Melontaseikkailu Kuhmon erämaassa

Melontaseikkailu Kuhmon erämaassa

kirjoittaja -

Neljänkymmenen kilometrin pituisen koskireitin melominen onnistuu ensikertalaiseltakin. Mutta mitä kaikkea melontaretkellä pitää ottaa huomioon? Ainakin varovaisuus on valttia, jos aikoo laskea erämaan koskia yksin.

Teksti ja kuvat Ville Palonen

Korpikoski on sadan metrin mittainen ränni. Toinen puoli on matala, pinnassa törröttää isoja kiviä. Toisella rannalla koskea reunustaa lohkareista kasattu kivisuiste, kainuulaisittain möljä. Sellaisia on rakennettu aikoinaan tukinuittoa helpottamaan.

Olen kuuden päivän mittaisella melontaretkellä, ja tästäkin koskesta pitäisi laskea alas. Korpikoski on kajakkiseikkailuni viimeinen virtapaikka. Sen alapuolella aukeaa Kuhmon legendaarisin järvi, Lentua.

Kävelen raunioituneen möljän päälle tarkastamaan turvallisimman laskulinjan. Mutisen puoliääneen ”vasemmalla, vasemmalla, kivien välistä nieluun, heti takaisin vasemmalle”. On oltava erityisen tarkkana, sillä olen liikkeellä yksin.

Kuhmo
Korpikosken reunalla on raunioitunut möljä.

Ensikertalainen koskessa

Olen noviisi melontahommissa, mutta viimeisten parin viikon aikana olen oppinut yhtä sun toista jopa koskien laskemisesta. Mieleenpainuvimman opetuksen sain – kuinkas muuten – kantapään kautta.

Edellisellä viikolla tein kolmen päivän mittaisen harjoitusreissun Hartolan ja Sysmän välillä kulkevalle Tainionvirralle. Suurelta osin jokimainen reitti sopii mainiosti aloittelijalle, mutta Vanhanmyllynkoskessa – jota kuvaillaan 40 kilometrin taipaleen ”haastavimmaksi” – onnistuin tekemään muutaman alokasmaisen virheen.

Ennen elämäni ensimmäisen kosken laskemista kävin kalassa. Tarkoitus oli tiedustella samalla sopivaa laskulinjaa, mutta 45-senttisen taimenen kanssa taisteleminen varasti huomion pääasiasta. Kalan vapautettuani pakkasin kepein mielin virvelin takaisin kalastuskajakin sisään ja lähdin liikkeelle aivan kosken niskalta.

Huonostihan siinä kävi: heti rannassa voimakas virta käänsi kajakin poikittain, ja hätäisesti tehty korjausliike kippasi minut veteen. En sentään joutunut kosken nieluun, vaan kiipesin kiroillen takaisin kuivalle maalle.

Voimakas virta käänsi kajakin poikittain, ja hätäisesti tehty korjausliike kippasi minut veteen.

Toinen yritys päättyi yhtä surkeasti, mutta ainakin opin kunnioittamaan virtaveden raakaa voimaa. Hinasin kajakin kahlaamalla muutaman kymmenen metrin päähän ylävirtaan, rauhallisempaan suvantopaikkaan, ja yritin koskenlaskua kolmannen kerran.

Vihdoin pääsin oikealle laskulinjalle uoman keskivaiheille. Vilahdin rannassa perhoa heittävien miesten ohi kuin säikähtänyt taimen, ja selvitin ihmeen kaupalla kosken loivan mutkan. Peli näytti selvältä: ehdin jo huudella voitonriemuisena virtapaikan viimeiselle perhostelijalle.

Tarkkaavaisuus herpaantui liian aikaisin. Törmäsin kosken lopussa pintakiveen, virta kampesi minut poikittain, ja kajakki kiepsahti katolleen.

Onneksi vettä ei ollut kuin vyötäröön asti. Adrenaliinipöllyssä punnersin täyteen lastatun kajakin oikein päin ja uitin sen rantaan. Rytäkässä  haavi ja juomapullo hukkuivat, ja kahluuhousuihin lorahti muutama kuksallinen vettä. Kuin ihmeen kaupalla selvisin ilman ruhjeita. Järkytyksestä toivuttuani ymmärsin, miksi helpoissakin koskissa pitää käyttää kypärää.

Korpikosken niskalla tarkastan vielä kerran, että kaikki varusteet on sidottu tiukasti kajakkiin kiinni. Vedän kahluuhousujen ja takin nyörit kireälle ja painan keltaisen lainakypärän päähäni. Jännittää. Vasemmalla, vasemmalla. Kohta pääsen Lentuan tasaisille vesille.

Kalliojoen reitti

Kainuun itäosan karttaa täplittävät kymmenet järvet, joiden välissä kohisee vuolaita koskia. Kuhmossa on muutama suosittu melontareitti, mutta minä olen valinnut erämaisemman Kalliojoen reitin. Se alkaa itärajan tuntumasta Iso-Palosen luonnonsuojelualueelta ja kulkee noin 40 kilometrin matkan pienten järvien, rauhallisesti virtaavien nivojen ja viitisentoista kivikkoisen kosken kautta Lentualle.

Kalliojoen reitillä on kuljetettu tervaa, turkiksia ja muuta kauppatavaraa ammoisista ajoista lähtien. Reitin kosket perattiin venekulkukelpoisiksi 1800-luvun lopussa, ja 1950-luvulla niitä tasoiteltiin tukinuittoa varten puskutraktorin voimin.

Kuhmo
Kuhmossa on useita Metsähallituksen laavuja.

1970-luvun lopussa Kalliojoen reittiä alettiin ennallistaa, ja vuonna 2011 suurimpaan osaan koskista kipattiin kaivinkoneilla lisää kivenlohkareita ja soraa. Tarkoituksena on elvyttää uhanalaisia taimenkantoja luomalla niille kutupaikkoja.

Innokkaana kalamiehenä tietysti kannatan kutupaikkojen rakentamista. Mutta kajakin pohjan kolistessa kiviin on pakko tunnustaa, että vuosikymmeniä sitten raiskattu tukinuittoränni helpottaisi kummasti melojan etenemistä.

Kalliojoen reitillä on viitisentoista koskea, joista miltei kaikki on luokiteltu 1-luokkaan eli helpoiksi. Silti niidenkin haastavuus vaihtelee, ainakin ensikertalaisen silmissä. Vaikka koski näyttäisi niskalta katsoen kesyltä, pidemmissä virtapaikoissa on rantauduttava tarkistamaan sopiva laskulinja jalkaisin.

Pidemmissä virtapaikoissa on rantauduttava tarkistamaan sopiva laskulinja jalkaisin.

Tiedustelu kannattaa: kapean ja kivikkoisen Kalastonkosken loppuun on kaatunut poikittain iso koivu. Pusikon läpi ei kajakkia voi vetää, mutta onneksi ranta on matala. Uitan kajakin kosken läpi rannassa kahlaten: perä edellä, ohjaillen kivien välistä molemmissa päissä olevilla naruilla. Virta ei riuhdo kajakkia, ja ilman matkustajaa se kulkee kevyesti pinnan alla vaanivien kivien yli.

Pysähdyn Kalastonkosken laavulle, jossa odottaa ikävä näky. Rantapuuhun on ripustettu puoliksi mädäntynyt hauki. Moni taimenenkalastaja vihaa haukea, sillä sen luullaan syövän koskesta jalokalojen poikaset ja olevan muutenkin mauton roskakala. Haukien turha tappaminen on sukua silmittömälle suurpetojen vihaamiselle: ne syövät minulle kuuluvan saaliin! Vastuullinen kalastaja tietenkin kunnioittaa saalistaan ja vapauttaa kaikki kalat, joita ei aio syödä.

Saan Kalastonkoskesta kaksi kilon painoista turpaa sekä ahvenia ja haukia. Savustuspussissa kypsennetty haukifilee olisi herkkua, mutta ensin pitäisi selvittää avattu makkarapaketti. Päästän kalat takaisin kasvamaan.

Melontaretken varusteet

Poronkoski on vuolas, eikä minun taidoillani ole mitään asiaa moisiin kuohuihin. Rantaudun koskiryppään niskalle ja raahaan tavarat hiekkatietä pitkin seuraavalle järvelle. Ensin kannan täyden lastin varustesäkkejä, sitten palaan vetämään kajakin kanoottikärryjen avulla.

Kuhmo
Poronkoski on Kalliojärven reitin kivikkoisin koski. Sen pääsee kiertämään maantien kautta.

Hikeä puskee, sillä olen pakannut kuuden päivän mittaiselle melontaretkelle melkoisen lastin.

Melontaliivin taskuihin on sullottu varsinainen selviytymispakkaus sen varalle, että kaadun ja virta vie kajakin mennessään. Liivin taskuissa on kännykkä vedenpitävän pussin sisällä, hätäpilli, kompassi, monitoimityökalu, ensiaputarvikkeita, ohut avaruushuopa ja tulukset.

Laminoidun kartan ja perinteisen kompassin lisäksi olen ladannut kännykkääni maastokarttasovelluksen, joka osoittautuu todella käteväksi. Syrjäseuduilla pidän puhelinta suurimman osan ajasta lentokonetilassa, sillä heikon verkon etsiminen kuluttaa akun nopeasti tyhjäksi. Kompaktilla varavirtalähteellä saan akun ladattua joka ilta.

Kajakin rungon sisällä olevassa vesitiiviissä osastossa kulkevat vaihtovaatteet, untuvamakuupussi, makuualusta, ensiapupakkaus, ja kumisaappaat leirijalkineiksi. Tietysti ruumasta löytyy myös varamela ja toinen virveli.

Istuimen taakse sidotuissa kuivapusseissa ovat teltta ja ruokatavarat: retkikeitin, kuivamuonaa ja makkarapaketti, fileerausveitsi ja pari savustuspussia, sekä termospullo ja yhden tähden jallu.

Varusteisiin kuuluu myös kymmenen metrin pätkä vahvaa narua kajakin uittamista varten sekä pesusieni siltä varalta, että ruumasta pitää kuivata vettä. Lisäksi mukana on laatikollinen pikkukrääsää: naruja, nippusiteitä, pikaliimaa, ilmastointiteippiä, otsalappu, hyttyshattu ja Offia. Kuorman päälle olen sitonut kanoottikärryt ja koskikypärän.

Kaikki tavarat on kiinnitetty naruilla kaatumisen varalta, melakin on varustettu joustavalla karkuremmillä.

Kajakin ”etukannella” ovat kalavehkeet: pari uistirasiaa, pihdit koukkujen irottamista varten, (uusi) haavi sekä leukapihdit isompien kalojen varalle. Kajakin laidalla olevaan varustekiskoon on ruuvattu vapateline. Normaalissa kalastuksessa tarpeellisen pikkuankkurin olen jättänyt kotiin.

Kaikki tavarat on kiinnitetty naruilla kaatumisen varalta, melakin on varustettu joustavalla karkuremmillä. Koko komeus painaa kuutisenkymmentä kiloa. Lisäksi mukana on kaksi viiden litran vesikanisteria, mutta niiden osalta lasti on sentään keventynyt matkan taittuessa.

Asettelen kaksipyöräiset kärryt kajakin keskelle, jotta keulasta kiskoessa olisi mahdollisimman vähän kannateltavaa. Parin kilometrin vetotaival kumpuilevaa hiekkatietä pitkin osoittautuu raastavaksi – mutta ainakaan Biltemasta hankitut halpiskärryt eivät hajoa, kuten edellisellä viikolla Tainionvirralla. Olen tainnut oppia jotain tästäkin asiasta.

Sinisten ajatusten Lentua

Kalliojoen reitin viimeisestä koskesta, Korpikoskesta, selvittyäni pääsen Lentualle. Se on Kuhmon toiseksi suurin järvi, joka on inspiroinut suomalaisia taiteilijoita: Akseli Gallen-Kallela käytti maisemia Kalevalan tapahtumia kuvaavan Aino-triptyykkinsä taustana, ja Veikko Huovisen luoma korpifilosofi Konsta Pylkkänen pähkäili sinisiä ajatuksiaan järven rannoilla.

Kuhmo_Palonen_08
Lentuan saarissa on autioita hiekkarantoja.

Suurin osa Lentuasta on luonnonsuojelualuetta. Rannoilla ei näy mökkejä ja asumattomien saarten hiekkapoukamissa on metsäpeurojen jälkiä. Kruunupäät uivat kesäisin mantereelta hyttysiä pakoon.

Saarissa on Metsähallituksen ylläpitämiä laavuja, pienessä Lehtosaaressa jopa autiotupa. Sen kaksi huonetta on varusteltu kerrossängyin ja kamiinoin, ja pihalta löytyvät huussi ja halkoja pullisteleva polttopuukatos.

Kuhmo
Lehtosaaren autiotupa on upea yöpymispaikka.
Kuhmo
Lehtosaaren autiotupa sisältä. Tuvassa on myös pienempi huone.

Lehtosaaren varsinainen vetonaula on rannassa seisova mustunut mökki: perinteinen savusauna.

Oveen ripustetuissa ohjeissa varoitellaan kiukaan syttymisestä tuleen. Kannan kuistilla oleviin saaveihin kolmisenkymmentä ämpäriä sammutusvettä, ennen kuin uskallan sytyttää tulet.

Sauna on vain kuuden neliön koppi, mutta puolen kuution kokoisen kiukaan lämmittäminen kestää neljä tuntia. Savusaunasta ei tietenkään löydy piippua, joten sisäseinät ovat tuhdin nokikerroksen peitossa.

Kömmin ylälauteelle. Kun viskaan kauhallisen järvivettä kiukaalle, ilmaan pöllähtää valkea tuhkapilvi perusteellisten häkälöylyjen heittämisestä huolimatta.

Löylyteltyäni tarpeeksi noudan rantavedessä viilenneen tölkin. Kuin ihmeen kaupalla saunakalja on selvinnyt melontaretken loppuun asti.

 

Aloittelijan vinkit melontaretkelle

1. Tee testireissu ennen pidempää erämaaretkeä. Harjoittele myös pelastautumista ja kokeile, miten varusteet on kätevintä pakata.

2. Kahdestaan melominen on helpompaa ja turvallisempaa. Varsinkin koskien laskeminen yksin on riskialtista puuhaa.

3. Tiedustele koski ennen laskemista. Vaikeusluokitukseltaan helpossakin koskessa voi odottaa kaatunut puu tai muu yllätys. Käytä aina kypärää.

4. Kaikkia koskia ei ole pakko laskea. Jos koski näyttää liian vaikealta, laskemisen sijaan kajakin voi vetää rantaa pitkin kosken ohi tai uittaa narujen avulla. Kahluuhousut sopivat hyvin tähän puuhaan.

5. Pysy tarkkana loppuun asti. Pinnan alla vaanivien kivien lisäksi kosken lopussa odottava akanvirta voi kaataa kajakin.

Erämatkailu Piirainen vuokraa kanootteja ja kajakkeja (noin 40€/vrk). Omistaja Urpo Piirainen järjestää myös opastettuja melontaretkiä ja koskikelluntaa.

Katso tarjoukset Kuhmon hotelleihin.

Lisää melonta-aiheisia tarinoita

Lisää kalastus-aiheisia tarinoita

Lisää Kuhmo-aiheisia tarinoita