Mitä Nepalissa pitää varoa?

Nepal vaarat
Rukousliput ja -myllyt suojaavat matkaajaa.

Vaikka Nepal on maailman köyhimpiä maita, on se lähtökohtaisesti varsin turvallinen maa. Ihmiset ovat ystävällisiä, ja kaupungeissa voi liikkua iltaisinkin vapaasti ryöstöjä tai varkauksia pelkäämättä. Mutta poikkeuksia tapahtuu.

Vaarallisinta on liikenne. Liikenne on kaoottista ja varomatonta niin kaupungeissa kuin maanteilläkin. Jälkimmäisissä ajamiseen tuovat jännitystä kapeita ja huonokuntoisia teitä reunustavat jyrkät rotkot. Ja liikenteeseen voidaan laskea mukaan lentäminen.

Päälle tulevat luonnonmullistukset. Huhtikuussa 2015 Nepaliin iski tuhoisa maanjäristys ja keväällä 2014 Annapurnan alueelle yllättäen iskenyt lumimyrsky vaati monen vaeltajan hengen.

Nepal ja maanjäristys

Nepal elää jatkuvan maanjäristysuhan alla.

Kaikki Kathmanduun muuttavat länsimaalaiset pelotellaan varoituksilla edessä olevasta suuresta maanjäristyksestä, jonka sanotaan pyyhkäisevän matalaksi suurimman osan Kathmandun rakennuksista, surmaavan kymmeniätuhansia kathmandulaisia, tuhoavan paitsi lentokentän myös kaikki laaksosta ulos johtavat tiet ja eristävän kaupungin ainakin pariksi viikoksi.

Kaikilla Kathmandussa asuvilla ulkomaalaisilla pitääkin olla alati valmiina go-bag, jossa on valmiina välttämättömimmät varusteet maanjäristyksen varalta: lämpimiä vaatteita, taskulamppu ja pattereita, ruokaa ja juomaa.

Huhtikuun lopulla 2015 kova 7,8 magnitudin maanjäristys ravistelikin Nepalia, voimakkain maanjäristys sitten vuoden 1934, jolloin maanjäristys tuhosi rakennuksia ja surmasi 10 000 ihmistä Kathmandussa.

Monet vanhukset laskevat edelleen ikänsä vuoden 1934 maanjäristyksen mukaan. ”Olin viisi vuotta, kun maanjäristys iski”, kuten muuan vanha mummo sanoi Bhaktaburissa allekirjoittaneelle.

Huhtikuussa 2015 uutiset välittivät dramaattisia kuvia Kathmandusta. Mutta paikan päällä kaupunki näytti hyvin erilaiselta kuin uutiskuvissa: tuhot jäivät yllättävän pieniksi. Kathmandun ja Patanin kuninkaallisilta aukioilta sortui vanhoja temppeleitä kiviröykkiöiksi, mutta asuintalot kärsivät yllättävän vähän.

Huhtikuun 2015 maanjäristyksessä talot säästyivät mutta temppelit sortuivat Kathmandussa.
Huhtikuun 2015 maanjäristyksessä talot säästyivät mutta temppelit sortuivat Kathmandussa.

Jos kyseessä oli se iso maanjäristys, jota on Nepaliin veikkailtu, kathmandulaiset pääsivät helpolla. Paljon suurempaa tuhoa pelättiin. Tosin se suuri tuho saattoi tapahtua maaseudulla lähempänä järistyksen keskusta, mistä ei ole vielä tietoja saatu.

Maanjäristysten uhka tulee ottaa vakavasti jatkossakin. Kannattaa välttää asumista halvimmissa, monikerroksisissa majataloissa, jotka on voitu rakentaa ala-arvoisesti. Vuoden 2015 järistyksessä halpishotelli Budget Hotel sortui Kathmandun Thamel-reppureissaaja-alueella ja surmasi mahdollisesti useita ihmisiä.

Maanjäristyksen iskiessä mene talon vahvan seinän eli sisäseinän vierelle ja odota pahimman järistyksen loppumista, ennen kuin menet ulos. Suojaa mielelläsi pääsi tyynyllä tai jollain muulla pehmeällä.

Suurin osa ihmisvahingoista sattuu, kun ihmiset pakenevat kesken järistyksen taloista, kaatuvat ja lyövät päänsä tai loukkaavat itsensä putoaviin esineisiin.

Järistyksen lakattua riennä ulos ja pysyttele siellä kunnes tiedät, että taloon on turvallista palata. Tähän voi mennä pitkään: jälkijäristykset voivat kestää 48 tuntia ja olla vaarallisia talolle, joka on saattanut vaurioitua ensimmäisessä, voimakkaassa järistyksessä.

Lento-onnettomuudet Nepalissa

Nepalin lentokentät kuuluvat maailman vaarallisimpiin. Rinteiden väliin rakennetut kiitoradat ovat lyhyitä ja haastavia vuoristoseuduilla – eikä laaksoon rakennettu Kathmandun kansainvälinen lentokenttä (maan ainoa) tee poikkeusta.

Lento-onnettomuuksia tapahtuu, onneksi kuitenkin satunnaisen matkailijan näkökulmasta sen verran harvoin, että sellaiseen on hyvin epätodennäköistä joutua.

Viimeisimmät lenot-onnettomuudet tapahtuivat Nepalissa helmikuussa 2016. Kolmen päivän sisällä kaksi kotimaan lentoa syöksyi maahan. Ensimmäisessä kuolivat kaikki matkustajat, jälkimmäisessä vain lentäjät matkustajien loukkaantuessa.

Oli kulunut vain vuosi siitä, kun Turkish Airlinesin kone suistui Kathmanduun laskeutuessaan kiitoradalta. Vuoden 2015 onnettomuudessa onneksi kukaan ei kuollut eikä edes loukkaantunut pahasti. Kathmandun lentokenttä jouduttiin kuitenkin sulkemaan usean päivän ajaksi, jotta rikkoutunut kone saatiin siirrettyä kentän ainoalta kiitoradalta.

Onnettomuus paljasti Nepalin viranomaisten täydellisen varautumattomuuden lentokoneonnettomuuteen: heillä ei ollut välineistöä koneen siirtämiseksi, vaan tarvittavat laitteet piti tuoda Intiasta. Lisäksi heillä ei ollut aavistustakaan, miten kyseinen tilanne pitäisi hoitaa.

Miten sitten minimoida onnettomuusriski Nepalin lentokentillä? Lennä oikeaan aikaan.

Kathmandun kentälle kannattaa välttää saapumista varhaisilla aamulennoilla, sillä aamulla kenttä on usein sumun peitossa. Ja hernerokkasumu oli edellisenkin onnettomuuden syynä.

Monella muulla kentällä taas kannattaa suosia aamun ensimmäisiä lentoja, jolloin nousemista ja laskeutumista vaikeuttavat voimakkaat vuoristotuulet eivät ole vielä nousseet.

Erityisen vaarallinen yhteys on Pokharan ja Jomsonin välillä oleva lento, joka lentää vaikeissa oloissa korkeiden vuorten välistä. Juuri tällä reitillä tapahtui helmikuun 2016 tuhoisa onnettomuus, jossa kaikki matkustajat kuolivat.

Vaarallisena pidetään myös Luklan kenttää, jolle lentävät Everest Base Campille suuntaavat vaeltajat. Lyhyt kenttä päättyy suoraan vuoren seinään. Toisaalta tällä kentällä ei ole tapahtunut aikoihin onnettomuuksia.

Kannattaa muistaa, että onnettomuuksia on tapahtunut myös ns. vuoristolennoille eli huvilennoille, joilla matkustajia viedään katsomaan Mount Everestiä ilmasta käsin.

Myös Pokharassa suosituille liitovarjoille on sattunut onnettomuuksia.

Liikenneonnettomuudet Nepalissa

Suurin vaara on liikenne. Nepalilaiset ovat älyttömiä liikennekäyttäytymisessään (esimerkiksi Thaimaan liikenne tuntuu liikennesääntöjen mallitapaukselta Nepaliin verrattuna). Kukaan ei varo ketään eikä vilkkuja käytetä.

Jalankulkijoille ei anneta yhtään tilaa, paitsi aivan viime hädässä, ja he joutuvat ylittämään kadut henkensä uhalla.

Ainakin Himalayan Times -lehden (6.3.2015) mukaan kaksi ihmistä kuukaudessa kuolee Kathmandussa suojateillä. Siitä ei tosin voi paikallisen logiikan mukaan syyttää yksin autoilijoita. Paikallinen suositus on, että jalankulkijoiden kannattaisi lähteä ylittämään katua vasta kun suuri väkijoukko on kerääntynyt paikalle, jotta he voivat yhdessä ylittää kadun isona ryhmänä, joka heiluttelee käsiään autoilijoille ilmoittaen aikeestaan ylittää suojatie.

Liikenneonnettomuuksien määrää voi tarkkailla myös epävirallisesta tilastosta: ihmisen päälle kuolettavasti ajaneilla kuskeilla on erikoisena tapana, kaiketi jonkin sorttisena moraalisena rangaistuksena, ripustaa lapsen kenkä roikkumaan auton taka-akselista.

Kun pidät silmät tarkkoina, huomaat, että autojen takana roikkuvia kenkiä on paljon.

Kuinka välttää vatsataudit Nepalissa?

Hygieniataso Nepalissa on huono. Erittäin huono. Siis aivan luokattoman huono. Turha kuvitella, että tavallisen ravintolan työntekijät pesisivät käsiään – kun edes sairaalahenkilökunta ei sitä tee. Ja tämä ei ole vitsi. Jos joudut Nepalissa sairaalaan, kannattaa ottaa oma käsidesi mukaan.

Omat kätensä kannattaa pestä mahdollisimman usein – käsien peseminen kun on paras tapa välttää pöpöjen saaminen. Suurimman osan vatsataudeista aiheuttavat likaiset kädet, eivät ruoka.

Silti kannattaa miettiä, mitä suuhunsa pistää. Jätä suosiolla syömättä kaikki tuoreet vihannekset, jos et ole aivan varma, että ravintola osaa niitä käsitellä eli pesee ne jodilla käsitellyssä vedessä. Näin ei ole tilanne usein edes hotelleissa.

Erityisen vaarallisia ovat salaatinlehdet, jotka keräävät rakenteensa ansioista paljon pöpöjä. Erityisen paha tilanne on kasvisten suhteen sadekaudella, jolloin kraanavesi on täynnä pieneliöitä. Ja monet ravintolat pesevät kasviksensa kraanavedellä sitä kummemmin puhdistamatta.

Mutta kun pesee kätensä usein ja syö järkevästi (kypsennettyä ruokaa), niin Nepalin matkasta selviää hyvin todennäköisesti ilman pahempia vatsatauteja. Vatsataudin saamiseen on selvästi pienempi todennäköisyys kuin vaikka monessa paikassa Intiassa.

Malaria ja dengue-kuume Nepalissa

Nepalin Intian-rajalla olleet Terai-alueet olivat aikoinaan täynnä malariaa levittäviä hyttysiä. Mutta malaria myrkytettiin pois alueelta pääosin jo 1950-luvulla. Lyhyille Terain vierailuille tuskin kannattaa malarialääkitystä ryhtyä popsimaan. Lääkitystä ei tarvitse myöskään Kathmanduun tai vuoristoihin.

Dengue-kuume on malariaa yleisempi eikä sekään kauhean yleistä paitsi tiettyinä vuodenaikoina Terailla (sadekaudella). Dengue-kuumeeseen ei ole ehkäisevää lääkitystä vaan ainoa tapa suojautua on välttää hyttysenpistoja.

Rokotukset Nepaliin

Tarkista rokotukset lääkäriltä ennen matkaa! Ja ota kaikki mahdolliset. Ja vielä muutama ylimääräinen (esimerkiksi rabies-rokotus, vaikka lääkäri ei sitä suosittelisikaan).

Toinen mahdollisuus on tietenkin ottaa rokotukset vasta matkalla – monesta maasta saa rokotukset Suomea edullisemmin. Emme kuitenkaan varsinaisesti suosittele tätä mahdollisuutta.

Nepalin kulkukoirat

Liikenteen jälkeen toiseksi suurimpana vaarana tulevat kulkukoirat, tosin niistäkin suurin osa vain uhittelee hyökkäämättä. Mutta niiden kanssa kannattaa olla tarkkana – yllättävän moni on joutunut Kathmandussa niiden puremaksi.

Hyvä suoja on pitää kädessään jotain esinettä, jonka heittämisellä voi uhata koiraa.

Klassinen aasialainen tapa pelotella koiria on ottaa sandaali kädestä ja näyttää sitä uhkaavasti. Monia koiria kun on valitettavasti läpsitty ja hakattu sandaaleilla niiden ollessa pieniä ja ne ovat ehdollistuneet pelkäämään sandaaleita.

Jos koira tai jokin muu eläin puree, käy lääkärillä välittömästi ottamassa vasta-ainerokotus rabiesta vastaan. Se tarvitaan, vaikka olisi etukäteen suojautunut rabies-rokotuksella. Jos ei ole suojautunut rabies-rokotuksella, luvassa on todella ikävä ja kallis sairaalakeikka: useiden piikkien yhteishinnaksi kertyy noin 1500 dollaria.

Toivottavasti vakuutus oli kunnossa.

Yön pimeydessä

Kathmandussa on jatkuva sähköpula ja kaupunki pimeneekin melkein kokonaan auringon laskeuduttua – vilkasta Thamelin matkailija-aluetta lukuun ottamatta.

Pimeät kujat voivat tuntua pelottavilta, mutta ryöstöt ja varkaudet niillä ovat harvinaisia. Yleensä ketään paikallisia ei edes ole ulkosalla iltakymmenen jälkeen, vaan kadut ovat totaalisen autiot.

Noudata silti normaalia varovaisuutta.

Yksin liikkuvat naiset?

Nepalissa ulkomaalaiset naiset ovat olleet turvassa, eikä heitä vastaan tehdyistä raiskauksista ole ainakaan raportoitu (vertaa Intian kauheat raiskaukset). Kathmandussa asuvat ulkomaalaiset naiset liikkuvat hyvin vapaasti mutta toki kannattaa noudattaa normaalia varovaisuutta.

Kannattaa käyttää mieluiten tuttua ja luotettavaa taksikuskia varsinkin iltaisin ja öisin, tai jos on menossa kaupungin ulkopuolelle.

Yksin vaelluksella Nepalissa

Ulkomaisiin kohdistuvat väkivaltaisuudet ovat tapahtuneet pääosin hieman syrjäisemmillä vaellusreiteillä. Esimerkiksi Langtangin vaellusreitillä on tapahtunut muutama yksinäisen matkailijan ryöstömurha.

Tapausten johdosta itsenäinen vaeltaminen on kielletty vähemmän vilkkailla vaellusalueilla, joille pitää nykyisin ottaa aina opas mukaan.

Yksin pääsee vaeltamaan edelleen Annapurnan alueelle ja Everestin perusleiriin, joilla molemmilla liikkuu yleensä sen verran vaeltajia, että yksinkin liikkuminen on turvallista, kunhan on kunnolla varustautunut ja ymmärtää nousta ylöspäin tarpeeksi hitaalla tahdilla välttääkseen vuoristotaudin vaarat.

Kannattaa myös muistaa, että ilman opasta vaeltaessa pitää olla erittäin tarkkana sään kanssa. Esimerkiksi lokakuussa 2014 Annapurnan vaellusreiteille iski epätavallisen voimakas lumimyrsky, joka vei ainakin 39 vaeltajan hengen, jotka eivät olleet osanneet varautua yllättävään myrskyyn. Kuolleet vaeltajat olivat liikkeellä ilman kokenutta opasta.

Korkea ilmanala ja vuoristotauti

Vaelluksilla pitää huomioida korkean ilmanalan vaikutus. Korkeutta on noustava tarpeeksi hitaasti, jotta elimistö ehtii sopeutua korkean ilmanalan tavallista vähäisempään happipitoisuuteen, muuten voi uhata hengenvaarallinen vuoristotauti.

Vastuullisten matkatoimistojen järjestämät vaellukset on suunniteltu niin, että vuoristotaudin uhka on mahdollisimman pieni.

Jos vaelluksella alkaa ilmetä voimakkaita korkean paikan oireita, moni vaellusopas suosittelee helposti helikopterievakointia. Syitä voi olla kaksi: joko asiakas on oikeasti helikopterievakuoinnin tarpeessa tai opas saa helikopterifirmalta provikan jokaisesta evakuoinnista.

Nepalilaisen lehdistön mukaan on oppaita, jotka tienaavat vaellussesongin aikana helikopterievakuoinneista kuin varsinaisesta oppaantyöstään.

Usein vuoristotaudin oireita vastaan riittää nopea siirtyminen alaspäin. 500 metrilläkin on iso vaikutus – ja monessa tilanteessa rivakka siirtyminen oppaiden tai kantajien avustamana alaspäin on nopeampaa kuin saada helikopteri tilattua paikalle.

Kathmandu – maailman saastunein kaupunki?

Raikasta vuoristoilmaa? Pah. Kathmandun ilmanlaatu kamppailee kärkisijoista kisassa maailman saastuneimmasta kaupungista.

Autokanta on vanhaa ja saasteet sekä hiekkapöly jäävät jumiin laakson pohjalle.

Lyhyellä vierailulla ilmansaasteet eivät ole ongelma, mutta kaupunkiin muuttavien on hyvä varautua hengitysongelmiin.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

  • AVAINSANAT

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi