Mitte – Berliinin historiallinen keskusta

Mitte Babylon
Funkkisarkkitehtuuria edustava Babylon-elokuvateatteri esittää vanhoja klassikkoja ja vaihtoehtoelokuvia Mittessä. Kuva: Patrick Reichboth / Unsplash

Mitte oli Berliinin keskusta toiseen maailmansotaan asti, kunnes se jäi Itä-Berliinin puolelle ja länsi sai oman keskustansa, Charlottenburgin ja Schönebergin alueen. Saksojen yhdistymisen jälkeen Mitte on monen mielestä jälleen Berliinin ”aito” keskusta.

Ja niinhän se on, että suurin osa Berliinin kuuluisimmista nähtävyyksistä on juuri täällä Mittessä. On tietysti Brandenburgin portti ja siltä alkava paraatikatu Unter den Linden eli Lehmusten alla. On Alex eli Alexanderplatz televisiotorneineen ja maailmankelloineen. On Museosaari upeine museoineen, komeita aukioita ja monipuolisia ostospaikkoja. Suurkaupungin sykettä.

Toisaalta Mittessä voi tuntua välillä siltä, että tuon suurkaupungin sykkeen saavat aikaan jotkut ihan muut kuin berliiniläiset. Monet heistä pysyttelevät omissa kaupunginosissaan ja jättävät Mitten suosiolla turisteille. Mittessä on turistihinnatkin, vaikka kaupunki muuten onkin edullinen.

Mitteä ei silti kannata väheksyä. Berliinin nähtävyydet ovat tunnettuudessaan ja tuttuudessaan maailmanluokkaa. Vaikka ei olisikaan nähtävyyksienmetsästäjä, ansaitsee Mitte ainakin pari aamupäivää.

Tränenpalast – Itkujen palatsi

Kahden Berliinin historia on tuskin missään yhtä käsinkosketeltavissa kuin Tränenpalastissa, ”Itkujen palatsissa”. Niin kutsutaan Friedrichstraßen rautatieasemalle rakennettua rajatarkastusrakennusta, jonka passintarkastuspisteet on säilytetty ja jonne on koottu laadukas näyttely elämästä kahtiajakautuneessa kaupungissa.

Friedrichstraßen asema palveli sekä itää että länttä, raja kulki asemarakennuksen sisällä ja käytävät ja asemalaiturit oli monimutkaisesti jaettu idän ja lännen kesken.

Gendarmenmarkt – Berliinin kaunein aukio tunnetaan joulumarkkinoistaan

Berliini Mitte Gendarmenmarkt
Gendarmenmarkt on Berliinin kaunein aukio. Kuva: Claudio Schwarz-Purzlbaum / Unsplash

Gendarmenmarkt-aukion joulumarkkinat ovat Berliinin kuuluisimmat. Berliinin kauneimmaksikin kutsuttua aukiota reunustavat kaksi suurta, upeaa kirkkoa, Französischer Dom ja Deutscher Dom.

Unohtaa ei sovi myöskään aukion laidalla sijaitsevaa Rausch Schokoladenhausia, berliiniläisen suklaavalmistajan herkkumyymälää. Suklaa valmistetaan Tempelhofin tehtailla ja on aina ehdottoman tuoretta.

Nikolaiviertel – uudelleen rakennettu vanha keskusta

Nikolaiviertel on kaikkein vanhinta Berliiniä. Nikolainkirkko on peräisin 1200-luvulta, ja lisäksi muutama vanha rakennus on säilynyt, mutta suurimmaksi osaksi alue pommitettiin raunioiksi toisessa maailmansodassa.

Berliinin valmistautuessa 750-vuotisjuhliinsa ryhdyttiin 1980-luvulla rakentamaan tuhoutuneista rakennuksista replikoita, kuten niin monessa muussakin Saksan kaupungissa on tehty. Tunnelmallisella alueella on paljon ravintoloita ja kahviloita.

Yksi säilyneistä rakennuksista, vuonna 1759 valmistunut Knoblauchhaus, on menestyneen Knoblauchin yrittäjäperheen kotimuseo. Knoblauch muuten tarkoittaa valkosipulia, mutta valkosipulimuseosta ei siis ole kyse!

Hackesche Höfe – ihaile katutaidetta

Berliini Mitte
Hackeshe Höfen sisäpihoilla on kahviloita, gallerioita ja pikkupuoteja. Kuva: Boris-B / Shutterstock

Jugendtyyliin rakennettu ja kaupankäyntiin tarkoitettu Hackesche Höfe on mainio ravintola- ja shoppailualue, joka on täynnä tunnelmallisia putiikkeja sekä ruoka- ja juomapaikkoja.

Kannattaa käväistä Street Art Alleyksi kutsutulla sisäpihalla katsastamassa viimeisin katutaide. Uusia piissejä maalataan viikoittain.

Gallerioiden katu Auguststraße

Taidekatuna tunnettu Auguststraße on täynnä pieniä, yksityisiä taidegallerioita, joissa on helppo pistäytyä.

Mitten hotellit

Mitte on hyvä kaupunginosa asua, jos matkan pääosassa on nähtävyyksiin tutustuminen. Mielenkiintoinen ja kohtuuhintainen hotelli Mittessä on esimerkiksi Georg Baselitzin taiteella koristeltu Art’otel Berlin-Mitte, josta ei ole pitkä matka myöskään Kreuzbergin yöelämään.

Lue lisää Berliinistä.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi