Vaellus vampyyrien mailla Transilvaniassa

Vaellus vampyyrien mailla Transilvaniassa

kirjoittaja -
karpaatit-romania
Karpaattien vuoristo hallitsee Transilvanian maisemia. Kuva: Rachel Titiriga, Flickr CC

Vaellusta Karpaattien vuoristossa Romanian Transilvaniassa sävyttävät kauhutarinat kreivi Draculasta – ja hänen historiallisesta esikuvastaan, joka oli vielä tarinoidenkin Draculaa hirvittävämpi.

Teksti Antti Helin

On vain tämä hetki: toisiaan tasaisesti seuraavat askeleet, pehmeä vihreä nurmi ja ikuisuuksiin jatkuvat vuorten huiput. Kiireet ja huolet katoavat. Ajatukset puhdistuvat, ne hiipuvat pois. Jää vain ihana rauha.

Raikas tuuli kantaa jostain kaukaa sadepisaroita, joihin osuessaan auringonpaiste luo maiseman ylle ylimaallisen sädekehän.

Ei ole ketään muita kuin minä ja seurueeni – sekä sinisellä taivaalla kaartelevat kolme mustaa korppia.

Olemme ensimmäistä päivää Romanian Karpaateilla vaeltamassa ja päättäneet ottaa alun kevyesti. Olemme nousseet köysiradalla Bustenin kylästä 2200 metrin korkeuteen Cabana Babele -vuoristomajalle ja jatkaneet sieltä jalan kohti 2500 metrin korkeudessa sijaitsevaa Cabana Varful Omu -majaa.

Nousut ja laskut ovat olleet kevyitä, taittuneet kuin huomaamatta. Vasta aivan Varful Omun luona odottaa jyrkkä ja raskas nousu.

Saavumme majalle auringon laskiessa. Alempaa rinteestä kuuluu sadattelua. Mustaan huopahattuun ja paksuun villatakkiin pukeutunut paimen kasaa monisatapäistä lammaslaumaansa kokoon kiroilemalla ja viskomalla kiviä maleksimaan jääneiden eläinten päälle. Lammaskoira tepastelee laiskasti vierellä.

Lampaat hyppivät ja loikkivat määkien eteenpäin: ne virtaavat rinteiltä kuin valkeat purot yhdeksi suureksi katraaksi.

karpaattien-vuoristo
Lammaslaumat ovat yleinen näky Karpaattien vuorilla. Kuva: Stefan Jurca, Flickr CC

Kun lampaat ovat kadonneet näkyvistä, iskee rajuilma. Pilvien peittämä pimeä taivas hehkuu eri suunnilta kuin valkokangas, ukkonen jyrisee ja sade ryöppyää ympärillä. Pieni mökkimme seisoo myrskyn keskellä kuin Ararat-vuoren ympärille karahtanut Nooan arkki.

Majatalon isäntä kieltää laittamasta majan ovea yöksi lukkoon; yksinäinen vaeltaja saattaa saapua myrskyn silmästä.

Aamulla rinteestä kuuluu lampaiden tuttu määkinä. Taivas on sininen ja pilvetön – hetken aikaa. Sitten aavemainen usva alkaa nousta ylös vuoren rinnettä kuin esirippu. Sen kätköihin kiemurtelee jyrkkä ja liukas polku, jota pitkin me lähdemme laskeutumaan kohti Simonin kylää – ja Draculan linnaa.

Branin hempeä vampyyrilinna

Uhkaavat, tummat pilvet kiitävät nopeasti taivaalla. Kiviportaat kiertyvät jyrkänteellä kohoavan linnan portille. Puuovessa on raskas, synkkä kolkutin: kahden demonin suusta kiemurtelevat käärmeet puristavat suunsa vasten nuorukaisen ohimoja.

Onneksi on aamupäivä: jos olisi yö ja portti lävähtäisi itsestään auki, ei kirkaiseminen olisi kaukana.

Sillä tämän sanotaan olevan Draculan linna.

Sisältä linna ei ole kuitenkaan niin hyytävä kuin voisi kuvitella, päinvastoin. Aurinko hiipii piilostaan, ja valkoiseksi kalkittu rakennus paljastuu sokkeloiseksi mutta sieväksi pikkulinnaksi täynnä holvikaaria, portaikkoja, pikkutorneja, terasseja, parvia ja kulmikkaita kattoja.

Pikkupoika irvistää isänsä ottamaa valokuvaa varten kuin vampyyrikreivi, mutta linna tuo Draculaa enemmän mieleen prinsessa Ruusunen.

Pieni, hyytävä yksityiskohta linnaan kuitenkin liittyy. Sisäpihalla on 1600-luvulla rakennettu 146 metriä syvä kaivo, jota kaksi turkkilaista sotavankia kaivoi 17 vuotta ansaitakseen vapautensa.

1200-luvulla rakennnettu Branin linna (Dracula Castle) Brasovin lähellä Transilvaniassa. Kuva: Emily Marie Wilson, Shutterstock

Romanialaiset mainostavat Branin linnaa Draculan linnana, koska se houkuttelee paikalle turisteja. Myytti Transilvaniassa asuvasta verenhimoisesta vampyyrikreivistä on kuitenkin irlantilaisen kirjailijan, Bram Stokerin, mielikuvituksen tuotetta. Stoker ei koskaan käynyt Romaniassa; itse asiassa hän aikoi sijoittaa tarinan Itävallan maaseudulle, mutta kustantaja toivoi eksoottisempaa paikkaa.

Valinta oli onnistunut: Transilvanian jylhät vuoret, synkät metsät ja sokkeloiset, keskiaikaiset saksilaiskaupungit ovat kuin luodut kauhutarinoiden kulisseiksi.

Tarinat ja todellisuus sekoittuivat, kun Stoker lainasi Draculan nimen 1400-luvun lopulla eläneeltä, Transilvaniaa hallinneelta kuninkaalta. Mutta Stoker teki yhden virheen: historiallinen Dracula oli monin verroin verenhimoisempi kuin nimeään kantava satuhahmo.

Tosielämän Dracula

Mitä ihminen mahtaa miettiä silloin, kun hän tietää kohtaavansa maailman tuskallisimman kuoleman?

Oli vuosi 1460, ja transilvanialaisen Brasovin kaupungin 40 niskoittelevaa saksilaiskauppiasta oli raahattu kaupungin yläpuolelle kohoavalle mäelle teloitusta varten. Vlad ”Tepes” Dracula (1427–75) hallitsi maataan yksinkertaisella opilla: hän tuhosi jokaisen, joka oli häntä vastaan.

Maassa makaavien kauppiaiden takapuoleen nakutettiin vasaralla monta metriä pitkän seipään kärki. Puuseipäät nostettiin pystyyn ja uhrit alkoivat hitaasti mutta vääjäämättömästi vajota alas seipään vartta. Edessä oli kahden vuorokauden tauoton tuska ennen vapauttavaa kuolemaa.

Brasovin vanhankaupungin keskusaukio. Kuva: Ann Stryzhekin, Shutterstock

Tapauksesta julkaistiin saksilainen puukaiverrus, jossa Vlad Tepes söi tyytyväisenä illallista seivästettyjen metsän äärelle. Hallitsijan lukemattomista muista julmuuksista kerrottiin keskiajalla kauhutarinoita samaan tahtiin kuin vampyyri-Draculasta on kuvattu myöhemmin elokuvia.

Dracula-nimen Vlad oli perinyt isältään, joka sai lohikäärmettä – ja paholaista – tarkoittavan Dracul-arvonimen urheasta taistelustaan turkkilaisia vastaan.

Seivästäjää tarkoittavan Tepes-lempinimen Vlad ansaitsi itse. Vuosina 1461–62 hän pysäytti monin verroin pienemmällä armeijallaan turkkilaisten valloitusretken Eurooppaan. Ratkaisevan taistelun jälkeen hän seivästytti elävältä 20 000 turkkilaista sotavankia, ja näyn kauhistuttama ottomaaniarmeija perääntyi takaisin omille mailleen.

Jos keskiaika oli raaka, on nykyaika banaali. Punamustaan viittaan pukeutunut pahvivampyyri houkuttelee ihmisiä Vlad Tepes Draculan synnyintalossa olevaan ravintolaan Sighisoaran kaupungissa. Ruokalistalta löytyy draculamaisesti nimettyjä herkkuja, kuten lampaanaivoja.

Sen ei kannata antaa häiritä: Sighisoara on erittäin tunnelmallinen ja valokuvauksellinen, keskiaikainen saksilaiskaupunki. Kaupunki kohoaa ylös mäkeä vahvojen muurien ja tornien ympäröimänä; kaupungin laella sijaitsee jykevä kirkko ja hyytävä hautausmaa.

Ai, miten kävi Vlad Tepes Draculan? Kun turkkilaisvaara oli ohi, Unkarin kuningas Matias Corvinus vangitsi Vladin 13 vuodeksi ja vapautti tämän vasta kun ottomaanit uhkasivat jälleen Eurooppaa. Vlad Tepesin uusi valtakausi kesti vain kuukauden, kun hänet murhattiin.

Miehen päätön ruumis haudattiin Snagovin luostariin lähelle Bukarestia. Kun hauta avattiin vuonna 1931, se oli tyhjä…

Sighisoara on Vlad Tepes Draculan synnyinkaupunki. Kuva: Maks Ershov, Shutterstock

Kohti Karpaattien kattoa

Opaskirjat varoittavat Fagaras-vuorten oikullisuudesta: Romanian korkeimmilla huipuilla myrskyää usein. Samalla opaskirja kehuu vuoria Romanian kauneimmaksi vaellusmaastoksi.

Ensimmäisenä päivänä kuljemme Victorian pikkukaupungista vuoren rinnettä ylös läpi kauniin sekametsän, joka tuo mieleen Ronja ryövärintyttären seikkailut.

Valtavia, sammalten peittämiä kuusia makaa pitkin pituuttaan vanhoista lehdistä ruskeassa rinteessä. Pystyssä olevat puut ovat tarrautuneet kiviseen maahan paksuilla juurikourillaan.

Linnut laulavat tauotta ympärillä, ja kosteassa maassa näkyy tuoreita kauriin sorkanjälkiä.

Onneksi karhuntassun painaumia ei näy: Karpaateilla elää paljon suuria petoja, koska sosialismin aikaan diktaattori Nicolae Ceausesculla oli yksinoikeus niiden metsästämiseen.

Raskaan nousemisen jälkeen saavumme päivän päätteeksi 1520 metrin korkeuteen Cabana Turnuri -majalle. Majan ympärillä kohoaa kuusi vuorenhuippua, joiden rinteillä jäätiköt sulavat vesiputouksiksi.

 

romania-vaellus
Maisemia Fagarasin ylärinteillä. Kuva: Cristian Bortes, Flickr CC

Bileet vuoristotuvassa

”Ahahahaa. Hohohoo”, majan muhkeapartainen ja takkutukkainen isäntä, Cosmin, päästelee aitoa vuoristolaisnaurua öljylampun valaisemassa tuvassa.

Votkapullo lähtee uudelle kierrokselle. Cosmin on saanut pääkaupunki Bukarestista taiteilijaystäviä vieraikseen – ja sitähän juhlitaan.

Mankka raikuu mustalaissävelmiä.

Cosmin nappaa puupöydältä kukkakimpun halkaistusta kokispullosta ja karkaa pyörimään vinhasti tuvan lattialle. Muut rummuttavat käsillään tahtia.

On helppo uskoa romanialaista sananlaskua, jonka mukaan musiikki ja nauru parantavat kaikki sairaudet.

Sitten juhlijat hiljenevät kuuntelemaan. Legendaarisen laulajattaren, Maria Tanasen, vahva, surullinen ääni täyttää tuvan lähes puhki soitetun kasetin välityksellä.

”Jumala rankaisee sitä joka elää ja rakastaa yksin”, Tanase laulaa riipivästi ilman säestystä.

Kappale on kirous niille, jotka eivät näytä rakkauttaan vaan kätkevät tunteensa.

Seuraava kappale kiskookin jo koko seurueen lattialle villiin piiritanssiin.

”Geba lele lelei!” kansanmuusikko Tudor Georghe rallattaa, ja isäntä-Cosmin heiluu pieni terrieri jykevillä olkapäillään.

Tanssin päätteeksi keittiöstä kannetaan täysi vati paistettuja ahvenia, joita ahmitaan paljain käsin leivän ja raa’an sipulin kera.

Kylmää kyytiä Karpaateilla

Seuraavan päivän helppo nousu Cabana Podragulle kestää vain pari tuntia. 2100 metrin korkeudessa odottaa vankka kivitalo, pikkujärvi ja 1200 lampaan lauma.

Aurinko lämmittää hetken ihanasti. Sitten kylmä tuuli alkaa vihmoa, ja valtava pilvi leijuu rinteen ylle.

Ihmiset juoksevat sisälle suojaan, kun pahaenteinen varjo synkentää maiseman.

Asiat eivät ole paljon paremmin makuusalissa, jossa on kylmää, kosteaa ja homeista. Käperrymme makuupusseihin vilttien alle ja koetamme pysyä lämpiminä.

”Paljonkohan täällä sisällä on asteita?” mietimme.

”Ehkä viisi tai kuusi.”

”Siis saman verran kuin jääkaapissa.”

Toivoin pääseväni nautiskelemaan reippaasta vuoristolaiselämästä mökin ympäristössä. Sen sijaan makaankin loppupäivän makuupussini kätköissä, hörpin viskiä ja tuijotan ylälaverin lankunpätkiä.

Ehkä tämä on sitä oikeaa vuoristolaiselämää.

Huoneeseen saapuu läpimärkä vaellusporukka. He päivittelevät: ”Emme me sateesta ja rakeista välitä, mutta se pelotti, kun salama iski sadan metrin päähän.”

Romanian korkeimmalla huipulla

Seuraavana aamuna majan emäntä toivottaa hyvää matkaa huipulle: ”Iltapäivällä nousee myrsky.”

Vihmovien raepilvien läpi kuljemme kohti Romanian korkeinta huippua, 2543 metrin korkeuteen nousevaa Moldoveanua.

Tuntuu kuin matkaisimme halki Taru sormusten herrasta -tarinasta tuttujen Mordorin maisemien: toisella puolen huippua näkyy vehreä paratiisi, toisella puolen synkkä, lumilänttien täplittämä kivierämaa, jossa kukatkin retkottavat lehdet alaspäin.

Sade ja tuuli taittuvat vasta kun saavumme Moldoveanulle. Auringonpaisteessa heiluu tuulen repimä lippu, jonka juurella on teipillä kiinnitetty tyhjä samppanjapullo.

Se on lyhyt pelastus. Sade alkaa uudestaan, ja matka alas tuntuu jatkuvan loputtomiin.

Polku vie aina vain ylös ja alas uuden huipun harjannetta. Emme näe pilvien sylissä eteen emmekä taakse; erotamme vain vaivoin kallioon maalatun seuraavan punaisen kolmion, jota seurata.

Viimein kymmenen ja puolen tunnin vaeltamisen jälkeen saavumme lauhkeaan laaksoon ja viihtyisälle mökille.

Matkan rasitukset unohtuvat, kun Cabana Valea Sambetein emäntä kantaa eteemme tuhdit chilipippurin ryydittämät lihakeittoannokset ja tuica-snapsit.

Ja mikä parasta: emännän käy sääliksi vettyneitä matkalaisia ja hän antaa meille puita sekä luvan lämmittää huoneemme kaminan.

Kosteiden puiden sytyttäminen muutamalla tulitikulla paljastuukin sitten uudeksi seikkailuksi.

Vaeltamisesta Karpaateilla kerrotaan käytännön tietoa sivulla Romanian parhaat matkakohteet