Ko Phayam on Thaimaan salaisimpia – ja sympaattisimpia – saaria.
Teksti Antti Helin
”Täällä se on, salainen saareni. Paratiisi maan päällä!” vanha, valkohiuksinen hippi kuiskaa lumoutuneena.
Hänen oikea etusormensa osoittaa pikkuruista, paistetun kalkkunan muotoista täplää Etelä-Thaimaan merikartalla.
”Sen nimi on Ko Phayam.”
Mies on belgialainen William, joka pyörittää kotonaan Koh Samuin saarella pientä ja sympaattista kotilomuseota. Olen löytänyt hänen luokseen puolivahingossa, skootterillani kaaduttuani, ja nyt, lyhyen tuttavuuden päätteeksi hän on paljastanut jalkaansa ontuvalle muukalaiselle suurimman salaisuutensa.
”Se on kuin Koh Samui 30 vuotta sitten. Siellä ei ole autoja, vaan kaikkia liikkuvat kävellen, polkupyörällä tai skootterilla mahtavien cashewpuiden varjossa.”
Williamin luulisi tietävän, mistä hän puhuu. Hän muutti Samuille 25 vuotta sitten, kun kukaan oli tuskin vielä kuullutkaan saaresta, josta on sittemmin kehittynyt yksi Thaimaan suosituimmista lomakohteista.
”Mene sinne vaimosi kanssa, mutta älä kerro saaresta kenellekään muulle”, William vannottaa.
William kertoo käyvänsä säännöllisesti salaisella saarellaan keräämässä kalastajien verkkoon tarttuneita kotiloita, joita hän myy eteenpäin keräilijöille. Muuten hän jo kaiketi asuisikin Ko Phayamilla, ellei saari sijaitsisi Thaimaan sateisimmalla paikalla, jota pyyhkivät puolet vuodesta rajut monsuunimyrskyt.
”Mene sinne vaimosi kanssa, mutta älä kerro saaresta kenellekään muulle”, William vannottaa.
Vanhan hipin sanat jäävät kummittelemaan mieleeni vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun jalkani mustelmat ovat parantuneet. Puhuiko belgialainen omiaan, vai voisiko Thaimaasta yhä löytyä salainen paratiisisaari?
On pakattava laukut uudestaan ja lähdettävä katsomaan.
Ko Phayam – saapuminen
Laivarannassa iskee pieni pettymys. Emme ole vaimoni kanssa ainoita, jotka ovat menossa saarelle: kolhuiseen paattiin ahtautuu naureskelevien paikallisten lisäksi kourallinen muitakin matkalaista.
Taidamme kaikki vähän kyräillä toisiamme ja miettiä, miten nuokin ovat tänne löytäneet. Tavallaan jokainen meistä on merkki siitä, että saari on aina vaan vähemmän salainen.
Tunnelma muuttuu nopeasti, kun paattimme ankkuroituu kolmen tunnin merimatkan päätteeksi pitkään satamalaituriin ja hurruutamme perävaunullisella mopedikyydillä toiselle saaren rannoista, Ao Yaille eli Suurelle lahdelle. Kumpareinen betonitie kulkee varjoisten pähkinäpuulehtojen läpi ja heti ensisilmäyksellä saari näyttää niin ihastuttavan takaperoiselta, että siellä on mahdotonta kauaa potea mustasukkaisuuden puskaa.
Ranta on häikäisevän vaalea – ja loputtoman pitkä. Kaukaisuudessa kävelevät ihmiset voi laskea yhden käden sormilla.
Suuri lahti on häikäisevän vaalea – ja loputtoman pitkä. Kaukaisuudessa kävelevät ihmiset voi laskea yhden käden sormilla.
Heti seuraavana iltana osumme samaan illallispöytään hollantilaisen Ronin ja hänen slovenialaisen tyttöystävänsä kanssa. Olemme majatalomme ainoat asiakkaat. Kun saarella näkee jatkuvasti vain samoja naamoja, juttusille ryhtymistä on vaikea välttää. Tunnelma on lämmin ja seurallinen kuin pienessä kylässä.
”Ai, te olette Suomesta? Muistan hyvin Ior Bockin”, koukkunenäinen, ohimoiltaan kaljuuntuva Ron sanoo. Hän kertoo tavanneensa suomenruotsalaisen mystikon liki parikymmentä vuotta sitten Thaimaan silloisella salaisella saarella Koh Phanganilla.
”Hän kertoi niitä temppelijuttujaan. En ottanut niitä kovin vakavasti, mutta mukava mies hän oli. Hänen ympärillään pyöri paljon parikymppisiä suomalaistyttöjä.”
Ron on nyt käymässä Thaimaassa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Yleensä hän talvehtii Intian Goalla.
”Nyt tulin Ko Phayamille katsomaan tuttujani, jotka eivät viihdy Intiassa.”
Ko Phayam – hippibaarissa
Ko Phayamin toinen komea ranta on nimeltään Ao Khao Kwai eli Puhvelinsarvilahti – se kun kaartuu kahden jyrkän rantakallion väliin pitkänä ja keltaisena kuin kultaiset häränsarvet. Uimarantana se on Suurta rantaa huonompi, mutta maisemiltaan majesteettisempi. Burman saaret näkyvät taivaanrannassa sinisenä utuna.
Aivan sarvien toisesta kärjestä löytyy rannasta pieni maja, joka näyttää Robinson Crusoen kyhäämältä. Hippy Bar on koottu ajopuun palasista ja ikkunaverhot tehty simpukankuorista.
”Multa kesti neljä kuukautta kerätä puun palaset ympäri saarta”, päiväuniltaan herännyt baarin raukea omistaja Jimmy kertoo. Vielä jokunen vuosi sitten hän kokosi autoja liukuhihnalla Etelä-Thaimaan suurimmassa kaupungissa, Hat Yaissa. Nyt vallattomat kiharat puskevat esiin hänen reggaemyssynsä alta ja silmissä verestävät edellisen yön tarinat.
Jimmyn rantabaariin ei johda edes kunnon tietä, vaan pelkkä kapea ja muhkurainen metsäpolku. Jotenkin hänen baariinsa löytää silti aina asiakkaita.
”Vähän vaikeatahan tänne on päästä, mutta pidän tästä paikasta. Täällä on niin kaunista!”
”Vähän vaikeatahan tänne on päästä, mutta pidän tästä paikasta. Täällä on niin kaunista!” Jimmy sanoo ja levittää kätensä kohti rantaa.
Hän kertoo kuulleensa, että saarelle aiotaan vetää mantereelta sähkökaapeli lähitulevaisuudessa. Nyt saarella hurisevat generaattorit illalla ja hetken aikaa yöstä. Valoisa aika ollaan sähköttä.
”Sähköllä on hyvät ja huonot puolensa”, Jimmy pohtii.
”Elämästä tulee helpompaa. Enää ei tarvitse kantaa öljyä generaattoriin eikä hakea satamasta jäitä kahta kertaa päivässä.”
Ne ovat samalla sähkön huonot puolet.
”Elämästä tulee liian helppoa. On helppo käyttää koneita ja helppo rakentaa. On helppo pyörittää baaria ja ravintoloita. Sähkö houkuttelee saarelle uusia ihmisiä, ja tänne voidaan rakentaa oikeita hotelleja”, Jimmy sanoo.
Hän ei kuitenkaan tunnu olevan kovasti huolissaan saarensa kohtalosta. Ehkä kovat monsuunisateet sittenkin suojaavat salaista saarta liian rajulta muutokselta. Vuoden toisen puoliskon ajan turisteilla ei ole saarelle mitään asiaa – eikä hotellien ja ravintoloiden pyörittäjällä ole tuloja.
”Keräilen silloin lisää ajopuita ja korjailen baaria”, Jimmy myhäilee.
Ko Phayam – täydellistä saaritunnelmaa
Ko Phayam on katsottu nopeasti läpi. Ei ole muuta kuin nämä kaksi isoa rantaa ja muutama pienempi, niiden välissä cashewpuumetsikkö ja toisella puolen saarta pieni kylä, jossa on satama, nettikahvila, muutama rantavaatteita myyvä puoti ja jokunen ravintola, jota pitää paikalle jämähtänyt länsimaalainen.
Saarella olemisen viehätys on käsin kosketeltavissa. Saaret ovat kokonaisia itsessään, niin kuin John Donne runoili. Ne ovat rajallisia maailmoja, jotka voi kokea ottavansa haltuun.
Mitä pienempi saari on, sen vähemmän siellä on tekemistä, sen laiskemmaksi elämä muodostuu ja sen helpompi siellä on olla onnellinen.
Mitä pienempi saari on, sen laiskemmaksi elämä muodostuu ja sen helpompi siellä on olla onnellinen.
Voi kuunnella meren pauhua, leikkiä aalloissa, tarkkailla taivaalla kaartelevia haukkoja ja viritellä riippumattoaan yhä parempaan kulmaan.
Ja katsoa pilviä. Missään muualla Thaimaassa ei näe yhtä dramaattisia pilviä kuin tällä salaisella saarella!
Saaren taivaanrannat ovat kuin maalauksia – ja auringonlaskut niin värikkäitä, että taidehuutokaupassa ne myytäisiin halpoina toritauluina mutta luonnon maalaamina ne ovat hengästyttävän kauniita.
Maalauksellisuutensa lisäksi Suuri lahti soi mahtavien raamiensa mukaan. Sen aaltoja kuuntelee kuin jykevän basson laulamaa ooppera-aariaa. Ne tuovat dramatiikkaa nukahtamisiin ja heräämisiin.
Erityisesti aamut ovat silkkaa juhlaa.
Ne alkavat pimeydestä, kun sirkkojen siritys yltyy huumaavaksi juuri ennen sarastusta. Huumaavassa sirityksessä ja aaltojen pauhussa on jotain hyvin eroottista. Ne saavat sormet juoksemaan pitkin rakkaimpansa selkää, ja huulet seuraamaan perässä.
Aamusta tulee kuin itse aalto, joka velloo tuntikaudet unen ja erotiikan välillä. Kunnes viimein kahvikupin vetovoima voittaa ihon painovoiman ja saa kömpimään ylös ja viereisen majatalon terassille syömään herkullisia ranskalaisia patonkeja.
Ko Phayam – mistä on paratiisi tehty?
Niinpä niin, ne täytetyt patongit, joita tarjoilee ranskalaisen Gillesin pitämä Aow Yai Bungalow.
Ko Phayamilta saatavien täytettyjen ranskalaisten patonkien merkitystä ei voi liikaa korostaa. Oikeastaan niihin tiivistyy koko saaren salaisuus.
Kyllähän maailmassa vielä riittää kauniita autiosaaria – jopa Thaimaassa – mutta kuka niihin haluaa kärsimään haaksirikkoisten karusta elämästä? Unelmien saari on sellainen, josta löytyy jo ihania palveluja mutta niistä saa vielä nauttia omassa rauhassaan.
Pian paratiisi saattaa olla jollakin uudella saarella. Mutta aina se on jossakin. Ei tarvitse kuin etsiä.
Kysymys on siitä, että mikä saari on milloinkin puhkeamaisillaan kukkaan: missä on sopivasti nostetta ja vielä tarpeeksi tuntemattomuutta, sopiva sekoitus salaperäisyyttä ja löytämisen riemua. Missä on vielä rauhaa mutta mistä jo löytää hyvin hoidettuja bungaloweja, mukavia matkakumppaneita, herkullisia patonkeja – ja rakkaudella keitetyt maitokahvit.
Paratiisit elävät tietyssä hetkessä ja paikalle on osuttava oikeaan aikaan. Viime vuodet Ko Phayam on ollut sellainen saari. Juuri nyt täydellinen paratiisi löytyy sieltä, mutta pian se saattaa olla jollakin uudella saarella. Mutta aina se on jossakin. Ei tarvitse kuin etsiä.
Ko Phayamille matkustetaan Ranongin kautta. Aamuinen venematka tavallisella veneellä kestää kolmisen tuntia, pikaveneellä matka taittuu vauhdikkaammin. Veneitä kulkee aamuisin yhdeksän aikoihin ja usein myös iltapäivällä kahden pintaan. Ranongiin pääsee Bangkokista yöbussilla. Vilkkainta aikaa saarella ovat joulu- ja tammikuu. Parasta aikaa matkustaa Ko Phayamille on maalis-huhtikuu, jolloin sadekausi tekee vasta tuloaan, mutta saarella on vain vähän vierailijoita. Toukokuusta lokakuulle saaren yli pyyhkivät voimakkaat monsuunisateet. Ko Surin -saarille järjestetään sukellus- ja snorklausreissuja. Rannan edullisimmista majapaikoista voi saada pikkumökin alle viidellä eurolla.
Lue lisää:
