5 x Suomen parhaat patsaat

paavo nurmen patsas
Voi Suomea! Kiersimme katsomassa maan kuuluisimpia patsaita ja löysimme Paavo Nurmen juoksemassa roskalaatikkojen laitaa. Kuva: Antti Helin

Suomen kuuluisimmat patsaat ovat herättäneet suuria tunteita ja kovaa paheksuntaa.

Onko näkymättömämpää taidemuotoa kuin patsas? Tutun patsaan ohi päivittäin kulkeva tulee tuskin edes vilkaisseeksi matkan varrelle osuvaa patsasta, vaikka se voisi olla taiteenlajinsa mestariteos.

Patsaista tulee ajan myötä niin suuri osa maisemaa, että ne unohtuvat – vaikka niiden pystyttäminen olisi ollut aikoinaan valtava tapaus.

Sellaisia ovat myös alla esitellyt Suomen kuuluisimmat patsaat. Aikoinaan ne herättivät suuria tunteita ja synnyttivät skandaaleitakin.

Tee siis itsellesi palvelus ja kierrä varta vasten katsomassa nämä patsaat.

Kaikki alla olevat patsaat sattuvat sijaitsemaan pääkaupungissa – paitsi Paavo Nurmen patsas, josta on valokset myös Turussa ja Jyväskylässä. Pahoittelemme Helsinki-keskeisyyttä!

Kulkuset viuhuen – Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925)

Paavo Nurmi juoksee perhekalleudet viuhuen. Kuva: Antti Helin
Paavo Nurmi juoksee perhekalleudet viuhuen. Kuva: Antti Helin

Askel on lennokas ja katse päättäväinen. Näin sitä pingotaan kuolemattomuuteen!

Pronssiin ikuistettu Paavo juoksee alasti Helsingin olympiastadionin nurkalla kuin kreikkalainen puolijumala. Alastomuus tosin saattoi patsaan ongelmiin.

Wäinö Aaltosen veistämä pronssipatsas valmistui Valtion tilaamana vuonna 1925, vuosi Pariisin olympialaisten jälkeen, joissa Nurmi oli kahminut viisi kultamitalia.

Kansallissankarin kuvaaminen alastomana oli kuitenkin suomalaisille niin suuri shokki, ettei veistosta kehdattu sijoittaa julkiselle paikalle ulkosalle, vaan se piilotettiin vähin äänin Ateneumin taidemuseoon.

Kansallissankarin kuvaaminen alastomana oli niin suuri shokki, ettei veistosta kehdattu sijoittaa ulkosalle.

Vasta Helsingin olympiavuonna 1952 patsaasta saatiin aikaiseksi uusi valos, joka sijoitettiin olympiastadionin edustalle – ja se komisti myös olympialaisten mainosjulisteita.

Myöhemmin patsaasta on otettu lisää valoksia. Yksi on sijoitettu Wäinö Aaltosen kotikaupunkiin Turkuun Itäiselle Rantakadulle, toinen Jyväskylän yliopiston kampusalueelle ja kolmas Sveitsin Lausanneen Kansainvälisen olympiakomitean olympiapuistoon. Alkuperäinen kuuluu edelleen Ateneumin kokoelmiin.

Nykyään patsaassa muhii uusi skandaali. Ainakin viime vierailulla melkein patsaassa kiinni oli pitkä rivi roskalaatikoita – voi tätä Suomen kulttuuri-ilmapiirin nykytilaa! Kyllä riitti ihmettelemistä turisteilla, joita pysähtyi bussilasti toisensa jälkeen Paavo Nurmen patsaan viereen ihailemaan patsasta ja olympiastadionia.

Paavo Nurmi sentään onnistui jatkamaan juoksuaan ylväästi, nenäänsä pahemmin roskiksille nyrpistämättä.

Entäpä Nurmen alastomuus? Juoksijan paljon kohua herättänyt kikkeli on siveän epämääräinen möykky jalkovälissä.

Wäinö Aaltosen muita teoksia: Wäinö Aaltosta pidettiin eläessään Suomen epävirallisena kansalliskuvanveistäjänä. Hänen muihin kuuluisiin teoksiin kuuluvat esimerkiksi Eduskuntatalon istuntosalin veistokset ja Tampereen Hämeensillan Pirkkalaisveistokset. Turussa kannattaa vierailla Wäinö Aaltosen museossa.

Totinen paikka – Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (1960)

Mannerheimin ratsastajapatsas. Kuva: Lauri Rantala, Flickr CC
Mannerheimin ratsastajapatsaan jalusta ja Kiasman julkisivu ovat kuiten toistensa heijastukset. Kuva: Lauri Rantala, Flickr CC

Ratsastajapatsaat ovat suurmiespatsaiden kuningaslaji, eikä Suomessa ollut pitkään aikaan ensimmäistäkään, kun ei meillä ole koskaan ollut omaa sankarikuningastakaan.

Toisen maailmansodan jälkeen kuitenkin katsottiin, että sotamarsalkka Mannerheim olisi ratsastajapatsaan arvoinen.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta muodosti ratsastajapatsasvaliokunnan ja järjesti valtakunnallisen rahankeruun, joka tuotti niin hyvin, että sen varoilla voitiin patsaan tekemisen lisäksi ostaa museoksi Mannerheimin synnyinkoti, Louhisaaren kartanolinna.

Sitten alkoivat ongelmat. Järjestettiin veistoskilpailu, mutta sopivaa ehdokasta ei löytynyt sitten millään, ja kuinka olisikaan, sillä patsashankkeen vaatimukset olivat käytännössä mahdottomat: Mannerheimin ratsastajapatsaasta haluttiin sekä neutraalin realistinen että taiteellisesti kunnianhimoinen.

Kaikilla tuntui olevan patsaasta mielipiteensä. Lehdet täyttyivät mielipidekirjoituksista, ja toimittajat kuvasivat Mannerheimin ratsastajapatsaan tekemistä ”kansakunnan kypsyyskokeeksi”.

Toimittajat kuvasivat Mannerheimin ratsastajapatsaan tekemistä ”kansakunnan kypsyyskokeeksi”

Tehtävää ei ainakaan helpottanut se, ettei Suomessa kenelläkään ollut kokemusta hevosen veistämisestä.

Lopulta monen vaiheen kautta Mannerheimin patsas annettiin kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen tehtäväksi. Taiteilijaa tuskin kävi kenenkään kateeksi: Tukiainen paiskoi töitä yötä päivää ratsastajapatsasvaliokunnan valvoessa Tukiaisen jokaista liikettä. Paineet olivat valtavat.

Mannerheim-patsas vei Tukiaiselta viisi vuotta. Sillä välin Suomeen ehdittiin pystyttää kolme muuta Mannerheim-patsasta: Seinäjoelle, Tampereelle ja Lahteen. Jälkimmäinen oli niistä tosin ainoa ratsastajapatsas – ja se oli ollut mukana Helsinkiin pystytettävän patsaan kilpailussa.

Kannattaakin käydä Lahden rautatieaseman edessä katsomassa, kumpi patsaista on onnistuneempi: Veikko Leppäsen Lahteen tekemä vai Aimo Tukiaisen Helsingissä ratsastava Mannerheim.

Uusi kohu Mannerheimin patsaan ympärillä leimahti 1990-luvun puolivälissä, kun sen kupeeseen rakennettiin Kiasmaa. Väitettiin, että uusi nykytaiteen museo halventaisi ratsastajapatsaan pilaamalla sen näkymät.

Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen oli niin tuohtunut nykytaiteen museon sijainnista, että hän vei jupakan oikeuteen asti.

Jälkiviisaasti ajateltuna kohu Kiasmasta ja patsaasta oli tietenkin älytön. Aikaisemmin Mannerheim ratsasti kuin joutomaalla vilkkaassa risteyksessä, Kiasman myötä marsalkka sai arvoisensa sijainnin.

Aimo Tukiaisen muita teoksia: Miten pitäisi tulkita se, että Aimo Tukiainen on tehnyt myös Lallin patsaan Köyliöön? Niinkö, että vierasmaalaisen ja -uskoisen Henrik-piispan surmannut itsepäinen Lalli on Mannerheimin ohella suomalaisten suurimpia kansallissankareita?

Kamalan säädytön – Havis Amanda (1908)

Havis Amanda. Kuva: Alberto Garcia, Flickr CC
Eihän tämä käy! Merileijona sylkee vettä leveälanteisen eurooppalaisneidon päälle. Kuva: Alberto Garcia, Flickr CC

Ville Vallgrenin veistämä Havis Amanda eli Manta sai aikaan Suomen kenties kaikkien aikojen suurimman taidekohun.

Pariisissa asuva Vallgren oli noussut 1900-luvun alsussa jo ranskalaisten suosioon, mutta Suomeen häneltä ei ollut vielä tilattu ensimmäistäkään julkista teosta. Lopulta Helsingin kaupunki tilasi Vallgrenilta patsaan symboloimaan kaupunkia.

Vallgren laittoi kaiken peliin. Havis Amandasta tulikin viiden metrin koostaan huolimatta herkkä ja kaunis. Patsas kuvaa merenneitoa, joka on juuri noussut merestä maalle.

Vaan suomalaisille patsas ei ollut kelvata. Kun patsas paljastettiin Helsingissä, syytettiin sen naishahmoa liian keimailevaksi ja eurooppalaisen näköiseksi. Siitä puuttui kokonaan totinen kansallisromanttisuus. Kaiken lisäksi alaston patsas oli säädytön!

Naisasialiike vaati äänekkäästi riettaan patsaan poistamista.

Naisasialiike vaati äänekkäästi riettaan patsaan poistamista.

Alastomuuden lisäksi kaikki muukin oli patsaassa pielessä. Lääkärien mielestä patsaan lantio oli liian leveä, ja patsaan jalustassa olevat merileijonat herättivät nekin närkästystä, sillä eihän Suomessa sellaisia eläimiä asu.

Lopulta vasemmistokin valitti patsaasta, etenkin sen hinnasta. Sosiaalidemokraattien Työmies-lehdessä kirjoitettiin: ”Summalla olisi jo voinut pelastaa monta Helsingin neitosta vankilasta ja vaivaistalosta.”

Ranskalaisille patsas olisi kyllä kelvannut: kun se oli Pariisissa esillä ennen Suomeen saapumistaan, kaavailtiin sen sijoittamista Champs-Elyseen varrelle. Myös Suomen johtavat taiteilijat – Gallen-Kallela, Halonen ja Edelfelt eturivissä – puolustivat patsasta äänekkäästi.

Lopulta kiistat laantuivat ja patsaasta tuli yksi Helsingin rakastetuimmista.

Parhaiten patsas tunnetaan siitä, että opiskelijat lakittavat sen vappuna. Manta kerrotaan lakitetun ensimmäisen kerran jo vappuna 1909, kun ryhmä maistereita kietoi vappusäässä värjöttelevälle patsaalle viitaksi ravintolasta ostamansa pöytäliinan ja painoi päähän ylioppilaslakin.

1920-luvulla Mantan lakituksesta oli tullut jo niin riehakas osa vapunviettoa, että 1930-luvulla se yritettiin kieltääkin järjestyssäännöllä.

Nykyisin lähes joka kaupungissa opiskelijat lakittavat jonkin patsaan: Tampereella Hämeensillalla Wäinö Aaltosen Suomen neidon, ja Turussa niin ikään Wäinö Aaltosen Liljan.

Ville Vallgrenin muita teoksia: Ville Vallgren tunnetaan lempinimellä Pariisin Ville, sillä hän asui pitkään Pariisissa, jossa hän suunnitteli patsaiden lisäksi naishahmoin koristeltuja käyttöesineitä aikansa rikkaille ja kuuluisille.

Kotimaahansa hän on tehnyt Havis Amandan ohella Ateneumin julkisivun patsaat ja Ateneumin puistikossa sijaitsevan Albert Edelfeltin patsaan. Vallgrenin käsialaa on myös Viipurissa vanhalla raatihuoneentorilla sijaitseva Torkkeli Knuutinpojan patsas (1908).

Porvoossa voi yöpyä Pariisin Villen mukaan nimetyssä boutique-hotellissa.

Ei näyttänyt tarpeeksi kohteeltaan – Sibelius-monumentti (1967)

Hieman toisenlainen perspektiivi Sibelius-monumenttiin. Kuva: Dennis Jarvis, Flickr CC
Hieman toisenlainen perspektiivi Sibelius-monumenttiin. Kuva: Dennis Jarvis, Flickr CC

Sibelius-monumentti on nykyään varmasti Suomen rakastetuin abstrakti teos. Se on kaiketi myös Suomen ainoa patsas, jota turistitkin matkaavat varta vasten katsomaan.

Säveltäjämestaria kunnioittava teos soi itsekin; teoksen yli 600 yhteen hitsatun putken sisään voi huudella ja niitä kolkuttelemalla saada aikaan ääniä.

Eila Hiltunen joutui lisäämään abstraktiin teokseen Jean Sibeliusta esittävän kasvoreliefin.

Teoksen ilmestyessä sen abstraktius herätti kuitenkin niin paljon hämmästystä, että Eila Hiltunen joutui lisäämään teokseen Jean Sibeliusta esittävän kasvoreliefin.

Eila Hiltusen muita teoksia: Eila Hiltusen abstrakteja metallitöitä arvostetaan ympäri maailmaa. Niitä on esimerkiksi Berliinissä, Roomassa, New Yorkissa, Montrealissa, Teheranissa ja Jeddassa. Suomen pankin edustalla oleva Kuparikonstruktio (1961) oli Helsingin ensimmäinen julkinen abstrakti veistos. Eila Hiltusen teoksia on myös esimerkiksi Porin Etelärannassa sijaitseva komea Polyfonia.

Mainosmannekiinit – Lyhdynkantajat (1914)

Lyhdynkantajat eivät petä – toisin kuin VR:n aikataulut. Kuva. Antti Helin
Lyhdynkantajat eivät petä – toisin kuin VR:n aikataulut. Kuva. Antti Helin

Pallolamppuja kannattelevat massiiviset graniittimiehet, Lyhdynkantajat, antavat ilmeen Helsingin rautatieasemalle – ja päätyvät usein ansaitusti turistien kuvattavaksi.

Patsaat on veistänyt Suomen taiteen kultakauden keskeinen kuvanveistäjä, Emil Wikström, joka oli erikoitunut etenkin rakennusten osana oleviin atlashahmoihin ja patsaisiin. Esimerkiksi Kansallismuseon karhupatsas on Wikströmin käsialaa.

Rautatieaseman kansallisromanttisten jugendpatsaiden mallina kerrotaan olleen Emil Wikströmin ateljeekodin, Pirkanmaalla sijaitsevan Visavuoren, puutarhuri. Patsaiden hiustyyli on körttiläinen.

Parhaiten Lyhdynkantajat muistetaan VR:n mainoksista, joissa ne on herätetty animoimalla eloon. Mainoksissa patsaat tunnetaan nimellä Kivimiehet.

Emil Wikströmin muita teoksia: Emil Wikströmin kotimuseo Visavuori sijaitsee Valkeakoskella. Museossa näkee muun muassa Lyhdynkantajien kipsivedoksia.

Wikströmin vaikuttavat veistokset koristavat myös Kordelinin kappelia Rauman hautausmaalla. Hänen kädenjälkeään on myös Elias Lönnrotin patsas Helsingin Lönnrotin puistikossa.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi