Hiroshima – kaupunki jonka atomipommi tuhosi

Atomic Dome (Atomikupoli) muistuttaa ydinpommista. Hiroshima, Japani. Kuva: f11photo / Shutterstock

Japanin vaikuttavimpia matkakohteita on Hiroshima, jonne pudotettiin historian ensimmäinen ydinpommi 6.8.1945 kello 8.15. Sen jälkeen maailma ei ollut enää entisensä. Oltiin astuttu maailmaan, jota hallitsi vuosikymmenet ydinsodan, totaalisen tuhon pelko.

Arviolta jopa 100 000 ihmistä sai saman tien surmansa atomipommin räjähdyksessä. Koko kaupunki pyyhkiytyi matalaksi. Pystyssä säilyi vain kauppakamarin rakennus, vaikkakin raunioina. Atomikupolina tunnettu rakennuksen raunio on säästetty rauhanmuistomerkkinä muistuttamaan ydinpommin tuhoista.

Tuhon lisäksi Hiroshiman kaupunki kuvastaa myös uudelleen syntymää. Hiroshima on noussut kuin feenix-lintu tuhkasta. Uudelleen rakennettu Hiroshima on nykyisin vilkas, reilun miljoonan asukkaan teollisuuskaupunki, jonka ympäristössä sijaitsevat muun muassa Mazdan tehtaat.

Hiroshiman rauhanpuisto

Atomic Dome (Atomikupoli) Hiroshiman Rauhanpuistossa. Kuva: Luciano Mortula – LGM / Shutterstock

Hiroshiman keskustassa pommituksesta muistuttaa Hiroshiman rauhanpuisto, jonka paikalla oli aikoinaan Hiroshiman vilkkain liike- ja asuinalue.

Rauhanpuistoon on pystytetty useita monumentteja muistuttamaan ydinaseettoman maailman toiveesta. Puistossa palaa muun muassa ”ikuinen tuli”, joka sammutetaan vasta, kun maailmassa ei ole enää ydinaseita.

Puiston vaikuttavin monumentti on atomipommin räjähdyksestä ainoana rauniona pystyyn jäänyt Hiroshima Prefectural Industrial Promotion Hall, joka tunnetaan nykyisin nimellä A-Bomb Dome, Atomikupoli. Ennen pommitusta rakennus toimi näyttelytilana Hiroshiman alueen teollisuustuotteille. Raunio on Unescon maailmanperintökohde.

Rauhanpuistossa kannattaa ehdottomasti vierailla myös Hiroshima Peace Memorial Museumissa, jossa kerrotaan sydäntä särkeviä tarinoita atomipommin tuhoamista ihmiskohtaloista ja esitellään räjähdyksen tuhoja. On lämmön sulattamia esineitä, säteilyn johdosta irronneita kynsiä ja valokuvia räjähdyksen uhreista, joiden iho roikkui karrelle palaneena.

Itsukushiman temppeli

Hiroshimassa sijaitseva Itsukushiman temppelin portti on Japanin kuvatuimpia symboleita. Kuva: Sean Pavone / Shutterstock

Hiroshiman toinen kuuluisa nähtävyys on erittäin pyhä Itsukushiman temppeli. Shintolaisuuden kolmelle pääjumalattarelle omistettu temppeli on saarella, jonka edustalla merestä nouseva toista sataa vuotta vanha puinen portti on Japanin kuvatuimpia näkymiä.

Hiroshiman linna

Hiroshiman linna. Kuva: Sean Pavone / Shutterstock

Hiroshiman linna on rakennettu uudelleen kukkulan päälle. Linna tuhoutui täysin, mutta sen alueella kasvaneita pajuja ja eukalyptuspuita säästyi. Nyt ne toimivat vaikuttavana muistomerkkinä luonnon kestävyydestä.

Mazdan museo – vierailu autotehtaassa

Hiroshimassa sijaitsevat Mazdan tehtaat ja museo, joissa pääsee vierailemaan opastetuilla kierroksilla.

Asa Zoo – jättisalamanterin koti

Jos haluaa nähdä Japanin erikoisimman eläimen, jättiläissalamanterin, kannattaa käydä Asan eläintarhassa, joka sijaitsee hieman Hiroshiman ulkopuolella.

Asan eläintarha osallistuu jättiläissalamanterin suojeluun kasvattamalla uusia jättiläissalamantereita.

Hiroshiman hotellit

Katso tarjoukset Hiroshiman hotelleihin.

Dogo Onsen – Japanin perinteisin kuuma lähde

Dogo Onsen -kylpylä. Matsuyama, Japani. Kuva: Sean Pavone / Shutterstock

Hiroshimasta voi tehdä päivän tai parin retken Dogo Onsenille, yhdelle Japanin perinteisimmistä kuumista lähteistä. Dogo Onsenissa sanotaan kylvetyn jo 3000 vuotta sitten. Dogo Onsenia koristaa kolmikerroksinen, puinen Honkan-kylpylä, Japanin vanhin.

Dogo Onsen sijaitsee Matsuyamassa, jonne on Hiroshimasta noin kolmen tunnin matka.

Katso tarjoukset Matsuyaman ryokan-majoitukseen.

Matka Hiroshimaan

Hiroshima sijaitsee 300 kilometriä Osakasta länteen. Perille pääsee Osakasta luotijunalla puolessatoista tunnissa.

Hiroshiman kaupunkikierrokset ja retket

Voit varata kätevästi netistä Hiroshiman opastetut kierrokset, nähtävyyksien pääsyliput ja lentokenttäkuljetukset.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!