Kun Kiinan viranomaiset estivät pääsyn Tiibetiin, matka Lhasaan vaihtui ratsastamiseksi Länsi-Sichuanin liukkailla vuoristopoluilla.
Teksti ja kuva Ville Palonen
”NO BUS”, luki kiinalaisen lipunmyyjän ojentamassa lapussa suurin kirjaimin. Tuijotin paperia hämmästyneenä. Vain hetkeä aiemmin olimme hyvässä yhteisymmärryksessä tehneet kaupat kahdesta bussilipusta Lithangiin, joka sijaitsee Länsi-Sichuanin tiibetiläisalueilla.
Nyt, kun toinen lippuvirkailja oli puuttunut asiaan, ei linja-autoja enää kulkenutkaan. Ei tänään, huomenna eikä edes ensi viikolla – tai ainakin ulkomaalaisten oli turha elätellä toiveita bussikyydistä 4000 metrin korkeudella sijaitsevaan kaupunkiin, yhteen maailman korkeimmista.
Matka Sichuanin vuorille
Pari viikkoa aiemmin Tiibetin pääkaupungissa Lhasassa ja Kiinan länsiosien tiibetiläisalueilla oli mellakoitu rajusti. Kiinan turvallisuusjoukot olivat vastanneet kovalla kädellä: mellakat oli tukahdutettu luodein, ja levottomat alueet suljettu ulkomaalaisilta. Haaveet Lhasaan pääsystä oli pakko kuopata, ja pitkään suunniteltu matkamme Tiibetiin oli muuttunut Sichuanin provinssin tiibetiläisalueiden nuuskimiseksi.
Koska Lithangiin ei päässyt, päätimme kokeilla onneamme toisen tiibetiläisten asuttaman kaupungin kanssa. Lippujen hankkiminen Songpaniin onnistui.
Bussimatka Himalajan vuoristoon nousevaa tietä pitkin sujui poliisin tarkastuspisteitä jännittäessä. Huhun mukaan länsimaalainen reppureissaaja oli heitetty ulos samasta bussista vain pari päivää aiemmin.
Pelko osoittautui turhaksi. Kahdeksan tunnin takapuolen täristämisen jälkeen bussimme kurvasi pienen Songpanin vuoristokaupungin pääkadulle. Pakaroiden via dolorosa oli kuitenkin vasta alkamassa.
Hevosvaellus Himalajalla
Seuraavana aamuna lähdimme vuoristoon kolmen päivän hevosvaellukselle. Reppuihin pakkasimme kaikki lämpimät vaatteemme sekä kilon kuivattua jakinlihaa levähdystaukoja varten.
Alkumatka sujui patalaiskaa hevosta manatessa, keväisen lumimyräkän piiskatessa kasvoja. Seitsemän tunnin piinan jälkeen laakson toisessa päässä näkyi vihdoin yöpaikkamme: muutaman kivitalon muodostama tiibetiläinen kylä, jossa pari rakkia räksytti hampaat ilkeästi irvessä. Kylän laidalla seisovan luostarin lipputangossa liehui punainen kommunistilippu, eikä rakennuksen pihalla näkynyt muita kulkijoita kuin vuohia.
Ilta kului kyläkaupassa. Yhteistä kieltä vanhan kauppiaan kanssa ei löytynyt, joten istuimme vaitonaisina kaminan ääressä, olutta siemaillen ja television kiinalaisille propagandauutisille hymähdellen. Yöksi pukeuduimme kaikkiin vaatteisiimme untuvatakkeja myöten, ja kömmimme vilttien alle pakkaselta suojaan.
Aamulla nousimme taas satulaan ja ohjastimme päiväretkelle kohti läheistä vuorta. Laiskat hevoset kantoivat meitä kohti korkeuksia yllättävän sisukkaasti – kunnes kapealla jyrkännettä myötäilevällä polulla tuli vastaan ensimmäinen jään peittämä kohta.
Ratsuni alkoi liukastella jäällä, paniikissa hirnuen. Salamannopean tilannearvion jälkeen loikkasin satulasta – rehellisesti sanottuna päistikkaa. Maatessani selälläni hevonen rojahti viereeni jyrkänteen reunalle. Ratsun jalat sätkivät ilmassa, ja sen silmistä paistoi kuolemanpelko.
Hevosen jalat sätkivät ilmassa, ja sen silmistä loisti kuolemanpelko.
Loppumatka näköalapaikalle neljän kilometrin korkeuteen sujui sydän rinnassa pamppaillen. Jyrkkään rinteeseen tallatulla, liukkaan sohjon peittämällä polulla päässäni soi yhä uudestaan ja uudestaan Edu Kettusen renkutus: ”Olet kalleimpani, sinä saatanan kone, älä hyydy.”
Sokaisevan kirkkaiden lumihuippujen ympäröimä maisema paljastui kaiken vaivan arvoiseksi. Näiltä (entisen) Itä-Tiibetin vuorilta alkoi tiibetiläisten vastarintataistelu kiinalaisia miehittäjiä vastaan 1950-luvun alussa, jo vuosia ennen Lhasan kansannousua.
Palattuamme majapaikkaan huomasin, että kankkujeni välissä komisteli muhkea rakko. Vamma ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä olin saanut samanlaisen persvakorakon hevosvaellukselta Mongoliasta.
Viimeisenä vaelluspäivänä aurinkoinen sää latasi hevoseeni uutta virtaa. Välillä matka taittui jopa laukaten. Rakkokaan ei kivistänyt, sillä takapuoli oli jo puutunut tunnottomaksi.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
