Mount Kenya – Afrikan kuumaisemissa

Mount Kenya – Afrikan kuumaisemissa

kirjoittaja -
kenia-vuori

Kenia-vuori (Mount Kenya) on Afrikan toiseksi korkein vuori heti Kilimanjaron jälkeen. Vuorelle patikoiminen tuo hyvää vaihtelua safariautoissa istumiselle, mutta nousu 5000 metrin korkeuteen ei ole mikään huvikävely.

Teksti Antti Helin
Kuva Joxeankoret, CC

”Miksi haluat nousta vuorelle?” majatalon ovivahti kysyy Nanuyukin pikkukaupungissa vuorivaelluksen ensimmäisenä aamuna.

”Onko se sinulle kuntoilua? Haluatko rikkoa omia ennätyksiäsi? Vai oletko vain utelias?”

Hyvä kysymys. Totta puhuen minulla ei ole aavistustakaan. Retkeä Kenia-vuorelle minulle tarjottiin paikallisessa matkatoimistossa, ja sanoin miksikäs ei, matkailijoilla kun nyt vain on tapana mennä kaikkialle, minne pääsee.

Matkatoimisto myös hoiti matkan etukäteisvalmistelut, kuten järjesti minulle kolmen miehen mahtipontisen retkikunnan: oppaan, kokin ja kantajan. Eivät sentään varanneet mukaan kantotuolia.

Ensimmäisen vastauksen ovivahdin kysymykseen saan jo alkumatkasta, kun nousemme metsäpolkua ylös 2 600 metrin korkeudessa. Safariautossa istumisen jälkeen tuntuu hyvältä kulkea omin voimin. Tunnen olevani osa luontoa ja ympäröivää maailmaa aivan eri tavalla kuin auton ikkunan läpi tuijottamalla.

Opaskirjoissa on varoiteltu 5 199 metrin korkeuteen kohoavan vuoren olosuhteista, ja epäilen varusteideni riittävyyttä.

Käveleminen on meditaatiota; hiki puhdistaa ajatukset. Vaeltaessa on ponnistelevinaan jotain päämäärää kohti vaikka oikeasti saa vain olla ja nauttia puhtaasta vuoristoilmasta. Sopii siis hyvin rentoutumiskeinoksi suorituspakosta kärsivälle länsimaiselle ihmiselle.

Mietteitteni aikana kokki valmistaa ensimmäisen aterian: tomaatti-avokado-leipiä.

Leipien jälkeen makailemme hetken pehmeällä nurmikolla. Mehiläiset pörräävät jossain tietoisuuden takamailla, linnut visertävät ympärillä ja tuuli puhisee puissa. Aurinko hellii kasvoja.

Tällaiseen nautintoon ei pysty kalleimmankaan hotellin pehmeinkään peti.

Olo on taivaallinen, mutta mielessä kytee epäilys. Opaskirjoissa on varoiteltu 5 199 metrin korkeuteen kohoavan vuoren olosuhteista, ja epäilen varusteideni riittävyyttä. Vartijan lailla mietin itsekin, miksi olen nousemassa vuorelle itseäni kiusaamaan.

Norsuja ja leopardeja

Kun lähetyssaarnaaja Johann Ludwig Krapf kertoi nähneensä Kenia-vuoren valkoisen peitteen vuonna 1849, sitä ei uskonut Euroopassa kukaan. Ettäkö päiväntasaajalla lunta?

Tiedon tarkistamista vaikeutti sekin, että Kenia-vuorta on vaikea nähdä; se on lähes aina pilvien peitossa. Vuoren vierestä voi kulkea näkemättä siitä vilaustakaan.

Pilvet tarkoittavat tietenkin sadetta. Mitä ylemmäs vuorelle nousee, sen todennäköisemmin kastuu. Minulla on onnea: aurinko paistaa.

Juuri kun mietin, miten paljon päivänkakkaroiden, apiloiden ja saniaisten reunustama polku muistuttaa viisimetrisiä jättiläiskanervia lukuun ottamatta kotoisaa mökkitietä, tien keskellä näkyy valtaisa ruskea läjä.

”Norsu on kulkenut polun yli”, opas Paul sanoo.

Paulin ei auttanut kuin kävellä neljän kumppaninsa kanssa rauhallisesti leopardin vierestä eteenpäin.

Kenia-vuorta ympäröivässä metsässä voi nähdä muitakin suuria eläimiä: seeproja, puhveleita ja leopardeja.

”Näin leopardin viimeksi keväällä tällä samalla tiellä, kun palasin seurueeni kanssa Vanhan Mooseksen majalta”, Paul sanoo. ”Se istui kulman takana polulla.”

Paulin ei auttanut kuin kävellä neljän kumppaninsa kanssa rauhallisesti leopardin vierestä eteenpäin.

”Eläimelle ei saa näyttää pelkoansa. Jos olisimme juosseet, se olisi kannustanut eläintä hyökkäämään.”

Aikaisemmalla kerralla kantajat olivat löytäneet leopardin piileksimässä iltasella MacKinleyn leirin majassa. Se oli saatu pakenemaan kovalla metelöinnillä.

Tarinat kuultuani kiiruhdan retkikuntani edelle. Toivon näkeväni leopardin silmästä silmään. Taidan olla onnekas, kun en näe.

Strutsilta nimensä saanut vuori ja maa

Yhdeksän kilometrin taivalluksen jälkeen saavumme Vanhan Mooseksen majalle 3 300 metrin korkeuteen. Puut ovat vaihtuneet kanervanummeen.

Valo siivilöityy pilvien välistä kumpuilevalle ylängölle kuin alttarimaalauksissa. Maailma ympärillä tuntuu jatkuvan valtavan kauas.

Kenian suurin heimo kikujut kutsuvat vuorta Kirinyagaksi, ”paikaksi jossa on strutsi”. Vuoren lumihuiput muistuttavat heistä strutsin sulkia.

Kenian suurin heimo kikujut kutsuvat vuorta Kirinyagaksi, ”paikaksi jossa on strutsi”. Vuoren lumihuiput muistuttavat heistä strutsin sulkia.

Sanan ääntäminen tuotti vaikeuksia englantilaisille siirtomaaisännille, ja se taipui heidän suussaan muotoon Kenia, josta maakin sai myöhemmin nimensä.

Vuori on kikujuille pyhä. Ennen kristinuskon ylivaltaa he uskoivat, että heidän monoteistinen jumalansa asui vuorella. Jumala Ngai toi sateen ja lapset, antoi hyvän sadon.

Jos minua matkan aluksi nolotti antaa toisen miehen kantaa rinkkani, nyt olen jo tyytyväinen retkikunnastani. Ngai jakaa sadetta vähän turhankin auliisti. Majalla on kylmää, kosteaa ja kurjaa – onneksi kokin taikoma ruoka on herkullista: chapati-leipää, kanaa ja vihanneskastiketta. Jälkiruoaksi on papaijaa ja passion-hedelmää.

Ateriaa mutustellessani juttelen huipulta palanneen, töistään hatkat ottaneen ranskalaisen sijoituspankkiirin kanssa. Kenia-vuori on meille molemmille tähänastisista korkein vuori. Ranskalainen kertoo olevansa kokeilemassa rajojaan ja rikkomassa ennätystään.

Entä minä? En ole koskaan pitänyt itseäni ennätystenrikkojatyyppinä. Mitä väliä sillä on, kuinka korkealle joku on noussut?

Läpi hattivattimaan

Seuraavat kaksi päivää taivallan läpi hattivattimaan. ”Valkoturkkiset” strutsinsulka-kasvit nousevat kuin hattivatit jättimäisiä partasuteja muistuttavien ruohomättäiden keskeltä.

Absurdin näkymän viimeistelee ihmekasvien päälle leijuva lumi. 1950-luvun pulp-science-fictionin avaruusmaisemasta puuttuvat vain rinteen takaa kädet ojossa hoippuvat tuntosarvipäiset marsilaiset.

1950-luvun pulp-science-fictionin avaruusmaisemasta puuttuvat vain rinteen takaa kädet ojossa hoippuvat tuntosarvipäiset marsilaiset.

Vihreiden miesten sijaan matkaseuraa pitävät marsua muistuttavat pienet karvapallerot. Kallitotamaanit pinkovat ympäriinsä ja pysähtyvät välillä rapsuttamaan itseään takajaloillaan. Otusten sanotaan olevan läheisempää sukua norsuille kuin jyrsijöille. Niin tiedemiehet ovat päätelleet eläinten jalkaluista.

Vuori muuttuu yhä kylmemmäksi. Aurinko paistaa muttei lämmitä. Pipo on pidettävä päässä.

Viimein saavumme lumihuippujen ympäröimässä laaksossa sijaitsevaan Shiptonin leiriin. Siinä ne ovat, Kenia-vuoren kolme korkeinta huippua: Lenana, Nelion ja 5 199 metrin korkeuteen nouseva Batian. Kahdelle korkeimmalle pääsee vain vuorikiipeilijän taidoilla. 4 985 metrinen Lenana on meitä tallaajia varten.

Sinne lähdetään nousemaan seuraavana aamuna puoli neljältä. Ylhäällä pitää olla ennen kello kuutta, jolloin aurinko alkaa nousta. Puen makuupussiin kaikki kuivat vaatteeni ja toivon, ettei ole liian kylmä nukkua.

Huipulla!

”Upeat maisemat”, Paul sanoo. Tai siis olisi, jos ympärillämme oleva pilvi ei estäisi näkyvyyttä. ”Pilvettömällä säällä voi nähdä 500 kilometrin päähän Kilimanjarolle asti.”

Näkymien menetys ei harmita. Aamuöinen nousu ylös lumista rinnettä on tuntunut upealta. Täysikuu on pilkottanut pilviverhon välistä ja valaissut rinteiden tummia siluetteja.

Huipulla viivytään hetki arvuuttelemassa, kuinka aurinko nousee jossain lumisateen takana. Alastulo on riemukas: juoksemme kantapäät rouskuvaan nuoskalumeen painautuen rinnettä alas, välillä kenkäslalomia laskien.

Olen valmis vannomaan, että yksi vuoren valloitus kuuluu tästä lähtien jokaisen reissun ohjelmaan. Mietin, millaista olisi nousta vielä korkeammalle.

 

Kenia-vuorelle järjestetään valmiita matkoja Suomesta. Matkan voi varata myös paikan päältä esimerkiksi Nairobin matkatoimistoista. Vuori on korkea, ja sillä voi kokea vuoristotaudin oireita. Noudata siis hidasta aikataulua ja nouse huipulle hitaasti, usean päivän aikana.

Kaikki vaellus-artikkelit

Kenia-opas

Matkavinkit vuoristovaellukselle