Kioto-matkaopas

Geishoja Kioton Gionissa. Kuva: Juri Pozzi / Shutterstock

Kioto on matkakohteena yksi Japanin ihmeistä: kuinka näin modernista maasta voikin löytyä näin paljon kulttuuria ja perinteitä!

Jos Japanissa on yksi matkakohde, jota ei voi jättää väliin, se on juuri Kioto, Japanin kulttuurin keskus.

Kioto toimi Japanin kuninkaallisena pääkaupunkina yli tuhannen vuoden ajan (vuodesta 794 vuoteen 1868). Toistetaan vielä: tuhat vuotta. Se on paljon se. Ei siis liene ihme, että Kiotossa riittää nähtävyyksiä. Buddhalaisia temppeleitä on yli 1700 ja shintolaisia pyhättöjäkin 300. On palatseja ja seesteisiä puutarhoja.

Ihmeen kaupalla Kioto säästyi toisen maailmansodan tuhoilta – Kiotoon oltiin vähällä jopa pudottaa atomipommi. Lopulta pommi pudotettiin kuitenkin Hiroshimaan, jossa vallitsi pommituspäivänä parempi ilma.

Lumoavinta Kiotossa on kuitenkin elävä kulttuuri, jota pääsee ihailemaan muun muassa Kioton geisha-kortteleissa.

Kiotosta löytyy juuri sellainen perinteinen, postikortin kaunis Japani, jota monet Japanista etsivät. Mutta se pitää löytää modernin suurkaupungin keskeltä. Suurin osa 1,5 miljoonan Kiotosta on tavallista, japanilaista betonikaupunkia.

Kioton-matkan elämykset eivät rajoitu vain Kioton alueelle. Kannattaa käydä ainakin Himejin upeassa samurai-linnassa, joka on Kiotosta sopivan päiväretken päässä.

Kioton nähtävyydet

Nähtävyyksiä Kiotossa on niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi millään nähdä. On siis tehtävä valintaa. Vaikka päättäisi kiertää vain Kioton Unescon maailmanperintökohteet, siinäkin riittää tekemistä. Unescon maailman perintökohde ”Muinaisen Kioton historialliset monumentit” kun käsittää yhteensä 17 kohdetta.

Kannattaa käydä myös vähemmän tunnetuimmilla temppeleillä – niillä saa usein olla omassa rauhassaan. Alla esitellään Kioton nähtävyyksistä hienoimmat.

Nijon linna – shogunien koti

Nijon linnan portti. Kioto, Japani. Kuva: Yortzafoto / Shutterstock

Japania hallinneet shogunit asuivat Nijon linnassa 200 vuoden ajan. Jäljellä ovat niin alkuperäiset muurit, vallihaudat, tornit kuin portitkin. Linnan rakennukset on koristeltu kauniisti japanilaiseen tyyliin. Linnaan kuuluu myös hieno puutarha.

Nijon linnan erikoisuus ovat käytävien ”satakielilattiat”: kun lattialla kävelee, se vikisee. Laulavien lattioiden tarkoitus oli suojella asukkaita salamurhaajilta.

Kultainen paviljonki

Kultainen paviljonki on lehtikullalla päällystetty temppeli Kiotossa. Kuva: Marcociannarel / Shutterstock

Kioton temppeleistä tunnetuin on Kinkaku-ji, Kultaisen paviljongin temppeli. Lehtikullalla päällystetty temppeli seisoo lammen rannalla, josta sen kultaiset seinät heijastuvat.

Alun perin temppeli rakennettiin vuonna 1397 shogun Ashikaga Yoshimitsun vanhuuden päivien asunnoksi. Shogunin poika kuitenkin muutti rakennuksen zenbuddhalaiseksi temppeliksi.

Historiansa aikana Kinkaku-ji on tuhoutunut useasti, viimeksi vuonna 1950, kun temppelin poltti mielisairas munkki. Ja aina temppeli on rakennettu uudelleen tarkkaan alkuperäisen näköiseksi.

Sisälle ei pääse, vaan temppeliä ihaillaan ulkoa upeasta puutarhasta käsin.

Ryōan-ji – Kioton täydellinen zen-puutarha

Ryoan-ji-temppelin kivipuutarhaa pidetään täydellisen harmonisena. Kioto, Japani. Kuva: Sean Pavone / Shutterstock

Kioton nähtävyyksiin kuuluu Japanin kuuluisin zenbuddhalainen kivipuutarha. Ryōan-ji-temppelin yli 500 vuotta vanhassa puutarhassa on 15 kiveä, joista vain 14 voi nähdä yhtä aikaa, katseli puutarhaa sitten mistä kulmasta tahansa. Vain valaistuneen sanotaan voivan nähdä kaikki kivet kerralla.

Fushimi Inari-taisha – oranssien porttien harmoniaa

Oransseja portteja Fushimi Inari -temppelin luona Kiotossa. Kuva: Dr Flash / Shutterstock

Tuhannet oranssit portit reunustavat vuorelle johtavaa polkua. Tämä on yksi Kioton valokuvatuimmista näkymistä. Portteja riittää kolmen kilometrin matkalle.

Portit alkavat Iranin eli japanilaisen riisin jumalan temppeliltä.

Gionin geishakorttelit

Gionin vanhoissa kortteleissa voi nähdä geishan. Kioto, Japani. Kuva: f11photo / Shutterstock

Gionin historiallisella geisha-alueella on tunnelmaa. Kauniiden vanhojen talojen ja kujien lisäksi voi nähdä vilauksen oikeasta geishasta, varsinkin auringonlaskun aikaan. Varmin tapa nähdä geishoja on osallistua Gion Cornerin esitykseen, jossa geishat esittelevät perinteisiä japanilaisia taiteita.

Liikkuminen Kiotossa

Kioton metroa on helppo käyttää: linjoja on vain kaksi. Valitettavasti metrolla ei pääse kaikille nähtävyyksille, sillä monet Kioton temppeleistä sijaitsevat vuorilla kaupungin laidalla. Tällöin vaihtoehtona ovat bussit tai taksi.

Kiotoa voi kiertää myös polkupyörällä.

Paras aika matkustaa Kiotoon

Syksyn väriloistoa Kiyomizu-deran temppelissä Kiotossa. Kuva: Luciano Mortula – LGM / Shutterstock

Kiotoon voi matkustaa ympäri vuoden. Hehkeimmillään Kioto on keväällä kirsikankukkien kukinnan aikaan. Kaunista aikaa on myös syksy, jolloin kaupunki kylpee ruskan väreissä.

Vierailu kannattaa ajoittaa viikolle, sillä viikonloppuisin Kioto on tupaten täynnä aasialaisia turisteja, etenkin kiinalaisia.

Matka Kiotoon

Finnair lentää Helsingistä Osakaan, josta on alle puolen tunnin junamatka Kiotoon. Kiotoon onkin mahdollista tutustua myös päiväretkillä Osakasta käsin.

Kioton päärautatieasemaa ei kannata kauhistua: se on kooltaan valtava.

Kioton hotellit

Kioton viehättävyyttä matkakohteena lisää sekin, että aivan kaupungin keskustastakin löytyy tunnelmaltaan kotoisia ryokan-majataloja. Kohtuuhinnalla pääsee yöpymään esimerkiksi Watazen Ryokanissa (150–200 euroa/yö).

Kioton hotellien hintataso on aika kallis, mutta alle satasellakin löytyy Kiotosta majoitusta. Hotelli kannattaa Kiotosta varata hyvissä ajoin, jopa kuukausia etukäteen, varsinkin jos aikoo matkustaa keväällä tai syksyllä.

Katso tarjoukset Kioton hotelleihin.

Kioton kaupunkikierrokset ja pääsyliput

Voit varata kätevästi netistä Kioton opastetut kierrokset ja nähtävyyksien pääsyliput.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!