Paratiisireportterin kotona – tällainen on talomme Laosissa

Paratiisireportteri koti
Tervetuloa virtuaalikylään! Tältä näyttää Paratiisireportterin talo Laosissa. Kuva: Antti Helin

Kutsun teidän kylään Paratiisireportterin kotiin. Olen kirjoittanut paljon Filippiinien majataloprojektistamme, mutten itsestäni juuri lainkaan. Siispä tervetuloa virtuaalikylään taloomme Laosin Vientianeen! Kotoni kertoo minusta varmaan edes jotakin.

Idean tähän artikkeliin sain Meriharakka-blogista.

Tältä meidän talo näyttää pihan – ja Mekongin – puolesta. Ensimmäisenä tulee mieleen sana iso, ja sellaisia tapaavat talot täällä olla. Asutaan sellaiset 20 minuutin ajomatkan päässä Vietianen keskustasta.

Tarkkasilmäinen saattaa erottaa portailla siniset kuulapainot. Innostuin kuulapainotreeneistä asuessamme Itä-Timorilla. Kävimme aamukävelyillä hiekkarannalla, sellaisella pikkukivirrannalla, kotimme vieressä, ja poimin rannalta aina kivenmurikoita, joita pyörittelin kävellessä.

Uskon, että tuollainen luonnollinen, kehon eri liikeratoja korostava treeni on tehokkaampaa ja terveellisempää kuin perinteinen punttisali treeni.

Ainakin se oli ulkopuolisesti varmasti hauskemman näköistä, kun pyörittelin rannalla käsiäni kuin humalainen simpanssi.

Tässä talo portin puolelta. Trooppista vehreyttä riittää. Varsinaisella pihalla kasvavat jotkut ihme trooppiset hedelmät, joiden nimeä en ole vieläkään oppinut. Ovat kuulemma todella terveellisiä, vaan eivät erityisen herkullisia. Syömättä ovat jääneet.

Valitettavasti juomatta ovat jääneet myös kookospähkinämme, sillä emme ole näin koronan aikana halunneet kutsua paikalle erikoismiehiä niistä puusta kiipeämään. Ja juu, emme ole harkitsemassa koulutetun lemmikkiapinan hankkimista. Ei olisi eettistäkään.

Elämäni ensimmäinen julkinen koirakuva! Kuva:Antti Helin

Sen sijaan meillä on Vally. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on koira. Lapsena olin allerginen eikä meillä ollut lemmikkieläimiä. Kaikki muuttui ulkomailla. Ennen Vientianea asuimme Itä-Timorilla, jossa eräs kulkukissa, Kitik-kitik nimeltään, adoptoi meidät ja rupesi elämään takapihallamme. Yritin sitä allergiaani peläten häätää pois, muttei se suostunut. Lopulta meistä tuli ystäviä, sillä tavalla kun nyt kissan kanssa voi ylipäätään olla ystävä.

Kun muutimme Itä-Timorilta Laosiin lupasimme pojallemme, Jakobille, että hän saa koiran.

Vallyn oikea nimi on Valentine, sillä hänet pelastettiin sairaana ja nälkään kuolemaisillaan Vientianen kaduilta Ystävänpäivänä. Todella sydämellinen ja hyväkäytöksinen kaveri, eikä aiheuta minulle lainkaan allergisia oireita.

Tiibetiläinen peili

Eteistä koristaa Kathmandusta ostettu tiibetiläisittäin koristeltu peili. Näyttää vähän taikapeililtä, eikö? En ole tosin huomannut, että se ainakaan minua yhtään kaunistaisi.

Tässä vaiheessa pieni kertaus asumisvaiheisiimme: olemme asuneet vaimon töiden perässä Bangkokissa, Kathmandussa, Dilissä ja nyt Vientianessa.

Olemme muuttaneet kalustetusta vuokra-asunnosta toiseen, joten omia huonekaluja on tullut hankittua varsin vähän. Pääasiassa olemme raahanneet mukanamme mattoja ja pojan leluja.

Kunnon lihakirves kuuluu aasialaiseen keittiöön

Eteisen vieressä on keittiö. Aika perussettiä. Minä kokkaan meillä. En tajunnut kokkaamisesta mitään ennen kuin muutimme Itä-Timorille, sillä Kathmandussa ja Bagkokissa meillä kokkaamisen hoiti kodinhoitaja. Timorilla kävi vain siivojaa.

Olen superäreä kokatessani, mutta tavallaan myös pidän siitä. Ainakin pikkaisen.

Jossain tulevassa postauksessa saatan vähän valottaakin, millaista ruokaa kokkailen kyseisellä asumishistoriallani.

Meidän etupihalla on mangopuu, joka antoi juuri ensimmäisen satonsa. Puun mangot putoilevat jo vähän vihreinä, ja ennen maistamista vähän pelkäsikin, että miltä mahtavat meidän omat mangot maistua. Yllätys oli todella iloinen, kun ne paljastuivat todella makoisiksi. Melkein parhaita mitä olen maistanut.

Kuvaan otin mukaan myös mahtavan lihakirveen, jonka ostimme täältä Vientianesta. Tuollainen kanattaisi jokaisen hankkia – sillä aukeavat vaivattomasti kookospähkinät, ja veitsellä on helppo leikata kaikkea vähän kovempaa kuten kalanpäitä ja pakastelihoja.

Olohuone ja kuinka Afganistanissa ostetaan mattoja

Suurin osa alakerrasta on olohuonetta. Mukaan mahtuu yksi keittiön lisäksi yksi kylppäri ja huone, johon ollaan nyt varastoitu ylimääräisiä ruokatarpeita, kaiken varalta. Suomessa luottaisin kyllä hyvin, ettei ruoka lopu kaupoista, vaan en täällä. Tosin toistaiseksi ruokakaupoissa on riittänyt hyvin tavaraa.

Vararuokien hamstraamiseen ollaan totuttu. Nepalissa piti olla kotona aina varulta kahden viikon ruokatarpeet, koska maahan uskottiin iskevän ison maanjäristykse. Ja iskihän se, mutta se on jo toinen tarina.

Television edessä on näkyy thaimaalainen kolmiotyyny – kyllähän sellainen pitää olla – sekä moderni nepalilainen matto. Sohvan vieressä on afganistanilainen matto, jonka vaimo toi työmatkaltaan. Vai oliko tuo pakistanilainen? No, molemmista maista on mattoja.

Matot ovat hyviä huonekalun korvikkeita, jos muuttaa usein maasta toiseen. Kun ne levittää lattialle, niin tuntuu jo kodilta.

Mattojen ostamiseen Afganistanista liittyy sellainen tarina, että vaimon mukaan kaupassa sai olla kerallaan vain 20 minuuttia, eli shoppailemine Kabulissa oli aika tehokasta.

Välillä toivon, että sama 20 minuutin maksimiaika per kauppa olisi kaikkialla muuallakin!

Pojan suosikkikirjailija – Puškin!

Olohuoneessa on parikin muistojen kaappia, jossa on sekalaisia matkamuistoja vuosien varrelta. Valitsin kuvaan yksityiskohdan kirjahyllystä, sillä näihin tavaroihin liittyy suosikkitarinani.

Oltiin menossa Pietariin ja kerroin pojalle Puškinista ja kuinka hän kuoli kaksintaistelussa saamaansa haavaan maattuaan ensin päiviä kotisohvallaan. Sohvaan on tarttunut runoilijan vertakin.

Poika, joka taisi olla silloin seitsemänvuotias, halusi ehdottomasti vierailla siellä kotimuseossa. Ja museovierailun jälkeen ostaa vielä Puškinin pystynkin!

Edustalla on timorilainen krokotiiliveistos. Krokotiilit ovat siellä pyhiä eläimiä, sillä ensimmäisten timorilaisten uskotaan saapuneen saarelle krokotiilin selässä. Krokotiileja on saaren vesissä edelleen, ja ne ovat todella vaarallisia suolaisenveden krokotiileja, minkä takia varsinkin sadekaudella joutui välillä miettimään, uskaltaako mennä mereen uimaan.

Taustalla näkyy myös sininen, nepalilainen diplomaattirekkari. Saimme vaimon työn kautta. Viranomainen antoi numeron, joka käytiin sitten itse maalauttamassa.

Liikenne Kathmandussa oli tietysti aivan sekopäistä, ja eipä tuosta diplomaattirekkaristakaan ollut juuri mitään hyötyä, kun auto katosi öiseltä ravintolakadulta. Senkin tarinan kerron jokin toinen kerta.

Lisääkin noita matkamuistoja voisi esitellä, mutta tästä uhkaa jo tulla turhankin pitkä jaarittelu. Ja juu, keittiössä jääkaappi on tietysti täynnä vaimon keräämiä jääkaappimagneetteja. Itsekin vähän salaa tykkään niistä. Etenkin bhutanilaisesta kikkelimagneetista.

Sillä kunnioitamme Bhutanin psykedeelisintä pyhimystä, Drukba Kunleytä.

Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, mutta pojan lelut olivat sen verran sekaisin hänen huoneessaan ja minun työhuoneessani, että päädyin esittelemään meidän makuuhuoneemme, jonka ehdin hätäisesti siivota kuvaa varten.

Lattialla on nepalilainen ryijy – pitäisi varmaa mieluummin siirtää joku matoista tänne.

Sängyn vieressä on täältä ostettu musta ja ruma televisiotuoli, jonka hankkimiseen suostuin vähän pitkin hampain, mutta onhan se niin mukava istua, etten valita enää.

Vasemmassa kulmassa on myös ilmanpuhdistaja – valitettavasti täällä on osan vuodesta todella saasteinen ilma, mitä en osannut odottaa, kun Vientianeen muutettiin. Kaupunki kun on niin leppoisan viehättävä ja laiskanpulskea.

Ilmastointilaitteen alla on pieni puupalli, sillä ilmastointilaite ei enää reagoi kaukosäätimen signaaleihin, vaan se pitää käydä napauttamassa pieniestä salaisesta napista päälle ja pois päältä.

Terassi aukeaa Mekongille

Ja sitten lempipaikkaani, makuuhuoneen vieressä sijaitsevalle terassille, jolle avautuvat auringonlaskunäkymät Mekongille.

Vaimo oli jo valinnut tämän talon kuukautta ennen varsinaista muuttoamme, kun hän kävi tutustumassa uuteen työpaikkaansa. Ja ensimmäinen asia, minkä Laosiin muutettuamme tein, oli napata Beerlao-olut terassilla!

Tulen varmasti muistamaan Laosin-aikamme vahvasti tämän talon kautta. Saa nähdä, minne seuraavan kerran muutamme, suunnilleen kolmen vuoden päästä.

Auringonlasku Mekongilla, kotitalomme terassilta nähtynä. Joen toisella puolen on Thaimaa. Kuva: Antti Helin

Ja siinäpä se! Saatan tätä kirjoitusta jossain vaiheessa laajentaakin. Nyt loppuivat voimat kesken, kun koronaeristyksessä iski voimakas korvatulehdus.

Paratiisireportteri-blogi ilmestyy sunnuntaisin.

  • AVAINSANAT

25 KOMMENTIT

  1. Voi vitsit mitkä näkymät parvekkeelta. Mukavia tarinoita tavaroiden takana, olen valmis ottamaan myös 20 minuutin asioinnin osaksi suomalaista kauppakulttuuria (Ikeassa asiointi aiheuttaisi vähemmän heräteostoksia?). Kitik-kitik kuulostaa kissalle passelilta nimeltä :-D Olisi mukava lukea mainitsemasi postaus ruoanlaitosta.

  2. Kieltämättä ensimmäinen mieleen tullut sanaa, joka tuli talosta mieleen oli iso. Ja toden totta, valtavan hienot näkymät terassilta Mekongille.

    Onko noita kalustettuja vuokra-asuntoja ollut muuten helppoa löytää noista maista?

  3. Terassihetket Mekongia katselen kuulostavat ihastuttavilta! Mangotkin maistuisi 😊 Kiva postaus!

  4. Wau! Näköala Mekong-joelle. Vietimme aikoinaan kiertomatkalla tuolla suunnalla Vientianessa vain yhden vuorokauden, mutta illalla menimme Mekong-joen rannalle katsomaan auringonlaskua (ja jonkunlaisia markkinoita) ja se oli kyllä hieno hetki tuolla reissulla. Kuten myös auringonlasku Luang Prabangissa korkealla temppelin pihalla, jonne piti nousta ne sata ja taas sata askelmaa (tai jotain).
    Ja että mangoja omasta puusta – ainakin tältä osin vähän toisenlaista elämänlaatua kuin Etelä-Suomessa, jossa välillä tuntuu ettei ole talvea eikä kesää.
    Omien tavaroiden väärä minimoituu tietysti helposti asumalla kalustetuissa asunnoissa. Itse vuokrasin aikoinaan monta vuotta yksiötä Turussa kalustettuna, keittiötarvikkeita myöten ja kun sen vuokralle laittamisen yhteydessä luetteloin mitä kaikkea asunnossa on, niin yllättävän pitkä tuo ”perusjuttujen” lista on.
    Mukavaa, että onnistuin innoittamaan Sinutkin kutsumaan meidät kylään!

    Ai niin, tuosta Dilistä vielä, meillä oli, ennen koronaa, ajatuksena lähteä joskus Balille ja käydä sieltä käsin myös Itä-Timorissa. Jos joskus pääsemme niin pitkälle, niin pitääkin tsekata, että ehtisitkö auttaa matkan suunnitteluissa ja ehkä kontakteissakin!

  5. Todella mukava ja leppoisa asuntoesittely, tuollahan olisi ilo istua parvekkeella Mekongjoelle tuijotellen ja omia mangoja maistellen

  6. Joo, Mikko, kalustettuja asuntoja löytää helposti. Vuokralaiset kun vuokraavat yleensä muutamaksi vuodeksi kerrallaan ja isojen huoekalujen rahtaaminen on kallista ja/tai aikaavievää (kontilla kestää yleensä kuukausia kulkea paikasta toiseen). Yleensä kalustus kattaa isoimmat huonekalut: sängyt, ruokapöydän tuoleineen, sohvaryhmän, vaatekaapit sekä keittiön perusvarustuksen kuten jääkaapin (yhtään astianpesukonetta en ole Aasiassa nähnyt) ja pyykkikoneen. Kaikki perustarpeista poikkeava kuten kirjakaappi ja työpöytä pitää yleensä hankkia itse.

  7. Tuo teidän olohuone taitaa olla suurempi kuin mun koko koti! Sen vielä kestän mukisematta, mutta mangokateus iski todella! Tuoreet mangot on suurinta herkkua, joten oma mangopuu olisi unelmien täyttymys.
    Kissaihmisenä täytyy korjata, että kissojen kanssa on täysin mahdollista, jopa helppoa ystävystyä, jotkut kissat ovat hyvin ihmisrakkaita. Se jäi vielä mietityttämään, että miten kävi teidän Itä-Timorin kissalle?

  8. Kissoille olen pysynyt sen verran allergisena, ettei voitu päästää Kitik-kitikiä sisään, eli se eleli ulkosalla. Kun muutimme pois, sovimme taloon muuttavien uusien asukkaiden kanssa, että nämä pitäisivät huolta Kitik-kitikistä. Kissoista oli muuten muutakin iloa kuin kissailu – ennen Kitik-kitikiä puutarhassamme vilisti silloin tällöin hiiri, vaan ei enää kissan tulon jälkeen. Mistä puheen ollen: täällä Vientianessa ei ole hiiriä tai rottia näkynyt, mutta muutaman kerran on bongattu käärme pihamaalta. Onneksi ei sentään myrkyllistä. Kerran päästiin tai jouduttiin seuraamaan ihan luontofilmin meininkiä, kun käärme oli terassilla kiertynyt kuristamaan isoa, pilkullista tokeegekkoa (siis sellaista tavallista pikkuliskoa isompaa gekkoa), jonka se sitten nielaisi. Slurps.

  9. Mielenkiintoinen kotiesittely, joka tottavie kertoi myös paljon itse paratiisireportterista. Asuminen eri maissa on jättänyt varmasti monenlaisia muistoja ja kivaa on se, että ne näkyvät myös kodissa. Itse en tähän Meriharakan alulle panemaan ideaan ole lähtemässä mukaan, mutta viimeisten vuosien aikana oikeastaan kaikki reissujen muistot on poissa esillä ja elän varsin harmoonisessa skandinaavisessa ympäristössä. Mutta jos asuisin teillä, niin suosikkipaikkani olisi myös olutpullo kädessä upea terassi auringonlaskuineen.

  10. Wau, tuo parvekenäkymä on aivan huikea! Uskon hyvin, että se on lempipaikkojasi. Niin olisi epäilemättä minunkin. Tällaiset postaukset on kyllä kivoja ja varsinkin koteja ulkomailla on kiva nähdä.

  11. Kivaa päästä kurkistamaan muiden koteihin! Näyttää tosi ihanalta. Tuli vaan ihan hirmuinen matkakuume, ja sehän ei kyllä ihan kovin hyvä ole juuri nyt. Kivaa silti päästä edes fiilistelemään :)

  12. Ihana talo ja maisemat. Ai te olette Itä-Timorissakin asuneet. Mulla on kummilapsi saman saaren Indonesian puolella. Haaveena on yhdistetty Itä-Timor – Länsi-Timor reissu joskus . 😊

  13. Oi, teillä on kerrassaan ihana koti! Kiehtovaa myös, kuinka se on täynnä paloja eri maailmankolkista. Oman puutarhan mangot ovat kyllä suuri siunaus! Pistää muistelemaan suurella kaiholla niitä aikoja, jolloin pystyi Etelä-Amerikassa poimia mangot ja passionit aamiaispöytään suoraan pihalta… Nykyään on tyytyminen Alepan banaanilaareihin ja pensasmustikoihin muovirasioissa. Itä-Timorin kissasta tuli mieleen muuan jordanialainen kulkukissa, joka päätti myös omia minut ihmisekseen ja tekipä vielä pennutkin sänkyni viereen. Suru oli suuri siinä vaiheessa, kun piti palata takaisin Suomeen, mutta sain itsekin diilattua kissaperheelle uuden kodin päivää ennen lentoani. Onnea myös uudesta perheenjäsenestä. Arvostan, että teiltä on löytynyt koti sellaista todella tarvitsevalle!

  14. On kyllä kodikkaan oloinen talo, vaikka onkin osin valmiiksi sisustettu! Johtuneeko sitten matkamuistojen tuomasta tunnelmasta :) Minullekin kelpaisi tuollainen puutarha ja terassi! Itsekin asun puolison töiden kautta tulleessa työsuhdeasunnossa Azoreilla, hieman vaatimattomammin vain. :)

    Ollaan viiden muun ulkosuomalaisen kanssa perustettu uusi Muu maa mandariini -blogi, joten käy ihmeessä kurkkaamassa jos kiinnostaa!

  15. Miehen veli viettää samanlaista kiertolaiselämää. Neljä vuotta ja sitten taas uuteen maahan. En itse oikein osaa ajatella, millaista olisi elää kokonaan ilman omia huonekaluja ja tavaroita ja muuttaa aina valmiiksi kalustettuun asuntoon. Ehkäpä siihenkin tottuisi? Ja tosiaan matot kulkevat kevyemmin, kuin esim. flyygeli :D

    Mun pitäisi vissiin hankkia tuollainen veitsi. Yhden veitsen särjin, kun yritin takoa sillä jäätynyttä lihapalaa pienemmäksi.

  16. Veitsistä puheen ollen, mulla on myös itätimorilainen miekka, mutta sen unohdin kuvata ja laittaa mukaan :) Vaikkei meillä huonekaluja olekaan, niin sopiva määrä omaa rojua kuitenkin: mattojen lisäksi erilaisia julistetauluja, astiastoja sun muita. Niistäkin voi sen kodin tunteen saada. Vaan kyllä mä olisin jo valmis asettumaankin aloilleni, muttei ole toistaiseksi työkuvioiden takia mahdollista.

  17. Meidän kotona on turha haaveilla harmonisesta skandinaavisesta ympäristöstä, vaikka sitä välillä kaipaisinkin. Sen verran kovia sotkemaan ovat vaimo ja poika – aina paikat täynnä hajallaan lojuvia tavaroita :)

  18. Toivottavasti pääset käytmään Timorilla, sekä idässä että lännessä. Kiehtova paikka. Ei kaikkein helpoin reissattava, mutta seikkailumielellä onnistuu ja palkitsee. Kerran muuten kävin hakemassa yhden tutun Itä-Timorin ja Länsi-Timorin raja-asemalta autolta. Hän oli tulossa lännestä. Ajomatkaa Dilistä kolme tuntia. Saavuin vahingossa hyvissä ajoin etukäteen, kun emme olleet tulleet ajatelleeksi, että maiden välillä on tunnin aikaero. Aikaa tapaakseni lähdin tutustumaan raja-alueeseen, ja rajavalvonta oli niin onnetonta, että hupsis, käveli vahingossa huomaamattani Itä-Timorin puolelta ei kenenkään maalle. Eikä mulla ollut tietysti edes passia mukana. No, vihellellen ja huoletonta esittäen onnistuin kävelemään takaisin Itä-Timorin puolelle ilman ongelmia.

  19. Passionit on ihan parhaita, Taina! Itä-Timorilla yritin kasvattaa niitä puutarhassa, tosin huonolla memestyksellä – muutimme pois ennen kuin sato ehti kunnolla kypsyä. Papaijoita sen sijaan kasvoi pihamaalla riesaksi asti – ovat todella tuotteliaita kasveja. Paha vain, etten ole koskaan kovin tykännyt papaijasta, paitsi vihreänä ja ruuanlaitossa. No, vaimolle onneksi kelpasi.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi