Vastoinkäymisiä Filippiinien majatalon rakennustyömaalla

Aleksi Filippiinit majatalo
Sikamaista menoa. Aleksi kyläjuhlissa – ennen kuin juhlat riistäytyivät käsistä.

”Nyt on vähän huonoja uutisia…” Aleksi aloittaa puhelun majatalomme rakennustyömaalta Filippiineiltä ja naurahtaa hieman väkinäisesti.

Naapurikylässä oli ollut edellispäivänä kyläjuhlat, jotka eivät todellakaan meneet putkeen.

Rakennustyömaan työntekijät olivat kuljettaneet pomoaan ympäri kylää tapaamassa perheitään ja ystäviään. Vieraanvaraisuus oli ylitsevuotavaa. Hieman liiankin.

”Kun piti lähteä yötä myöten kotiin työmaalle, kaaduin moottoripyörällä. Onneksi heti siinä parkkipaikalla.”

Surigao Dream skootteri
Tällaisilla menopeleillä meidän majatalolla pääsee ajamaan. Vääntöä – ja painoa – on selvästi enemmän kuin aasialaisessa perusskootterissa. Kuva: Aleksi Katajala

Raskas pyörä kaatui oikean käden päälle. Paikalle tilattiin ambulanssi ja mies sairaalaan. Käsi oli katkennut ranteen kohdalta.

”Se on kipsissä kuusi viikkoa”, Aleksi toteaa.

Samalla napsahti muutama kylkiluukin.

Tapahtuneeseen nähden Aleksi kuulostaa puhelimessa yllättävänkin hyväntuuliselta, mutta myöntää kyllä, että seuraavat viikot voivat olla aika koettelemus. ”Kun ei saa edes paitaa päälle.”

Surigao Dream majatalo
Vaihtaisitko sinä ehjät kylkiluut näihin maisemiin? Kuva: Aleksi Katajala

Tilannetta ei helpota ainakaan se, että mies asuu viikot rakennustyömaalla teltassa perheestään erossa. No, ei sitä paitaa onneksi tropiikissa ja rakennustyömaalla tarvitse koko aja pitääkään.

Vaan oli kyläjuhlissa Aleksin mukaan jotain hyvääkin. Aleksi ystävystyi entistä paremmin hänen kokeneimman rakennusmiehensä kanssa, ja tämä kertoi, että hänen avullaan muitakin ammattitaitoisia työmiehiä löytyisi nyt helposti.

Bungalowit nousevat kovaa vauhtia. Kuva: Aleksi Katajala

Rakennusprojekti on edennyt siihen pisteeseen, että nyt sitä kokemusta aletaan tarvita. Bungalowien ja ravintoloiden seinät alkavat jo nousta korkealle, ja rakentaminen muuttuu samalla vaativammaksi.

”Ei näiden kalastajien taidot enää oikein riitä”, Aleksi sanoo.

Toinenkin vastoinkäyminen on vaivannut ja jo pitemmän aikaa. Lähetimme Suomesta kontin Filippiineille täynnä Aleksin perheen henkilökohtaisia tavaroita ja erikoiskamoja ja valokaapeleita, joita rakennustyömaalla tarvitsisimme.

Koronan ja byrokratian takia kontti on jämähtänyt Manilan satamaan. Varastointimaksut kasvavat. Viikot vierähtävät.

Etualalla majatalon tuleva uima-allas ja sen vieressä ravintolan perustukset. Bungalowit ovat piilossa palmujen varjossa. Kuva: Aleksi Katajala.

Pääsääntöisesti Surigao Dream Resortin rakennustyömaalle kuuluu onneksi hyvää. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa. Aivan vierestä on uinut niin delfiinejä kun valashaitakin, ja Filippiinien kuuluisin sukelluskuvaaja Bo Mancao on luvannut pitää resortilla sukelluskuvauskurssin.

Jälkimmäisestä iso kiitos Sukellusasiaan-blogin Nikolle, jonka tuttuja Bo on.

Lue aiemmat postaukset Filippiinien majatalosta.

Seuraa majataloa Facebookissa: Surigao Dream Beach Resort

Instagram: @surigaodream

Matkablogi Paratiisireportteri ilmestyy kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin.

6 KOMMENTIT

  1. Itsekin uskon, että tykättäsiin kyllä. Ja tosiaan, näin ns. päivätöissä käyvillä lomapäiviä on rajoitetusti, niin yritämme kyllä käyttää ne hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla! :)

    Sukeltamisen makuun ei olla muuten ainakaan vielä päästy, se jotenkin tuntuu hankalalta verrattuna snorklaukseen, kun veteen voi vain pulahtaa. Ja snorklauksesta kyllä tosiaan tykkäämme. Erityisesti Raja Ampat oli aivan käsittämättömän upea eikä Bunakenissakaan mitään vikaa ollut. Vielä ei olla Filippiineille lähdetty, sillä olen ymmärtänyt, että ainakin paikoitellen korallien kunto on varsin huono, kun taas tietyt Indonesian paikat ovat ns. varmoja. Filippiineilläkin tällaisia paikkoja aivan varmasti on, mutta on varsin vaikeaa selvittää etukäteen, mitkä niitä ovat.

    • Kiva kuulla, että pidätte snorklauksesta! Aivan meidän vieressä, 5 min skootterimatkan päässä, on snorklauspaikka, jossa korallit ovat erinomaisessa kunnossa, aivan viimeisen päälle. Hienot korallit, snorklaajan näkökulmasta, on myös esimerkiksi naapurissa Leytellä ja vähän eri suunnalla Apo Islandilla, joka on myös mahtava paikka fiilistellä kilppareita, joita on siellä meri täynnä. Leyte on myös ehdottomasti paras kokemani paikka snorklata valashaiden kanssa (sen verran salainen paikka, että saa kaikessa rauhassa itsekseen olla valashaiden kanssa). Moalboalissa pääsee puolestaan snorklaamaan jättimäisten sardiiniparvien kanssa. Paljon muitakin hienoja snorklauskohteita Filippiineiltä löytyy, mutta nuo tulivat nyt ekana mieleen.

  2. Joitain vastoinkäymisiä tosiaan tulee varmasti. Itse en ole teettänyt mitään muuta kuin joitain remontteja kotiini ja jo pelkästään niidenkin kanssa on olut vaikka mitä hässäkkää :D

    Varmaan on todettu jo aiemmin, mutta koska tämän on tarkoitus valmistua? Voisi olla kiva vierailla, vaikka tavallaan sijaitsee paikalla, jonne matkustamiseen joutuu näkemään hieman vaivaa.

    • Kiitos Mikko! Vastoinkäymiset kuuluvat elämään – ja varsinkin rakentamiseen :) Filippiinien mittapuulla meidän paikkaan Surigaolle pääsee itse asiassa ihan kohtuu vaivattomasti. Suomesta välilaskulla lento Cebuun ja sieltä lento Surigaoon. Tai Cebusta tai Manilasta lento Siargaolle, siellä vaikka viikko ja sitten parin tunnin laivakyyti meidän paikkaan. Siargaolla on mainio suomalaisten pitämä Surfing Carabao. Oltiin toivottu meidän paikalle, Surigao Dreamille, soft openingia jo loppukesästä, mutta koronahässäkän takia siirtynee syksyyn. ”Viralliset” avajaiset on tarkoitus pitää vuodenvaihteessa.

      • Ja uskoisin, Mikko, että pitäisitte paikasta. Tunnutte bloginne perusteella viihtyvän maailmalla muutenkin ainutlaatuissa paikoissa – juuri sopivaan kerran elämässä -henkeen :)

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi