Tiger Leaping Gorge, Yunnanin kuuluisa rotkolaakso

Loikkaavan tiikerin rotko on Yunnanin kuuluisimpia maisemia. Kuva: Ville Palonen.

Yunnanissa sijaitseva Tiger Leaping Gorge on yksi Kiinan komeimmista luonnonnähtävyyksistä. Unescon luonnonperintökohteeksikin päässeestä rotkolaaksosta nauttii parhaiten patikoimalla.

Teksti Yaroslava Troynich
Kuvat Ville Palonen

Yunnan_4
Tiger Leaping Gorgen vaelluspolut kulkevat ilmavissa maisemissa.

Loikkaavan tiikerin rotko eli Tiger Leaping Gorge on yksi Kiinan komeimmista luonnonnähtävyyksistä. Rotkolaakso julistettiin maailman luonnonperintökohteeksi osana suurempaa suojelualuetta, mutta erilaiset patosuunnitelmat uhkasivat alueen tulevaisuutta vielä viime vuosikymmenelle asti.

Luonnonsuojelijat vastustivat sitkeästi patojen rakentamista, sillä rotkolaakson rinteillä kasvaa jopa kaksi kolmesta kiinalaisen lääketieteen käyttämästä yrtistä. Eläinlajejakin löytyy satamäärin.

Kahden kilometrin syvyinen rotkolaakso houkuttelee bussilasteittain turisteja ihailemaan Jinshajoen (yksi Jangtsen sivujoista) jylhiä maisemia ja Jadelohikäärmeen vuoren veitsenteräviä huippuja. Suurin osa kiinalaisista turisteista tyytyy tiirailemaan luonnonihmeitä joenuomaa seuraavaa tietä kiitävien bussien ikkunoista. Länsimaalaiset matkailijat sen sijaan suosivat patikointia.

Vaellus Tiger Leaping Gorgessa

Yunnan_3
Tällaisissa maisemissa kelpaa patikoida!

Rotkon ylärinteillä mutkittelee polkuja, jotka vievät rauhallisesta pikkukylästä toiseen. Osassa kylistä on teetupia ja pieniä majataloja, joten parin kolmen päivän vaellukselle voi lähteä kevyin varustein.

Patikkareitin alku on petollisen loiva, mutta veri punnitaan viimeistään ”28 mutkan mäessä”. Paikan tunnistaa kartasta hurjana siksakkuviona. Taivaisiin asti jatkuvaa rinnettä kiivetessä saattaa hetken jopa kadehtia ilmastoidussa bussissa istuvia kiinalaisia, mutta harjanteella odottava dramaattinen maisema palkitsee hikoilun. Vaeltajan jalat eivät unohda kokemusta moneen päivään.

Patikkareitin varrelle mahtuu jyrkkien mäkien lisäksi ilmavia kielekkeitä, polun yli ryöppyäviä vesiputouksia ja tiheitä bambupöheikköjä.

Vaelluksen viimeisenä päivänä polku laskeutuu Jinshajoelle. Sen kapeimmassa kohdassa, kuohujen keskellä, kohoaa mahtava lohkare. Tarinan mukaan rotko sai nimensä tässä paikassa, kun metsästäjiä paennut tiikeri onnistui loikkaamaan joen yli.

Tiger Leaping Gorge – hotellit

Loikkaavan tiikerin rotkoon matkustetaan Lijiangista käsin. 90 kilometrin bussimatka kestää pari tuntia. Rotkon alueelta löytyy useita edullisia majataloja.

Katso tarjoukset Tiger Leaping Gorgen hotelleihin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!