Chengdu – Kiinan rennoin metropoli

chengdu anshun
Anschun-silta on Chengdun kuuluisimpia maamerkkejä.

Sichuanin pääkaupunki Chengdu on yksi kiinnostavimmista kiinalaisisista maakuntametropoleista. Asukkaita Ghengdussa on vajaat 15 miljoonaa, joten kyseessä ei ole mikään varsinainen käpykylä.

Vaikka Chengdu onkin vilkas metropoli, tunnetaan paikalliset asukkaat rennosta elämänasenteestaan. Chengdun yöelämä onkin vilkasta: kaupungissa sanotaan olevan enemmän baareja kuin kaksi kertaa suuremmassa Shanghaissa.

Chengdulaista arkea pääsee seuraamaan myös kaupungin lukemattomissa teehuoneissa. Jos teen sanotaankin olevan peräisin Yunnanista, on Sichuan Kiinan johtava teeprovinssi. Chengdussa sanotaan, että päivän kolme tärkeintä paikkaa ovat koti, työ ja teehuone.

Myös mahjongin peluu on tärkeä osa paikallisten arkea. Chengdulaisten elämänasenteesta kertoo jotain se, että Chengdussa peliä pelataan helpommilla säännöillä kuin muualla Kiinassa. Miksi tehdä asioista vaikeita, kun elämän parhaista asioista voi nauttia helpomminkin?

Chengdun nähtävyydet

Chengdun suurin vetonaula ovat pandat, joita pääsee ihailemaan aivan keskustan vieressä Chengdu Panda Breeding and Research Centerissä. Jättiläispandoilla on keskuksessa todelliset kissanpäivät.

Keskustan näyttävimpiä rakennelmia on Anshun-silta, jonka jo Marco Polo mainitsi matkakertomuksessaan. Silta tosin tuhoutui 1980-luvulla, ja se rakennettiin uudestaan vuonna 2003.

Jinli on puolestaan kaunis, historiallisen asunsa säilyttänyt kauppakuja. Lisää vanhan ajan tunnelmaa löytyy ravintoloiden, baarien ja gallerioiden täyttämiltä Kuan Xiangzilta ja Zhai Xiangzilta eli Leveältä ja Kapealta kujalta.

Chengdun temppeleistä kuuluisimpia on buddhalainen Wenshun luostari.

Chengdun keskustasta viiden kilometrin päässä sijaitsevat munaiset Jinshan rauniot, jotka löydettiin sattumalta 2000 luvun alussa. Raunioista kaivettiin esiin useita 3000 vuotta vanhoja aarteita, jotka ovat esillä raunioita esittelevässä museossa (Chengdu Jinsha Ruins Museum). Jinshan aarteista näyttävin on Kultainen aurinkolintu, puhtaasta kullasta tehty uskomattoman ohut ja kaunis kiekko, joka kuvaa neljää lintua.

Chengdu – tekemistä

Chengdussa kannattaa käydä katsomassa paikallista teatteria eli Sichuanin oopperaa.

Chengdussa kannattaa myös käydä katsomassa Sichuanin oopperaa, kiinalaisen oopperan paikallista versiota. Sichuanin ooppera tunnetaan parhaiten ”kasvojen vaihtamisesta”, trikistä, jossa näyttelijät vaihtavat kasvojaan silmänkäänteessä.

Pandojen lisäksi Chengdussa kannattaa tutustua Kiinan teekulttuuriin, mihin erityisen sopivia paikkoja ovat Chengdun kaksi valtavaa teetoria.

Chengdun ostokset

Chengdun Global Center on kerrospinta-alaltaan maailman suurin rakennus.

Ostoksille Chengdussa kannattaa suunnata vuonna 2013 valmistuneeseen New Century Global Centeriin, maailman suurimpaan rakennukseen kerrospinta-alaltaan. Jättimäisessä rakennuksessa on kauppojen ja elokuvateatterien lisäksi toimistoja sekä valtava vesipuisto Paradise Island Waterpark. Aivan putkeen rakennuksen pystyttäminen ei mennyt: ennen avajaisia rakennuttaja vangittiin korruptiosta syytettynä.

Matka Chengduun

Lehshanin jättimäinen Buddha on historian suurin patsas ja yksi Sichuanin mahtavimmista nähtävyyksistä.

Chengduun on hyvät lentoyhteydet ympäri Kiinaa. Finnairilla on suorat lennot Helsingistä Chongqingiin, josta on vain kahden tunnin junamatka Chengduun.

Katso lentotarjoukset Chengduun.

Chengdussa viihtyy hyvin muutaman päivän. Sen jälkeen matkaa kannattaa jatkaa Sichuanin maakunnan kiehtoville nähtävyyksille. Esimerkiksi suositulle vaelluskohteelle, Emei Shan -vuorelle, on vain kolmen tunnin bussimatka.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!