Risteily Gardajärvellä

Torbole, Gardajärvi. Kuva: Gaspar Janos / Shutterstock

Gardajärvi on lumonnut matkailijoita jo vuosisatojen ajan. Laivamatka järven halki vie jylhistä alppimaisemista välimerelliseen Etelä-Eurooppaan.

Teksti Ilkka Karisto

Talo on yhä pystyssä, vaikka hotellia siinä ei enää olekaan. Ja maisema on sama: vuorten seinämät nousevat lähes pystysuorina järven molemmilla rannoilla.

Tänne Torbolen kylään Gardajärven pohjoissopukkaan saksalainen runoilija Johan Wolfgang von Goethe saapui syyskuussa 1786. Hän oli matkannut päiväkausia Alppien yli ja näki nyt Gardajärven rannat ensimmäisen kerran.

“Kuinka toivoisinkaan saavani ystäväni hetkiseksi tähän viereeni, jotta he voisivat iloita tästä näköalasta, joka avautuu silmieni edessä”, hän kirjoitti liikuttuneena päiväkirjaansa.

Ystävät eivät olleet lähellä. Goethe oli lähtenyt matkaan hiiskumatta aikeistaan kenellekään. Hän oli paennut tylsää virkamiesuraansa ja toivottomaksi tuomittua ihmissuhdeyritelmäänsä. Reissu kesti kaksi vuotta.

Torbolessa Goethe majoittui kylän ainoaan hotelliin. Hän istui parvekkeellaan ja piirsi lehtiöönsä veden partaalla tönöttävän pienen tulliaseman – Torbolessa kulki tuohon aikaan Itävallan ja Venetsian valtakunnan raja.

Vanha tulliasema toimii nykyisin läheisen ravintolan huoltorakennuksena. Goethen majapaikan nurkilta löytyy myös jäätelökioski, viinikauppa, take away -pitseria, kolme naisten muotiliikettä, kaksi urheiluvälinekauppaa ja pubi nimeltä Cutty Sark. Ja aika monta hotellia.

Kaikkien Gardajärven kylien tapaan Torbole elää turismista. Valtaosa tulijoista on saksalaisia, mutta paljon näkee myös itävaltalaisia, sveitsiläisiä ja hollantilaisia.

Keskieurooppalaisille Gardajärvi on kätevä portti Välimeren maailmaan. Alppien yli surauttaa autolla muutamassa tunnissa, ja Gardajärven rannalla voi jo hengähtää: taakse on jäänyt pohjoinen jäyhyys ja hoppu, nyt on lupa ottaa rennommin. Kauppojen myyjät flirttailevat. Kadunkulmissa näkee vanhojen ukkojen torikokouksia. Rannassa kasvaa palmujakin.

Kafka luontaisparantolassa

Riva, Gardajärvi. Kuva: James McDowall / Shutterstock

Turismin seurauksena Torbole on kasvanut yhteen neljän kilometrin päässä sijaitsevan Riva del Gardan kaupungin kanssa.

14 000 asukkaan Riva on Gardajärven toiseksi suurin kaupunki. Monin paikoin se muistuttaa enemmän germaanista alppikaupunkia kuin mielikuvien Italiaa. Pankin seinässä lukee “Sparkasse”, ja lihakauppa mainostaa ikkunassaan valkeita baijerinmakkaroita ja ehtaa tirolilaista pekonia. Tarjoilijat puhuvat kaikille ulkomaalaisille puoliväkisin saksaa – riippumatta siitä, millä kielellä nämä ovat keskustelun aloittaneet.

Gardajärven pohjoisrannat kuuluivat Habsburgien valtakuntaan ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka. Riva del Gardaa kutsuttiin “Itävalta-Unkarin Rivieran eteläiseksi helmeksi”. Sotaa edeltäneinä vuosina kaupungissa kävi kymmeniätuhansia matkailijoita, monet heistä taitelijoita, jotka halusivat seurata suuren Gothen jalanjälkiä.

Nuori kirjailija Thomas Mann oli vakiovieras Von Hartungen luontaisparantolassa, jossa hän yritti päästä eroon homoseksuaalisista haluistaan.

Vuonna 1909 samalle klinikalle kirjautui Franz Kafka. Kafka ilmeisesti piti Rivan pienen sataman ja sitä ympäröivän vanhankaupungin kujien tunnelmasta, sillä hän sijoitti novellinsa Metsästäjä Gracchus tapahtumat näihin kortteleihin.

Sen sijaan illalliset parantolassa olivat koettelemus ujolle kirjailijalle. Kafka olisi halunnut syödä yksin, sillä hän noudatti amerikkalaisen terveysvalistajan Horace Fletcherin oppeja ja pureskeli jokaisen suupalan 32:een kertaan ennen kuin nielaisi sen.

Kafka ei kuitenkaan kehdannut kieltäytyä, kun viereisessä pöydässä istunut iäkäs kenraali pyysi häntä seurakseen. Nihkeästi käynnistynyt smalltalk tyrehtyi tyystin, kun Kafka kertoi olevansa juutalainen.

Yhtenä iltana kenraalin tuoli oli tyhjä. Hän oli ampunut itsensä huoneessaan.

Riva on surffaajien suosikki

Illan pimetessä järveltä puhaltava tuuli tyyntyy. Riva del Gardan pääaukio, Piazza Tre Novembre, täyttyy ihmisistä. Lapset kirmaavat pallon perässä, aikuiset siemailevat terasseilla juomiaan ja kehuvat kilpaa maisemia.

Hotellien parvekkeilla kuivuu märkäpukuja; tuulenpuuskistaan tunnettu Riva on surffaajien ja purjehtijoiden suosikkikohde.

Satama-altaassa kelluu kaksi pientä matkustajalaivaa. Aamulla ne lähtevät kohti etelää, ja me nousemme kyytiin.

Gardajärveä ristiin rastiin kyntävät matkustajalaivat ovat mukavin tapa liikkua  paikasta toiseen. Autolla välimatkat tosin taittuisivat nopeammin, mutta vuoria halkovista tunneleista ei näe maisemia, ja parkkipaikan etsiminen pikkukaupunkien kapeilta kujilta on oma uuvuttava operaationsa.

Goethen – ja vielä Kafkankin – aikaan laiva oli ainoa keino liikkua Gardan seudulla: rantoja kiertävä maantie valmistui vasta 1930-luvulla, Mussolinin fasistihallinnon masssiivisena rakennusprojektina.

Limonen pitkäikäiset asukkaat

Limone, Gardajärvi. Kuva: Karamysh / Shutterstock

Kapteeninhattuinen satamavahti toivottaa kohteliaasti hyvät huomenet, ja kapuamme laskusiltaa pitkin laivaan. Määränpäämme on Malcesine järven itärannalla, 15 kilometriä Rivasta etelään.

Ensin laiva pysähtyy kuitenkin länsirannan Limonessa. Tuhannen asukkaan kylä on rakennettu liki pystysuoraan vuoren seinämään. Jollain ilveellä tähän karuun maastoon on onnistuttu istuttamaan sitruunapuita, joista Limone on kuuluisa.

Vielä tunnetumpi Limone on pitkäikäisistä asukkaistaan: poikkeuksellisen moni elää yli satavuotiaaksi eikä sairastu sydäntauteihin.

Limonen asukkaiden verestä löydettiin vuonna 1979 geenimuunnos, joka ehkäisee valtimoiden kovettumisen. Sitä ei tavata missään muualla. Limonessa oli eletty vuosisatojen ajan eristyksissä muusta maailmasta, ja jälkeläisiä oli hankittu vain oman kylän kasvattien kanssa.

2000-luvulla Limonessa ei enää eletä umpiossa. Laivoja saapuu laituriin puolen tunnin välein. Kesäisin kylänraitilla kulkee joka päivä nelisentuhatta turistia.

Scaligerin linna

Malcesine, Gardajärvi. Kuva: Arsenie Krasnevsky / Shutterstock

Malcesinea lähestyttäessä mainingit käyvät suuremmiksi. Tuuli puhaltaa suoraan pohjoisesta. Gardajärvellä tuuli noudattaa tarkkaa päivärytmiä: aamupäivän tuuli, Peler, puhaltaa pohjoisesta etelään, kun taas iltapäivän Ora-tuuli puhuroi päinvastaiseen suuntaan.

Goethe yritti välttää Ora-tuulen lähtemällä vesille jo aamuyön tunteina. Runoilija uskoi ehtivänsä illaksi Veronaan.

Eipä ehtinyt. Malcesinen kohdalla tuuli kääntyi vastaiseksi, eivätkä soutajat saaneet venettä kulkemaan enää metriäkään eteenpäin. Oli pakko rantautua.

Jo järvellä Goethe oli pannut merkille komean Scaligerin linnan, joka kohoaa Malcesinen kupeessa. Heti rantaan päästyään hän ryhtyi luonnostelemaan lehtiöönsä linnan ääriviivoja. Paikalle kerääntyi uteliaita sivullisia. Joku kuumakalle repi paperit Goethen kädestä ja syytti tätä itävaltalaiseksi vakoojaksi. Malcesine oli ensimmäinen venetsialaisten tukikohta pohjoisesta tultaessa.

Goethea kuulusteltiin pitkään, mutta lopulta runoilija sai paikalliset vakuuttuneiksi viattomista tarkoitusperistään.

“Käytin juhlavaa kieltä ja puhuin heidät pyörryksiin”, hän kommentoi  päiväkirjassaan.

Nykyisin Scaligerin linnassa on pieni Goethe-näyttely ja vielä pienempi luonnonhistoriallinen museo. Ne on nopeasti nähty. Muita varsinaisia nähtävyyksiä 3500 asukkaan Malcesinessa ei olekaan, mutta se ei tunnu matkailijoita haittaavan.

Osa Gardajärven viehätyksestä piilee siinä, että kylät ovat niin pieniä, ettei lomalleen yksinkertaisesti voi ladata liikaa ohjelmaa. Aktiviteetiksi riittäävät laiskanpulskea maleksiminen kujalta toiselle, järvinäköalan tuijottaminen ja jäätelöpallon nuoleskelu.

Rantakadulla vastaan kävelevät Elisabeth ja Hanns Ritthammer. Baijerilaisessa Georgensgmündin pikkukaupungissa asuva pariskunta on käynyt Gardajärvellä viimeisen kymmenen vuoden aikana peräti 60 kertaa. Missään muualla he eivät lomiaan vietä.

“Täällä kaikki on niin hyvin”, he toistelevat hymyillen kuorossa.

Tällaisia vakiokävijöitä kohtaa Gardalla tämän tästä. Näillä ihmisillä on usein oma suosikkikylänsä ja siellä oma suosikkihotellinsa, suosikkiravintolansa ja siinä kantapöytä.

Jatketaan me matkaa – jospa se oma mielipaikkakin löytyisi.

Risteillen Gardajärvellä

Gardajärvi. Kuva: Lukasz Szwaj / Shutterstock

Laiva puskee vastarannalle vartissa. Gardan länsiranta on harvempaan asuttua ja vielä vuoristoisempaa kuin itäranta. Jyrkänteet jaktuvat veden alla: jääkaudella syntynyt Garda on Euroopan neljänneksi syvin järvi.

Siellä täällä vuorten juurella pilkottaa pieniä kyliä, joista jokainen kelpaisi maisemapostikorttiin. Talot ovat vanhoja, matalia ja hauskan värikkäitä. Yhtään modernia rumilusta ei ole päästetty pilaamaan maisemaa.

Jotain viehättävän vanhanaikaista on myös laivamatkailussa. Laivoilta on turha etsiä kahvilan lisäksi muita palveluja. Kovaäänisistä ei kuuluteta imeliä nähtävyysselostuksia. Ja mikä parasta, laivalaituri on aina keskellä kylää, mikä tekee matkustamisesta rentouttavaa.

Jo laivan kannelta voi bongata tunnelmallisimmat terassit ja oman hotellinsa kattokyltin. Kun laiva sitten tömähtää laituriin ja matruusit kiskovat laskusillan paikoilleen, kaikki on heti matkailijan jalkojen juuressa. Aikaa ei tuhraudu terminaalien odotushuoneissa istumiseen, jonottamiseen, laukkujen raahaamiseen ja kaikkeen siihen, mikä nykyturismissa niin usein uuvuttaa.

Hyppäämme kyydistä Gargnanon kylässä. Rantakadulla meitä tervehtii appelsiinipuiden rivistö ja muutama puolityhjä katukahvila.

Parinsadan metrin päässä lauttalaiturista löydämme aution rantapoukaman. Vastarannalla vuoret madaltuvat kukkuloiksi ja loppuvat sitten kokonaan. Olemme järven puolivälissä. Jossain tuolla etelämpänä alkaa lättänöiden jokilaaksojen ja oliivipuulehtojen Italia.

Gargnanon kujilla on mukavan unelias tunnelma. Turisteja liikkuu harvakseltaan.

On helppo ymmärtää englantilaista kirjailijaa D.H. Lawrencea, joka tasan sata vuotta sitten ihastui kylään niin paljon, että viipyi täällä yli puoli vuotta.

Toisen maailmansodan aikana Gargnanoon pakeni fasistidiktaattori Benito Mussolini, joka oli menettämässä sekä valtakuntansa että elämänhalunsa.

Masentunut Mussolini eleli Gargagnossa saksalaisten nukkehallitsijana syyskuuusta 1943 huhtikuuhun 1945. Hänen viimeiset uskolliset aatetoverinsa pystyttivät tukikohtansa 15 kilometriä etelämmäksi, Salòn kaupunkiin.

Seilataan seuraavaksi sinne.

Fasistimenneisyys on Salòn turistivaltti

Salòn lauttarannassa iskee riemunsekainen hämmennys: tämähän tuntuu jo ihan oikealta kaupungilta! Leveä rantabulevardi jatkuu niin kauas kuin katse yltää. Urbaania ilmapiiriä korostaa se, että kaupungista löytyy elokuvateatteri, useampia kirjakauppoja ja jopa homobaari.

Mutta ei Salòkaan mikään metropoli ole: asukkaita on vain kymmenentuhatta.

Kaupunki on Italian vaurain, ja raha näkyy katukuvassa. Pääkadulta, Via San Carlolta, löytyvät Guccin, Armanin ja muiden luksusvaatemerkkien myymälät. Rantapromenadin lounge-henkisissä baareissa pöytiin kannetaan samppanjapulloja ja värikkäitä cocktaileja.

Fasistimenneisyyttä ei Salòssa peitellä, päinvastoin: siitä on tehty matkailuvaltti. Kyltit talojen seinissä kertovat, mihin tarkoitukseen mitäkin rakennusta vuosina 1943-45 käytettiin.

Kansalliskaarti otti haltuunsa koulun Brunati-kadulla, ja tulkit asettuivat nykyiseen kaupungintaloon. Punaisen ristin sairaalasta tehtiin populaarikulttuurin ministeriö.

Lähimmäs sotavuosien tunnelmaa pääsee hotelli Laurinissa. Palatsirakennus toimi Mussolinin hallituksen ulkoministeriönä. Sisustusta ei ole modernisoitu, mitä nyt entiseen tanssiaissaliin on katettu ravintolapöydät.

“Rakennus on ollut Simoninin suvun omistuksessa vuodesta 1905, jolloin se valmistui”, kertoo vastaanottovirkailija Roberta Alessandrini.

Kristallilamppujen ja kattofreskojen alla hiiviskellessä mielikuvitus alkaa laukata. Mitä kaikkea näiden seinien sisällä onkaan juonittu? Ketkä täällä ovat istuneet?

Saksan ulkoministeri von Ribbentrop? Itse Hitler?

“Valitettavasti tuolta ajalta ei ole säilynyt valokuvia”, Roberta Alessandrini sanoo. “Mutta oletettavasti täällä kävi tärkeitä vieraita, kun tämä kerran oli ulkoministeriö.”

Gardajärven suosituin kohde on Sirmione

Sirmione, Gardajärvi. Kuva: Muzhik / Shutterstock

Taas vesillä. Lähestymme jo matkamme päätepistettä, Sirmionen kaupunkia järven etelärannalla.

Ohitse kaartaa prameita avoveneitä, joiden rakentamisessa ei ole säästelty jalopuuta. Ja jokaisen ruoria vääntelee peri-italialainen hurmurimies tyylikkäissä aurinkolaseissa ja napaan asti auki napitetussa paidassaan.

Kauas on tultu pohjois-Gardan vesiltä, jossa näki lähinnä optimistijollia ja värikkäitä goretex-takkeja.

Etelässä ilmapiiri on muutenkin enemmän jetset-henkinen. Ruovikkoisille rannoille on noussut upeita huviloita yksityisine venelaitureineen.

Sirmione sijaitsee näyttävällä paikalla, kapean, neljä kilometriä pitkän kannaksen kärjessä. Kylän keskellä kohoaa 1200-luvulla rakennettu linnoitus, jota ympäröi vedellä täytetty vallihauta.

Kävellessämme lauttarannasta hotelliin juutumme liikenneruuhkaan. Sirmionen läpi kulkee yksi ainoa katu, tai pikemminkin kuja, ja sitä käyttävät sekä jalankulkijat että autot. Kumpiakin on hieman liikaa.

Sirmione on Gardajärven lomakohteista se kaikkein suosituin. Täällä ei kuule puhuttavan pelkkää saksaa, vaan myös leveää amerikanenglantia, ranskaa, venäjää, japania ja suomeakin. Myös italialaisia turisteja on silmiinpistävän paljon.

Jäätelökioskien edessä on tungosta, samoin matkamuistomyymälöissä, jotka houkuttelevat asiakkaita vastustamattomalla mainoslauseella: Ilmainen sisäänpääsy!

Jotkut ottavat rennommin. Rantaterassilla istuu ryhmä kuparinruskeiksi itsensä paahtaneita amerikkalaisia seurapiirirouvia, joiden elimistö käy valkoviinillä ja menthol-savukkeilla ja jotka häpeilemättä käyttävät järveä tuhkakuppinaan.

Sirmione on lomakaupunki par excellence: tänne ei tulla tutustumaan paikalliseen elämänmenoon, vaan nauttimaan auringosta ja hyvästä ruuasta.

Kaupungista löytyy myös hemmotteluhoitoihin erikoistunut kylpylä ja juuri sen verran kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä, että matkailija muistaa olevansa Italiassa eikä Varnan Kultahietikolla.

Sirmionessa lomanvietolla on vielä pidemmät perinteet kuin muualla Gardajärvellä. Tänne matkustettiin jo antiikin Roomasta. Runoilija Catullus, Julius Ceasarin ja Jeesuksen isoisän aikalainen, rakensi kesähuvilansa Sirmioneen. Nykyiset turistit käyvät tunnollisina napsimassa kuvat raunioista, jotka on nimetty Catulluksen mukaan, vaikka arkeologit pitävät epätodennäköisenä, että runoilija olisi asunut juuri sillä paikalla.

Oopperadiiva Maria Callasin huvila sen sijaan on yhä tukevasti pystyssä. Callas vietti kesänsä Sirmionessa vuosina 1952-59 ja kaipasi sinne vielä kuolinvuoteellaankin.

Vuonna 1920 Sirmionessa tapasivat toisensa ensi kerran kirjailijasuuruudet James Joyce ja Ezra Pound. Pound saapui ensin, majoittui yhä toimivaan hotelli Edeniin ja kirjoitti Joycelle: “Tämä on matkan arvoinen paikka. Sekä Catullus että minä voimme mennä siitä takuuseen.”

Tänä päivänä yhtä ehdotonta lupausta on vaikea antaa. Sirmione näet jakaa ihmisten mielipiteet kahtia.

Joillekin se on Gardajärven helmi, joka tarjoaa parhaan ilmaston, kuvauksellisimmat muurinpätkät ja hienoimmat ravintolat. Toiset taas pitävät Sirmionea umpikaupallisena turistirysänä.

Jälkimmäiselle kannalle päätyvien kannattaa kävellä lauttarantaan ja lähteä etsimään omaa paratiisiaan toisaalta.

Rantaviivaa riittää 145 kilometrin verran. Laivat pysähtyvät joka satamassa.

Halvat lennot Gardajärvelle

Lentoaika Helsingistä Veronaan on noin 3 tuntia.

Vertaa Finnairin, Norwegianin ja muiden lentoyhtiöiden hintoja Veronaan.

Gardajärven hotellit

Gardajärvellä on kirjaimellisesti tuhansia hotelleja. Helpointa on tustutua valikomaan hotellivertailupalvelun sivuilla.

Katso tarjoukset Garda-järven hotelleihin.