Sri Lankan parhaat paikat bongata valaita

Sri Lankan vesissä elää myös kaskelotteja. Kuva: Willyam Bradberry / Shutterstock

Sri Lanka on maailman parhaita paikkoja valaiden katseluun. Syitä ovat ravinnerikkaat vedet ja se, että Sri Lankan edustalla meri syvenee äkkijyrkästi. Valaat kun tarvitsevat ympärilleen – ja etenkin alleen – paljon tilaa.

Sri Lankan vesillä on bongattu 27 valaslajia. Erityisen kiehtovaksi valaiden bongauspaikaksi Sri Lankan tekee se, että saaren vesillä on hyvät mahdollisuudet nähdä itse sinivalas, maailman suurin nisäkäs.

Mirissa – 90 prosentin todennäköisyys nähdä valas

Valaiden bongaamista Mirissassa. Kuva: Wassiliy Architect / Shutterstock

Paras paikka valaiden bongaukseen on Mirissa, jossa on sesongin aikana valasretkillä noin 90 prosentin mahdollisuus valaan bongaamiseen. Valaiden katseluaika alkaa lokakuussa ja parasta aikaa kestää joulukuusta huhtikuulle. Muinakin aikoina valassafareita järjestetään mutta aallot tekevät valaiden bongaamisesta työlästä ja aikaa vievää.

Valaita käydään katsomassa varsin pieneillä veneillä, ja valaita nähdään usein aivan vierestä.

Mirissa on Sri Lankan eteläkärjessä sijaitseva rantakohde, joka kasvattaa hiljalleen suosiotaan. Mirissassa alkaakin jo olla hotelleja ja majataloja moneen makuun.

Mirissassa on helppo käydä retkellä valaita bongaamassa myös Colombosta ja Bentotasta käsin: netistä voi varata Sri Lankan valassafarin, joka sisältää kuljetukset kohteesta. Jotkut retket sisältävät myös liput valassafarille, mutta eivät kaikki. Kannattaakin katsoa retken kuvailusta, mikä kaikki kuuluu hintaan.

Trincomalee – bongaa valaita rauhassa

Sri Lankassa on hyvät mahdollisuudet nähdä kaskelotteja – ja Trimcomaleessa on mahdollista ihailla niitä myös snorkkelin avulla pinnan alla. Kuva: Shane Gross / Shutterstock

Maalis-huhtikuussa myös itärannikon Trincomalee on hyvä paikka valaiden katseluun. Valasturismi ei ole Trimcomalessa vielä yhtä kehittynyttä kuin Mirissassa ja valassesongin ulkopuolella valaiden näkemiseen tarvitsisi todella hyvää onnea.

Hyvä puoli Trincomaleessa on se, että pienempi valasturistien määrä tarkoittaa pienempää määrää veneitä valaita jahtaamassa. Trincossa on mahdollista järjestää myös erikseen kysymällä retki, jossa pääsee hyppäämään snorkkelin ja räpylöiden kanssa veteen valaiden seuraksi.

Katso tarjoukset Trincomaleen majoitukseen.

Kalpitya – delfiinien valtakunta

Colombon pohjoispuolella, lähellä Wilpattun kansallispuistoa sijaitseva Kalpitiya on hyvä paikka ihastella suuria delfiinilaumoja. Myös kaskelotteja voi nähdä.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!