”Tohtori Livingstone, otaksun?”

”Tohtori Livingstone, otaksun?”

kirjoittaja -
henry morton stanley

Toimittaja Henry Morton Stanley oli epäonnistunut kaikessa, mihin hän oli ryhtynyt, kunnes hän sai tehtäväkseen etsiä Afrikkaan kadonneen tutkimusmatkailija David Livingstonen. Siitä seurasi kaikkien aikojen juttukeikka – ja yksi maailman tunnetuimmista lausahduksista.

Teksti Antti Helin
Kuva London Stereoscopic & Photographic Company

Aamutakkiin pukeutunut New York Heraldin kustantaja Gordon Bennet otti 28-vuotiaan Henry Morton Stanleyn vastaan hotellihuoneessaan Pariisissa. Espanjasta Ranskaan hälytetty kirjeenvaihtaja uskoi saavansa potkut.

Sen sijaan Bennetillä oli hänelle historialliseksi kääntyvä työtehtävä: Stanleyn tuli matkustaa Suezin kanavan avajaisiin, jatkaa matkaa Jerusalemiin, Konstantinopoliin, Krimille, Kaspianmerelle ja Persian läpi aina Intiaan saakka ja kirjoittaa matkan varrella kaikesta, mikä kiinnostaisi amerikkalaisia turisteja.

”Ja sen jälkeen etsit tohtori Livingstonen.”

Bennet ei voinut tietää, millaisen sählärin käsiin hän tehtävän antoi. Stanley oli prostituoidun ja juopon äpäräpoika, jota lastenkodin yksikätinen johtaja oli käyttänyt hyväkseen. Stanley oli epäonnistunut merimiehenä, sotilaana ja kullankaivajana. Kun hän oli kokeillut seikkailijan uraa Turkissa, matka oli päättynyt surkeasti. Hän oli kahden kumppaninsa kanssa jäänyt kiinni hevosvarkaudesta ja miehet oli piesty ja heitetty tyrmään. Kolmikon nuorin, muuan Lewis Noe, oli kaiken lisäksi raiskattu.

Lopulta Stanley oli löytänyt journalismista uran, jossa oli hyötyä hänen vahvimmista puolistaan: peräänantamattomuudesta ja häikäilemättömyydestä.

Lopulta Stanley oli löytänyt journalismista uran, jossa oli hyötyä hänen vahvimmista puolistaan: peräänantamattomuudesta ja häikäilemättömyydestä.

Kustantaja Bennet ei tainnut käsittää aivan sitäkään, kuinka mahdottoman tehtävän hän antoi. Aikansa rakastetuin ja arvostetuin tutkimusmatkailija Livingstone oli ollut jo neljä vuotta kateissa Afrikan viidakoissa Niilin lähteitä etsiessään, ja brittiläiset retkikunnat olivat etsineet häntä useita kertoja tuloksetta.

Mutta sen Bennet varmasti tiesi, että hän oli antanut kaikkien aikojen juttukeikan. Oli 27. lokakuuta vuonna 1869.

Neulanetsintää pirun vaarallisesta heinäsuovasta

Stanleyltä kesti reilun vuoden verran suorittaa Lähi-idän ja Aasian-kiertueensa, kunnes hän viimein saapui Sansibariin. Stanleyn varusti siellä lehtensä piikkiin valtavan retkikunnan, johon kuului yhteensä 192 ihmistä: kantajia, sotilaita, kokki ja muutama opas. Mukaan hän varasi lasihelmiä, metallilankaa ja puuvillakangasta yli seitsemän kilometrin edestä. Ne olivat ainoata käypää valuuttaa Afrikan sisäosissa.

Retkikunta suuntasi kohti Ujijia, arabiorjakauppiaiden tukikohtaa, jossa Livingstone saattaisi oleskella. Retkikunta tarpoi halki avarien savannien, tiheiden viidakoiden ja kuivan autiomaan. Miehet ylittivät krokotiileja kuhisevia jokia ja kahlasivat viisi päivää suolla, jolla oli leveyttä 70 kilometriä. He taivalsivat läpi piiskaavan sateen ja yli viidenkymmenen asteen helteen.

Stanley piiskasi retkikuntaansa aina vain eteenpäin ja sai heiltä melkein kuulan kalloonsa. Toimittaja tutki hyönteisten elämää antamalla niiden pistellä vapaasti kättänsä – silloin ei vielä tiedetty, että tsetse-kärpäset levittivät hengenvaarallista unitautia. Kerran hän lähti metsästämään flanelliyöpuvussaan, eksyi ja kaatui piikkipuskaan.

Miehiä menehtyi punatautiin ja malariaan. Stanleyn mukaansa palkkaama skottilainen merimies sai elefanttitaudin, paisui tunnistamattomaksi hirviöksi ja kuoli.

Miehiä menehtyi punatautiin ja malariaan. Stanleyn mukaansa palkkaama skottilainen merimies sai elefanttitaudin, paisui tunnistamattomaksi hirviöksi ja kuoli. Stanleyn toinenkin valkoinen matkaseuralainen kuoli. Kuumehoureista Stanleytä kannettiin päiväkausia riippumatossa.

Luonnonvitsausten lisäksi retkikuntaa uhkasi viidakoissa puhjennut sotatila. Afrikkalaiset heimot olivat nousseet kapinaan arabialaisia orjakauppiaita vastaan.

Stanley oli monta kertaa lähellä viskata hellekypäränsä maahan ja kääntyä takaisin. Hän tunsi etsivänsä neulaa pirun vaarallisesta heinäsuovasta. Mutta Stanley ei antanut itselleen mahdollisuutta epäonnistua. Kyseessä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa näyttää olevansa jotakin.

Afrikka oli samaan aikaan helvetti ja Eden

Vaikeuksista huolimatta Stanley oppi myös rakastamaan salaperäistä, eläimiä kuhisevaa mannerta. Silloin kun Stanley ei kokenut olevansa helvetissä, hän kuvaili Afrikkaa Eedeniksi.

Hän huomasi kykenevänsä johdattamaan retkikuntaansa vääjäämättä eteenpäin. Afrikka teki hänet voimakkaaksi. Eikä Stanley ollut etsimässä ketä tahansa: orpopojalle jumaloitu Livingstone edusti isähahmoa ja esikuvaa.

Silloin kun Stanley ei kokenut olevansa helvetissä, hän kuvaili Afrikkaa Eedeniksi.

Viimein 229 päivän ja 1 400 Afrikassa taivaltamansa kilometrin jälkeen Stanley kohtasi karavaanin, jonka matkalaiset kertoivat jättäneensä viisi päivää aiemmin mukanaan kulkeneen valkoisen miehen Ujiji-kylään Tanganyika-järven rannalle.

Se ei voinut olla kukaan muu kuin Livingstone! Stanley kiiruhti viimeiset 130 kilometriä seitsemässä päivässä monin verroin kutistuneen retkikuntansa kanssa.

Juuri ennen Ujijiin saapumista toimittaja pukeutui varjelemaansa juhlapukuun, kiillotti hellekypäränsä ja marssi tähtilippu heiluen kylään. Siellä häntä vastaan hoippui nälkiintynyt, hampaaton ja valkopartainen takkutukka.

”Tohtori Livingstone, otaksun?” Stanley kysyi.

”Kyllä”, Livingstone vastasi helpottuneena. Hän oli jo hetken aikaa pelännyt, että kylään ilmestynyt mies oli ranskalainen, niin keikarimaiselta tämä näytti. Mitä siitäkin olisi tullut – kaksi valkoista miestä keskellä Afrikkaa pystymättä puhumaan keskenään.

Stanley kattoi viidakoiden keskelle juhlapöydän Livingstonelle, joka oli jäänyt Afrikkaan rahattomaksi ja retkikunnattomaksi ajelehtijaksi. Vanhus ahmi herkkuja kaksin käsin: lihapiiraita, currykanaa, vuohenjauhelihaa ja riisiä. Syödessään Livingstone ylisti kerta toisensa jälkeen onnesta säteilevää Stanleytä: ”Olet antanut minulle uuden elämän.”

Kun tohtori oli saanut vatsansa täyteen, kaksikko istui kuistille ja Stanley avasi mukanaan kantamansa samppanjapullon. Oli Livingstonen vuoro kertoa toimittajalle tarinansa. Lue Livingstonen osuus tarinasta…

Kaikki historialliset matkat