Nan – Kuiskauksen kaupunki

”Kuiskaus” on kuuluisin Nanin freskoista.

Nan on sopiva paikka sellaisille matkailijoille, jotka etsivät Pohjois-Thaimaasta rauhallista kohdetta, jota ei ole vielä turisteilla pilattu. Nähtävyytenä ovat komeat vuoristomaisemat maanteillä ja Thaimaan upeimmat seinämaalaukset.

Tatuoitu, viiksekäs mies kuiskaa jotakin naiselle, joka katsoo häntä viehkeästi. Rakkauttaanko mies tunnustaa, vai mitä hän mahtaa kertoa?

Arvoituksellinen seinämaalaus on ansainnut Pohjois-Thaimaan syrjäseuduilla sijaitsevalle Nanille lempinimen Kuiskauksen kaupunki.

Seinämaalaus kuuluu Nanin Wat Phumin -temppeliä koristaviin freskoihin, Thaimaan upeimpiin. Erityisen tunnelmalliseksi freskot tekee se, ettei niitä ole kunnostettu liikaa toisin kuin esimerkiksi Bangkokin temppelien seinämaalauksia, vaan niissä näkyvät edelleen ajan merkit.

Kuiskaus on Wat Phuminin maalauksista kuuluisin, mutta freskot ovat muutenkin kiehtovat. Ne kuvaavat elävästi arkea syrjäisessä pohjoisthaimaalaisessa pikkukaupungissa 1800-luvun lopulla.

Tai ehkei kaupunki ollut niihin aikoihin niin kovin syrjäinen: maalauksissa kun näkyy eurooppalaisiakin (heidät tunnistaa hatuista). Naapurikaupunki Phrae olikin niihin aikoihin tiikkikaupan keskus.

nan-wat-phumin_8017
Wat Nong Buan sisäänkäyntiä koristavat komeat, myyttiset naga-käärmeet.

Kuiskauksen ja eurooppalaisten lisäksi seinämaalauksista löytyy paljon muitakin upeita tunnelmia ja loistavia yksityiskohtia. Erästä kaunotarta edustava maalaus on nimetty Nanin Madonnaksi.

Katse kiinnittyy helposti myös miesten tatuointeihin. Tosimiehen merkki oli, että hänen reitensä oli tatuoidut – muuten oli turha kuvitellakaan herättävänsä kiinnostusta naisten keskuudessa.

Monessa maalauksessa sekä miehet että naiset polttavat paksuja burmalaistyyppisiä sikareita. Tupakointi oli kuulemma aikoinaan hyvä tapa flirttailla. Mies saattoi pyytää naiselta tulta, jota nainen kumartui tarjoamaan omasta tupakastaan. Näin miehelle tarjoutui hyvä tilaisuus kertoa naiselle tunteistaan.

Kuiskaus-maalauksen pariskunnasta on kuitenkin päätelty, että he ovat jo aviopari, sillä he koskettavat toisiaan. Heidän katseensa on yhä hyvin rakastavainen.

nan-fresko_7879
Nanin freskoissa riittää ihasteltavaa.

Kaksi syytä matkustaa Naniin

Laosin rajalla sijaitseva, vuorten ympäröimä Nan on yksi Pohjois-Thaimaan rauhallisimmista kohteista. Se on sopivan tunnettu ja tuntematon, mikä tarkoittaa, että palveluita on muttei turisteja. Harvat kaupungissa käyvät matkailijat ovat thaimaalaisia kotimaanmatkailijoita.

nan-perinneasu_7930
Nanin kaupoista voi ostaa perinteisiä tekstiilejä.

Käytännössä Naniin on kaksi syytä matkustaa. Ensimmäinen on Wat Phumin ja sen kuuluisat freskot, jotka tekevät Nanista yhden Thaimaan houkuttelevimmista kohteista kulttuurinystäville.

Toinen syy on kaupunkia ympäröivä vuoristo, joka tarjoaa upeat puitteet moottoripyörä- ja skootteriajeluille.

Kaikille Nan ei sovi. Moni matkaaja voi kokea, että kaupunki on nopeasti nähty. Freskojan ja vuoristoajeluiden lisäksi muuta tehtävää ja nähtävää ei juuri ole. On helppo kysyä, kannattaako tänne asti tulla muutaman seinämaalauksen takia?

Mutta on niitä, jotka nauttivat Nanista juuri sen takia, ettei siellä ole kauheasti muuta tekemistä kuin nauttia thaimaalaisen pikkukaupungin tunnelmasta.

Nanin asukkaat sanovat itsekin, että he asuvat pienessä kaupungissa keskellä ei mitään.

Mikään erityisen pittoreski kaupunki Nan ei ole. Suurin osa pienen keskustan taloista on uusia, betonista tehtyjä. Puutaloja on säilynyt hajallaan, mutta ne eivät muodosta samanlaista viihtyisää pikkukaupungin keskustaa, joka on tehnyt Pohjois-Thaimaan toisella laidalla sijaitsevasta Paista supersuositun.

Nan-jokikin, josta kaupunki on saanut nimensä, on unohtunut keskustan laitamalle.

nan-kaupunginmuuri_8036
Nanissa on säilynyt pätkä vanhaa kaupunginmuuria.

Mutta silti Nan onnistuu olemaan jotenkin viehättävä. Pikkukaupungin pikkuruinen keskusta on hyvin vehreä, ja paikasta toiseen liikkuu kätevästi kävellen tai polkupyörällä, joita monet majatalot ja hotellit lainaavat asukkailleen.

Polkupyöräily on muuten otettu Nanissa tosissaan – keskustaan on merkattu jopa pyörätiet!

Pätkä kaupunginmuuriakin on säilynyt.

Toinen kaunis temppeli: Wat Nong Bua

Nan_8055
Kaunis Buddha-patsas Wat Nong Bua -temppelissä.

40 kilometrin päässä Nanin keskustasta, Nong Buan kylästä, löytyy toinen kaunis temppeli. Temppeli Wat Nong Bua on oikeastaan vielä Nanin kuuluisaa Wat Phuminiakin tunnelmallisempi, sillä sitä ei ole kunnostettu yhtä paljon. Temppeli henkii vanhaa aikaa.

Myös tämän pienen temppelin seiniä koristavat kauniit freskot – ja niiden uskotaan olevan saman, tuntemattoman maalarimestarin käsialaa kuin Wat Phuminin seinämaalaukset, mutta ensiksi maalatut. Näin on päätelty siitä, että maalauksissa on paljon yhteisiä teemoja, jotka on Wat Phuminissa kehitelty pitemmälle.

Erojakin temppelien maalauksissa on. Wat Nong Buan seiniltä voi bongata vaikkapa lentäviä norsuja.

Ihaile myös temppelin kauniita patsaita ja upeaa päämunkin saarnastuolia sekä katosta roikkuvia, kirjokudottuja liinoja, joita on ripustettu kuolleiden muistoksi.

Temppelissä kannattaa kaikessa rauhassa henkiä sen tunnelmaa.

nan-soturikuningatar_8042
Soturikuningatar johtaa taistelua Wat Nong Buan freskossa.

Nan Riverside Art Gallery – tutustu freskojen tarinaan

Nanin alueen freskoista saa eniten irti, kun käy tutustumassa myös Nan Riverside Art Galleryyn, jonne paikallinen taiteilija Winai Prabripoo on järjestänyt näyttelyn freskoista ja niiden taustoista.

Gallerian rakennuksista yksi esittelee Winain omaa taidetta ja vierailevien taiteilijoiden töitä, toinen rakennus on omistettu Nanin freskoille.

Winai Prabripoo on tutkinut freskoja pitkään ja uskoo, että taiteilija teki ne useiden vuosien saatossa, vapaa-ajallaan.

”Varmuutta asiasta ei ole, mutta hän tuskin sai palkkaa, vaan maalasi omalla vapaa-ajallaan, omasta intohimostaan”, Winai sanoo. Winain on usein paikalla galleriassaan ja hän juttelee mielellään vierailijoiden kanssa.

”Taiteilija selvästi käynyt Bangkokissa, jossa hän on nähnyt bangkokilaista arkkitehtuuria. Höyrylaivatkin näkyvät freskoissa.”

Winai uskoo myös, että taiteilija on kuvannut itsensä makailemassa yhteen Wat Nong Buanin maalauksista.

Taidegalleria sijaitsee kauniilla paikalla Nan-joen varrella. Taiteenystävälle Nanin freskot ja Riverside Galleryn hurmaava omistaja jäävät pitkäksi aikaa resonoimaan mieleen.

Nan moottoripyörällä

Nania ympäröivät komeat, trooppiset vuoristomaisemat. Nanista ehtii ajaa skootterilla päivässä lyhyemmän version Doi Pukha -kierroksesta, ja pitemmän version kahdessa päivässä.

Vaihtoehto on ajaa Doi Samer Dao -huipulle, jolla on suosittu leirintäalue tähtien katseluun.

Thaimaan pisin puuvene ja Nanin muut nähtävyydet

Toki Nanissa on muutakin nähtävää. Wat Phumin lisäksi keskustassa on muitakin temppeleitä, kuten kullanvärisin krumeluurein koristeltu temppeli, jonka pihalla on katoksen alla thaimaan pisin puuvene.

Yhdestä puunrungosta veistettyyn jättiveneeseen on mahtunut sata miestä melomaan.

Nan Noble House on puolestaan vanha puutalo, jossa asuu edelleen Nanin entisen kuninkaan perillinen (aikoinaan melkein kaikissa Thaimaan kaupungeissa oli oma kuninkaansa). Talo on tunnelmallinen, mutta yllättävän vaatimaton. Kuningasperheen arvosta muistuttavat vain kauniit hopeaesineet, joilla on viety munkeille temppeliin ruokaa.

Nan National Museum sijaitsee entisen kuninkaan komeassa, kolonialismin ajan tyyliin rakennetussa palatsissa. Museo oli remontissa Nanissa vieraillessamme.

nan-prinsessan-talo_7949
Noble House eli Nanin prinsessan koti ei ole luksuksella pilattu.

Nanin taivutustanssi

Nanin iltatorilla voi hyvällä onnella nähdä paikallisia neitoja tanssimassa paikallista Ngan-tanssia eli taivutustanssia, jossa tytöt taivuttavat vartaloaan näyttävästi taaksepäin sillanmuotoon ja poimivat niin katsojien käsistä seteleitä.

Tarinan mukaan tanssi sai alkunsa, kun Nanin asukkaat muuttivat Nan-jokea pitkin pitkillä veneillä edellisestä pääkaupungista nykyiselle paikalle. Ensimmäisessä veneessä kulkivat kuninkaalliset, toisessa aateliset ja seuraavissa asukkaat arvojärjestyksessä. Viimeisessä veneessä tulivat muusikot ja tanssijat. Koska tanssitilaa veneessä oli vähän, keksi yksi naisista taivuttaa ruumistaan voimakkaasti taaksepäin – ja niin syntyi Nanin taivutustanssi.

nan-tanssija_7962
Nanissa on hyvät mahdollisuudet päästä seuraamaan thaimaalaista tanssia. Tämä tanssijatar esiintyi Nan Noble Housessa.

Matka Naniin

Laosin rajalla, vuorten sylissä sijaitseva Nan oli pitkään todella eristyksissä muusta Thaimaasta mutta nykyisin perille pääsee helposti lentäen tai yöbussilla pitkin erinomaisia teitä.

Naniin lentää esimerkiksi Nok Air.

Jos matkaa bussilla, kannattaa meno- tai paluumatkalla pysähtyä myös naapurikaupunki Phraessa, jossa on nähtävyytenä kaksi hienoa tiikkipalatsia.

Nan – hotellit

Kotoisa Khuang Chang Kam Boutique Hotel on viihtyisä vanhan ajan tyylinen huvila muutaman minuutin kävelymatkan päässä Wat Phumin -temppelistä.

Nan – ravintolat

Nanista löytyy hieman kiertelemällä useampikin viihtyisä kahvila ja ravintola

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!