressä on yksinkertainen Hotel Shravak (2hh 15 €), tunnelmallisempaa majoitusta tarjoaa Heritage Hotel Vijay Vilas (2hh 40 €). Palitanan 150 dharamsalaa eli pyhiinvaeltajien majataloa on tarkoitettu jainalaisille, mutta vieraskin voi piipahtaa niissä vaikkapa lounaalla.
Säännöt. Shatrunjayan kukkula on avoinna päivittäin klo 6.30-17.30. Valokuvauslupa (2 €) on hankittava alhaalta, pääportilta. Jos haluaa lähteä kiipeämään kukkulalle jo ennen auringonnousua, lupa pitää hankkia edellisenä päivänä. Temppelialueella ei saa syödä eikä käyttää kenkiä, nahkavyötä tai muita nahkavaatteita.
Lukemista. William Dalrymplen loistava Yhdeksän elämää kertoo Intian uskontojen erikoisimmista muodoista yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta.
Lue lisää:
Intian uskonnot osa 1: buddhalaisuus
Intian uskonnot osa 3: hindulaisuus
