Kahdesti kadonnut Angkor Wat

Kahdesti kadonnut Angkor Wat

Kambodza_Angkor_3

 

Angkorin temppelit katosivat viidakoihin ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Temppelikaupunki löydettiin 1864, ja 1930-luvulla siellä vieraili jopa Charlie Chaplin. Pol Potin hirmuhallinto kätki Angkorin uudelleen maailmalta 1960-luvulla.

Rauniokaupunki on herännyt jälleen eloon, ja siitä on tullut Aasian suosituimpia nähtävyyksiä. Turistimääristä huolimatta Angkor on edelleen lumoava kohde.

Teksti Tommi Nieminen ja Antti Helin
Kuvat Ville Palonen

Eletään vuotta 1936. Tuore Nykyaika-elokuva kerää Lännessä kiitosta, mutta Chaplin on läpeensä kyllästynyt viihdemaailmaan. Hänet on juuri leimattu kommunistiksi, ja mykkäelokuvankin väitetään olevan kuoleva taiteenlaji.

Hollywood-ahdistustaan Chaplin on matkannut potemaan Luoteis-Kambodzhaan, jossa hän vierailee Angkorin temppeleillä. Seurueineen hän on majoittunut upeaan Grand Hotel d’Angkor -hotelliin.

Aasiasta hurmaantunut Chaplin harkitsee uransa lopettamista, omaisuutensa myyntiä ja Aasiaan muuttamista. Hän on raahannut rakastettunsa, näyttelijätär Paulette Goddardin Siem Riepin pikkukaupunkiin, kivenheiton päähän muinaisen Khmer-imperiumin rauniokaupungista Angkorista.

Chaplin harkitsi uransa lopettamista, omaisuutensa myyntiä ja Aasiaan muuttamista

Kun tropiikin punakitainen aurinko katoaa viidakon latvustoihin ja theravada-buddhalaisten temppelikellot kumahtavat Siem Riepin kortteleissa, Chaplin kuiskaa Goddardille: ”Itämaiden mystillisyys on legendaarinen. Aikaisemmin kuvittelin aina, että me eurooppalaiset vain liioittelimme sitä.”

Pimeyden laskeutuessa Chaplin kömpii huoneeseensa nukkumaan. Hän aikoo nousta jo viideltä norsun selkään ehtiäkseen Angkor Watin keskuspyhättöön auringonnousuksi. Ehkä se vielä säväyttäisi komedian tympääntynyttä kuningasta.

Angkor Wat tyrmää suuruudellaan

Viidakon puhkova asfalttitie on kasvanut samasta polusta, jota Chaplininkin norsu tömisteli 80 vuotta aiemmin. Aamunkajo siivilöityy taivasta kohti kurkottavan oksiston läpi, kun päristelemme tuktukilla kohti temppeleitä.

Metsä katkeaa kaksisataa metriä leveään vallihautaan. Vesieste on niin tarkan suorakulmainen, että tarujen jättiläisten on täytynyt käyttää vatupassia sen kaivamiseen.

Tuktukimme kaasuttaa vasemmalle, länteen, ja lähdemme kiertämään vallihaudan puolitoista kilometriä pitkää sivua. Kun viimein käännymme kulman ympäri, on pumppu horjahtaa rytmihäiriöön…

Eteemme aukeaa yksi maailman rakennustyöläishistorian höyrypäisimmistä urakoista, suurin ihmisen koskaan rakentama uskonnollinen monumentti – Angkor Wat.

Angkor Wat on suurin ihmisen koskaan rakentama uskonnollinen monumentti

Yhdeksänpäiset jättiläiskäärmeet vartioivat vallihaudan yli vievää kivisiltaa, joka päättyy vankkaan suojamuuriin. Sen portailta alkaa 475 metriä pitkä, kivenlohkareista koottu tie, jonka päässä kohoaa Angkor Watin siluetti.

Lootuskukkien muotoon rakennetut tornit nousevat 65 metriin, samalle korkeudelle kuin Pariisin Notre Dame -katedraali.

Kambodzhalaiset uskoivat vuosisatoja, että itse jumalat ovat rakentaneet Angkor Watin. Kunnia kuuluu kuitenkin heidän omille esi-isilleen, Angkorin tuhansille työläisille, joiden elämästä temppelin rakentaminen vei 37 vuotta.

Angkor Wat valmistui vuonna 1150 ylistykseksi hindujumala Visnulle ja jumalkuningas Suryaman II:n mausoleumiksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin hindujumalat saivat kyytiä, kun kuningas Jayavarman VII muutti temppelin buddhalaiseksi.

Angkor Watista tuli sekoitus hindulaista ja buddhalaista maailmankatsomusta.

Kun nykymatkailijalle Angkor Watista korostuu massiivisuus ja symmetristen muotojen taidokas arkkitehtuuri, niin aikansa khmereille se oli moniselitteisten merkitysten lähde – kuin James Joycen Odysseus länsimaalaiselle lukijalle.

Angkor Watin arkkitehtuuri symboloi sekä fyysistä maailmankaikkeutta että khmerien aikakäsitystä. Sinisenä hohtava vallihauta on universumia ympäröivä valtameri. Samalla se on ajan nykyhetki, joka reunalta kuljetaan kohti Angkor Watin pyhiä keskustorneja – kohti maailman luomisen hetkeä. Tornit symboloivat myös hindulaisen maailmankatsomuksen ydintä, jumalten asuttamaa pyhää Meru-vuorta.

Angkor Watin koristelusta on täytynyt vastata Hugh Hefnerin kambodzhalainen kantaisä tuhannen vuoden takaa.

Ei ole hullumpi kokemus kävellä halki ajan ja hindumytologian. Pylväikköjen reunustamien käytävien, seinäveistoksin koristeltujen gallerioiden, kuistien, pihamaiden ja portaikkojen läpi nousee aina uudelle, taivaallisemmalle tasolle, kunnes saapuu viimeiselle sisäpihalle, hidujen paratiisiin.

Sisäpiha on kaiverrettu täyteen apsara-tanssijoita, jotka odottavat valaistuneita tuonpuoleisessa. Muhkearintaisia tanssijattaria on yli 1500 eikä mieskatsoja voi välttyä ajatukselta, että temppelin koristelemisesta on vastannut Hugh Hefnerin kambodzhalainen kantaisä tuhannen vuoden takaa.

Muhkearintaisia tanssijattaria on yli 1500. On vaikea välttyä ajatukselta, että Angkor Watin koristelemisesta on vastannut Hugh Hefnerin kambodzhalainen kantaisä tuhannen vuoden takaa.

Sisäpihan keskellä kohoaa pyhyyden sydän, pelottavan jyrkkien portaiden päässä odottava viimeinen taso, Angkorin viisi lootustornia. Keskimmäinen torni on jaettu neljään ilmansuuntaan aukeaviin pieniin, toistensa kaltaisiin kammioihin. Ne ovat täynnä – hiljaisuutta ja tyhjyyttä.

Lattiaa peittää ruokomatto polvistumista varten, hämärään luovat valoa kuiskaten rätisevät suitsukekynttilät. Kammion perällä on kolme temppeliryöstäjien teloittamaa buddha-patsaan torsoa.

Matkamiehen sielu levähtää… kunnes… Khähähähää! Kaljun nunnan räksätys kaikuu selkämme takaa temppelin kiviseiniin ja hajottaa universumin harmonian. Hän kaivelee lootusasennossa varpaankynsiään ja myhäilee. Ehkä Angkorissa mahdotonkin on mahdollista. Ehkä kynnen alta on löytynyt – edes pieni – nirvana.

Kun punakhmerit valtasivat Angkorin

Myönnettäköön, kulkurina Chaplin oli ajoituksen mestari – niin valkokankaalla alaluokkaisena ryysyläisenä kuin Kambodzhassa rikkaana länsimaalaisena matkailijana. Hän ehti Angkoriin ensimmäisten safariasuisten turistien joukossa.

Kohu Angkorin temppeleistä oli alkanut vuonna 1864, kun ranskalaisseikkailija Henri Mouhot’n yksityiskohtaiset artikkelit ja piirrokset kadonneesta valtakunnasta julkaistiin kansainvälisissä aikakauslehdissä.

Chaplinkin oli eittämättä tutustunut Mouhot’n kuumeiseen matkapäiväkirjaan: ”Angkor Wat on oman aikakautensa Michelangelon pystyttämä… Se on suurenmoisempi kuin ikään, mitä kreikkalaiset tai roomalaiset imperiumit jättivät jälkeensä.”

Turismi Angkorissa jatkui 1960-luvun lopulle, jolloin Pol Potin johtamat punakhmerit aloittivat Kambodzhan sisällissodan. Sissit perustivat päämajansa Angkoriin ja sijoittivat raketinheittimensä Angkorin aikaisen tekovuoren huipulle, 800-luvulla rakennetun Phnom Bakheng -temppelin raunioille.

”Angkor Wat on oman aikakautensa Michelangelon pystyttämä”

Punakhmerien sotastrategisen valinnan ymmärtää, kun tuijottaa hiilloksenpunervaa auringonlaskua Phnom Bakhengin huipulta: Näyttäkää upeampi paikka aloittaa vallankumous! Tämän temppelin huipulta luotaisiin Uusi Angkor, agraarikommunistinen utopia-Kambodzha!

Huhtikuun 17. Päivänä 1975 punakhmerit miehittivät pääkaupunki Phnom Penhin ja aloittivat nelivuotisen hirmuhallinnon, joka vaati yli kahden miljoonan kambodzhalaisen eli khmerin hengen. Angkor katosi toistamiseen maailmankartalta.

Diktatuuri päättyi, kun vietnamilaisjoukot valtasivat Phnom Penhin vuonna 1979. Punakhmerit pakenivat maan syrjäseuduille, jossa he jatkoivat sisällissotaansa Pol Potin kuolemaan asti 1998.

Kuin ihmeen kaupalla Angkor selvisi lähes vaurioitta, vaikka sisällissodan jälkeinen Kambodzha savusi raunioina. Punakhmerien perintönä jälkipolville jäi tiheästi miinoitettu maaperä, koulujärjestelmän ja buddhalaisen kulttuurin rappio sekä talouden täydellinen romahdus.

Vaurauden jälleenrakennus on vihdoin alkanut, kun ulkomaiset investoinnit, turistibussit ja kansainväliset järjestöt ovat palanneet Kambodzhan kaupunkeihin.

Niin teemme mekin. Käännymme tuktukilla Phom Bakheng -temmeplin juurelta takaisin maantielle. Lähdemme sinne, missä uutta kapitalistista Kambodzhaa luodaan kiihkeästi – Siem Riepiin.

bayon-temppeli Angkor

Siem Reap, portti Angkoriin

Siem Reapistä on matkaa Angkoriin vain kuusi kilometriä. Kaupungin elämä on mullistunut turismin kasvun mukana. Vanhat kolonialismin ajan talot on kunnostettu ja maalattu kuin uusiksi, ja suunnilleen jokaisessa keskustan talossa on majatalo, ravintola, baari tai kauppa.

Kambodzhan kekseliäimmät matkamuisto- ja vaateputiikit löytyvät Siem Riepistä, jossa on nykyisin myös useita taidegallerioita.

Keskustan ulkopuolelle on rakennettu luksushotelli toisensa jälkeen. Angkorin ajan jumalkuninkaan Jayavarman VII:n palvonnan sijaan nykykhmerit pystyttävät palatsinsa uusille jumalille – rahakkaille turisteille.

Tarkoitus on kuitenkin sama: temppeleillä voideltiin jumalat suotuisiksi, luksushotelleilla turistit. Molemmat takaavat turvatun tulevaisuuden.

Temppeleillä voideltiin jumalat suotuisiksi, luksushotelleilla turistit. Molemmat takaavat turvatun tulevaisuuden.

Kun vuonna 1999 Angkorissa kävi 60 000 turistia, vuonna 2012 luku oli noussut jo kahteen miljoonaan.

Suurin osa matkailijoista käy kuitenkin vain muutamalla temppelillä – ja Angkokin alueella on raunioita kymmeniä. Vähemmän tunnetuilla temppeleillä saa edelleen usein olla ainoa matkaaja.

Ja tunnetuimmiltakin temppeleiltä löytää yhä rauhaa, jos menee niille hieman eriaikaan kuin suurin osa turisteista, vaikkapa aamulla ensiksi Bayon-temppelille sen sijaan, että katsoisi kuuluisaa auringonnousua Angkor Watin takaa.

Temppelien kivimuurien suojissa voikin edelleen löytää rauhaisan hetken, sulkea silmänsä ja matkustaa vuoteen 1181. Kun khmer-armeija kohtasi nykyisen Vietnamin puolelta hyökänneen champa-heimon sota-alukset Tonle Sap -järven tyrskyissä…

Seinäkaiverrukset herättävät Angkorin ajan eloon

Kaleerilaivat ryskyvät toisiaan vastaan. Nuolet viuhuvat ilmassa ja uppoavat ihmislihaan. Haavoittuneet kaatuvat laidan yli vereen, joka kuohuu veren haistaneita krokotiileja.

Pelkkiin nivuset piettäviin taisteluvöihin pukeutuneet soturit hyppäävät Angkorin rannalle. Osa taistelijoista hymyilee päättäväisesti, toisten silmissä asuu pelko.

Taistelunorsut kietovat kärsänsä yhtene ja yrittävät kammeta toisiaan nurin. Vihollisestaan niskalenkin saanut khmer-sotilas survaisee keihään tämän naamaan.

Kuolonparahdukset vaihtuvat voitonhuutoihin: Angkor on voittanut! Kauan eläköön kuningas Jayavarman VII!

Sotavangit retuutetaan riemuitsevan kaupungin läpi kahleorjiksi – rakentamaan uusia temppeleitä ja rehkimään riisipelloilla. On voitonjuhlien aika. Kokonaisia sikoja grillataan vartaissa, peurat upotetaan kiehuviin patoihin.

Soturit imevät pilleillä viinaa mäskiruukuista, kunnes innostuvat loppuillasta tanssimaan pelimannien, rumpujen, trumpettien ja huilujen tahtiin. Voimamies nostaa lankulla ilmaan viisi kääpiötä, ja trapetsitaiteilija tasapainoilee köyden päällä.

Nykypäivän matkailija havahtuu. Räpytämme silmiämme, ja Angkorin ajan elämä jähmettyy Bayon-temppelin seinään hakatuiksi kivireliefeiksi, sarjakuviksi tuhannen vuoden takaa.

angkor seinakaiverrus

Kaiverrukset kertovat samoista asioista kuin tämän päivän viihde: sodasta ja rakkaudesta, verisistä taisteluista ja sulokkaista pin up -kaunottarista. Apinakasvoinen Hanuman, monikätinen Visnu ja muut jumalat seikkailevat kivimuureissa kuin julkkikset juorulehtien sivuilla.

Bayon on osa Angkor Thomin jumalkaupunkia, joka sijaitsee kahden kilometrin päässä Angkor Watista. Jos Angkor Wat on maailman suurin temppeli, niin 1200-luvun vaihteessa rakennettu Angkor Thom oli yksi maailman mahtavimmista kaupungeista.

Kuningas piti hoviaan muurien sisällä. Tavallinen kansa asui niiden ulkopuolella puusta rakennetussa kaupungissa, jonka asukasluku oli useita satoja tuhansia. Samaan aikaan Euroopan suurimmassa kaupungissa Pariisissa asui 30 000 ihmistä.

Kaiverrukset kertovat samoista asioista kuin tämän päivän viihde: sodasta, rakkaudesta ja pin up -kaunottarista.

Angkor Thomin taivaita tavoitelleiden temppelien tornit oli päällystetty kullalla ja hopealla. Niiden huipuilta näki valtakunnan silmänkantamattomiin jatkuvat riisipellot ja kehittyneen kastelukanavajärjestelmän, joka takasi neljä riisisatoa vuodessa.

Angkor Thomin hallitsija Jayavarman VII:n aikana khmer-imperiumi eli kultakauttaan. Valtakunta ulottui etelässä Vietnamiin, pohjoisessa Kiinan Yunnaniin ja lännessä Bengalinlahteen.

Jayavarman rakennutti kuusi temppeliä, lukuisia teitä, kouluja ja sairaaloita ympäri Angkoria. Mutta kuninkaan rakennushankkeet ja jatkuvat sodat naapurivaltioita – nykyistä Thaimaata asuttavia siamilaisia ja Vietnamin champoja – vastaan kuppasivat verevimmän voiman khmereistä.

Jayavarman VII:n kuoltua 1219 valtakuntaa jakoivat sisäiset valtataistelut, ja imperiumi alkoi käpertyä kasaan. Lopulta ympärysvallat kävivät niin mahtaviksi, että khmerit hylkäsivät jumalkaupunkinsa ja muuttivat 1400-luvulla nykyisen pääkaupungin Phnom Penhin seudulle.

Viidakko valtasi Angkorin.

Vierailu Phnom Penhin tanssikoulussa

Vain seinäkalenteri ilmoitustaululla kavaltaa että eletään 2000-lukua. Muutoin voisi kuvitella itsensä kuningas Rajendravarman II:n (hallitsi 948–968) valtaistuimelle, menestyksekkään valloitussodan hovibakkanaaleihin.

Neljäkymmentä khmer-kaunotarta istuu Phnom Penhin Royal Fine Arts -ylipiston tanssisalin nurkassa ja hymisee nuorelle tanssijattarelle: Tiitaa – tiitaa tiitaa – tiitaa tiitaa – tiitaa tiitaa…

On varhainen aamu, paras aika tanssia ennen keskipäivän hellettä. Oun Sokunthean, köyhän työläisperheen 18-vuotiaan tyttären oikea kämmen kääntyy millimetrintarkasti kehosta ulospäin. Hän on kahdeksanvuotiaasta asti treenannut neljä tuntia päivässä saadakseen sorminivelensä nöyrtymään luontoa uhmaten kämmenen ulkosyrjälle, kuin apsaroilla Angkor Watin kaiverruksissa.

angkor watSen täytyi olla juuri tämä viettelevä näky! Mistä muusta kuningas Rajendravarman II olisi keksinyt myytin, että kuninkaan makuuhuoneeseen on joka ilta ilmestyttävä yhdeksänpäinen pyhä käärme – apsara-tanssijan valepuvussa.

Jos jumlakuningas ei makaisi joka ikinen ilta pyhän käärmeen kanssa ennen siirtymistään vaimojensa makuuhuoneisiin, hän kuolisi. Ja Angkorin valtakunta siinä sivussa.

Onneksi käärmemyytit ovat historiaa. Kun Oun Sokunthea valmistuu neljän vuoden päästä, hänestä ei tule Kambodzhan itsevaltaisen pääministerin Hun Senin yksistyistä viihdyttäjää vaan tanssinopettaja.

Tytöllä ja Royal Fine Arts -yliopistolla on tärkeä missio, Angkor-perinteen pelastaminen. Kun Pol Potin vainoissa maan kulttuurieliitti teloitettiin, vain muutama apsara-tanssin taitaja jäi henkiin.

Pelastustyö on päässyt hyvään vauhtiin. Koululaiset ahmivat innoissaan Angkorin historiaa: se ei nosta khmer-teinien kasvoille samanlaista irvistystä kuin Kalevalan tankkaaminen suomalaiskouluissa.

Televisiossakin ohjelmakartta täyttyy Angkor-musiikista, -käsityöohjelmista ja imperiumin aikakauteen sijoittuvista saippuasarjoista.

Menneisyyden loisto sisältää lupauksen paremmista ajoista. Jos valtakunta on kerran ollut mahtava, miksei se voisi olla sitä myös tulevaisuudessa?

Menneisyyden loisto sisältää lupauksen paremmista ajoista. Jos valtakunta on kerran ollut mahtava, miksei se olisi sitä myös tulevaisuudessa?

Kulttuuria herätetään henkiin myös Les Chantiers Ecoles -käsityökoulussa. ”Arvaapa, kauanko tuon tekemiseen meni aikaa?” oppilas Choun Chet kysyy.

Nuorukainen osoittaa 15 senttimetriä kantiinsa -kokoista hiekkakivilaattaa, johon hän on kaivertanut kolmilehtisen lootuksenkukan.

Jaa… viisi tuntia? Ehkä kymmenen, arvelemme.

”45 tuntia!”

Angkorin rakennusprojektin valtavuus alkaa hahmottua. Samoja kaiverruksia on pelkästään Bayon-temppelissä 1,2 kilometriä.

Valmistuttuaan Choun palaa kotikyläänsä siirtämään perinnettä eteenpäin. Tai sitten hänet palkataan temppelien restauroijaksi ja tasokkaiden Angkorin ajan patsaiden kopioiden tekijäksi.

Valitettavasti maailman raharikkaat eivät ole kiinnostuneet ainoastaan kopioista.

Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. Pam! Hymyilevä jumalattaren seinäveistos tuhatsataluvun Angkorista myyty 50 000 dollarille rouvalle viidennessä rivissä.

Pahimmat ajat ovat onneksi takana. Röyhkeys, jolla historian kuuluisin Angkor-varas, ranskalainen André Malraux yritti liki sata vuotta sitten temppelit tyhjentää, ei ole enää mahdollista.

1920-luvun eliittimatkailija kaappasi konttikaupalla Banteay Srei -temppelin patsaita ja seinäkaiverruksia, jäi kiinni, tuomittiin roimiin sakkoihin ja joutui palauttamaan saaliinsa Angkoriin.

Tarina päättyi onnellisesti: Banteay Srei pelastui ja Malraux päätyi politiikkaan. Hänet valittiin 1940-luvun lopulla Charles de Gaullen hallituksen kulttuuriministeriksi.

Angkorin kaunein temppeli

Kaasutamme Konna-Malraux’n jäljille. On nähtävä omin silmin, mitkä aarteet olivat kadota keräilijöiden salonkeja koristamaan.

Banteay Srein temppeliin on Angkor Watista matkaa 17 kilometriä. Ohitse vilahtavan maaseudun elämä on muuttunut hämmästyttävän vähän Angkorin ajoista.

Maalaiset kyykkivät polvea myöten vetisessä riisipellossa ja jahtaavat bambukoreilla riisinkorsien seassa uivia kaloja.

Tietä pitkin körryyttää kahden härän vetämä puinen vankkuri – täsmälleen samanlainen kuin Bayon-temppelin seinäkaiverruksissa.

Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen kaarramme mopoilla Naisten temppeliksi kutsutun Banteay Srein pölyiselle parkkipaikalle. Monet arkeologit pitävät vaaleanpunaisesta kalkkikivestä rakennettua pienehköä pyhättöä kauneimpana kaikista Angkorin temppeleistä.

Pitsimäiset kaiverrukset ovat niin taidokkaita, että niiden uskotaan olevan naisten käsialaa.

Sskriits… ihastelu katkeaa räsähdykseen metsikössä. Oksistosta mätkähtää maahan västäräkin pieni Aasian-serkku.

Kuolleen linnun luokse astelee keski-ikäinen temppelinvartija ritsa kädessään. Hän poimii linnun maasta ja vie sen sivummalle, jossa miesjoukko kohentaa nuotiota.

Vartija nylkee linnun ja heittä sisälmykset sivuun. Hän asettaa linnun punaisena hehkuville hiilille käristyneen sammakon ja kiehuvan riisipadan viereen.

Vartija asettaa linnun hehkuville hiilille käristyneen sammakon ja kiehuvan riisipadan viereen.

Ujo hymy häivähtää kasvoilla: ”Haluatteko maistaa?”

Khmer-miehiä huvittaa meidän läsnäolomme. Mitä ihmettä nuokin ovat täältä hakemassa, taitavat ajatella.

Vuosisadat ja historian valtataistelut ovat vyöryneet näiden seutujen yli. Khmerien jälkeen siamilaiset, ranskalaiset siirtomaaherrat, Pol Pot ja vietnamilaiset ovat vuorollaan omineet Angkoria itselleen. Siinä välissä oli vielä yksityishenkilö Malraux, joka kuvitteli olevansa oikeutettu osaan aarteista.

Västäräkki paahtuu hiljakseen sammakon vieressä. Riisipata porisee. Jos joillakin on oikeus vaurauteen, jonka Angkor voi tuoda, niin näillä temppeliä vartioivilla miehillä. Angkorin perillisillä suoraan alenevassa polvessa.

Mutta eivät he vaadi perintöään kovaan ääneen. He virittelevät metsästysritsojaan, pyörittävät savesta pari palleroa kuuliksi ja laittavat muovisen vesipullon maaliksi oksan nokkaan.

Yksi vartijoista istahtaa kyykkyyn nuotion ääreen, jännittää ritsansa lenkkiä ja lähes tähtäämättä laukaisee. Muovipullo singahtaa korkealle ilmaan ja metsikkö täyttyy naurusta.

Se ei ole slapstickiä. Se on elämää. Chaplinin kulkuri olisi antanut siitä knallinsa ja kävelykeppinsä.

 

KAMBODZHA

Khmerejä kismittää että heidän nyrkkeilytaitoaan kutsutaan maailmalla thainyrkkeilyksi. Teksti ja kuva Ville Palonen Song Saran silmistä paistaa pelko. Hän väistää vain vaivoin päähänsä tähdätyn potkun. Yleisö...
Kambozha-matka

Kambodžaa elämyksellisempää matkakohdetta on vaikea kuvitella. Kambodžan-loma on valkoisia hiekkarantoja, kolonialistihuviloita ja maailman mahtavin rauniokaupunki Angkor. Kambodžan-matka on myös kuoppaisia maanteitä, paistettuja tarantelloja ja...
kambodzha-hamahakki

Miltä maistuu jättimäinen, karvajalkainen hämähäkki? Se selviää Kambodzan pääkaupungin Phnom Penhin keskustorilla. Teksti ja kuvat Ville Palonen Kädetön kerjäläinen nuokkuu ravintolan nurkkapylvästä vasten. Perinteisen krama-huivin päähänsä...

Kun Angkorissa näkee upeita temppeliraunioita, Kambodzhan Kansallismuseossa Phnom Penhissä näkee, kuinka hienot patsaat kyseisiä temppeleitä koristivat. Teksti Ville Palonen Phnom Penh on sen verran eksoottinen kaupunki,...
phnom-penh-tuol-sleng

Tuol Slengin vankilamuseo on yksi koskettavimmista paikoista tutustua Kambodzhan julmaan lähihistoriaan. Punakhmerit muuttivat Tuol Slengin lukion pahamaineiseksi S-21-vankilaksi, jonne kerättiin kuulusteltavaksi ja kidutettavaksi vallankumouksen...

  Angkorin temppelit katosivat viidakoihin ensimmäisen kerran 1400-luvulla. Temppelikaupunki löydettiin 1864, ja 1930-luvulla siellä vieraili jopa Charlie Chaplin. Pol Potin hirmuhallinto kätki Angkorin uudelleen maailmalta...

Seeing Hands Massage -ketju on Kambodzhan parhaita paikkoja ottaa hieronta. Sokeiden hierojen silmät kun tuntuvat olevan heidän sormenpäissään. Teksti ja kuva Ville Palonen Parahdan tuskasta, kun...