Etelä-Intiassa sijaitseva Kerala tunnetaan mausteplantaaseista ja ayurvedisista hoidoista. Yksi osavaltion suurimmista vetonauloista on asuntolaivaristeily kanavien ja järvien halkomalla sisävesialueella.
Teksti Yaroslava Troynich ja Ville Palonen
Kuvat Ville Palonen
”Miksi ihmeessä haluaisitte mennä Kumarakomiin?” päivittelee Rajeev Kochayat, asuntolaivamme 63-vuotias kapteeni, kuullessaan reittitoiveemme. ”Eihän siellä ole kuin rikkaita intialaisia turisteja. Antakaas kun vien teidät katsomaan backwatereiden oikeaa elämää!”
Olemme lähdössä kaksipäiväiselle kanavaseikkailulle Alleppeysta, Keralan asuntolaivaristeilyjen suosituimmasta lähtösatamasta. Ennen laiturista lähtöä miehistömme – kapteeni Rajeev, kokki Ponnan ja moottoria hoiteleva Sabun – räätälöivät matkasuunnitelmamme uuteen uskoon. Sitten kymmenmetrinen alus lähtee puksuttamaan kohti Vembanad-järveä.
Matkan alku ei lupaa hyvää. Juutumme asuntolaivojen ruuhkaan sadan metrin levyisessä kanaalissa ja hetkeä myöhemmin, järven aukealla ulapalla, meitä odottaa tyrmistyttävä näky. Kymmenet asuntolaivat puskevat kohti vastarannalla siintävää Kumarakomin pikkukaupunkia kuin kilpaa vilistävät jättimäiset torakat.
Kapteeni rauhoittelee meitä ja kääntää keulan kohti kapean kanaalin suuta. Mieliala kohoaa lisää, kun Ponnan kiikuttaa pöytään lounaan ja kyytipojaksi pari kylmää olutta. Seuraavat kaksi vuorokautta on varattu rentoutumiseen eikä stressaamiseen.
Keralan Backwaters-kanavien labyrintti
Keralan kuuluisat sisävedet, backwaterit, ovat merenpoukamien, jokien, järvien ja kanaalien muodostama valtava labyrintti. Alue peittää suuren osan Intian lounaiskolkassa sijaitsevasta Malabarin rannikosta. Lähes tuhannen kilometrin mittaiset vesiväylät yhdistivät rannikon satamakaupungit sisämaan pippuriviljelmiin jo kauan ennen kuin alueelle ilmestyi maanteitä. Monelle maaseudun asukkaalle kanavat ovat vielä nykyäänkin nopein tapa liikkua paikasta toiseen.
Lähes tuhannen kilometrin mittaiset vesiväylät yhdistävät rannikon satamakaupungit sisämaan pippuriviljelmiin.
Asuntolaivaristeily on suosittu ja mukava tapa tutustua sisävesiin. Matkustaja voi ihmetellä luontoa ja paikallisten ihmisten elämää lähietäisyydeltä samalla, kun loikoilee kannelle nostetussa nojatuolissa kuin maharadža.
”Asuntolaivaristeilyt aloitettiin vasta parikymmentä vuotta sitten”, kapteeni kertoo. ”Keralalainen liikemies nimeltä Babu Vargiz vieraili Kashmirin Srinagarissa, jossa hotelleiksi kunnostetut asuntolaivat tekivät häneen vaikutuksen. Mies päätti käyttää samaa konseptia Keralassa. Ensimmäinen asuntolaiva ristittiin hänen matkatoimistonsa mukaan Tour Indiaksi. Nyt Vargiz omistaa jo tusinan verran laivoja. Silloin kun minä aloin työskennellä asuntolaivoilla, niitä oli kaikkiaan vain viisi kappaletta.” Nykyään Alleppeyn alueella on kokonaista 500 asuntolaivaa, sillä lähes jokaisella hotellilla on oma armadansa bisnestä vauhdittamassa.
Ennen asuntolaivabuumia perinteiset kettuvallamit olivat rahtilaivoja, joilla kuljetettiin riisiä ja muuta kauppatavaraa pitkin rannikkoa. Riisiproomut saivat uuden elämän, kun niitä alettiin kunnostaa kelluviksi luksushotelleiksi. Asuntolaivoista on tullut alueen suurin bisnes, ja Keralan telakat rakentavat koko ajan uusia kettuvallameita varta vasten asuntolaivoiksi. Vanhoja proomuja ei enää löydy kunnostettaviksi, sillä kettuvallamin elinkaari on vain kymmenisen vuotta. Aluksiin käytettävä paikallinen puu mätänee nopeasti.
”Jäljellä on enää yksi alus, joka on muunnettu alkuperäisestä riisiproomusta. Niiden tarina loppui 1990-luvun alussa”, kertoo Rajeev ruoria käännellessään. ”Silloin minustakin tuli asuntolaivan kapteeni. Ennen sitä työskentelin proomulla yli 30 vuoden ajan. Entisaikaan laivaa sauvottiin eteenpäin pitkillä seipäillä. Nykyään työ on helpompaa, kun meillä on moottorit.”
Uuden asuntolaivan rakentaminen vie kymmeneltä työmieheltä puoli vuotta. Aluksia on laidasta laitaan: perinteisiä ja moderneja, muutaman metrin mittaisia tai parillekymmenelle matkustajalle suunniteltuja junamaisia jättiläisiä.
Kapteeni Rajeev ei moderneista laivoista perusta: ”Täällä seilaa jopa kymmenen makuuhuoneen laivoja, mutta minä pidän enemmän vanhanaikaisista. Ne ovat luontoystävällisiäkin, kun ei ole käytetty muovia tai asennettu ilmastointilaitteita.”
Meidän aluksemme nimi on Sumangali, ja se on malliesimerkki perinteisestä kettuvallamista. Vaatimatonta laivaa peittää bambusta ja kookoskuiduista punottu katto, joka suojaa sadekuuroilta ja paahtavalta auringolta. Ainoa avoin tila on keulassa. Siellä matkustajat voivat lekotella nojatuoleissa kapteenin tarinoita kuunnellen ja ohi lipuvaa maisemaa katsellen. Sumangalin kaksi makuuhuonetta on varusteltu hyttysverkoin, länsimaisin vessoin ja suihkuin. Ponnanin valtakunta, pieni keittiö, on laivan perässä.
Elämää Keralan Backwaters-kanavien varrella
Keralan trooppiset sisävedet ovat ainutlaatuinen ekosysteemi, sillä kanaalien ja järvien makea vesi sekoittuu suolaiseen meriveteen. Kapeissa kanavissa luonto tulee kosketusetäisyydelle. Lumivalkeat haikarat tepastelevat ylväästi vaaleanpunaisten lootusten hetteiköissä, ja vedestä pilkistävät mustat uikut tuovat mieleen sukellusveneen periskoopit. Punarintaiset kuningaskalastajat tähystävät silmä kovana kanaalin yli kulkevilta sähkölinjoilta.
Mutkan takaa ilmestyy näkyviin pieni kylä. Jokainen talo on maalattu eri värillä, ja rannassa lojuu muutama puoliksi uponnut vene. Pari miestä ajaa partojaan rannassa, kylän naiset pesevät pyykkejä värikkäiden sarien helmat ylös rullattuina. Kalastaja paikkaa repaleisia verkkojaan, ja joukko poikia pelaa niityllä Intian suosituinta peliä, krikettiä.
Vastaan lipuu kapean kanootin päällä tasapainotteleva mies, joka paimentaa edellään satapäistä ankkaparvea. Häntä seuraa uppoamaisillaan oleva soutuvene. Se on lastattu kukkuroilleen pohjasta nostettua savea, jota käytetään kanavan penkereiden korjaamiseen. Tuntien vierähtäessä kookosplantaasit vaihtuvat pähkinätarhoihin, tarhat smaragdinvihreisiin riisipeltoihin, ja pellot katkarapufarmeihin.
Kanaalit näyttävät koskemattomilta, mutta saastuminen uhkaa myös sisävesien luontoa. Asuntolaivaristeilyt alkavat olla jo liiankin suosittuja, ja Alleppeyn alueen kylissäkin asuu väkeä yhteensä saman verran kuin Helsingissä.
Kapteeni selittää, että vaikka viime vuosien aikana kanaalit ovatkin muuttuneet likaisemmiksi, ympäristöä ainakin yritetään suojella. ”Vuosituhannen vaihtessa voimaan tuli laki, jonka mukaan kaikissa asuntolaivoissa pitää olla septitankki. Alukset myös pysähtyvät yöksi eri paikkoihin. Sillä tavalla suuret turistilaumat eivät pääse häiritsemään kyläläisiä.”
Kerala on Jumalan kotiseutu
Keralan matkailunedistämiskeskus mainostaa osavaltiota sloganilla God’s own country, ”Jumalan kotiseutu”. Itse asiassa alueelta löytyy useampikin jumaluus. Hindulaisuus on Keralan valta-uskonto, mutta sen rinnalla kukoistavat islam, buddhalaisuus, kristinusko ja jopa juutalaisuus. Parikymmentä prosenttia väestöstä on kristittyjä, lähinnä katolisia.
Eurooppalaisten lähetyssaarnaajien tuomat uskomukset ovat saaneet eksoottista lisäväriä Vasco da Gaman aikojen jälkeen. Kookospalmujen välistä pilkistävien kirkkojen pyhimyspatsaat on maalattu niin värikkäästi, että ne kilpailevat räikeydessään paikallisten hindujumaluuksien kanssa.
Ohitsemme puksuttaa matkustaja-alus, jonka kannella seisoo mustiin pukeutunut joukko. He veisaavat virsiä paikalliseen makuun sopivalla tavalla: kovaäänisistä kaikuva laulu tuo mieleen karaoken.
Mustiin pukeutunut joukko veisaa virsiä paikalliseen makuun sopivalla tavalla. Kovaäänisistä kaikuva laulu tuo mieleen karaoken.
Kapteeni Rajeev vakuuttaa kunnioittavansa kaikkia jumalia: ”Tärkeintä on oma usko. Joissain laivoissa on sekamiehistöjäkin, mutta tällä laivalla me kaikki olemme hinduja. Ennen jokaista risteilyä teemme puja-rituaalin. Merimiehillä ei ole erityistä suojelijaa, joten jokainen meistä rukoilee sitä jumalaa, johon uskoo. Minä palvon naispuolista jumalallista voimaa. Rukoilen Shivan vaimoa, jumalatar Parvatia.”
Illan hämärtyessä hindutemppelien kovaäänisistä kaikuu katkeamaton mantra kuin moskeijan rukouskutsu. On kymmenpäiväinen Sabtaham-festivaali, jonka aikana hindut rukoilevat sadetta.
Laskemme ankkurin hämärässä kaikuvien rukousten säestämänä. Sisävesillä ei voi seilata öisin, sillä kalastajat virittävät verkkonsa kanaaleihin. Ennen illallista mekin koitamme onneamme veneestä onkien. Syötteinä käytämme pieniä taikinapalloja.
Istumme onkivavat kädessä pimeäntuloon asti, mutta ainoastaan koneenkäyttäjämme Sabu onnistuu nappaamaan muutaman pikkusintin. Ne päätyvät paistettuina lautasillemme.
Sirppi ja vasara: Keralassa ovat sosialistit voimissaan
Aamu käynnistyy vastavalmistetuilla idiyappameilla, kookosraasteella kuorrutetuilla riisinuudelikakuilla. ”Kookos on tärkeä raaka-aine keralalaisessa ruoassa”, Ponnan-kokki selittää. ”Rakastan kookosta, sillä se pehmentää tulisen ruuan makua.”
Intohimoisesti ruuanlaittoon suhtautuva Ponnan on työskennellyt asuntolaivalla kuusi vuotta. Risteilyjen välissä hän rehkii hääjuhlia järjestävässä pitopalvelussa. ”Suurimmalla hääkeikalla oli 1200 vierasta, ja meitä kokkeja vain neljä! Mutta silti pidän juhlissa kokkaamisesta. Siellä minulla on niin monta apulaista, ettei kaikkea likaista työtä tarvitse tehdä itse. Hääkeikoilla minä olen kapteeni!”
Aamiaisen jälkeen sisävesien maisemat alkavat taas lipua ikkuna-aukon ohitse. Veden pinnalla roikkuva kevyt aamu-usva vaimentaa kaikki äänet. Pyöreä rottinkivati kelluu laivamme vierelle kuin tyhjästä. Omituisen veneen keskellä kalastaja vaimoineen selvittelee loputonta verkkokasaa.
Sumun keskeltä ilmestyy näkyviin kylä, jonka talojen seiniin on maalattu sirppejä ja vasaroita. Keralan erikoisuus on maailman ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu kommunistihallitus, ja vuoden 1957 vaalivoiton jälkeen kommunistit ovat päässeet valtaan säännölllisesti. Ehkä se on yksi syy, jonka vuoksi Keralaa pidetään Intian sosiaalisesti edistyksellisimpänä osavaltiona. Ilmaisen koulutuksen ja laadukkaan terveydenhuollon lisäksi Kerala ylpeilee maan korkeimmalla lukutaidolla: yhdeksän kymmenestä keralalaisesta osaa lukea ja kirjoittaa.
Keralan erikoisuus on maailman ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu kommunistihallitus. Vuoden 1957 vaalivoiton jälkeen kommunistit ovat päässeet valtaan säännölllisesti.
”Keralassa on kaikkia uskontoja ja poliittisia suuntauksia. Meidän miehistöstämme jokainen on kommunisti”, paljastaa kapteeni. Hänen mukaansa vallassa oleva puolue vaihtuu säännöllisesti. ”Niin se on aina mennyt.”
Kapteenin kanssa jutustellessa mieleen hiipii ajatus, että risteilymme muistuttaa Bollywood-elokuvaa. Kaikki on räikeää ja eksoottista, ja kuten edellisenä päivänä saimme todistaa, myös täällä lauleskellaan. Pysähtymiset kuitenkin häiritsevät, sillä tauot ovat kuin intialaisen elokuvateatterin väliaikoja – ja me kun haluaisimme kokea tarinan seuraavan käänteen mahdollisimman pian.
Kapteenikin pitää mutkittelevista kanavista: ”On kaupungissakin mukavaa, mutta kanaalit ovat niin kauniita ja hiljaisia. Minua ei koskaan kyllästytä olla täällä. Sumangalia ohjatessani katselen samalla luontoa, ja välillä ajattelen vaimoani. Olemme asuneet yhdessä yli 30 vuotta. Näemme toisemme vain neljä kertaa kuukaudessa, ja olisihan se mukavaa, jos ehtisi kotiin useamminkin. Täällä rupattelen muiden kapteenien kanssa, ja joinain iltoina istuskelen toddy-baarissa. Siitä puheenollen, aivan ankkuripaikkamme lähellä on yksi pieni baari !”
Palmuviinaa Keralan tyyliin
Pysähdymme toiseksi yöksi Kuppapuram-nimisen kylän lähistölle. Kapteenin lupaama baari löytyy banaanipuiden siimeksestä. Kanavan rannalle on pystytetty peltikattoinen vaja, jonka seinällä roikkuvassa kyltissä lukee ”kallu”. Se tarkoittaa toddya eli palmuviiniä. Baari on täynnä, joten istumme pihalla olevaan pöytään. Saman tien meille kiikutetaan muutama suuri pullo maitomaisen sameaa juomaa.
Toddy valmistetaan kookospalmun mahlasta, ja sen alkoholipitoisuus on viitisen prosenttia. Vaikka sitä kutsutaan ”palmuolueksi”, juoma maistuu enemmänkin miedosti happamalta kotiviiniltä. Sen annetaan käydä päivä tai pari, jotta alkoholipitoisuus kohoaisi mahdollisimman suureksi. Pidempään säilytettäessä toddyn maku muuttuu etikkaiseksi.
Maitomaisen sameaa juomaa on kahta laatua: makeaa ja vahvaa.
Juomaa on kahta laatua: makeaa ja vahvaa. Vastakerätty palmuviini on makeinta ja kevyintä. ”Se on naisten juomaa – mutta silti pidän siitä eniten”, nauraa kapteeni. ”Illan aikana Ponnan, Sabu ja minä voimme ryypätä kahdeksankin litraa !”
Pehmeän makuinen toddy irrottaa kielenkannat kuin varkain, ja pian vanha kapteeni uskoutuu meille. ”On surullista, ettei poikani ole yhtä innostunut asuntolaivoista kuin minä. Hän rakastaa isoja autoja ja moottoreita, ja siksi hän opiskelee autonasentajaksi.”
”Minä taas pidän laivoista ja turisteista”, kapteeni piristyy. ”Ulkomaalaiset ovat parhaita matkustajia. Intialaiset ryyppäävät joskus liikaa, ja ovat meuhkatessaan jopa pudonneet laidan yli. Ulkomaalaiset tissuttelevat yleensä rauhallisemmin, ja nukkuvat sitten kiltisti humalansa pois.”
Baaripöydässä on oiva tilaisuus kysyä, rakastaako kapteeni laivaansa kuin naista. Vastaus on romanttinen: ”Kutsun Sumangalia sydänkäpyseksi, mutta se on minulle enemmänkin kuin lapsi. Vaimo on aina numero yksi, laiva tulee vasta kakkosena.”
Kun ilta pimenee, pöytä on peittynyt tyhjiin pulloihin. Hoipertelemme takaisin asuntolaivaan vilkkuvien tulikärpästen saattelemina. Yöllä sade alkaa ropista bambukattoon. Temppeleistä kaikuneisiin rukouksiin on näköjään vastattu pikavauhtia – mutta eihän se ole mikään ihme jumalan kotiseudulla.
Lue lisää:
