Sardinia – täältä löydät Euroopan kauneimmat rannat!

italia sardinia ranta
Sardianian rannat ovat Italian – ja Euroopan – kauneimmat.

Sardinia, Italian toiseksi suurin saari, kutsuu rantalomalle – Sardinian rannat ovat koko Euroopan kauneimmat. Meri on niin turkoosia ja hiekka valkoista, että on oikein hieraistava silmiään: voiko Euroopasta todella löytää näin hienoja rantoja?

Sardiniaa ei ole suotta kutsuttu Euroopan Karibiaksi ja Pikku-Tahitiksi.

Eikä nyt puhuta vain muutamasta erityisen kauniista hiekkarannasta: Sardinialla on rantaviivaa tuhat kilometriä, ja saarella on satoja toinen toistaan ihanampia rantoja.

Hienoja rantoja riittää ympäri saarta: niin koillis-, itä-, etelä- kuin länsirannikollakin. Suurin osa Sardinian kauneimmista rannoista on säilytetty luonnontilassa eikä niille ole rakennettu hotelleja.

Suosituimpien rantakohteiden rannat ovat vilkkaita, mutta ihanan rauhallisiakin rantoja löytyy vaikka kuinka, myös vilkkaimman turistisesongin aikaan elokuussa (toisin kuin monista muista Italian rantakohteista).

Rauhallisia rantoja voi etsiä esimerkiksi Costa Rein alueelta saaren kaakkoisosasta ja Costa Verdeltä luoteesta.

Sardinialla on totuttu tilaan: suurella saarella on asukkaita vain puolitoista miljoonaa, ja suurin osa heistäkin asuu etelärannikolla pääkaupunki Cagliarin tuntumassa. Sardinian suurin asukasryhmä ovatkin lampaat, joita on saarella neljä miljoonaa.

Sardinia matkakohteena

italia sardinia ranta
Turkoosi meri odottaa Sardinian-lomalla.

Sardinialla on maine kalliina lomakohteena, mutta saaren hintataso on todellisuudessa hyvinkin kohtuullinen. Kansainvälinen jetset kokoontuu mahtavien huvijahtiensa kanssa ylelliselle Costa Smeraldan rannikolle, mutta muualla Sardinian hintataso edustaa tavallista Italiaa. Tarjolla on esimerkiksi paljon kohtuuhintaisia hotelleja.

Saarella on pituutta 160 kilometriä ja vuoristoiset sisäosat tekevät saaren halki ajamisesta hidasta, joten kannattaa etukäteen miettiä, missä päin saarta haluaa asua ja lomansa viettää. Länsirannikolta itärannikolle ajamiseen kun pitää varata kaksi ja puoli tuntia.

Parhaimmillaan Sardinia onkin omatoimimatkalla, kun vuokraa auton ja ajelee kaikessa rauhassa saaren ympäri omaa suosikkirantaansa etsien.

Sardinian nähtävyydet

italia sardinia nuraghe
Muinaiset nuraghe-rakennelmat ovat Sardinian mystisin nähtävyys.

Sardian nähtävyydet ovat jääneet rantojen varjoon, mutta kyllä saarella riittää nähtävääkin. Liikaa Sardinian-lomalla ei kannata kuitenkaan hötkyillä, vaan tehdä niin kuin rauhallisuudestaan tunnetut sardinialaiset ja nauttia hetkestä: lämpimästä ilmasta, turkoosista merestä ja hyvästä ruuasta.

Samalla saattaa matkailijakin löytää sardinialaisten pitkän iän salaisuuden – Sardiniassa elää väkilukuun nähden enemmän satavuotiaita kuin missään muualla.

Sardinian Unescon maailmanperintökohde ovat nuraghe-rakennelmat, joita on tuhansia ympäri saarta. Yli 3500 vuotta vanhat linnakemaiset tornit ovat edelleen mysteeri: ei olla varmoja, ovatko ne pronssikautisia hautoja vai linnoituksia. Rakennelmat on kasattu taidokkaasti kivistä, jotka on pinottu päällekkäin ilman laastia.

Suurin ja vaikuttavin nuraghe on Su Nuraxi di Barumini, joka sijaitsee sisämaassa aika lailla keskellä ei-mitään tunnin ajomatka päässä pääkaupungista. Jos on yhtään kiinnostunut muinaisista ja mystisistä rakennelmista, tämä on pakko nähdä.

Toinen komea rakennelma on Nuraghe Santu Antine, joka sijaitsee varsin lähellä Algheron rantakohdetta.

Vaikuttava on myös Nuraghe La Prisgiona, jonka lähellä sijaitsee Jättiläisen haudaksi kutsuttu pronssikautinen hautamonumentti Coddu Vecchiu.

Antiikin ajan raunioita, Italian mittapuulla tosin varsin vaatimattomia, löytää Sant’Antiocosta ja San Giovanni di Sinisistä.

Tunnelmallinen vanha pikkukaupunki on Castelsardo, jota koristaa linnoitus. Santu Lussurgiu on puolestaan ikivanha kylä, joka henkii ikiaikaista tunnelmaa.

Sardinian viehättävin kylä taitaa kuitenkin olla Carloforte, joka sijaitsee pienellä San Pietron saarella. Täydellisen saarivierailusta tekee yöpyminen ihanassa Aquamadre Suites -hotellissa.

Sardinian nähtävyyksien ja rantojen sijainnit näyttää Sardinian-kartta.

Cagliari – Sardinian pääkaupunki

Sardinia Cagliari
Sardinian pääkaupunki Cagliari. Kuva: Laura Lugaresi / Unsplash

Sardinian pääkaupunki on 150 000 asukkaan leppoisa Cagliari, joka sijaitsee etelärannikolla.

Nähtävyytenä on Museo Archeologico Nazionale, jossa voi käydä tutustumassa Sardinian pitkään historiaan. Museon erikoisin osuus koostuu 1800-luvun vahanukeista, jotka esittelevät anatomiaa.

Cagliarin historiaan voi myös tutustua opastetulla kierroksella maanalaiseen kaupunkiin.

Ja kun Sardiniassa ollaan, Cagliarissakin on komea ranta, huikeat kahdeksan kilometriä pitkä Poetto Beach. Rauhallisempia rantoja löytyy tunnin ajomatkan päässä sekä Costa Rein alueelta että aivan saaren eteläosasta Chiasta.

Cagliarissa voi pysähtyä yöksi tai pariksi Sardiniaan saavuttaessa tai lähdettäessä – saaren suurin lentokenttä on aivan pääkaupungin vieressä. Lentokentältä pääsee kaupunkiin junalla tai bussilla alle kahdella eurolla.

Cagliarista löytyy majapaikkoja joka lähtöön. Hinta-laatusuhteeltaan parhaita ovat pienet majatalot kuten sataman lähellä sijaitseva Birkin Marina ja aivan kaupungin sydämessä oleva Centro strorico via Sassari. Jos haluaa nauttia samanlaisesta palvelusta ja passaamisesta kuin maailmanluokan julkkikset, oikea osoite on todella päheä Palazzo Doglio.

Katso tarjoukset Cagliarin majoitukseen.

Alghero ja Neptunuksen luola

italia sardinia ranta
Algherosta voi tehdä veneretken Neptunuksen luolaan.

Länsirannikolla sijaitseva Alghero on suomalaisille tutuimpia kohteita Sardiniassa. Tänne – ja samalla suunnalla sijaitsevalla Isola Rossalle – tehdään suurin osa Suomesta suuntautuvista Sardinian pakettimatkoista.

Vaikka keskiaikainen Algheron pikkukaupunki on Sardinian länsirannikon suosituin lomakohde, suuria hotelleja on silti vain kourallinen. Iso osa majoituksesta on majataloissa ja pensionaateissa.

Kapeiden kujien vanha keskusta on viehättävä. Aivan kaupungin edustalla on hiekkaranta ja vaikkei se olekaan aivan Sardinian kauneimpia, on meri täälläkin ihanan kirkasta.

Algheron satamasta kannattaa tehdä veneretki läheiselle niemelle Grotta di Nettunoon eli Neptunuksen luolaan. Hienosti valaistuun tippukiviluolaan voi tutustua myös omatoimisesti – jos on valmis kapuamaan 665 askelman portaat alas ja ylös.

Täältä käsin käydään myös sukeltamassa Sardinian komeimmilla luolilla, mistä lisää tämän artikkelin loppupuolella.

Hyvä valinta majoitukseen on viihtyisä Hotel Angedras, lyhyen kävelymatkan päässä vanhoista kortteleista.

Katso tarjoukset Algheron hotelleihin.

Costa Smeralda – Sardinian Smaragdirannikko

Costa Smeralda Sardinia
Costa Smeraldan Capriccioli Beach. Kuva: nicontents / Unsplash

Sardinian kuuluisin rantakohde on Costa Smeralda eli Smaragdirannikko saaren koilliskulmassa. Tänne maailman rikkaat ja kuuluisat saapuvat lomailemaan ökyjahdeillaan. Karun kauniilla alueella on laskettu olevan peräti 80 rantaa.

Sardinian luksustunnelmia voi käydä haistelemassa Costa Smeraldan keskuksessa, Porto Cervon huvivenesatamassa, jossa kelluu kesäisin övereitä huvipursia. Kaduilla pörrää Ferrareita ja Maserateja, jotka ajetaan maihin huvijahdeista.

Costa Smeralda nousi maailmanmaineeseen 1960 luvun vaihteessa, kun Aga Khan osti koko rannikon omakseen ja kehitti siitä maailman rikkaiden ja kuuluisien ylellisen leikkikentän.

Ai kuka on Aga Khan IV? Hän on vuonna 1936 Sveitsissä syntynyt ismailiittishiamuslimien hengellinen johtaja, Ison-Britannian kansalainen, jonka suonissa virtaa iranilaisitalialainen veri. Hän on vanhan ajan jetsetin ruumiillistuma ja yksi maailman rikkaimmista miehistä. Aikamoinen heppu siis.

Kymmenisen vuotta sitten Aga Khan myi Costa Smeraldan omistuksen Qatarin emiirille, minkä jälkeen alueelle on rakennettu lisää hotelleja, mutta myös majataloja. Kohtuuhintaan voi yöpyä esimerkiksi uima-altaalla varustetussa maalaismaisessa Ca’ La Somarassa tai Villa Elenassa, jonka parveikkeilta ja aurinkoterassilta aukeaa upea merimaisema.

Katso tarjoukset Costa Smeraldan majoitukseen.

La Maddalena – päiväretkelle kuvankauniiseen saaristoon

Sardinia saari
La Maddalenan saaristo on suosittu retkikohde. Kuva: Leon Rohrwild / Unsplash

Porto Cervosta luoteeseen on kuvankaunis La Maddalenan saaristo, jonka samannimiseen viehättävään pikkukaupunkiin pääsee lautalla Palausta.

La Maddalenan upeisiin rantoihin tutustutaan veneretkillä, mutta yöksikin voi jäädä. Suositeltu majapaikka on Villa del Parco, josta on vain 400 metrin matka lähimmälle hiekkarannalle.

Netistä voi varata kätevästi Sardinian opastetut retket ja aktiviteetit.

Cala Brandinchi ja La Cinta – Sardinian suosituimmat rannat

Costa Smeraldasta aavistus etelään on Teodoron alue, jolla sijaitsee Sardinian kuuluisin ranta Cala Brandinchi. Tämä on Sardinian alkuperäinen Pikku-Tahiti, jonka edustalla meri on uskomattoman turkoosia ja kirkasta.

Rauhaa täältä ei sen sijaan löydä. Päiväretkeläisiä on ruuhkaksi asti, vaikkei aivan rannalla olekaan yhtään hotellia.

Vähintään yhtä upea ranta on melkein vieressä sijaitseva, yli kolme kilometriä pitkä La Cinta, joka on tuulisina päivinä purjelautailijoiden suosiossa. Mukava majapaikka rannan lähellä on Hotel Bonsai.

Katso tarjoukset San Teodoron hotelleihin.

Golfo di Orosei – Sardinian kauneimmat rannat

italia sardinia ranta
Golfo di Orosei on luolien ja autiorantojen rannikko. Kuva on Cala Lunan rannalta.

Itärannikon puolivälissä on upea Golfo di Orosei, Orosein lahti, jolta löytyvät Sardinian kauneimmat rannat. Autiorannoille pääsee vain patikoimalla tai venekyydillä.

Kaikkein kuvauksellisin on Cala Luna, jonka luolista saa napattua täydellisen merimaisemakuvan. Tämä voi hyvinkin olla Sardinian paras ranta.

italia sardinia ranta
Cala Goloritzen rannalle pääsee vain veneellä tai patikoimalla.

Cala Goloritzé ja Cala Mariolu ovat puolestaan upeita pikkukivirantoja, joille antavat ilmettä kalliomuodostelmat.

Venekyydit Golfo di Orosein lahdelle lähtevät Cala Gononen pikkukaupungista. Ohjelmaan kuuluu usein myös vierailu kuvauksellisessa Grotta del Bue Marino -luolassa.

Katso tarjoukset Cala Gononen majoitukseen.

Grotta del Bue Marinoon tutustutaan veneretkillä.

Orgosolo – roistot vaihtuivat katutaiteeseen

italia sardinia
Orgosolo tunnetaan katutaiteestaan.

Golfo di Oroseista voi poiketa sisämaahan katsomaan Orgosoloa, vuoriston kätköissä sijaitsevaa kylää, jolla oli pitkään maine roistojen lymypaikkana.

Rosvoja ei enää Orgosolassa tiettävästi ole, sen sijaan Orgosolossa voi ihailla paikallisen kommunistin ja taiteilijan Francesco Del Casinon 1970- ja 1980-luvuilla maalaamaa katutaidetta.

Sukellus ja snorklaus Sardiniassa

Merivesi on kirkasta, joten Sardiniassa kannattaa kokeilla myös snorklaamista. Parhaat snorklauspaikat ovat yleensä rantakallioiden luona saaren itäpuolella. Sardinian länsipuoli on alttiimpi koville tuulille ja virtauksille, minkä takia vesi tapaa olla siellä vähemmän kirkasta kuin itäpuolella.

Kokeile snorklaamista vaikkapa Olbian lähellä sijaitsevalla Cala Moresca -rannalla, jolla voi bongata esimerkiksi mustekaloja.

Sukeltajia Sardinialle houkuttelevat Euroopan parhaisiin kuuluvat luolasukellukset. Vedenlaisia luolia on kymmeniä, ja niissä pääsee ihailemaan niin tippukiviä kuin hummereitakin.

Itäpuoli sopii parhaiten aloitteleville sukeltajille, mutta kokeneempia houkuttelevat Sardinian kuuluisimmat luolat, jotka löytyvät länsipuolelta läheltä Algheroa. Kuuluisia ovat esimerkiksi Välimeren suurimpiin vedenalaisiin luoliin kuuluva Grotta di Nereo sekä nimensäkin mukaan aavemaisen kaunis Grotta dei Fantasmi.

Vaeltaminen Sardiniassa

italia sardinia vuori
Sardinian sisämaan vuoristoa.

Sardinian rannat ovat niin hienot, ettei lomaltaan oikein muuta kaipaakaan. Mutta saaren vuoristoisessa sisämaassa voi myös patikoida. Vaelluskenkiä pääsee kuluttamaan myös patikoimalla tiettömille luonnonrannoille.

Sardinian parhaita vaellusreittejä ovat pääkaupunki Cagliarin lähellä oleva tunnin mittainen nousu Sella del Diavolon eli ”paholaisen satulan” päälle, sekä patikointi rannikolla kiemurtelevaa roomalaista valtatietä pitkin Su Cordolinun pikkusaarelle.

Sardinian ruoka ja juoma

Lammas on tuttu näky niin Sardinian maaseudulla kuin ruokapöydässäkin.

Sardinian kuuluisin paikallisherkku on bottarga, suolattu ja kuvattu kalanmäti, joka tarjoillaan pastan kera.

Kuuluisa sardinialainen herkku on myös lampaanmaidosta tehdystä pecorino-juusto, jota löytää esimerkiksi jälkiruokana tarjoiltavien, hunajalla kuorrutettujen seadas-leivosten sisältä.

Myös lampaanlihaa on paljon tarjolla.

Sardiniassa valmistetaan tietenkin myös viiniä: valkoviinit tehdään vermentino- ja punaviinit cannonau-rypäleistä.

Autonvuokraus Sardiniassa

italia sardinia ranta
Cala Goloritzen maisemia Sardinian itärannikolla.

Sardinia on Välimeren toiseksi suurin saari (suurin on Sisilia) ja etäisyydet ovat pitkät. Parhaiten Sardiniaan tutustuu vuokraamalla auton.

Vertaa eri autovuokraamojen hintoja tai lue lisää: Auton vuokraaminen ulkomailla.

Matka Sardiniaan

Sardiniaan pääsee lentämällä sekä laivalla. Lentäminen on yleensä edullisempi vaihtoehto. Eniten lentoja on Roomasta, mutta Sardiniaan on helppo lentää myös vaikkapa Milanosta, Venetsiasta tai Veronasta.

Lentokenttiä on kolme. Suurin on pääkaupunki Cagliarin lähellä (CAG). Pienemmät kentät ovat Algherossa (AHO) ja Olbiassa (OLB) Smaragdirannikolla. Näihin kaikkiin on lentoja myös muualta Euroopasta. Kenttä kannattaakin valita sen mukaan, minne päin Sardiniaa matkustaa – ellei sitten aio kiertää koko saarta.

Lauttayhteys on esimerkiksi Genovaan, Napoliin ja Sisilian Palermoon. Lautalla pääsee myös aivan vieressä sijaitsevalle Korsikalle.

Pakettimatkoja Suomesta Sardiniaan järjestää esimerkiksi TUI. Kaikkien suomalaisten matkatoimistojen äkkilähdöt on kerätty yhdelle sivulle, jotta tarjousten vertailu olisi mahdollisimman helppoa. Katso äkkilähdöt täältä.

Katso tarjoukset Sardinian hotelleihin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi