Vaellus Kirgisian huikeissa maisemissa

Vaellus Kirgisian huikeissa maisemissa

kirjoittaja -

Kirgisia tunnetaan paimentolaiskulttuuristaan ja jylhistä maisemistaan. Omatoimimatkaajalle Kirgisia on haastava kohde jo matkajärjestelyjen takia, joten lähdimme kokeilemaan, millaista on vaeltaa ryhmämatkan mukana Keski-Aasian vuoristopoluilla. Vaeltamisen lisäksi ehdimme tutustua myös Kirgisian nähtävyyksiin.

Teksti ja kuvat Ville Palonen

Ponnistelen ylös kivikkoista polkua kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa. Ohut vuoristoilma saa hengen salpautumaan ja sydämen hakkaamaan hikisen paidan alla. Ympärillä kohoaa lumisia huippuja. Niiden juurella on vehreä laakso, jonka niityillä laiduntaa hevoslaumoja.

Olen suomalaisen Mandala Travel -matkatoimiston järjestämällä patikointireissulla Tien Shan -vuoristossa Kirgisiassa. Keski-Aasian kiehtovin maa tunnetaan paimentolaiskulttuurista – taitavista ratsumiehistä, huopajurtista ja hapatetusta tammanmaidosta – mutta sen vuoristoista löytyy myös loistavia vaellusreittejä. Jylhissä maisemissa taivaltaminen on eksoottinen elämys jopa parkkiintuneelle Lapinkävijälle.

Kirgisia_vaellus_03
Kun aurinko paistaa, on Kirgisian maisemissa patikoiminen silkkaa nautintoa!

Rakkolaastari on vaeltajan kaveri

Viikon mittainen vuoristovaellus alkoi pari päivää sitten. Ensin kymmenhenkinen ryhmämme yöpyi kohisevan kosken rannalle pystytetyssä perinteisessä jurtassa, viime yön vietimme telttaleirissä. Nyt olemme matkalla seuraavaan laaksoon. Sinne päästäkseen on ylitettävä 3800 metriä korkea Teletyn sola.

Kirgisia_vaellus_08
3800 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevan Teletyn solan ylittäminen saa haukkomaan henkeä.

Täytämme pullot kirkkaasta vuoristopurosta ja pidämme juomatauon. Kantapäätä kivistää, joten istahdan hetkeksi ja riisun vaelluskengän. Sukan alta paljastuu karmiva näky: vuosikausia uskollisesti palvellut jalkine on hangannut kantapäähän verisen rakon.

Onneksi mukana on lääkäri. Kuusikymppinen Asko Martikainen jaksaa hymyillä kaivaessaan esiin ensiapulaukkunsa, vaikka on varmasti ärsyttävää joutua paikkailemaan toisten turistien vammoja lomalla.

Sukan alta paljastuu karmiva näky: vuosikausia uskollisesti palvellut jalkine on hangannut kantapäähän verisen rakon.

”Matkoillani olen hoitanut monta rakkoa – muiden jaloista. Itse pidän aina kahta ohutta sukkaa päällekkäin, enkä ole koskaan kärsinyt hiertymistä.”

Martikainen tietää mistä puhuu. Hänellä on vuosien kokemus patikoinnista. Pisin kävelyreissu oli yli tuhannen kilometrin mittainen Santiago de Compostelan pyhiinvaellus.

Vaeltamista ja Kirgisian nähtävyyksiä

Mandalan matka kestää kaksi viikkoa, josta vuoristovaellukseen käytetään viikko. Lisäksi kymmenhenkinen ryhmämme ehtii tutustua Kirgisian nähtävyyksiin sekä istua tuntikaupalla kuoppaisilla maanteillä pomppivassa minibussissa.

Ryhmää paimentaa suomalainen matkanjohtaja, mutta vaellusreitillä käytännön järjestelyistä vastaa kirgisialainen matkatoimisto. Leiripaikoille on pystytetty valmiiksi tilavat kupoliteltat, ja henkilökunnan valmistamat ateriat tarjoillaan pöydin ja tuolein varustelluissa ruokailukatoksissa. Vessan virkaa toimittaa maahan kaivettu kuoppa, joka on ympäröity pressulla. Peseytyä voi jäätiköltä virtaavassa purossa, jos tarkenee.

Kirgisia_vaellus_06
Jokea ylittäessä rinkan remmit on avattava.

Kolmikymppinen oppaamme, Vadim Karaulnyh, on valmistunut vuoristo-oppaaksi valtiollisesta turistiakatemiasta. Mies kertoo, että kolmen vuoden mittaisen koulutuksen aikana vietettiin joka kuukausi keskimäärin viikko vuoristossa retkeillen, kesät talvet.

Kirgisia_vaellus_04
Opas auttaa kantamaan osan ylimääräisistä tavaroista.

Kokeneen vuoristo-oppaan lisäksi mukana on joukko kantajia, joille jokainen ryhmäläinen on antanut kymmenisen kiloa tavaroitaan (makuupussi, vaihtovaatteet jne). Henkilökohtaisiin päiväreppuihin on pakattu sadevaatteet, kamera, eväät ja juomapullo. Aurinkoisella säällä vettä kuluu litrakaupalla, mutta onneksi pullon voi täyttää matkan varrelle osuvista puroista.

Osa ryhmästä on kokeneita vaeltajia, mutta joukkoon mahtuu myös noviiseja. Seitsemänkymppisen Erkki Mynttisen upouudessa untuvatakissa roikkuu vielä hintalappu.

Osa ryhmästä – kuten Martikaisten pariskunta – on kokeneita vaeltajia, mutta joukkoon mahtuu myös noviiseja. Seitsemänkymppisen Erkki Mynttisen upouudessa untuvatakissa roikkuu vielä hintalappu. Mies on ehtinyt matkailla Tiibetissä ja Intian pohjoisosassa sijaitsevassa Ladakhissa muttta tunnustaa, että edellisessä leirissä hän vietti elämänsä ensimmäisen yön makuupussissa. Pitkäksi venyneen vaelluspäivän päätteeksi uni maittoi hyvin.

Ryhmämatkan plussat ja miinukset

”Ensikertalaisten suurimpia ihmetyksen aiheita ovat huussijutut. Moni ei ole ajatellut asiaa ollenkaan etukäteen”, nauraa matkanjohtajana toimiva Pirkko Haapalahti. ”Lapissa samoilleet vaeltajat taas ovat kummissaan kantajista, ruokailuteltoista ja muista hienouksista.”

Kirgisia_vaellus_05
Pirkkis eli Pirkko Haapalahti on kokenut vaellusopas.

Viisikymppinen Haapalahti, tuttujen kesken Pirkkis, on opastanut kymmeniä ryhmämatkoja. Hänen uransa aikana sekä matkojen kesto että osallistujien ikähaitari on muuttunut. 1990-luvulla pisimmät reissut saattoivat olla yli kuukauden mittaisia ja mukana oli paljon alle kolmikymppisiä nuoria. Nykyään osallistujat ovat eläkeiän molemmin puolin. Tyypillinen vaellusmatka kestää viikosta kahteen.

Haapalahden mukaan ryhmämatkalle on helppo lähteä, kun ei tarvi edes osata kieliä. Sosiaalisuuskin on tärkeää. Matkoilla on syntynyt elinikäisiä ystävyyksiä ja jopa pariskuntia.

Ryhmämatkoilla on syntynyt elinikäisiä ystävyyksiä ja jopa pariskuntia.

”Huono puoli on se, että pitää liikkua samaan tahtiin muiden kanssa. Vaelluspolulle tai paikalliselle torille ei voi jäädä haahuilemaan itsekseen.”

Saapuessamme neljänteen leiripaikkaan, 3500 metrin korkeudessa olevan Ala-Kol -järven rannalle, on sentään hetki omaa aikaa ennen illallista. Kun kylmä tuulikin laantuu hetkeksi, tarjoutuu loistava tilaisuus peseytymiseen. Keittokatoksen luona hääräävät kirgiisit pyörittelevät päitään, kun joukko suomalaisia marssii jäätikköjärven rantaan ja pulahtaa vuorollaan hyiseen veteen. Karaistuneimmat karpaasit ottavat jopa muutaman uintiliikkeen.

Vaellusmatkat / HS
Telttaleiri Ala-Kol -järven rannalla.

Ympärillä kohoaa lumihuippuisia vuoria, moni niistä yli viiden kilometrin korkuinen jättiläinen. Ikimuistoisen leiripaikan kruunaa keittiöteltasta ostettu pullo ylihintaista Baltika-olutta.

Kirgisian maisemat maailman äärissä

Viidennen vaelluspäivän aamuna edessä on retken rankin nousu.

Ensin pitää kiipeillä tunnin verran miehenkorkuisten kivenlohkareiden ylitse, sitten alamme puuskuttaa soran peittämällä rinteellä kiemurtelevaa polkua ylös. Lepotaukoja on pidettävä parinkymmenen metrin välein, eikä taivaita hipova vuorenharjanne tunnu siirtyvän yhtään lähemmäs ponnisteluista huolimatta.

Parin tunnin rehkimisen jälkeen seisomme harjanteen huipulla, Ala-Kolin solassa. Gps näyttää 3900 metriä – tämä on vaellusreitin korkein kohta. Hengityksen tasaannuttua on aika ihailla maisemia.

Kirgisia_vaellus_10
Vaelluksen huikein maisema aukeaa Ala-Kol -järven yllä kohoavalta harjanteelta.

Näky on kuin toiselta planeetalta. Harmaat pilvet roikkuvat viiden kilometrin lumihuippujen yllä kuin märät rätit. Laakson pohjalla leviää pölyn ja hiekan laikukkaaksi tahraama jäätikkö. Maisemaa hallitsee järvi, ja millainen: kolmen ja puolen kilometrin korkeudella olevaa Ala-Kolia ei turhaan kutsuta ”värikkääksi järveksi”. Kun aurinko pilkistää hetken verran pilviverhon lomasta, vesi muuttuu syvän turkoosista taivaansiniseksi.

Tällaisen maiseman takia kannattaa vaeltaa maailman ääriin.

 

Vaellusmatkoja Kirgisiaan (ja muihin eksoottisiin kohteisiin) järjestää suomalainen Mandala Travel.

Ohjeita vuoristossa vaeltamiseen

Kaikki vaellustarinat

Maailman parhaat vaellukset