Thaimaan parasta saarta etsimässä

Paratiisisaarella Thaimaassa. Kuva: Day 2505 / Shutterstock.com

Mistä löytyy Thaimaan kaunein saari? Missä lymyää paratiisimaisin ranta? Se selviää vain etsimällä: Andamaanienmerellä voi matkustaa reittilaivoilla saarelta toiselle Phuketista aina Malesian rajalle saakka. Saarelta toiselle kulkiessa ymmärtää, että paratiisin löytämistä tärkeämpää on sen etsiminen.

Teksti Antti Helin

Tämä ei ole vain laivamatka. Tämä on spektaakkeli. Koh Phi Phin kaksoissaaret ilmestyvät taivaanrannasta näkyviin kuin fantasiaelokuvan lavasteet: jyrkkäreunaisina ja mahtipontisina, muinaisaikojen kivettyneitä hirviöitä muistuttavina. Saarten toistasataa metriä korkeiden pystysuorien seinämien rinnalla kookas matkustajakatamaraani kutistuu piskuiseksi kaarnalastuksi.

Puheensorina laivalla hiljenee, lomalukemiset laitetaan sivuun ja torkkujat tuupitaan hereille. Matkustajat nousevat yksi toisensa jälkeen seisomaan ja ihailemaan luonnonihmettä. Phi Phi -saaret ovat Thaimaan Grand Canyon ja Viktorian putoukset. Tyhjästä nousevien saarien mahtavuutta on yksinkertaisesti vaikea käsittää. Mistä ne ovat tuohon tupsahtaneet?

Saarten toistasataa metriä korkeiden pystysuorien seinämien rinnalla kookas matkustajakatamaraani kutistuu piskuiseksi kaarnalastuksi.

”Vaikka olen nähnyt Phi Phistä kuvia, en osannut kuvitella tällaista”, saksalainen graafikko Daniel huokaisee.

Saarihyppely ei voisi komeammin alkaa. Matkaan on lähdetty suositulta turistisaarelta Phuketista, ja tarkoituksena on seilata reittilaivoilla Andamaanienmerta pitkin saarelta toiselle, yhä etelämmäksi, aina Malesian rajalla sijaitsevalle Koh Lipelle saakka. Linnuntietäkin matkaa kertyy parisataa kilometriä.

Pysähdyksistä ensimmäinen on Koh Phi Phi saarista suuremmalla, Phi Phi Donilla.

Koh Phi Phin ääripäät

Vesi on kristallinkirkasta ja maitomaisen lämmintä, valkoinen hiekka pehmeää kuin egyptiläinen puuvilla. Kevyet laineet tuudittavat. Kolme päivää Phi Phille saapumisen jälkeen makailen matalassa rantavedessä autiolla, palmujen reunustamalla hiekkarannalla ja mietin koko matkan mielekkyyttä.

Tämä saari tuntuu jo täydelliseltä.

Vaikka Phi Phi Don tunnetaan trooppisena Ibizana, jossa rantabileet jatkuvat päivästä toiseen, on saari paljon muutakin. Bikinityttöjen ja Billabong-poikien täyttämästä vilkkaasta rantakylästä ei tarvitse kävellä kovinkaan kauas, kun jo löytää kallioiden suojista rauhallisia paratiisirantoja, kuten tämä Ao Loh Modee.

Shark Watch -snorklausretkellä on takuu: jos haita ei löydetä, rahat saa takaisin.

Retkiä voi tehdä autioille naapurisaarille, kuten Koh Phi Phi Leelle, jolla kuvattiin elokuvaa The Beach. Tosin elokuvan myötä saaresta on tullut niin suosittu, ettei sen rantaa tahdo nähdä retkeläisten alta.

Saarten ympärillä pinnan alla odottavat värikkäät koralliriutat, kalaparvet ja merikilpikonnat. Haiden näkeminen on niin varmaa, että Adventure Club -sukelluskoulun Shark Watch -snorklausretkellä on takuu: jos haita ei löydetä, rahat saa takaisin.

Koh Phi Phin ääripäiden – rantabileiden ja rauhallisten autiorantojen – välillä  saisi helposti kulumaan ne kaksi viikkoa, jotka koko saarihyppelyreissulle on varattu. Miksi siis lähtisin täältä minnekään?

Saan kuitenkin repäistyä itseni irti Koh Phi Philtä. Epäilyt saarihyppelyn mielekkyydestä hälvenevät heti seuraavassa kohteessa, Koh Lantalla.

Koh Lantan sympaattisin majatalo

Saksalaisen poliisin perunat, luen ruokalistasta. Mitkä ihmeen saksalaisen poliisin perunat? Mitä sen niminen annos tekee leppoisan majatalon ruokalistalla thaimaalaisten curryjen ja italialaisten pastojen joukossa?

Ja vielä tällaisessa paikassa: Koh Lantan reppureissaaja rannalla, Khlong Kongilla, sijaitsevan Bee Bee Villagen majat on koottu ajopuusta ja katot on sidottu nipapalmujen lehdistä. Rannalla on viihtyisiä lekotteluterasseja riippumattoineen ja kolmiotyynyineen. Bungalowikylä onnistuu näyttämään samaan aikaan yksinkertaiselta ja mielikuvitukselliselta, rähjäiseltä ja tyylikkäältä. On kuin joku taitava Hollywoodin lavastaja olisi luonut sen täydellisen reppureissaajamajatalon kuvaksi.

On kuin taitava Hollywoodin lavastaja olisi luonut Bee Bee Villagen täydellisen reppureissaajamajatalon kuvaksi.

Mutta tämä paikka on aito. Thaimaalainen An on rakentanut majatalonsa omin käsin yritysten ja erehdysten kautta vuosikymmenen aikana.

”Rakastan rakentamista”, An sanoo tapansa mukaan lempeästi hymyillen. ”Aluksi bungaloweja kyllä romahtikin.”

Japanilaisen vaimonsa kanssa majataloa pitävä nelikymppinen An on paikan sielu. Hän on aina paikalla jutustelemassa mukavia asiakkaidensa kanssa. Hänen olemuksensa hehkuu syvää lempeyttä ja ystävällisyyttä. Ennen oman majatalonsa rakentamista hän teki monenlaisia hanttihommia: siivosi huoneita hotelleissa, pesi vessoja ja oli muutaman vuoden kalastajanakin.

Bee Bee Villagessa ei tarvitse viettää pitkääkään tovia, kun Koh Phi Phin lumous on jo haihtunut. Lantalta käsin tarkasteltuna Phi Phi tuntuu olleen täynnä itsekeskeisiä ja turhantärkeitä näyttäytyjiä, jotka kulkivat nokka pystyssä täydellisine vartaloineen. Lantalla on aivan toisenlaista.

Vaikka Koh Lanta on saarihyppelykohteistamme suurin, se on myös ihastuttavan laiskanpulskea. Täällä ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään. Rantabileitä? Ei. Snorklaamista haiden kanssa? Ei. Hetkeen tarttumista? Ei edes sitä.

Sen saan sentään aikaiseksi, että muutaman päivän ruokalistaa ihmeteltyäni kysyn viimein Anilta, miksi paistetuista perunoista, sipulista ja pekonista koostuvaa annosta kutsutaan Saksalaisen poliisin perunoiksi.

”Resepti on peräisin saksalaiselta poliisilta, tietenkin. Hän oli täällä vieraana kahdeksan vuotta sitten ja alkoi kaivata paistettuja perunoita. Hän opetti minut tekemään annoksen, joten nimesin sen hänen mukaansa”, An kertoo.

”Hän oli muuten täällä taas käymässä. Tällä kertaa hän toi mukanaan vaimonsa ja pienen lapsensa. Hän lähti eilen.”

Vieraina näkyykin olevan paljon lapsiperheitä. Vanhemmat tulivat tänne ennen reppureissaajina, nyt he tuovat muksunsa mukanaan. Ovat ehkä rakastuneetkin juuri täällä. Bee Bee Bungalows edustaa Lantaa parhaimmillaan, aikamatkaa reppureissaajien Thaimaahan, jolloin ainoa huoli oli, mistä löytää kaksi palmua tarpeeksi lähekkäin riippumaton sitomiseen.

Täällä Bee Bee Villagessa pitää kestää vain hieman arkaaisuutta ja saa palkaksi paratiisin.

Koh Ngain salaisuus

Teen paatin kannella haikeita jäähyväisiä Koh Lantalle, kun merestä alkaa nousta arvoituksellisen näköisiä saaria. Apeus vaihtuu nopeasti innostukseksi. Saaret Ko Ngai, Ko Kradan ja Ko Mook ovat paljon vähemmän tunnettuja kuin Phi Phi tai Lanta, ja ne ovat pysytelleet kokonaan suurimpien matkailuvirtojen ulkopuolella. Tulee olo, että näiltä saarilta voi löytää mitä vaan.

Olo on kuin lapsella karkkikaupassa. Mille saarista menisin? Vai kaikille?

Jään kyydistä jo saarista ensimmäisellä, Koh Ngailla. Tämän paratiisimaisemmalta ei pikkusaari voi näyttää. Koh Ngai nousee merestä jyrkkänä, kukkulaisena viidakkona, jonka latvustosta jättiläispuut kurottavat ylpeinä kohti taivasta. Viidakkoa reunustaa valkoinen hiekkaranta, jota ympäröi turkoosi meri.

Olo on kuin lapsella karkkikaupassa. Mille saarista menisin? Vai kaikille?

Rantapalmujen kätköissä piileksii tyylikkäitä, palmulehtikattoisia bungaloweja. Ngaista näyttää olevan kehittymässä Thaimaan luksussaari.

Satamalaituria ei ole, vaan pitkähäntäveneet kyyditsevät matkalaiset laivalta saarelle. Rannalta käsin maisemat osoittautuvat vieläkin satumaisemmiksi kuin veneestä. Sinistä horisonttia täplittävät pienet karstisaaret.

Hienot maisemat ovat kuitenkin vain hämäystä. Ne ovat kuin houkutuslintu, jonka on tarkoitus kääntää huomio pois saaren todellisesta aarteesta. Sillä tällä saarella on salaisuus. Se paljastuu iltapäivällä, kun lähden katsomaan, mitä löytyy saaren toiselta puolen. Sinne vie jyrkkä, miltei umpeen kasvanut viidakkopolku.

Perhoset leijailevat ympärillä, kaskaat sirittävät, linnut visertävät ja puolimetriset varaanit säntäävät edestäni pakoon.

Ryteikkömäisestä viidakosta tupsahdan laajaan kookospalmulehtoon. Palmujen alla on siistejä, bambuliuskoista kudottuja bungaloweja. Kyltti julistaa: Koh Hai Paradise Resort. Muuten ranta on autio.

Tämähän on juuri sellainen salainen paratiisipaikka, jollaisen jokainen salaa toivoo Thaimaasta yhä löytävänsä vaikka pelkää jo iäksi kadonneen. Pitkä ja täydellisen kaunis ranta vain yhdellä majatalolla.

Vedessä muhinoi nuori pariskunta, ja majatalon rantaterassilla istuu kaksi muuta pariskuntaa, italialainen ja sveitsiläinen. Tuolien selkänojasta riippuvat maskit ja snorkkelit.

Sveitsiläisnuorukaisen hiukset ovat merivedestä takussa ja auringon vaalentamat. Hän kertoo, että aivan rannan edustalla on riutta, jolla asustaa monenlaista kalaa isoa riuttahaita myöten. Edellisenä iltana hän oli kalastanut heidän illallisensa.

Täällähän ei ainoastaan näytä paratiisilta, vaan täällä voi myös elää kuin paratiisissa. Ainakin melkein.

Italialaisnuorukainen yhtyy puheeseen kertomalla, kuinka hän löysi aamulla korallien kätköistä suuren hummerin ja koetti napata sen. ”Mutta paljain käsin se oli impossibile.”

Mihin tyttöystävä toteaa: ”Tänään taidetaan taas syödä kanaa.”

Uusi paratiisi aina horisontissa

Pikavene kiitää yhä kauemmas avomerelle, jossa pikkuruinen Ko Lipe odottaa kahden suuren autiosaaren, Adangin ja Rawin, kupeessa. Koh Lipe tuntuu olevan Thaimaan tämän hetken kuumin saari: sen nimi on pyörinyt melkein jokaisen kohtaamani matkalaisen huulilla. Kaikki ovat joko tulossa sieltä tai suuntaamassa sinne. Tai olisivat menneet sinne, jos se ei sijaitsisi niin kaukana etelässä.

Koh Ngain ja Koh Lipen välissä olen pysähtynyt Ko Bulonella (Ko Bulon Le), sympaattisella pikkusaarella, jolle muuan suomalainen kirjailija vetäytyy kirjoittamaan romaanejaan.

Saarella oli vain yksi kaunis hiekkaranta ja muutama bungalowimajatalo. Ruoka oli parasta, mitä tällä matkalla olen syönyt. Siitä pitivät huolen merimustalaisten heimoon kuuluvat kalastajat, jotka grillasivat ikimuistoisen maukkaita kala-aterioita. Ehkä juuri herkullisen ruuan takia saaren vähistä matkailijoista suurin osa tuntui olevan Ranskasta.

Merimustalaisten heimoon kuuluvat kalastajat grillasivat Ko Bulonella ikimuistoisen maukkaita kala-aterioita.

Jokaisella Andamaanienmeren saarella tuntuukin olevan oma juttunsa, oma syynsä pysähtyä saarella. Koh Phi Phillä ne olivat juhlat ja uskomattoman hienot maisemat, Koh Lantalla laiskanpulskea tunnelma sekä tunnelmalliset majatalot. Koh Ngailla se on luksusmeininki ja salainen ranta ja Bulonella thaivaallinen ruoka.

Puristan tiukasti kiinni aalloilla pomppivan pikaveneen kaiteesta ja maisemia katsellessani mietin saarihyppelyn syvintä olemusta.

Jo Koh Phi Philtä seuraavalla saarella Lantalla tajusin, että olisi ollut hulluutta jäädä paikoilleen. Tällainen loma sopii kulkurisielulle, joka rakastaa merta ja valkoisia hiekkarantoja, muttei välitä vain maata auringossa päivät pitkät. Saarihyppely tuo rantalomailuun matkanteon meiningin.

Uusi paratiisi häämöttää aina horisontissa.

Koh Bulonella naureskelin paikallisen letunpaistajarouvan kanssa, kuinka ennen merimustalaiset asuivat veneissä vailla pysyvää kotia ja elivät vailla vaatteita, nyt saarelta toiselle matkaavat turistit ilman paitaa.

Mutta nauru hyytyy Lipellä. Koh Lipekin on merimustalaisten saari, tai oli. Kristallinkirkkaan meren ympäröimä pieni saari rakennettu täyteen majataloja ja rannat muistuttavat pitkähäntäveneiden parkkipaikkoja. Me turistit olemme varastaneet merimustalaisten maat: muuttaneet autiosaaret lomakohteiksi, viidakot 7/11-kioskeiksi ja kalapaikat rantaravintoloiksi.

Lipe paljastuu malliesimerkiksi siitä, kuinka nopeasti paratiisi katoaa, kun sen löytävät liian monet. Kyllähän Koh Phi Phikin oli suosittu, mutta Lipe on niin paljon pienempi ja lättänämpi, että täältä puuttuvat salaiset rannat. Täällä ei pääse pakoon todellisuutta.

Onneksi näillä vesillä on vielä vapaanakin säilyneitä saaria. Yksi niistä nousee jykevänä aivan Lipen edustalla. Ko Adang on mahtava viidakoiden peittämä graniittikukkula, kuin vehreä tunturi, joka nousee merestä. Koralliriutat ympäröivät saarta meren turkoosin pinnan alla.

Hain kanssa piilosilla

Sukellan keskelle jättipiikkimakrillien parvea. Kookkaita, torpedomaisia kaloja pyyhältää ympäriltäni satoja ellei lähemmäs tuhatkunta. Edestä leijailee avaruusoliota muistuttava pilkullinen, siimahäntäinen kotkarausku.

Snorklaan yksikseni Adangin kansallispuiston vartijoiden parakkien edustalla, jonne kalastajat eivät uskalla laskea verkkojaan. Kalojen kirjo on fantastinen: minne tahansa katsoo, kalat keimailevat ulkomuodollaan. Korallit nousevat pohjahiekasta värikkäinä torneina ja linnakkeina. Jättiläissimpukat ovat valtavia.

Suuri riuttahai vilahtaa vierestä. Vaikka se katoaa nopeasti näkyvistäni, minä en pysy siltä piilossa. Se näkee minut, kuulee minut ja haistaa minut.

Pinnanaliset maisemat ovat säilyneet juuri sellaisina, jollaisiksi Ahti ne loi.

Suuri riuttahai vilahtaa vierestä. Vaikka se katoaa nopeasti näkyvistäni, minä en pysy siltä piilossa. Se näkee minut, kuulee minut ja haistaa minut. Kylkiviiva-aistillaan se tuntee jokaisen liikkeeni. Edes sydämenlyöntini eivät pysy salassa sen sähköaistilta.

Kokeilen jippoa, jonka opin snorklausoppaalta Phi Phillä Shark Watch -retkellä. Hengitän keuhkoni täyteen ilmaa, sukellan pohjaan ja tartun kiinni kiveen. Pidätän hengitystäni. Odotan.

Hai ilmestyy uudelleen näkyviin ja alkaa kierrellä ympärilläni. Uteliaisuus on saanut siitä voiton. Se änkeää aivan vierelle ihmettelemään, mitä kummaa ihminen tekee liikkumattomana pohjassa. Katseemme kohtaavat.

Matkan opetus

Auringon laskiessa makailen Ko Adangin karhealla korallihiekalla, pää ajopuulla. Raikas merituuli puhaltaa. Takana on päivä toimintaa, ja olo on ihanan rentoutunut. Näköalapaikalle kipuamisen ja merenalaisen maailman ihailun lisäksi olen taivaltanut viidakon läpi vesiputoukselle, josta Malakansalmen merirosvot täydensivät aikoinaan vesivarastojaan.

Letkeää reggaeta tai mitään muutakaan musiikkia ei kuulu, onneksi. Bob Marleyn perintö on jo muuttunut liiankin tiheään soitetuksi vitsaukseksi Thaimaan rantakohteissa. Vain kattilat kolisevat vaimeasti rantapuiden suojissa olevissa teltoissa.

Unelmien saarta tai rantaa ei löydä mereltä vaan oman päänsä sisältä. Saarten paremmuus riippuu etsijästä itsestään.

Pilviharsot värjääntyvät kultaan, metsä tummenee siluetiksi, kulta vaihtuu purppuraan. Aallot kuohuvat.

Jos lähdinkin matkalle etsimään Thaimaan parasta saarta, matkan alkuperäisellä tarkoituksella ei ole enää väliä. Löytämistä tärkeämmäksi on paljastunut etsiminen.

Unelmien saarta tai rantaa ei löydä mereltä vaan oman päänsä sisältä. Saarten paremmuus riippuu paitsi etsijästä itsestään, hänen toiveistaan ja odotuksistaan, myös yksittäisistä hetkistä ja matkalla kohdattavista ihmisistä.

Ja joillekin se unelmien kohde vaihtaa jatkuvasti paikkaa. Se siintää aina horisontissa. Adangilla minäkin olen jo alkanut haaveilla Adangin länsipuolella sijaitsevasta Rawista, joka on kuulemma vielä Adangiakin kauniimpi, villimpi ja autiompi.

Mutta tänä täydellisenä auringonlaskun hetkenä, hain katse yhä mielessäni, tunnen saaneeni kiinni sateenkaaren päästä. Tämä on minun paratiisini. Ainakin tämän katoavan hetken.

Lue lisää:

Thaimaa-opas

Kaikki rantakohteet