Istanbul: Atatürkin kantakapakka

Makumatka Istanbulin historiaan päättyy Atatürkin kantakapakkaan, Tasavaltaan, joka tarjoilee rakia, meze-alkupaloja ja herkullista kalaa. Kun istanbulilaiset nousevat ruokapöydille tanssimaan, täällä ymmärtää, miksi alkoholisoitunut maan isä Atatürk on Turkissa niin rakastettu.

Teksti Antti Helin
Kuva Alp Enes Arslan, CC

Tarjoilija levittää pöydälle vedet kielelle nostattavia meze-alkupaloja: tulista tomaatti- ja sipulihakkelusta ezmeä, mustekalarenkaita, suolakalaa, munakoisomuusia ja jogurttisalaattia.

Herkut huuhdotaan alas anisviinalla, jota on pullo melkein jokaisella ravintolasalin puupöydistä. On perjantai-ilta, ja ihmiset nauravat, viittovat villisti ja juoruavat. Tunnelma ravintola Cumhuriyetissä eli Tasavallassa on melkein kuin missä tahansa meyhanessa, anisviinaa, mezejä ja kala-aterioita tarjoilevassa tavernassa, paitsi että täällä seinäkello on pysähtynyt näyttämään ikuisesti varttia yli yhdeksää, Mustafa Kemal Atatürkin kuolinhetkeä.

Kellon viereen, nurkkapöydän luokse, on kehystetty Turkin tasavallan perustajan muotokuva. Samaiseen pöytään puolijumalan asemaan kohotettu Atatürk pakeni johtajan velvollisuuksiaan rakilasin ääreen.

Siemaistaan siis pitkä kulaus anisviinaa ja annetaan iloisen kakofonian kadota ympäriltä. Ravintolasali on yhtäkkiä paljon rauhallisempi; melankolisen miehen varjo on langennut sen ylle. Eletään 1930-luvun jälkipuolta, ja viisikymppinen Atatürk tuijottaa rakilasiin, juo sen, kumoaa toisen. Väsyneistä silmistä näkee hänen ajatuksensa: ”Kumoan rakilaseja kuin ennen vihollisiani.”

Hän miettii rakastettuaan, joka teki itsemurhan, ja itseään puolta nuorempaa vaimoaan, joka otti eron parin vuoden jälkeen. Hän miettii ystäviään, niitä parhaiksi luulemiaan, jotka paljastuivat hänen murhasuunnitelmansa takaa. Savuke toisensa jälkeen muuttuu tuhkaksi kellertyneiden sormien välissä. Välillä mies puhkeaa kyyneliin.

Atatürk muistelee julkkiskaunotarta Zsa Zsa Gaboria, jolta hän vei neitsyyden.

Hetkeksi suu kaartuu hymyyn, kun hän muistelee julkkiskaunotarta Zsa Zsa Gaboria, jolta hän vei vasta neitsyyden. ”Minussa on yhä voimaa”, hän myhäilee.

Atatürk on tehnyt ja saanut enemmän kuin moni mies osaisi toivoa. Ja silti hän hukuttaa itsensä rakiin. Ehkä hän koettaa juoda itseään jalustalta, jotta jonakin päivänä hänetkin osattaisiin nähdä vain ihmisenä haluineen ja heikkouksineen.

Mutta vielä tämän päivän Turkissa Atatürkin maine on suojeltu lailla, eikä maksakirroosiin kuolleen maan isän paheista sovi julkisesti puhua. Palataan siis kiireesti nykyaikaan ja kiivetään ravintolan yläkertaan, jossa puheensorinan on korvannut viulun, klarinetin ja balalaikan kiihkeä soitto.

Koko sali laulaa ja taputtaa mustalaisorkesterin mukana. Jotkut ovat nousseet pöydille tanssimaan, kun osa pöytäseurueesta koettaa vielä popsia grillattuja kaloja heidän heiluvien jalkojensa välistä.

Täällä on helppo ymmärtää, miksi Atatürkia rakastetaan niin paljon. Hän teki tämän mahdolliseksi, hän teki Turkista maallisen. Maan isä takasi, ettei hänen rakkautensa rakiin sammuisi.

Tarihi Cumhuriyet Meyhanesi, Sahne Sokak 47, Balık Pazarı, Beyoğlu

Lue lisää:

Istanbulin herkullinen historia 1/5: Konstantinopolin muurit

Istanbulin herkullinen historia 2/5: Sokaisevan kaunis moskeija

Istanbulin herkullinen historia 3/5: Hagia Sofia ja Sinisen moskeijan lihapullat

Istanbulin herkullinen historia 4/5: Kun Iskender-kebab keksittiin

Istanbulin herkullinen historia 5/5: Atatürkin kantakapakassa