Seikkailu Royal Enfield -moottoripyörällä Rajasthanin rottatemppeliin

Rajasthanin osavaltiossa näkee kameleita.

Kurvaaminen Intian kaoottisen liikenteen pyörteisiin on jännittävää ja vaarallistakin – mutta takuulla ikimuistoista! Varsinkin, jos alla hyrrää legendaarinen Royal Enfield -moottoripyörä.

Vastaantulijoiden kaistalla tallustaa norsu.

Laiskasti puolelta toiselle huojuva jätti on ensimmäinen ”ajoneuvo”, jonka näemme pääkaupungista Delhistä alkunsa saavalla moottoritiellä kohti Rajasthania.

Tervetuloa Intiaan.

Puristan kahvoja rystyset valkeina, sillä sekavassa liikenteessä ei saa herpaantua hetkeksikään. Moottoripyörät puikkelehtivat toistensa ohi maltillista kuuden-seitsemänkympin tuntivauhtia, mutta henkilöautot kaahaavat äänitorvi pohjassa yli satasta.

Intiassa etuajo-oikeus on aina isoimmalla ja/tai nopeimmalla ajoneuvolla. Muille jää velvollisuus väistää alta pois.

Ohitukset saavat hiukset nousemaan pystyyn kypärän alla: pujottelemme rekkojen ohitse välillä oikealta, välillä vasemmalta. Pikku hiljaa alan epäillä, onko liikenne sittenkään vasemmanpuoleista, kuten brittien entisessä siirtomaassa pitäisi.

Kun kuorma-auto matelee vastaan kahdeksankaistaisella moottoritiellä meidän puolellamme, totuus valkenee: tällä tiellä ei ole liikennesääntöjä laisinkaan.

Rajasthan
Ylilastaus saa aivan uudet mittasuhteet Intiassa. Kuva: Ville Palonen

Miten Intiassa vuokrataan moottoripyörä?

Intian liikennekulttuuria kuvaillaan usein sanalla ”kaoottinen”, ja hyvästä syystä. Ainakin se on vaarallista: tilastojen mukaan kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu ajoneuvojen määrään suhteutettuna kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa.

Riskejä ei kannata aliarvioida, muttei myöskään pelätä hysteerisesti. Viikon mittainen moottoripyöräretki Rajasthanin aavikko-osavaltioon on sen kaliiberin seikkailu, että kohtaloa kannattaa jo hiukan uhmatakin.

Olen vuokrannut 350-kuutioisen Royal Enfield Bullet -pyörän Delhin moottoripyöriin erikoistuneesta kaupunginosasta, Karol Baghista. Alueen tunnistaa paitsi kolmenkymmentä metriä korkeasta Hanuman-apinajumalan muotoisesta temppelistä, myös kymmenistä kaksipyöräisiä ja niiden varaosia myyvistä liikkeistä.

Moottoripyörän vuokraaminen Intiassa ei ole läpihuutojuttu. Vuokraehtojen ja vakuutusten selvittämisen lisäksi minun piti suorittaa ajokoe ja parin tunnin mittainen pikakurssi Enfieldin korjaamisessa. Irrotimme mekaanikon kanssa renkaan ja bensatankin, vaihdoimme jarru- ja kytkinvaijerit, sulakkeet ja sytytystulpan, kiristimme ketjut ja tarkistimme öljyt. Metallisiin lukittaviin sivulaukkuihin pakattiin tärkeimmät varaosat (mm. varakumi ja ketjuliitin) sekä työkaluja.

Lopuksi vuokraamon omistaja, muhkeaan sikhiturbaaniin sonnustautunut Lalli Singh, ripusti pyörän sarviin tuoreista kukista punotun kukkaseppeleen ja suitsuketikun. Vaikka Lalli on sikhi, hän rukoili hindujumala Ganeshalta suojelusta matkallemme. Kenties mies halusi varmistaa kaikin keinoin, että palautamme hänen pyöränsä hyvässä kunnossa?

Legendaarinen Royal Enfield -moottoripyörä

Englantilainen Enfield Manufacturing Company rakensi ensimmäiset moottoripyöränsä 1900-luvun alussa. Maailmansodat kiihdyttivät tuotekehittelyä, ja yhtiön legendaarisin malli – Royal Enfield Bullet – näki päivänvalon heti toisen maailmansodan jälkeen. Siitä tuli valtava menestys. Vaikka viimeinen tehdas Englannissa suljettiin jo 1970, Intiassa valmistetaan vielä nykyäänkin 350- ja 500-kuutioisia Royal Enfieldejä.

Rajasthan
Intialainen Royal Enfield -motoristi ja pari uteliasta languuria. Kuva: Ville Palonen

Intialaisversio on erikoinen moottoripyörä: suurimmassa osassa jarru on vasemalla ja vaihdepoljin oikealla puolella. Onneksi meidän vuokrapyörämme on eurooppalaiseen makuun paremmin sopiva ”left-shift” -versio. Väärällä puolella olevien vaihteiden kanssa räpeltäminen vasemmanpuoleisessa liikenteessä olisi jo turhan haastavaa.

Moottoripyöräretki Intiassa on kerran elämässä -osastoa, mutta seikkailun huumaan voi jäädä koukkuun. Jotkut ulkomaalaiset, jotka viihtyvät Intiassa kuukausikaupalla, ostavat pyörän omakseen reissatakseen valtavaa maata ristiin rastiin. Suosituimpia moottoripyöräretken kohteita ovat Rajasthanin lisäksi Himalajan vuoristomaisemat. Sinne suunnatessa ajopeli kannattaa vuokrata Manalista tai Ladakhin vuoristovaltakunnan pääkaupungista Lehistä.

Todellinen Enfield-fani suuntaa Rajasthanin eteläosassa sijaitsevaan Jodhpuriin. Siellä odottaa Om Banna -temppeli, jossa palvotaan lasikaapiin sullottua Royal Enfield Bulletia. Pyörän uskotaan omaavan yliluonnollisia voimia.

Tuskien taival

Aurinko porottaa yhä korkeammalta ja moottoritien liikenne muuttuu aina vain sekopäisemmäksi. Risteysalueella henkilöautot kurvaavat kuorma-autoletkan ohi pientareen kautta. Hiekka pöllyää kuin Pariisi-Dakar -rallissa.

Käännymme pienemmälle tielle, kohti Rewarin kaupunkia. Liikenteen määrä ei vähene, mutta asfalttiin ilmestyy syviä kraatereita ja parinkymmenen sentin korkuisia hidastetöyssyjä. Olen oppinut pelkäämään ja vihaamaan niitä jo ensimmäisellä moottoripyöräreissullani Odishan osavaltiossa. Täälläkin ainoastaan osa töyssyistä on merkitty, joten niitä pitää tähystää silmä kovana varsinkin kylien liepeillä.

Kun vastaan löntystää ensimmäinen kärryjä vetävä kameli, tiedämme saapuneemme Rajasthanin aavikko-osavaltioon.

Rajasthan
Rajasthanin pikkuteillä ei ole liikenneruuhkia, mutta varovaisuus on valttia kaikesta huolimatta! Kuva: Ville Palonen

Intiassa etappeja ei pitäisi suunnitella kilometreissä vaan tunneissa. Moottoripyörällä liikkuessa realistinen päivämatka on parisataa kilometriä – sellaiseen uppoaa helposti kahdeksankin tuntia. Ja tänään meidän pitäisi ajaa kokonaiset 250 kilometriä.

Olemme täristäneet muutaman tunnin rystyset valkeina, kun vihdoin pääsemme pois valtatieltä. Ruuhkaa on enää pikkukaupunkien liepeillä. Pysähtyessämme tasoristeykseen ihmettelemme, kuinka malttamattomat skootterikuskit luikkivat suljettujen puomien alta.

Rajasthan
Traktorin kyytiin mahtuu helposti bussilastillinen matkustajia. Kuva: Ville Palonen

Iltapäivä on jo pitkällä, kun pysähdymme syömään. Matkaa määränpäähämme, Mandawan pikkukaupunkiin, on vielä seitsemänkymmentä kilometriä. Tarjoilijan mukaan se kestää puolitoista tuntia.

Tie muuttuu kapeammaksi ja tarkistamme muutaman kerran, että suunta on oikea. Eräässä isommassa kaupungissa joudumme kysymään tietä viisi kertaa.

Naama on ehtinyt palaa karrelle ja mustua moottoritien pakokaasuista. Nenää kirveltää. Oikea käsi kramppailee kaasukahvan paniikinomaisesta puristamisesta, kypärä hiostaa, ja epämukava satula puree takapuolta.

Ilta pimenee, eikä Mandawaa näy.

Olen menettää hermoni, kun laitan ajovalot päälle. Pitkät sojottavat kohti puiden latvoja, lyhyet suoraan vastaatulijoiden silmiin. Pyörä matkustajineen ja tarakalle sidottuine varusteineen on liian takapainoinen. Tietenkään etulampun suuntausta ei voi säätää.

Matelemme kapealla tiellä pyöräilyvauhtia. Aina kun ajovalomme sokeuttama vastaantulija pääsee lähelle, väistämme kuoppaiselle pientareelle holtittomasti pomppien.

Viimeisten parinkymmenen kilometrin ajamiseen tuhraantuu kokonainen tunti. Kun vihdoin saavumme Mandawaan, moskeijasta kaikuu rukouskutsu. Paikallinen kauppias neuvoo meidät lähellä odottavaan majataloon.

Shekhawatin kartanot

Majapaikkamme, Chobdar Haveli, on vanha kauppiaiden kartano. Pienen sisäpihan ympärillä on kolme avaraa huonetta, joiden seiniin on maalattu upeita kuvia.

Hotellin omistaja, viisikymppinen Arvind Sharma, osoittautuu loistavaksi isännäksi. Tervetuliaisviskiä siemaillessamme entinen taidemaalari kertoo viettäneensä Pariisissa boheemia taiteilijaelämää 1980-luvulla. Herra on paitsi vannoutunut Royal Enfield -motoristi, myös tietää kaiken haveleista, perinteisistä kauppiasperheiden kartanoista.

Rajasthan
Havelien seinämaalauksista löytyy myös moderneja kuva-aiheita – kuten kilttiin pukeutunut motoristi. Kuva: Ville Palonen

Mandawa sijaitsee Shekhawatin alueella, joka on erityisen kuuluisa komeasti maalatuista haveleistaan. Aamulla Arvind esittelee meille muutaman parhaiten säilyneen rakennuksen. Suuri osa niistä on huonossa kunnossa tai jopa lopullisesti pilalla laiminlyönnin vuoksi.

Rajasthan
Mandawan kaupunki sijaitsee haveleistaan kuuluisalla Shekhawatin alueella Rajasthanissa. Kuva: Ville Palonen

Talojen seiniin 1800-luvun lopulla maalatuissa kuvissa on kameleita, norsuilla ratsastavia kauppiaita, hindujumaluuksia ja muutama eroottinen kohtauskin. Ikävä kyllä nykyiset asukkaat ovat typeryyksissään sensuroineet osan maalauksista. Jotkut ainutlaatuiset kuvat on pilattu liimaamalla niiden päälle vaalijulisteita ja muita mainoksia.

Välipäivä moottoripyöräilystä tekee hyvää, mutta seuraavana aamuna on aika hypätä jälleen satulaan.

Kruisailua autiomaassa

Polkaisemme pyörän käyntiin ennen aamuseitsemää. Ensimmäiset 30 kilometriä Fatehpurin kaupunkiin ajamme pikkutietä, jolla liikkuu auringonnousun aikaan vain karjapaimenia lammaslaumoineen ja muutama kamelikuski. Aurinko nousee punaisena pallona horisontista ja tunnelma on korkealla. Ajaminen maistuu.

Fatehpurissa pääsemme valtatielle, jossa meitä odottaa yllätys: tie on leveä, sen pinta on tasainen, eikä liikennettä ole (Intian mittakaavassa) nimeksikään! Hetken emmittyäni käännän kaasukahvaa, ja pian kruisailemme huimaa kahdeksaakymppiä.

Rajasthan
Tätä parempikuntoista maantietä Intiasta tuskin löytyy. Kuva: Ville Palonen

Ohittelemme kamelivankkureita, pikkukaupunkien liepeillä körötteleviä autoriksoja sekä kuormurin, jonka lavalle on pakattu kaksi norsua. Otukset ojentelevat kärsiään kohti kypäriämme, kun vilahdamme ohi.

Viheltelen kypäräni sisällä. Olo on kevyt ja heinikkoisten hiekkadyynien hallitsema maisema kaunis. Pyörä nielee kilometrejä ahnaasti ja saavumme määränpäähämme, Bikanerin kaupunkiin, jo ennen lounasaikaa.

Rajasthanin rottatemppeli

Rummut kumisevat ja soihdut valaisevat huonetta, jonka marmorilattia on rotanpapanoiden kuorruttama. Sotkun keskellä makaa rastatukkainen sadhu, pyhä mies, joka mumisee hiljaa mantroja. Hänen käsivarsiensa ja paljaan yläruumiinsa päällä vilistää kymmeniä siimahäntäisiä rottia.

Karni Mata, kolmenkymmenen kilometrin päässä Bikanerista sijaitseva hindutemppeli, tunnetaan Rottatemppelinä. Täällä tuhannet pyhinä pidetyt rotat, kabbat, viettävät varsinaisia kissanpäiviä Karni Mata -jumalattaren suojeluksessa.

Rajasthan
Karni Mata -temppelissä palvotaan rottia. Kuva: Ville Palonen

Siimahäntien pyhyys juontaa juurensa ikivanhasta legendasta, jonka mukaan otukset ovat pyhien ihmisten sieluja. Kaikista pyhin on tietysti valkea rotta, jonka näkemisen väitetään tuovan hyvää onnea. Mekin bongaamme sellaisen vain muutaman minuutin jälkeen.

Temppelin sisällä haju on kuvottava. Rottia vilisee jaloissa joka puolella. Kenkien kanssa ei tietenkään saa astua temppeliin – kuten ei hindutemppeleihin yleensäkään – joten ei auta kuin astella papanoiden tahmaamalla lattialla paljain jaloin.

Auringon lämmittämällä marmorilla hautuva rotanpaska tuntuu suorastaan imeytyvän jalkapohjiin. Temppelin suurin ihme onkin se, että – ainakin pyhiinvaeltajien mukaan – vuosisatoja kestäneen rotanpalvonnan aikana yksikään vieras ei ole sairastunut siimahäntien levittämiin tauteihin.

Päivällä rotat laiskottelevat kasoissa torkkuen. Auringon laskiessa temppelin sisäpiha herää elämään. Päiväuniltaan nousseet karvapallot leikkivät, painivat ja lipittävät suurista kulhoista tarjoiltua maitoa. Ruokalistalla on myös ladduja, linssinpavuista ja sokerista pyöriteltyjä keltaisia palleroita. Jotta rotilla olisi mahdollisimman lokoisat oltavat, temppelin sisältä löytyy jopa ”baari”, jossa rotat saavat maistella viiniä.

Suurin osa ympäriinsä vipeltävistä otuksista näyttää herttaisilta lemmikeiltä, mutta muutama on iljettävän ihosairauden runtelema. Temppelivierailun jälkeen olo on niin likainen, ettei tee mieli edes pyyhkiä kasvoilla valuvaa hikeä käsillä.

Vaikeuksien kautta voittoon

Takarengas muuttuu spagetiksi ja saa meidät kiemurtelemaan kuin humalaiset vastaan syöksyvää bussia kohti. Paluumatkaa Delhiin on jäljellä sata kilometriä, ja takakumi on puhjennut viidenkympin vauhdissa.

Emme onneksi kaadu tai ajaudu vastaantulijoiden kaistalle. Pientareelle pysähdyttyämme alan valmistella takarenkaan irrottamista, kuten vuokraamon mekaanikko opetti. Ohi kävelevä mies keskeyttää puuhani. Hän viittilöi, että lähellä on rengaskorjaamo.

Työnnämme pyörää vain sata metriä, kunnes saavumme laudoista kyhätyn kojun luokse. Ja paikassa on oikea kompressorikin! Kaivan työkalut ja vararenkaan esiin, ja viiksekäs nuorukainen vaihtaa sisäkumin rutiinilla.

Aikaa varikkokäyntiin renkaan puhkeamisesta matkan jatkamiseen kuluu alle puoli tuntia. Nuorukainen väläyttää tyytyväisen hymyn, kun ojennan hänelle sadan rupian (noin puolitoista euroa) setelin.

Päätän ajaa loppumatkan todella varovaisesti, sillä odotan Rewarin kaupungin tienoita kauhulla. Muistot eivät ole kultautuneet viikossa.

Tiedämme Rewarin olevan lähellä, kun tiehen ilmestyy tuhansia kuoppia, kymmeniä hidastetöyssyjä, ja joka toinen ajoneuvo kaahaa vastaantulijoiden kaistalla. Puristan pyörän sarvia kädet ponnistuksesta täristen ja pää kypärän sisällä tuskanhiestä kiehuen.

Rewarin keskusta on painajainen, joka ei unohdu koskaan. Markkinoille tuntuu saapuneen miljoona ihmistä, ja raskaasti lastatulla pyörällä on hankalaa tasapainotella kävelyvauhtia madellen. Raivoissani päädyn painamaan äänimerkkiä sadan metrin matkan yhtä soittoa. Tapahtuu ihme: vellovan väkimeren keskelle aukeaa kulkureitti kuin Moosekselle Punaisella merellä.

Intialaisen torikadun läpi ajaminen on suorastaan painajaismaista.
Intialaisen torikadun läpi ajaminen on suorastaan painajaismaista. Kuva: Ville Palonen

Ennen moottoritielle saapumista odotan sopivaa hetkeä, jolloin voisin irrottaa toisen käteni sarvista. Haluan näyttää keskisormea jollekin autolle. Kuka tahansa kelpaa, sillä kaikki ajavat yhtä sekopäisesti.

Vihdoin tie on tarpeeksi tasainen, ja kuin tilauksesta vastaan syöksyy bussi: meidän kaistallamme ja vielä risteyksen kohdalla! Kuljettajan kasvot vääntyvät raivosta, kun huristamme vastaan keskisormet pystyssä. Minua hymyilyttää pitkän aikaa.

Moottoritien asfaltti paranee pääkaupungin lähestyessä, mutta autot puskevat iholle kiinni. Ruuhka niin piinaava, että välillä on pakko pujahtaa etanakaistalla matelevien autoriksojen väliin hengähtämään.

Viimein puiden välistä pilkottaa tuttu hahmo: Karol Baghin kirkkaanoranssi Hanuman-apinan muotoinen temppeli. Huokaisen helpotuksesta. Patsaan luota on enää kilometri vuokraamoon.

Moottoripyörän vuokraaminen Intiassa

Delhissä moottoripyörävuokraamoja löytyy varsinkin Karol Baghin kaupunginosasta. Hyvämaineisia paikkoja vuokrata Royal Enfield ovat mm. Inder Motors ja Smart Motors. 350-kuutioisen Bulletin vuokraaminen maksaa 15-20€/vrk.

Rajasthan
Kukapa ei haluaisi istua Royal Enfieldin kyytiin? Kuva: Ville Palonen

Himalajan maisemiin suuntaavan kannattaa vuokrata pyörä Manalin kaupungista. Anu Auto Works on suosittu ja suositeltu vuokraamo, joka järjestää myös moottoripyöräilijöiden ryhmäretkiä.

Anu Auto Worksin kautta voi myös ostaa käytetyn Enfieldin omakseen. Alle kymmenen vuotta vanhan Bulletin saa reilusti alle tuhannella eurolla, vanhemman vain muutamalla satasella. Pyörän rekisteröiminen ulkomaalaisen nimiin on mutkikasta, muttei täysin mahdotonta. Paperisodan kiivaus vaihtelee osavaltiosta riippuen.

Intiassa on parasta olla joutumatta liikenneonnettomuuteen. Jos näin kuitenkin käy, pienemmät kolhut hoidetaan yleensä paikan päällä käteisellä. Ennen matkaa kannattaa hankkia sellainen matkavakuutus, joka korvaa kaikki liikenteessä sattuneet onnettomuudet – etenkin henkilövahingot.

Myös oma kypärä on syytä ottaa mukaan Suomesta. Intialaisista merkeistä parhaana pidetään Stutia, jollaisen saa omakseen kahdellakymmenellä eurolla.

Rajasthanin hotellit

Rajasthanista – kuten muualtakin Intiasta – löytyy majoitusta joka lähtöön. Isommista kaupungeista (kuten Jaipur) löytyy hulppeita hotelleja, syrjäisemmissä paikoissa joutuu tyytymään vaatimattomampiin majataloihin. Shekhawatin alueella kannattaa yöpyä havelissa eli entisöidyissä kauppiaiden kartanossa.

Katso tarjoukset Rajasthanin hotelleihin ja majataloihin.

Lue lisää:

Kaikki moottoripyöräilystä kertovat artikkelit

Kaikki Rajasthanista kertovat artikkelit