Jos etsit autiota hiekkarantaa, harrastat sukeltamista tai keräilet eksoottisia maita, Itä-Timorin pääkaupunki Dili sopii juuri sinulle.
Teksti ja kuva Antti Helin
Huom! Tämä artikkeli on muutaman vuoden takaa. Kannattaa lukea tämän sijaan ajankohtainen Itä-Timor-oppaamme.
Tällaista rantaa lukemattomat reppureissaajat etsivät turhaan Thaimaasta: hiekka on lumivalkoista, meri hohtaa turkoosina ja värikäs korallipuutarha alkaa heti kristallinkirkkaan pinnan alla.
Ja ranta on aivan autio.
Uin keskelle tanssivia kalaparvia. Merikilpikonna lipuu rauhallisesti ohitse. Kun nousen parin tunnin snorklaamisen jälkeen vedestä, hiekalla ei ole edelleenkään muita jalanjälkiä kuin omani.
Uin keskelle tanssivia kalaparvia. Merikilpikonna lipuu rauhallisesti ohitse.
Autiosta rannasta haaveilevien kannattaisi suunnata saman tien tänne Itä-Timoriin, pikkuiseen saarivaltioon, joka sijaitsee tunnetun maailman laidalla aivan Indonesian itäreunalla. Autiot hiekkarannat ja värikkäät koralliriutat alkavat heti pääkaupungin Dilin kupeesta ja jatkuvat loputtomana ketjuna itään sekä länteen.
Olen ajanut rannalle vuokraskootterilla 40 kilometrin päähän keskustasta. Kapea rantatie on mutkitellut ylös ja alas jyrkkiä kukkuloita ja koukannut välillä sisämaan riisipelloille. Olen väistellyt kuoppia, vesipuhveleita ja tien yli lyöviä aaltoja.
Pastellinsävyinen Dili
Illaksi ajan takaisin Diliin, sillä ranta todella on autio: sillä ei ole majataloja eikä ravintoloita. Matkanvarren kylästä löytyy sentään välipalaksi kalastajan grillaama kala.
Ei 150 000 asukkaan Diliäkään voi miksikään metropoliksi kutsua, ei parhaalla tahdollakaan. Se on yksi maailman takapajuisimmista pääkaupungeista.
Dili on yksi maailman takapajuisimmista pääkaupungeista.
Keskusta koostuu muutamasta pääkadusta, jotka ovat pakkautuneet ahtaalle kaistaleelle kumpuilevan vuoriston ja meren väliin. Yksikerroksisiin, betonisiin laatikkotaloihin tuovat eloa iloiset pastellisävyt. Vuohet laiduntavat tyhjillä tonteilla banaanipuiden lomassa.
Seassa on jokunen komea, Portugalin siirtomaa-ajasta muistuttava kolonialistinen hallintorakennus. Indonesian miehitysajasta taas muistuttavat karrelle palaneet talot. Heti kun portugalilaiset lähtivät Itä-Timorista vuonna 1975, indonesialaiset valloittivat Itä-Timorin. Seurasi 25 vuotta kestänyt itsenäisyyssota, joka johti Itä-Timorin itsenäistymiseen vuonna 2002.
Maa nimeltä UN
Elämä on keskittynyt rantabulevardille, jolle dililäiset kerääntyvät nauttimaan iltapäivän viileistä tunneista. Käkkärähiuksinen vuoristolainen kauppaa hunajaa lasipulloissa, ja kalastaja roikottaa kaloja bambukepistä. Elanto on niukassa.
Suurin osa valtion taloudesta koostuu kansainvälisistä avustuksista, ja voisikin helposti luulla, ettei maan nimi ole Itä-Timor vaan UN. Puolet autoista on valkoisia maastureita, joiden kylkeen on maalattu Yhdistyneiden kansakuntien tunnus.
Dilissä tulee helposti ihmeteltyä, miksi portugalilaiset ja indonesialaiset takertuivat maahan niin mustasukkaisesti. Värikästä vedenalaista maailmaansa lukuun ottamatta maa köyhä, karu ja kuiva.
Mutta Itä-Timorilla on yllättävää kyllä mahdollisuudet vaurauteen. Maan merialueilta on löydetty öljyä ja kaasua. Ehkä jonakin päivänä Dilin rantakatua reunustavat pilvenpiirtäjät. Mutta vielä sitä on vaikea kuvitella.
Itä-Timorin koskemattomat koralliriutat
Nähtävyyksiin ei tuhraannu Dilissä aikaa – niitä ei ole. On kaupungin edustalla toki maailman toiseksi korkein Jeesus-patsas heti Rio de Janeiron jälkeen, mutta sekin on sopivasti matkalla hiekkarannoille.
Oikeastaan Diliin voi kuvitella löytävän tasan kahdenlaisia matkailijoita: uusien maiden keräilijöitä ja sukeltajia.
Sukeltajille Dilistä käsin avautuvat koskemattomat kohteet.
Sukeltajille Dilistä käsin avautuvat koskemattomat kohteet. Sukeltamaan pääsee jo keskustan satamalaiturilta, ja muutaman kymmenen kilometrin päässä pääkaupungista, rannikon koralliriutoilla on nähty valashaita. Hotellissa tapaamani australialainen sairaanhoitaja kertoo, kuinka hän on tehnyt elämänsä parhaat sukellukset juuri Itä-Timorissa.
”Olen sukeltanut aivan upeilla riutoilla, joilla näytti siltä, ettei niillä ollut kukaan sukeltanut aiemmin. Jättiläissimpukatkin olivat kylpyammeen kokoisia.”
