Toscanan rannikolla sijaitsee Elban saari, jolta löytyy hiekkarantoja, vuoristopolkuja ja loistavaa ruokaa. Ranskan keisari Napoleon viihtyi Elballa kokonaiset kymmenen kuukautta – tosin maanpaossa – mutta viikkokin riittää Italian kolmanneksi suurimpaan saareen tutustumiseen.
Teksti Yaroslava Troynich
Kuvat Ville Palonen
Pikkukaupungin kapeat, kukkaruukkujen täyttämät mukulakivikadut ovat autioita. Pastellinväristen talojen ikkunaluukut on suljettu, sillä aurinko paahtaa armottomasti. Paikka tuo mieleen elokuvan lavasteen: jotakin puuttuu. Ihmisiä ei näy missään. Aamupäivä on jo pitkällä, mutta kaupunki on unten mailla.
Lyhyt lounasaika ei ole vielä alkanut. Ravintolat alkavat availla oviaan vasta keskipäivän tienoilla, ja sulkevat ne uudestaan jo kolmelta. Kaupatkin tuntuvat olevan kiinni melkein koko ajan. Vaikka paikalliset asukkaat eivät sitä mielellään myönnä, iltapäivisin Elban saari vaipuu siestan viettoon.
Elokuussa Elballe pakkautuu puoli miljoonaa turistia, mutta alkukesällä, ennen kiihkeintä sesonkia, saaren tunnelma on unelias. Rantahiekalla löhöilee muutama aurinkovarjon alle jähmettynyt turisti, eivätkä edes aallot jaksa keikuttaa satamassa nuokkuvia purjeveneitä.
Ei auta kuin taistella siestaa vastaan. Hyppään valokuvaajan kanssa vuokra-autoon ja kurvaamme tutkimaan saarta.
Napoleonin maanpako Elballe
On pakko nousta autosta ihailemaan mutkan takana aukeavaa maisemaa. Vihreiden kukkuloiden keskeltä pilkottavat Marciana ja pikkuruinen Poggio ovat pastellinvärisine taloineen ja valkeine kirkontorneineen kuin satukirjan sivuilta.
Kun serpentiinitie laskeutuu merenrantaan, villit rantakivikot saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Jos Homeroksen tarinoihin on uskomista, kreikkalaisten sankareiden, argonauttien, laiva pysähtyi näille rannoille maagista kultaista taljaa etsiessään. Legendan mukaan täällä nousivat laivaan myös 300 miestä lähtiessään puolustamaan Troijaa kreikkalaisia vastaan.
Elba tuli tunnetuksi rautamalmikaivoksistaan, joista ensimmäiset avattiin jo etruskien aikoina satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua. Strategisen sijaintinsa ja rikkaan maaperänsä takia saari on kokenut melkoisesti antiikin ajoilta lähtien. Se on nähnyt Rooman valtakunnan luhistumisen, saraseenien ryöstöretket, Cosimo de’ Medicin hallinnon ja Ranskan vallan ajan. Tunnetuin historiankirjoituksen sivu liittyy Napoleon Bonaparteen.
Kun Napoleon antautui vuonna 1814 Preussin, Itävallan, Venäjän ja Englannin liittoumalle, hänet karkotettiin Elballe. Saaren pääkaupungista, Portoferraiosta, löytyy edelleen keisarin kaksi asuntoa: Mulinin palatsi ja San Martinon huvila. Napoleon viihtyi saarella kymmenen kuukautta, kunnes livahti sekoittamaan Euroopan vielä sadaksi päiväksi ennen legendaarista tappiotaan Waterloossa vuoden 1815 kesäkuussa.
Elballa asuessaan keisari halusi elämänsä olevan samalla tolalla kuin Pariisissa, joten molemmat huvilat on koristeltu prameasti. Napoleon vietti suuren osan ajastaan kirjojensa parissa. Villa dei Mulinissa voi ihmetellä keisarin yksityistä kirjastoa, jonka tuhannet opukset hän valitsi henkilökohtaisesti ennen karkotustaan syrjäiselle saarelle.
Napoleonkaan ei oikein tottunut siestan viettämiseen. Heti Elballe saavuttuaan hän alkoi kehittää uutta valtakuntaansa raivokkaasti: uudisti kaivostoimintaa, rakensi katuja, kasvatti viinintuotantoa ja suunnitteli saarelle oman lipun.
Keisari kulutti päivänsä ratsastellen ympäri pientä valtakuntaansa, mutta osasi hän vähän elbaillakin. Tarinoiden mukaan mies nähtiin silloin tällöin vain istumassa rannalla, katsellen horisontissa siintävää kotisaartaan Korsikaa. Kenties Napoleon samalla juoni, kuinka voisi päästä uudestaan käsiksi Ranskan kruunuun.
Katinkultaa
Turistijuna pullistelee matkustajista, joiden silmät kiiltävät kultakuumeesta. Kun veturina toimiva auto pysähtyy, upouusilla hakuilla varustautuneet lapset ryntäävät oppaan perässä halkomaan kiviä. Vanhemmat seuraavat vähintään yhtä innokkaina.
Rautamalmikaivokset tekivät Elbasta kuuluisan jo antiikin aikoina, mutta viimeinen kaivos suljettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nykyään Elba on osa Toscanan saariston kansallispuistoa. Kaivoshistoriaan on silti mahdollista uppoutua maanalaisessa Ginevron kaivoksessa tai Rio Marinan minerologisessa puistossa.
Vanhasta avokaivoksesta voi löytää kivikeräilijöiden arvostamia hematiitteja ja pyriittia, joka tunnetaan myös arkisemmalla nimellä – katinkulta. Elbalta löytyvät kivilaadut kannattaa opetella Rio Marinan mineraalimuseossa jo ennen kierrosta.
Paluumatkalla turistien muovipussit ovat pullollaan kiilteleviä kiviaarteita. Bonuksena tyytyväiset kaivostyöläiset pääsevät ihailemaan kukkulan päältä Rio Marinan maisemia.
Piknik Elban korkeimmalla huipulla
Elban korkein huippu, Monte Capanne, on 1019 metriä merenpinnan yläpuolella. Huipulle voi nousta köysiradan korissa, mutta muutaman tunnin mittainen patikointi omin jaloin on Elban parasta antia. Vaelluspolkuja Monte Capannen ja Monte Peronen rinteillä kehutaan klassikoiksi, eikä suotta.
Capannen huipulle nouseva polku kiemurtelee sadunomaisen kastanjametsän läpi, jonka jälkeen maisema vaihtuu alppimaiseksi. Ilma on sakea kukkien tuoksusta. Ainoat äänet ovat tuulen humina puissa ja pikkukivien putoilu. Niitä potkivat irti muflonit, villit vuorilampaat.
Monte Capannen huipulta näkee melkein koko Elban. Rantaviiva kätkee mutkiensa taakse suojaisia poukamia ja salaisia hiekkarantoja, joista monelle pääsee vain venekyydillä. Huipulta voi myös bongailla kuuluisia naapurisaaria: Korsikan, Monte Christon, sekä vuoden 2012 laivaonnettomuudesta tutun Giglion. Parinkymmenen kilometrin päässä siintää Toscanan rannikko.
On aika kaivaa esiin supermarketista hankitut eväät: leipää, juustoa, kirsikkatomaatteja ja oliiveja. Elbalta tuskin löytyy upeampaa paikkaa piknikille kuin vuorenhuippu!
Kannattaako Välimeressä sukeltaa?
Elban rannoilta löytyy montaa erilaista hiekkaa – muun muassa häikäisevän valkeaa ja vulkaanisen mustaa – mutta vedenalainen maailma vetää puoleensa loikoilua enemmän. Tyrrhenanmeren kehutaan olevan kiinnostava sukelluskohde: Elban rantavesissä lepää parikymmentä hylkyä eri aikakausilta, ja mereneläviäkin löytyy. Seikkailunhaluisten on vedettävä niskaansa hupullinen viiden millin märkäpuku, sillä 20-asteisessa vedessä sukeltaminen saa hampaat kalisemaan.
Ikävä kyllä sukeltaminen Välimeressä ei vedä vertoja vaikkapa Kaakkois-Aasian kohteille. Näkyvyys on kehno, eikä mitään erikoisia otuksia tule vastaan.
”Eihän tämä tietenkään mikään trooppinen vedenalainen paratiisi ole, mutta pääsiäisestä pyhäinpäivään kestävän sesongin kaikkina aikoina voi nähdä erilaista vedenalaista meininkiä”, sukelluskouluttaja Andrea Romoli vakuuttaa sukelluksen jälkeen. Hän on Il Careno -sukelluskeskuksen omistaja, joka tietää kaiken tietämisen arvoisen Elban vedenalaisesta maailmasta.
”Paras aika sukeltaa on heinäkuu, joilloin Careno-nimisellä sukelluskohteella voi ihailla valtavia barrakudaparvia. Silloin näkyvyyskin on parhaimmillaan, jopa 30 metriä. Kesäkuussa on mahdollista törmätä möhkäkaloihin, ja samoihin aikoihin joka vuosi pikkuruisten merihevosten perhe saapuu tänne Sant’ Andrean rantavesiin”, Andrea innostuu. ”Syyskuussa rannaltakin voi bongailla sillivalaita ja kaskelotteja, delfiineistä puhumattakaan!”
Viinitarhoja vai maatilamatkailua?
Matkalla Marina di Campoon autoa ohjaava valokuvaaja tekee äkkijarrutuksen. Tien poskessa maleksii kaksi muflonia, villilammasta, meistä vähät välittämättä. Eläimistä varoittavia liikennemerkkejä ei olekaan pystytetty tienposkeen turhaan.
Kun olemme saaneet elukoista tarpeeksemme, matelemme serpentiinitietä pitkin laaksoon. Sen rinteillä näkyy viinirypäleviljelmien suoria rivejä. Suotuisan ilmaston ja maaperän vuoksi Elba on mainio paikka viininviljelyyn. Saaren parhaita rypälelajikkeita ovat vaalea Procanico ja punainen Sangioveto. Muscatista ja Aleaticosta valmistetaan makeita jälkiruokaviinejä. Elballa niihin kastetaan cantucci-keksejä.
Lorenzo Canerinin suku on omistanut Azienda Agricola Cecilia -viinitilan vuodesta 1945 lähtien. Cecilian paras viini on punainen Syrah Oglasa, jota lähetetään pieniä määriä New Yorkiin asti. Suurin osa pulloista päätyy paikallisiin ravintoloihin, jotka pitävät Cecilian tuotteita koko Elban parhaimmistona.
”Kolmessa tarhassamme on yhteensä kymmenen hehtaaria ja vain kymmenen työntekijää. Vuodessa tuotamme 50 000 pulloa, josta lähes kaikki jää Elballe”, Lorenzo kertoo viiniköynnösten keskellä. ”Viinin vienti New Yorkiin on oikeastaan vain imagokysymys – vaikka löytyyhän sieltäkin hyvän päälle ymmärtäviä ihmisiä.”
Viinitilan laajentaminen olisi hankalaa, Lorenzo selittää. ”Maa on kallista ja metsän raivaaminen viinitarhaksi vielä kalliimpaa. Aikoinaan Elballa oli 3000 hehtaaria viinitarhoja, nyt vain 150.”
Syy löytyy matkailun kasvusta. ”Se on tuhonnut paikallisen viininviljelyn. Nykyään viinitilojen omistajat tienaavat paremmin vuokraamalla talonsa turisteille kuin viljelemällä”, Lorenzo puuskahtaa.
Cecilia, Sapereta ja Acquabona ovat saaren arvostetuimpia viinintuottajia. Vaikeasta tilanteesta huolimatta nämä viinitilat eivät tingi tuotteidensa laadusta: Cecilia on jopa palkannut Vittorio Fioren, legandaarisen chiantilaisen enologin, auttamaan viinien kehittämisessä.
Mustekalaa elbalaiseen tapaan
Monipuolinen viinivalikoima sopii mainiosti yhteen meren herkkuihin perustuvan paikallisen ruokakulttuurin kanssa. Ruokalistaa lukiessa sapuskojen nimet kuulostavat lauluilta. Tarjolla olisi muun muassa Risotto al nero di seppiaa, mustekalan musteella maustettua riisiä. Se värjää hampaat ja huulet sinisiksi samalla tavalla kuin mustikka, joten päätämme kokeilla jotakin uutta.
Antipasti-listan polpo all’Elbana kuulostaa jännittävältä. Alkupala paljastuu hurjan kokoiseksi keitetyksi mustekalaksi, joka ui yrteillä maustetussa oliiviöljykastikkeessa. Otus on upotettu kiehuvaan veteen lyhyeksi aikaa kokonaiset kaksitoista kertaa, ja temppu on toiminut: yleensä hieman sitkeä mustekala on tällä kertaa pehmeää kuin voi.
Pääruuaksi tilaamme Frutti di mare -pitsan. Rapea pohja on haudattu meren herkkujen – muun muassa simpukoiden ja mustekalan lonkeroiden – alle. Herkullinen pitsa ei muistuta lainkaan Suomessa myytäviä rasvaräiskäleitä.
Tiramisun ja espresson jälkeen sulattelemme ateriaa harhailemalla merenrannan pikkukatuja pitkin. Palaamme hotelliin vasta illan pimetessä. Aamulla on aika pakata laukut ja seilata Napoleonin lailla kohti uusia seikkailuja.
Lennot Elban saarelle
Elban saari sijaitsee Toscanan rannikolla, Italian ja Korsikan välissä. Paras aika vierailla Elballa on kesä- tai syyskuu. Heinä-elokuussa italialaiset turistilaumat valtaavat saaren.
Helpoin tapa matkustaa saarelle on lentää Pisaan tai Roomaan ja ajaa vuokra-autolla Piombinon rannikkokaupunkiin, josta on autolauttayhteys Elban pääkaupunkiin Portoferraioon. Vuokra-auto on kätevä myös Elballa, sillä julkinen liikenne saaren pikkukaupunkien välillä on lähes olematonta.
Finnair lentää moneen Italian kaupunkiin, ja silloin tällöin tarjolla on todella edullisia tarjouslentoja. Katso parhaat lentotarjoukset Italiaan.
Hotellit Elballa
Katso tarjoukset Elban hotelleihin.
Ravintolat Elballa
Paikallisten herkkusuiden suosittelemia ravintoloita ovat Da Lido (Portoferraio), La Rustica (Marina di Campo), Il Chiasso (Capoliveri), Publius (Poggio), sekä Da Marco (Sant’ Andrea). Nälän yllättäessä on syytä muistaa, että useimmat ravintolat ovat auki vain lounasaikaan (11.30-15) ja illallisaikaan (18.30-23). Tippiä voi kukin jättää makunsa mukaan, mutta parin euron kattausmaksu (”coperto”) lisätään laskuun automaattisesti.
Myös tuliaisiksi kannattaa hankkia paikallisia herkkuja. Hunajan ja oliiviöljyn löytää kätevästi Portoferraion Conad-supermarketista, mutta saaren kiitellyintä viiniä Ceciliaa pitää etsiä pienemmistä puodeista.
Elban nähtävyydet
Rannoilla elbailun lisäksi lomaansa kannattaa maustaa aktiviteeteilla. Kilometrin korkuiselle Mont Capannelle kiipeäminen kestää kolmisen tuntia, laiskimukset voivat hurauttaa maisemia ihailemaan köysiradalla.
Sukeltaminen onnistuu keväästä syksyyn. Historiasta kiinnostunut voi tutustua mm. mineraalimuseoon ja arkeologiseen museoon sekä Napoleonin kahteen huvilaan.
Saperetan viinitilalta löytyy pieni museo. Viininviljelyn saloihin tutustumisen jälkeen kannattaa pysähtyä tunnelmalliseen kanttiiniin maistelemaan eri viinilaatujen eroja.
