Etiopialainen bussirituaali

Kuva Shaun Metcalfe, Flickr CC

Etiopiassa matkustamisessa vaikeinta on selviytyä rituaalista, joka odottaa Addis Abeban keskusbussiasemalla. 

Teksti Ilkka Karisto

Jos haluaa matkustaa Addis Abebasta bussilla minne tahansa päin Etiopiaa, on mentävä kaupungin kaoottiselle keskusbussiasemalle, joka on saanut mahtipontisen nimen: Autobus Terra eli Bussien maailma.

Sinne on mentävä aamuyöllä, viimeistään viideltä. On tungettava ahtaasta portista yhtä aikaa satojen muiden matkustajien, kantajien, kerjäläisten ja kaupustelijoiden kanssa ja etsittävä oikea bussi jalkapallostadionin kokoiselta hiekkakentältä, jossa sadat pakoputket puskevat pimeälle taivaalle paksua mustaa savua.

Yhtään myöhemmin Autobus Terralle ei kannata tulla, koska silloin kaikki istumapaikat on viety. Edes etukäteen hankittu paikkalippu – joskus niitä myydään, joskus ei – ei takaa mitään, sillä aamuyöllä Autobus Terralla harjoitetaan etiopialaista bussirituaalia.

Kun bussi avaa ovensa, kaikki tunkevat sisään yhtä aikaa. Istumapaikoista syntyy äänekkäitä kinoja, joihin ottavat osaa myös sivulliset. Äänet kohoavat falsettiin, sylki roiskuu. Rahastaja menettää hermonsa ja työntää pahimmat räyhääjät voimakeinoin pihalle.

Äänet kohoavat falsettiin, sylki roiskuu. Rahastaja menettää hermonsa ja työntää pahimmat räyhääjät voimakeinoin pihalle.

He tulevat takaisin. Käytävä ruuhkautuu, kun ihmiset pyrkivät yhtä aikaa eteen ja taakse. Kasseja sullotaan penkkien alle – ja kaivetaan takaisin. Pahin kaaos on oviaukossa. Purukumia kaupitteleva pikkupoika pujahtaa ketterästi sisään jonkun kainalon alta.

Viereisessä bussissa on käynnissä sama näytelmä. Miksi nämä ihmiset eivät voi vain istua ja olla?

Vanha harmaahiuksinen mies huomaa ulkomaalaisten tuskastuneet ilmeet ja sanoo: “Teidän täytyy ymmärtää. Tämä on osa kulttuuriamme.”

Vielä muutama vuosi sitten etiopialainen bussirituaali huipentui eriskummallisella tavalla: kun jokaiselle matkustajalle oli vihdoin löydetty istumapaikka ja kuljettaja istahti ratin taakse, rahastaja komensi kaikki matkustajat pihalle, minkä jälkeen ryhdyttiin jonossa kiertämään bussia. Parin kolmen kierroksen jälkeen kuski avasi oven, ja taistelu paikoista alkoi alusta.

Tästä tavasta on nyt jostain syystä luovuttu.

Muilta osin rituaali on entisensä. Ja se alkaa aina aamuyöllä, vaikka yksikään bussi ei liikahda Autobus Terralta ennen auringonnousua.

Kun aurinko sitten lopulta nousee, se tuntuu armahdukselta. Päivänvalossa Autobus Terra ei enää näytä niin uhkaavalta. Ihmiset kuoriutuvat paksuista paimentolaishuiveistaan, eväsnyyttejä kaivetaan esiin ja sitten, yhtäkkiä, bussi liikkuu!

array(1) {
  [0]=>
  string(7) "Etiopia"
}