Isojen kissojen Masai Mara

Isojen kissojen Masai Mara

kirjoittaja -
Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Masai Maran suojelualuetta pidetään Kenian parhaana luonnonpuistona. Sen vetonauloja ovat villieläinten vuosittainen vaellus sekä suuret kissapedot.

Teksti ja kuvat Ville Palonen

Urosleijona kävelee savannin halki suoraan minua kohti. Eläimen katse on tuima ja askel päättäväinen. Terävät kulmahampaat pilkistävät pahaenteisesti raollaan olevasta kidasta. Vähän matkan päässä seuraa toinenkin uros.

Petojen lähestyessä alkaa hermostuttaa: entä, jos ne päättävät hyökätä? Istun safariautossa, jossa ei ole seiniä laisinkaan. Mikään mahti maailmassa ei estä leijonia repimästä minua ulos raadeltavaksi.

 

Päät kääntyvät, kun savannin kuningas kulkee ohi. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Onneksi otuksia ei voisi vähempää kiinnostaa auto tai sen suojista kurkistelevat ihmiset. Tänä aamuna on tärkeämpääkin tekemistä: ilmassa tuoksuu tunkeilija.

Vain hetkeä aiemmin olemme nähneet yksinäisen uroksen aamutorkuilla matalan pensaan suojassa. Ärsyyntyneet leijonaveljekset harppovat auton ohi suoraan sitä kohti.

Toinen leijonista pysähtyy merkitsemään reviiriään. Hetken se piehtaroi maassa kuin kotikissa matolla, ja hiipii sitten aivan nukkuvan leijonan vierelle. Aika tuntuu pysähtyvän hetkeksi – kunnes teräväkyntisen tassun läimäytys päästää helvetin irti.

 

Leijonat taistelevat reviiristä. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Pedot iskevät yhteen kumeasti karjuen, ja kolmas uros liittyy keltaturkkiseen sekamelskaan. Seeprat ja antiloopit tuijottavat jähmettyneinä taistelevia leijonia, ja hyeenalauma kiiruhtaa paikalle joenpenkkaan kaivamastaan luolastosta.

Reviiririidan lopputulos selviää puolessa minuutissa. Uniltaan yllätetty yksinäinen leijona luikkii käpälämäkeen, ja veljekset jäävät karjumaan sen perään voitokkaina. Ei jää epäselväksi, kuka on savannin kuningas.

Masai Mara on Kenian paras luonnonpuisto

Masai Marassa näkee yllin kyllin norsuja, kirahveja, seeproja ja erilaisia antilooppeja. Kuva: Ville Palonen

Tällaisia hetkiä voi kokea safarilla Masai Marassa, Kenian parhaana pidetyssä luonnonpuistossa. On Keniassa toki muitakin käymisen arvoisia luonnonsuojelualueita – mm. norsulaumoistaan kuuluisa Amboseli – mutta Maran kehutaan olevan omassa luokassaan.

Vuonna 1961 perustettu suojelualue tunnetaan etenkin suurista kissapedoistaan – leijonan lisäksi Marassa on hyvät mahdollisuudet nähdä leopardi ja gepardi – sekä villieläinten suuresta vaelluksesta.

Kukapa ei olisi katsellut luontodokumenttia, jossa tuhansien gnuuantilooppien laumat syöksyvät hullunkiilto silmissään nälkäisiä krokotiileja kuhisevaan jokeen? Televiosta tuttu paikka on vain muutaman kilometrin päässä kiemurteleva Marajoki.

 

Pahamaineinen Mara-joki. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Suuren vaelluksen huippuhetket koetaan heinä-elokuussa, jolloin turistit seuraavat joukkoteurastusta autiopaikalta, joentörmälle pysäköidyistä maastoautoista. Nyt, kolmisen kuukautta myöhemmin, sateet ovat väistyneet ja suurimmat laumat jatkaneet matkaansa. Jäljelle on jäänyt vain lyhyeksi kaluttu heinä sekä siellä täällä lojuvat eläinten kallot.

Millaista safarilla on?

Mara Engai Wilderness Lodge on tasokas safarihotelli Masai Maran kansallispuiston laidalla Keniassa. Kuva: Ville Palonen

Olen yöpynyt puiston rajalla kohoavalle kukkulalle rakennetussa Mara Engai Wilderness Lodgessa. Se on luksusleiri, jonka ”teltat” ovat kerrostalokaksion kokoisia ja näkymät hengästyttävän hienoja.

Masai Marassa on seitsemän hotellimaista leiriä, ja puiston ympärillä muutama kymmenen lisää. Täällä luontoturismista hyötyvät sekä eläimet että paikalliset asukkaat. Salametsästys ei ole yhtä vakava ongelma kuin monissa muissa Afrikan luonnonpuistoissa, ja puiston virallisten rajojen ulkopuolellakin vilisee villieläimiä. Paikallinen maasai-kansa vuokraa maitaan safarileireille ja saa vastineeksi rahaa koulujen rakentamiseen sekä työpaikkoja turismin parissa. Leireissä maasai-miehet toimivat mm. oppaina, vartijoina ja kokkeina.

Lähdin safariajelulle oppaan ja autokuskin kanssa jo auringon noustessa. Varhainen aamu on päivän parasta aikaa: eläimet ovat aktiivisia, ilma tuoksuu raikkaalta, ja matalalta paistava aurinko näyttää hyvältä valokuvissa.

 

Masai Maran savannilla on puita harvassa. Kuva: Ville Palonen

Nähtyämme leijonien taistelun ilmoitan kahdelle Danielille (maasai-oppaalla ja autokuskilla sattuu olemaan sama etunimi), että loppupäivän projekti on gepardin etsiminen. Kakkosvaihtoehdoksi hyväksyn puussa nukkuvan leopardin.

Miehet yrittävät selittää, että Marassa olisi erityisen hyvä mahdollisuus bongata ”iso viisikko”. Big Five sai siirtomaa-aikoina nimensä siitä, että jalkapatikassa kulkeneelle metsästäjälle vaarallisimmat riistaeläimet olivat norsu, puhveli, sarvikuono, leijona ja leopardi. Nykyisin Keniassa metsästetään ainoastaan kameroilla.

Ilmoitan suorin sanoin, etten piittaa pätkän vertaa isosta vitosesta. Koska asiakas on aina oikeassa, lähdemme etsimään gepardia.

Ensin pitää kuitenkin hengähtää hetki. Käännymme hiekkatieltä muhkuraiselle niitylle, ohitamme norsulauman lähietäisyydeltä, ja pysäköimme suuren puun alle varjoon. Kaksi Danielia pystyttävät retkipöydän ja kaivavat aamiaisrasiat kylmälaukusta.

 

Mara Engai Wilderness Lodgen safariauto pärjää myös haastavassa maastossa. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Kahvia hörppiessä maasai-Daniel paljastaa, että gepardi on hänen suosikkieläimensä. Kuski-Daniel skannaa sillä aikaa maisemaa kiikareillaan. Mies taitaa aavistaa, että ison kissan myötä luvassa olisi muhkea juomaraha.

Seuraavan parin tunnin aikana näemme kirahveja, seeproja, antilooppeja, gaselleja, puhveleita, pahkasikoja, mangusteja, strutseja, hyeenoja sekä joen rannassa krokotiileja ja virtahepoja. Norsuja elää Marassa kolmisen tuhatta, ja aamupäivän aikana näemmekin niitä reippaasti yli sata.

Mutta gepardi pysyy piilossa.

Vain vahvin selviää

Aurinko porottaa jo korkealta, ja navakan tuulen lennättämä puuterimainen pöly peittää kasvot ja kameran. On aika palata hotelliin lounaalle ja kerätä voimia iltapäivän ajelua varten.

Paluumatkalla kuski-Daniel äkkää pensaan alla kyyhöttävän leijonan. Ajamme aivan sen viereen, vain kymmenen metrin päähän.

Otus on aamulla selkäänsä saanut yksinäinen uros. Sen takajalat ovat veren tahrimat ja niissä on syviä haavoja. Vasenta etujalkaa aristaa niin pahasti, ettei käveleminen onnistu muutamaa askelta pidemmälle.

Vammat vetävät molemmat Danielit vakaviksi. Loppumatkan pohdimme, mahtaako leijona selvitä laisinkaan. Jos peto ei kykene metsästämään, sitä uhkaa nälkäkuolema.

Viimeinen safariajelu

Daniel on paikallista maasai-kansaa ja työskentelee opas-jäljittäjänä. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Mara Engai Wilderness Lodgessa odottaa yllätys: lounas on katettu hotellin yläpuolella kohoavalle kalliolle, josta avautuu huikea näkymä savannin ylitse. Yläilmoista katsoessa ymmärtää, miksi maasai-kansa antoi alueelle nimeksi Mara. Sana tarkoittaa täplikästä, ja ainakin täällä puiston perimmäisessä kolkassa, vain muutaman kilometrin päässä Tansanian rajalta, puut sananmukaisesti täplittävät tasaista savannia.

Lounaan jälkeen on lyhyen matkani viimeisen safariajelun aika. Ensin vastaan tulee paviaanilauma, sitten puhveleita, seeproja ja kirahveja. Muutaman sadan metrin päässä tiestä näemme aamun voitokkaat leijonaveljekset makaamassa puun varjossa.

Leijonia tiiraillessa huomaan loivassa rinteessä kaksi henkensä edestä laukkaavaa gasellia. Perässä pinkoo salamannopea hahmo, josta ei voi erehtyä: se on gepardi! Autossa kaikuvat englannin- ja swahilinkieliset riemuhuudot, kun kuski kaasuttaa möykkyisen niityn halki eläinten perään.

Minuutin kuluttua pysähdymme maassa makaavan gepardin viereen. Peto puristaa hampaissaan pienen koiran kokoista gasellivasaa, joka sätkii vielä henkitoreissaan. Pikajuoksu on gepardille niin rankka suoritus, ettei se yksinkertaisesti kykene tappamaan saalistaan heti.

 

Leopardi saaliinsa kanssa. Masai Mara, Kenia. Kuva: Ville Palonen

Mutta nyt ei ole aikaa levätä, sillä savannia hallitsevat leijonaveljekset seuraavat tapahtumia uteliaina vain parinsadan metrin päästä. Gepardi pelaa varman päälle ja lähtee kantamaan saalistaan turvaan. Välillä se levähtää ja vilkuilee valppaana taakseen, kunnes lopulta löytää turvallisen ruokailupaikan puolen kilometrin päästä. Peto painautuu litteäksi heinikkoon ja hautaa hampaansa gaselliin.

Seuraan lumoutuneena vain kymmenen metrin päästä, kuinka maailman nopein kissapeto herkuttelee. Se nostaa päänsä hetkeksi tarkkaillakseen ympäristöä leijonien ja hyeenojen varalta, ja uppoutuu jälleen ateriaansa. Olemme niin lähellä, että kuulen gasellin hauraiden luiden murskautuvan gepardin vahvoissa leuoissa.

Parinkymmenen minuutin kuluttua gasellista ei ole jäljellä muruakaan. Gepardi nousee ja jolkottaa vähän matkan päähän nuolemaan turkkinsa.

Kannattaako safarille matkustaa?

Paluumatkalla majapaikkaan kaivan kylmälaukusta huurteisen Tusker-pullon. Oluen roiskuessa rinnuksille kuoppaisella tiellä on aikaa pohtia, kannattiko Afrikkaan asti matkustaa muutaman vaivaisen sadasosasekunnin vuoksi.

Kotisohvalla David Attenboroughn seurassa voi oppia valtavan paljon Afrikan luonnosta, mutta omin silmin nähtyinä savannin eläimet jäävät mieleen aivan eri tavalla. Olen varma, että kotiin palattuani katselen television luontodokumentteja – ja pikkuista sisäkissaani – uusin silmin.

Lue lisää: Masai Mara – vinkit safarille

Lue lisää: Valokuvaaminen safarilla

EI KOMMENTTEJA