Belém – täällä koet löytöretkien ajan Lissabonissa

Hieronymuksen luostari Lissabonissa. Kuva: Saiko3p / Shutterstock

Belémin kaupunginsosassa sijaitsevat Lissabonin komeimmat muistot löytöretkien ajasta: Hieronymuksen luostari ja Belémin torni. Satumaisen kauniisti koristellut rakennukset rakennettiin aikana, jota kutsutaan Portgugalissa nimellä ”Ihmeellinen vuosisata”. Paljon muuta ajasta ei olekaan säilynyt Lissabonissa muuta kuin muistoissa.

Belém onkin sopiva paikka pysähtyä pohtimaan Portugalin historiaa ja kulttuuria – ja herkutella pastel de nata -munatortuilla, jotka nekin jäivät jäljelle Portugalin merellisestä imperiumista.

Portugalin ihmeellinen vuosisata

Jeronimoksen luostari. Kuva: Naran-ho / Shutterstock

Portugalilaiset kutsuvat ajanjaksoa ”ihmeelliseksi vuosisadaksi”. Ensin Gil Eanes purjehti Bojadorin niemen ohi vuonna 1434. Afrikan länsirannikolla sijaitsevan myrskyisän niemen takana piti olla vain kiehuvaa vettä, mutta Eanes Löysikin lisää rannikkoa ja leutoja merivirtoja.

Maailma aukesi.

Portugalilaiset tutkivat Afrikan rannikkoa yhä pidemmälle. Fernando Gomez ylitti päiväntasaajan, ja Bartolomeu Dias kiersi Hyväntoivonniemen.

Vuonna 1498 Vasco da Gama purjehti Afrikan ympäri ja löysi meritien Intiaan.

Kaksi vuotta Pedro Alvarez Cabral eksyi reitiltään ja valloitti Portugalille vahingossa Brasilian.

Portugalilaiset hankkivat tukikohtia kaikilta maailman meriltä: Angolan, Mosambikin, Goan, Sri Lankan, Malakkan ja Macaon.

Itse Paavi jakoi maailman kahtia löytöretkien ajan suurvaltojen – Portugalin ja Espanjan – kesken.

Portugalin kuninkaasta tuli maailman rikkain hallitsija. Lissaboniin virtasi Intiasta mausteita sekä silkkiä ja Afrikasta kultaa, orjia ja norsunluuta.

Rikkaudet tuhlattiin ylellisyyteen.

Hieronymuksen luostari rakennettiin pippuriverolla

Pippuriverolla voitiin rakentaa myös luostarin kirkon hulppea katto. Kuva: Inka88 / Shutterstock

Lissabonin ympäristöön nousi toinen toistaan komeampia palatseja ja luostareita. Aatelisten ja kauppiaiden kodit pursuivat flaamilaista taidetta, ylellisiä huonekaluja ja idästä laivattuja kankaita.

Ihmeellisen vuosisadan hengen voi aistia tänä päivänä parhaiten Hieronymuksen luostarissa Lissabonissa. Kuningas Manuel I käski vuonna 1502 aloittaa luostarin rakentamisen paikalle, jossa Vasco da Gama rukoili yön ennen lähtöään merimatkalle Intiaan.

Luostaria rakennettiin koko 1500-luku. Valtavat kustannukset katettiin viiden prosentin pippuriverolla, joka kerättiin kaikesta Portugalin käymästä maustekaupasta.

Luostarista tuli satumaisen koristeellinen. Sen sisäpihan kalkkikivimuurit ja pylväiköt koristeltiin kaiverretulla krumeluuriviidakolla, kaiverrettiin täyteen eksoottisia lintuja ja kaukomaiden petoja, hedelmiä, köynnöksiä ja kotiloita – kaikella, mitä löytöretkeilijät matkoillaan kohtasivat.

Satumaista tyyliä kutsutaan kuningas Manuel I:n mukaan emanuelilaiseksi.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Hieronymuksen luostari. Kuva: Manuel Hurtado / Shutterstock

Mutta Portugalin ihmeiden aika ei voinut kestää loputtomiin. Meri-imperiumi oli helpompi rakentaa kuin pitää koossa.

Portugali oli jatkuvasti sodassa kilpailijoitaan vastaan, ja ympäri maailman meriä levittäytyneen imperiumin hallitseminen kävi raskaaksi reilun miljoonan asukkaan maalle.

Lisäksi valtakunnan keskuksessa kyti tuhoava voima – suvaitsemattomuus.

1500-luvun puolivälissä kirkko kasvatti Portugalissa valtaansa ja aloitti julman inkvisition: tuhansia juutalaisia ja islaminuskoisia kauppiaita ja käsityöläisiä mestattiin. Moninkertainen määrä pakeni muualle Eurooppaan.

Vaino iski etenkin Portugalin keskiluokkaan. Maa kuppasi selästään taloutensa verevimmän voiman.

Inkvisitiosta on muistona yksi portugalilaisen keittiön klassikkoruuista: possua alentejolaisittain. Pataruuassa on sekaisin simpukoita, lihanpalasia ja perunakuutioita vahvassa valkosipulikastikkeessa.

Sialla ja simpukoilla testattiin, olivatko vääräuskoiset vaihtaneet harhaoppinsa kristinuskoon.

Historiaa ja munatorttuja

Pastel de nata -leivos (munatorttu). Belem, Portugali. Kuva: Natalia Mylova / Shutterstock

”Joku voisi ajatella, että mitä typeryksiä me olemme. Meillä oli koko maailma käsissämme, miksemme pitäneet siitä kiinni?” portugalilainen ystäväni André sanoo, Jeronimoksen luostarin lähellä sijaitsevassa konditoriassa, Fábrica de Pasteis de Belémissä.

”Mutta en minä sitä sure. Pidän hulluudesta, jolla näin pieni maa lähti tutkimaan valtavaa maailmaa.” Andrén silmät kiiluvat innosta, ja kädet huitovat ilmaa.

”On uskomatonta, että 500 vuotta sitten löytyi niin monta seikkailunhaluista ihmistä.”

Luento keskeytyy hetkeksi, kun André tunkee suuhunsa herkullisen pastel de belem -leivoksen.

Munankeltuaisesta tehdyt herkulliset leivokset levisivät pitkin Portugalin siirtomaita ja ovat edelleen erityisen suosittuja esimerkiksi Hongkongissa ja Macaossa.

Mutta alun perin ne ovat kotoisin juuri täältä, Jeronimoksen luostarista. Munkit tärkkäsivät munkinkaapujaan munanvalkuaisella ja keksivät leipoa keltuaisista leivoksia myyntiin.

André vakavoituu.

”Nyt olemme nostaneet kätemme ylös. Me portugalilaiset ajattelemme, että meillä on kohtalomme, jota ei voi muuttaa. Se on samaan aikaan sekä nostalgista kaipausta että heikkouden tunnetta.”

Kun suomalaisia ohjaa sisu, portugalilaisten sielua hallitsee saudade, kaiho. Siitä kertovat fadot, perinteiset portugalilaiset kansanlaulut, Atlantin rannikon bluesit.

”Fadossa lauletaan jostain, mitä meillä on ollut, mutta jonka olemme menettäneet.”

Viimeinen isku Portugalin maailmanvalloitukselle oli nuoren Sebastian-kuninkaan sotaretki Marokkoon vuonna 1578. Muslimit murskasivat Sebastianin armeijan, joka oli koottu intomielisistä aatelisista. Kuningas itse katosi iäksi.

Portugalin sotilaallinen mahti romahti, ja maa joutui vuoroin espanjalaisten, ranskalaisten ja englantilaisten vallan alle.

Vaikka Sebastian ratsasti kimaltavassa sotisovassaan maansa perikatoon, hän on ollut Portugalissa aina suosittu. Ja miksei olisi, onhan hän portugalilaisuuden symboli.

”Olemme aina pitäneet häviäjistä”, André kertoo.

Lissabonin suuri maanjäristys

Belemin torni oli harvoja rakennuksia, joka selvisi Lissabonin maanjäristyksestä. Kuva: Filipe B. Varela / Shutterstock

Jeronimoksen luostaria ja sen vieressä Tejo-joen rannassa kohoavaa Belemin tornia lukuun ottamatta löytöretkien ajan rakennusperintö on Portugalista pitkälti kadonnut.

Suurin osa rakennuksista tuhoutui Lissabonin suuressa maanjäristyksessä.

Pyhäinpäivänä 1. marraskuuta 1755 Lissabonissa jyrisi kuin tuomiopäivän aamuna. Kaupunkilaiset olivat kerääntyneet aamujumalanpalvelukseen kirkkoihin, kun valtava maanjäristys iski kaupunkiin.

Yhdeksässä minuutissa suurin osa kaupungista oli raunioina. Asukkaat pakenivat sortuneiden kirkkojen kynttilöistä syntyneitä tulipaloja satamaan Tejo-joen rannalle.

Siellä heitä odotti uusi katastrofi. Järistyksen nostama hyökyaalto iski satamaan ja vei turvaa hakeneet mennessään.

Yhteensä 40 000 lissabonilaista kuoli.

Järistys oli kuin korkeamman voiman rangaistus portugalilaisten ylenpalttisesta elämästä. Suurin osa löytöretkien perinnöstä, sen ajan arkkitehtuurista ja arvoesineistä tuhoutui.

Löytöretkien muistomerkki

Löytöretkien muistomerkin huipulle pääsee nousemaan. Kuva: Pinggr / Shutterstock

Belemin tornin vieressä rantabulevardilla kohoaa Löytöretkien muistomerkki, jonka huipulta voi käydä ihailemassa maisemia – ja muistomerkin alapuolella maassa olevaa jättimäistä maailmankarttaa.

Muistomerkkiä koristavat ihmishahmot kuvaavat Henrik Purjehtijaa ja hänen häntä seuraavia portugalilaisia löytöretkeilijöitä.

Ironista kyllä, muistomerkki pystytettiin diktaattori Salazarin valtakaudella, jolloin löytöretkien eteenpäin katsova henki oli Portugalissa enää kaukainen muisto.

Salazarin aikana Portugali katsoi taaksepäin.

Kansantaloustieteen professori Antonio de Oliveira Salazar nousi Portugalin johtoon 1928, pian sen jälkeen, kun tasavaltalainen vallankumous oli päättänyt kuninkaanvallan, ja mitä oli seurannut sotilasvallankaappaus.

Pääministerinä Salazar keskitti kaiken vallan itselleen ja vaivutti maansa ruususen uneen. Pienestä kylästä kotoisin ollut diktaattori teki vaatimattomista maalaisihanteista koko Portugalin ihanteet.

Portugalilaisille opetettiin, että köyhyys on hyve. Paljon muuta heille ei opetettukaan: Salazar panosti mahdollisimman vähän koulutukseen pitääkseen kansan paremmin otteessaan.

Portugali pysähtyi puoleksi vuosisadaksi, kun maailma ympärillä modernisoitui nopeasti.

Salazar pönkitti valtaansa ajatuksella Portugalista valittuna maana, imperiumina Jumalan armosta. Kun siirtomaat halusivat itsenäistyä, Portugali ryhtyi koko 1960-luvun kestäneeseen sotaan itsenäisyysliikkeitä vastaan.

Sotiminen vei pahimmillaan puolet valtion budjetista: 1970-luvun alussa Afrikassa taisteli 150 000 portugalilaista.

Salazar kuoli vuonna 1970. Kolme vuotta sen jälkeen vasemmistolaiset sotilaat marssivat Lissabonin kaduille punaiset neilikat kivääriensä piipuissa ja kaatoivat fasistihallinnon.

Veretön neilikkavallankumous oli maailman ensimmäinen sotilasvallankaappaus, josta siirryttiin suoraan demokratiaan.

Mitä jäi jäljelle Portugalin merten herruudesta?

Jotain jäi kuitenkin jäljelle Portugalin merten herruudesta.

Portugali on yhä maailman puhutuimpia kieliä. Brasilia on maailman kahdeksanneksi suurin talous, ja Angolalla on valtavat luonnonrikkaudet, jos se vain saisi asiansa kuntoon.

”Sukupolveni haaste on säilyttää kulttuurinen yhteys kaikkien portugalia puhuvien maiden välillä”, André sanoo.

Eikä aivan vähäinen saavutus ole sekään, että pasteis de belem -leivonnaisia saa nykyisin myös Aasiasta, jossa ne ovat suuressa arvossa.

Vaunumuseo

Belemin nähtävyyksiin kuuluu myös Portugalin kansallinen vaunumuseo, Museu do Coches. Esillä on kauniita vanhanajan vaunuja. Ei, se olisi vähättelyä. Hämmästyttävän koristeelliset vaunut ovat kerrassaan upeita.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!