Matka Kongoon

Matka Kongoon

bonobo apina
Gorillojen lisäksi Kongon ihmeellisimpiin eläimiin kuluvat simpanssien ja ihmisten lähisukulaiset, bonobo-ihmisapinat, jotka tunnetaan parhaiten vilkkaasta seksielämästään.

Tervetuloa Kongoon! Ja nyt puhutaan aidosta Kongosta, Kongon demokraattisesta tasavallasta, valtavasta sademetsien peittämästä maasta, jonka vaarallinen maine on pitänyt matkailun olemattomana (ei pidä sekoittaa paljon rauhallisempaan ja pienempään Kongon tasavaltaan). Mutta myös todelliseen Kongoon (Kongon demokraattinen tasavalta) voi matkustaa.

Suurin osa Kongosta on saavuttamattomissa: infrastruktuuria ei ole nimeksikään ja Kongon hallituksella on vain vähän vaikutusvaltaan syvällä sisämaassa. Matkailu Kongon demokraattiseen tasavaltaan onnistuu parhaiten suuntaamalla Virungan kansallispuistoon, joka sijaitsee Kongon Demokraattisen Tasavallan itäosissa, aivan Ruandan rajan tuntumassa. Kongoon kannattaakin matkustaa maata pitkin rauhallisen Ruandan kautta. Vaihtoehtona on lentää Addis Abebasta suoraan itäisen Kongon suurimpaan kaupunkiin Gomaan.

Kongon nähtävyydet

Kongon nähtävyyksien ykkönen on maan itäosissa sijaitseva Virungan kansallispuisto, jossa on kaksi vetonaulaa: vuoristogorillat ja aktiivinen tulivuori Nyiragongo (lausutaan Nirakongo). Raskas patikka vie tulivuoren huipulle 3470 metrin korkeuteen, jossa ihaillaan aktiivista laavajärveä. Nyiragongo on Havaijin ja Vanuatun ohella yksi maailman kolmesta paikasta, jossa pääsee taatusti näkemään sulaa laavaa.

Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunki Kinshasa sijaitsee maan lounaisosassa Kongo-joen varrella. Heti vastarannalla on naapurimaan, Kongon tasavallan, pääkaupunki Brazzaville. Todella seikkailulliset turistit voivat ainakin periaatteessa lähteä pääkaupungista seikkailemaan jokilaivoilla pitkin läpitunkemattomien viidakoiden halki virtaavaa Kongo-jokea. Legendaarinen joki on yksi maailman mahtavimmista ja ainoa suurista, joka ylittää päiväntasaajan.

Seikkailullisia Kongon-matkoja järjestää palkittu paikallinen matkatoimisto CTT (congotravelandtours.com).  CTT:n avulla voi käydä vaikkapa Salongan kansallispuistossa, Afrikan suurimmalla suojellulla sademetsäalueella, jolla elää seksihulluja bonobo-ihmisapinoita.

Virungan kansallispuisto

Virungan kansallispuistoon matkustetaan Goman kaupungin kautta. Parin miljoonan asukkaan Goma on Kongon itäosien keskus ja suurin kaupunki. Gomassa viimeistellään pikaisesti lupa-asiat ja lopulliset retkijärjestelyt kansallispuistoon. Aikaa menee puolisen tuntia. Gomasta löytyy kohtuuhintaista majoitusta (noin 50 dollaria).

Gorilloiden katselumaastot ja Nyiragongon tulivuori sijaitsevat lähes vierekkäisillä vuorilla kansallispuiston alueella. Jos käy molemmissa, elämysten välissä yövytään yleensä kansallispuiston alueella viihtyisässä Mihingo Lodgessa (200–300 dollaria).

Lupa Nyiragongolle kiipeämiseen maksaa 300 dollaria henkeä kohden sisältäen oppaat vuorelle kiipeämiselle sekä majoituksen huipulla yksinkertaisissa majoissa, jotka on kyhätty pystyyn lasikuidusta. Vuorelle ei saa kiivetä ilman opasta, eikä liikkuminen alueella omin päin ole turvallisuussyistä suositeltavaa.

Gorilloiden katsominen maksaa Virungassa 400 dollaria eli se on selvästi edullisempaa kuin Ugandassa tai Ruandassa.

Vinkit Nyiragongon vaellukselle

Vaellukset Nyiragongon huipulle alkavat parinkymmenen kilometrin päässä Goman pohjoispuolelta Kibatista. Kansallispuisto hoitaa kuljetuksen Gomasta Kibatiin, mutta laskuttaa siitä erikseen. Vaeltajat kokoontuvat Kibatin asemalla. Täältä saa myös palkattua mukaan kantajia tavaroille. Jollei ole kokenut vaeltaja ja kiivennyt useille vuorille, on suositeltavaa palkata kantaja auttamaan tavaroiden kanssa. Vaellus on haastava. 25 Yhdysvaltain dollarin hinta on hyvin suopea ja raha menee suoraan kantajalle.

Vaellukseen tulee varustautua asianmukaisesti. Kokemusta vuorille kiipeämisestä ei tarvita, mutta hyvässä peruskunnossa pitää olla, jotta noususta ja laskusta selviää. Mukaan tulee ottaa vähintään hyvät jäykkäpohjaiset vaelluskengät. Sateenkestävä varustus on välttämättömyys, sillä useimpina päivinä vuorella sataa jossain vaiheessa. Tavattomia eivät myöskään ole lumi ja räntä. Lämpötilat vuoren huipulla, jossa myös majoitutaan, saattavat pudota yön aikana pakkaslukemille, joten lämmin makuupussi on myös ehdoton! Sähköä ei ole saatavilla. Tehokas taskulamppu on elinehto haastavassa maastossa liikkumiseen pimeän tultua.

Ruokailun puolesta vaihtoehtoja on kaksi. Voi varustautua itse ostamalla etukäteen kaiken ruuan ja välipalat, mitä matkan aikana tulee kuluttamaan. Muista varata mukaan myös riittävästi vettä. Vaihtoehtoisesti voit ostaa puistolta ruokapaketin, jonka lähellä sijaitsevan Mihingo Lodgen keittiö valmistaa ja hintaan sisältyy kokki, joka kiipeää vuorelle mukaan. 40 dollarin paketti sisältää kaikki välipalat, lämpimän ruuan vuoren huipulla nousun jälkeen, aamiaisen seuraavana aamuna sekä kaikki tarvittavat vedet. Kallista mutta sen verran vaivatonta, että kannattaa maksaa.

Vaellus Nyiragongon huipulle

Matkustin ystäväni kanssa Kongoon Ugandan ja Ruandan kautta. Yövyimme Ruandassa Kivu-järvellä Gisenyissä Discover Rwanda Gisenyi Beach Housessa. Hotelli oli sympaattinen ja huoneet pieniä mutta tarkoitukseen hyvin sopivia.

Seuraavana aamuna ugandalainen kuskimme heitti meidät vielä rajalle ennen paluutaan takaisin Kampalaan. Rajamuodollisuudet sujuivat ongelmitta. Virunga National Parkin auto poimi meidät raja-alueelta ja vei toimistolleen Gomaan, jossa hoidimme viimeiset paperityöt kuntoon. Tämän jälkeen lähdimme toisella autolla kohti Kibatin asemaa. Gomasta autoon nousi kyytiin vartija. Varustuksena oli rynnäkkökivääri.

Ajomatka ei ole liian pitkä ja katsottavaa sekä Gomassa että matkalla kaupungin ulkopuolella riittää. Erityismaininta pitää antaa kaupungissa yleisessä käytössä oleville Chukuduille. Chukudu on puusta valmistettu isohko, potkulaudan tyyppinen kulkuneuvo, jota käytetään suurtenkin tavaramäärien kuljettamiseen.

Oman säväyksensä Gomaan ja ajomatkalle antaa kaikkialla näkyvä laavakivi, jota on kulkeutunut kaupunkiin aikaisemmissa purkauksissa. Nyiragongon vuoden 2002 purkaus tuhosi puolet lähes kahden miljoonan asukkaan kaupungin taloista.

Kibatin asemalla meitä kokoontui kymmenen hengen ryhmä Nyiragongon vaellukselle. Mukana oli kaksi saksalaista pariskuntaa, me kaksi suomalaista sekä neljä amerikkalaista. Kiipeilijöiden ikähaarukka oli 20–60 ja kokemusta porukalla oli vaihtelevasti. Mukana oli sekä kokeneempia kiipeilijöitä ja maraton-harrastajia että pari kolmikymppistä miestä, jotka eivät aiemmin olleet käyneet yhdelläkään pitkällä vaelluksella tai kiivenneet vuorille. Kaikilla oli kuitenkin hyvä peruskunto, joten pystyimme nousemaan tasaista tahtia. Huipulla olimme viiden tunnin nousun jälkeen.

Ryhmämme mukana kulki kaksi matkaopasta, jotka myös kantoivat mukana rynnäkkökivääreitä. Ryhmän perällä kulki joukko kantajia sekä tavaroille että niiden ihmisten ruoille, jotka olivat ne etukäteen tilanneet.

Vaellus oli jaettu noin tunnin mittaisiin pätkiin, joiden välillä pysähdyttiin hetkeksi istumaan ja napsimaan eväitä. Ensimmäinen etappi on helpoin. Kävely tapahtui pääasiassa sademetsässä ja nousu oli hyvin maltillista. Ensimmäisen tauon jälkeen alkoi varsinainen nousu ja maasto muuttui haastavammaksi. Kiipeämisen teki vaikeaksi maastossa kaikkialla olevat pyöreähköt laavakivet. Kävely ilman jäykkiä vaelluskenkiä oli erityisen haastavaa, sillä melkein jokaisella askelella kivet kääntyvät vähän jalkojen alla ja liian varovainen askellus kulutti huomattavasti energiaa ja söi vauhtia entisestään.

Nousu itsessään oli varsin tasaista, ja vasta aivan viimeinen etappi oli jyrkkää kiipeämistä, joskaan käsiä ei kiipeämisessä tarvinnut juurikaan käyttää. Vaelluskepistä on useimmille iloa, ja sellainen kannattaa ottaa mukaan Kibatin asemalta.

Vaikka huipun korkeus jääkin hieman alle 3500 metrin, niin vuoristotaudin oireita saattaa ilmetä vuorelle kiivetessä. Kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtelu teki kiipeämisestä kuitenkin erittäin mieluisan, sillä puuston ja kasvien vaihtelu oli hyvin selvää ylöspäin noustaessa. Isomman puuston loputtua myös maisemat Gomaan, Kivu-järvelle ja Ruandan puolelle olivat upeat. Siinä missä vaelluksen aloituspisteessä oltiin vielä kuumassa tropiikissa ilma viileni ylöspäin noustaessa. Viilenevä ilma helpotti raskasta nousua, mutta taukojen aikana huomasi nopeasti tarpeen vetää lisää vaatetta päälle heti hengityksen tasaannuttua.

Me olimme nousussamme varsin onnekkaita, sillä vettä alkoi sataa vasta päästyämme viimeiselle taukopisteelle, joka oli ainut, jossa oli myös pieni vaja ja katos. Puimme sadevaatteet päälle sateensuojassa ja lähdimme nousemaan viimeistä ja jyrkintä etappia ylös. Päästyämme ylös asti totesimme olleemme vielä onnekkaampia, sillä sade yltyi saman tien kunnon myrskyksi ja taivaalta – tai oikeastaan siitä pilvestä, jonka sisällä olimme – tuli lunta, rakeita ja vettä.

Ehkä kulttuurisista eroista kertoo jotain se, että me suomalaiset menimme sisään lasikuitumökkiin pitämään sadetta, kuuntelemaan ukkosta ja ihmettelemään salamien välähdyksiä viskihörppyjen välissä. Samalla pohdimme sitä, että vaikkei huipulta ukkosenjohdattimia löydykään ja olemme ukkospilven sisällä, niin onneksi itse vuoren huipulle on kuitenkin vielä kymmenisen metriä.

Päivällisellä meille selvisi, että samaan aikaan amerikkalaiset vaelluskumppanimme olivat olleet huipulla ihailemassa tulivuoren laavaa, ja yksi (National Geographicin valokuvaaja) oli pitänyt sateenvarjoa suojatakseen kameraansa sateelta. Kysyimme, että eikä heitä pelottanut, että salama olisi voinut osua. Ja kas kummaa, yhdellä sankarilla oli videolla hyvää kuvaa siitä, miten tulivuoren reunalla oli alkanut kuulua outoa ääntä, vähän niin kuin sähköstä syntyvää surinaa. Ja sen jälkeen salama oli iskenyt vuoreen, ja lyönyt kaikkia reunalla olleita kavereita jaloista ylös.

Siinä missä nuorempi amerikkalainen oli tästä vähän huolissaan National Geographicin kuvaaja totesi meille: ”No worries, the strike was low intensity.” Siinä missä muut kolme olivat salaman lyönnin jälkeen todenneet viisaammaksi palata mökkien turvaan, oli samainen ”low intensity” -kaveri saanut hetkeä myöhemmin vielä toisen salamanisku vuoren kautta jalkoihinsa.

Ukkosen hieman hellitettyä suuntasimme itsekin vihdoin kraatterin reunalle – viimeiset metrit konttasimme kuten kaikki muutkin. Reuna oli epävakaata laavakivikkoa. Turvakaiteita ei ollut. Mutta siinä vaiheessa meille kaikille oli jo selvää, että matka tehdään omalla vastuulla.

Ympärillä vihmoi vettä ja räntää. Satoja metrejä alapuolella hehkui oranssina ja punaisena maailman suurin aktiivinen laavajärvi. Välillä laavasta nousi pieniä suihkuja. Laavajärven aktiivisuuden määrä vaihtelee ja olimme onnekkaita, sille laavan liikehdintä ja poreilu jatkuvasti.

Olihan se hieno, mutta tämä tuntuu olevan yksi niistä harvoista kohteista, joissa amatöörienkin valokuvat lupaavat enemmän kuin mitä paikalta löytyy. Saattoi vain todeta: ”Seen it, done it, bought the fucking T-shirt.” Paitoja ei tosin tietenkään myyty, vaikka uudelle kuivalle olisikin ollut käyttöä.

Reissusta ehkä itse laavajärveä ikimuistoisempaa onkin kokonaisuus, jota korostavat hauskat yksityiskohdat kanssavaeltajasta, jolle yksi salamanisku ei riittänyt.

Myrskyn jäljiltä vuorella oli lunta ja räntää koko yön yli, ja lämpötila oli vain muutaman asteen plussan puolella. Aamiaisen jälkeen oli jälkeen oli jäljellä vielä paluumatka Kibatin asemalle. Laskeutumisesta vaikeassa maastossa teki erityisen rankkaa se, että omat vähän puolittaiset kaupunkivaelluskenkäni olivat kastuneet läpimäriksi viimeisellä nousuosuudella. Olin toki varautunut ottamalla mukaan lenkkarit varakengiksi, mutta en ollut tullut ajatelleeksi, miten pehmeä pohja juoksulenkkareissa on, ja miten huonosti ne soveltuvat laavakivien päällä kävelyyn ja laskeutumiseen.

Laskun jälkeen maksoimme tipit oppaille ja kantajille, minkä jälkeen palasimme puiston autolla Gomaan ja sieltä takaisin rajan yli Ruandaan. Pienoisena yllätyksenä Ruandan rajalla vastaan tuli se, että Itä-Afrikan alueen (Ruanda, Uganda ja Kenia) multiple entry visa ei ole voimassa Kongosta Ruandaan saavuttaessa. Tästä huolimatta rajalta sai ostettua Ruandaan tavallisen tai transit viisumin, vaikka teknisesti suomalaisten pitäisi sellainen ostaa netin kautta etukäteen.

Kongon gorillat

kongo
Kongossa gorilloiden kelpaa kölliä.

Ainut asia, jonka olisimme tehneet reissulla toisin, oli se, että matkaan olisi kannattanut yhdistää vierailu vuoristogorillojen luona. Tiesimme kyllä mahdollisuudesta, mutta emme tajunneet, kuinka paljon edullisempaa se on Kongossa kuin naapurimaissa.

Low season -hinta Virungan kansallispuistossa olisi ollut reilut 200 dollaria (ja normaalikin hinta vain 400 USD), kun Ugandassa gorillavierailu maksaa 600 USD ja Ruandassa vielä paljon enemmän. Onneksi gorillat tulivat lopulta nähtyä Ugandassa.

Onko Kongoon turvallista matkustaa?

Virungan kansallispuisto sijaitsee mineraalirikkaassa itäisessä Kongossa, jonka turvallisuustilanne vaihtelee. Käytännössä sisällissota on vellonut alueella jo vuosia. Keskenään taistelee kymmeniä aseellisia ryhmiä. Kansallispuistossa on kuitenkin yleensä mahdollista vierailla suhteellisen turvallisesti.

Itäisen Kongon keskus Goma on ollut pitkään maan armeijan hallussa. YK:n rauhanturvaoperaation tukikohta sijaitsee heti kaupungin pohjoispuolella. Vaikka useimpien maiden matkustusohjeet kehottavat välttämään kaikkea tai tarpeentonta matkustusta alueella, jatkuu turismi Virungan kansallispuistossa pääosin katkeamattomana. Turistit eivät ole olleet aseellisten ryhmien iskujen kohteina.

Viisumi Kongoon

Turistiviisumin Kongoon saa helpoiten juuri Virungan kansallispuiston kautta, kunhan hankkii samalla luvan Nyiragongolle kiipeämiseen tai gorillasafarille. Viisumin saa kansallispuiston nettisivujen (visitvirunga.org) kautta helposti ja nopeasti (alle kahdessa viikossa). Vuonna 2017 viisumi maksoi 100 Yhdysvaltain dollaria.

Matka Kongoon

Kongon-matkailu on vähäistä. Helpoiten Kongoon tutustuu matkustamalla miljoonakaupunki Gomaan, josta lähtevät retket Virungan kansallispuistoon. Gomaan pääsee lentämällä suoraan Addis Abebasta Ethiopian Airlinesilla tai ylittämällä maarajan Ruandan Gisenyistä.

Rajanylitys Ruandasta Kongoon

Gisenyi on pieni kylä Ruandan luoteiskulmassa kauniin Kivu-järven pohjoisrannalla. Jos yöpymispaikka Ruandassa on rannan äärellä, kävelee Kongon rajalle 5–30 minuutissa hieman omasta sijainnista riippuen. Mopotaksilla tai autolla Kongon rajanylistyspaikalle pääsee vartissa, vaikka majoittuisi Gisenyin ulkopuolella.

Kun viisumi Kongoon on valmiiksi hankittuna, sujuu rajanylitys jopa yllättävän nopeasti. Kaikki rajamuodollisuudet saa hoidettua kummallakin puolen rajaa alle tunnissa. Etukäteen tilattuna Virungan kansallispuiston auto odottaa raja-alueella paperitöiden valmistumista ja kuljettaa puiston toimistolle Goman keskustaan, jossa viimeistellään kansallispuiston luvat.

Kansallispuiston toiminta on jopa hämmentävän tehokasta ottaen huomioon sen, että ollaan yhdessä keskisen Afrikan sekasortoisimmista valtioista.

Kongon vinkit ja kokemukset

Kongon-vinkit kertoi diginomadi Visa Tuominen, joka matkusti Kongoon vuonna 2017. ”Tajusin vasta Kongon-matkan aikana, että tulivuorelle kiipeämisen lisäksi voisi patikoida gorilloja katsomaan. Se jäi sillä kertaa tekemättä. Gorillat tuli kuitenkin myöhemmin nähtyä Ugandassa, jossa asuin kahden vuoden ajan.”

AFRIKKA

bonobo apina

uganda

ruanda

uganda