Singaporen S.E.A Aquarium – maailman toiseksi suurin meriakvaario

SEA Aquarium Singapore
Singaporen S.E.A. Aquarium on maailman toiseksi suurin meriakvaario. Kuva: Nattawit Sree / Shutterstock

Sentosan huvittelusaarella Singaporessa sijaitseva S.E.A Aquarium on maailman toiseksi suurin meriakvaario. Kyseessä onkin todellinen jättiläinen lajissaan: akvaarion suurissa tankeissa ui niin paljon haita, että voisi kuvitella olevansa Kookossaarilla. Vasarahaitakin pääsee ihailemaan.

Paholaisrauskuja (manta ray) SEA Aquariumissa on enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Vuonna 2012 avattu merimaailma ehti olla muutaman vuoden lajissaan maailman suurin, kunnes Kiinaan avattiin vieläkin suurempi akvaario Macaon edustalle.

SEA Aquariumin delfiinit

Singaporen eläintarhoille tuttuun tapaan kaloilla ja muilla merenelävillä on akvaarioissa niin hyvät oltavat kuin vankeudessa voi olla, mutta SEA Aquarium ei silti ole välttynyt (ansaitulta) kritiikiltä. Syynä on akvaarion delfiinimaailma, johon vangittiin vapaita delfiinejä Solomonsaarilta.

Nyt delfiinit esittävät monenlaisia temppuja ja niiden kanssa pääsee myös uimaan. Kerran elämässä -sivusto on vahvasti delfinaarioita vastaan eikä suosittele akvaarion delfiiniaktiviteetteja. Ne ovat myös hyvä syy säästää rahansa ja jättää kokonaan vierailematta akvaariossa.

Liput SEA Aquariumiin

Pääsymaksu noin 25 euroa. Säästä aikaa lippuluukulla jonottamiselta ja osta liput etukäteen.

SEA Aquarium kokemuksia

Mitä pidit vierailusta? Kerro omia kokemuksiasi Singaporen SEA Aquariumista.

 

Varaa tarjousmatka yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös majoituksen. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!