Thassos – Kreikan marmorisaari

Giola on luonnon muovaama uimapaikka. Kuva: Cristian Puscasu / Shutterstock

Thassos on Kreikan pohjoisin asuttu saari, jolla riittää tekemistä ja näkemistä. Hotellin uima-altaalla makaamisen sijaan saareen kannattaa tutustua vuokra-auton kyydissä. Thassoksen pienissä vuoristokylissä pääsee maistelemaan mäntyhunajaa ja muita paikallisia herkkuja, ja autoreissun varrella odottaa monta lumivalkeiden marmorikivien peittämää rantaa. Pääkaupunki Limenasissa on mahdollisuus tutustua antiikin ajan raunioihin ja herkutella erinomaisissa ravintoloissa.

14 000 asukkaan Thassos (englanniksi Thasos) on vain tunnin lauttamatkan päässä mantereelta, joten saarella vierailee joka vuosi neljännesmiljoona turistia. Siitä huolimatta Thassos on onnistunut säilymään palasena postikortti-Kreikkaa. Maailmantalouden sotkuista kärsivät ihmiset jaksavat vielä hymyillä, ja turistit – varsinkin suomalaiset – toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Moneen muuhun Kreikan saarikohteeseen verrattuna Thassos on vähän syrjäinen ja viehättävällä tavalla maalaismainen – ja siksi paikka tuntuu aidosti kreikkalaiselta.

Thassos on helppo kiertää vuokra-autolla

Thassoksen keskellä on vuoria, joiden laelta näkee Kreikan mantereelle asti. Kuva: Ville Palonen

Hauskin tapa tutustua Thassokseen on oma vuokra-auto. Saaren ympäri kiemurtelee vajaan sadan kilometrin mittainen rantatie, jolla kokematonkaan kuski ei eksy. Reitin varrella on monta kaunista pysähdyspaikkaa: syrjäisiä hiekkarantoja, nunnaluostareita ja rauhallisia pikkukyliä. Saaren voi kiertää helposti päivässä, mutta hyvä idea on pysähdellä tiuhaan ja yöpyä ainakin yksi yö matkan varrella. Thassoksen etelärannikolta, Giola-merivesialtaan läheltä, löytyy monta hyvää majapaikkaa.

Thassoksen mutkaisia vuoristoteitä ajellessa ymmärtää, miksi saarta kuvaillaan vihreäksi kuin smaragdi. Monet Kreikan saaret ovat suorastaan karuja, mutta Thassoksen rinteitä peittävät mäntymetsät ja vuosisatoja vanhat oliivilehdot. Niiden vihreyden kanssa kilpailee Egeanmeren turkoosi vesi.

Kazavit on yksi Thassoksen pienistä vuoristokylistä. Kuva: Ville Palonen

Kazavitin vuoristokylästä löytyy kourallinen ikivanhoja taloja, joiden välissä kiemurtelee kapeita mukulakivikujia. Pienen keskusaukion vieressä rehottavassa pusikossa sadat mehiläiset ovat työn touhussa, valmistamassa Thassoksen kuuluisaa mäntyhunajaa. Täyteläisen hunajan erikoisuus on se, että mehiläiset eivät kerää männyn kukista mettä. Hunajan raaka-aineena ovat männyn mahlaa syövien kirvojen erittämät sokeripisarat.

Lähellä kohoavan vuoren laella odottaa Aghios Panteleimonin nunnaluostari. Se on nimetty yhden Kreikan suosituimman pyhimyksen, kolmannella vuosisadalla eläneen Panteleimon Parantajan, mukaan.

Portilla mustaan kauhtanaan verhoutunut nunna antaa naisvierailijoille hameen, jolla he voivat peittää shortsien paljaaksi jättämät säärensä. Pyhimyksenkuvilla koristellun kappelin lisäksi vierailijat saavat piipahtaa pienessä luolassa, jonka seinistä tihkuvaa vettä pidetään pyhänä.

Arkkienkeli Mikaelin luostari, Thassos. Kuva: Lana Moon / Shutterstock

Thassoksella on kolme luostaria, yksi miehille ja kaksi naisille. Toinen nunnaluostari, suurempi ja kuuluisampi Moni Arhangelou, on jylhässä paikassa saaren etelärannikolla. Se on rakennettu kalliojyrkänteen reunalle, mantereella kohoavaa pyhää Athosvuorta vastapäätä. Luostareiden ja ortodoksikirkkojen lisäksi maantien varrella näkyy siellä täällä koirankopin kokoisia pyhäkköjä. Ne on pystytetty liikenneonnettomuuksien uhrien muistoiksi – jotkut myös kiitokseksi täpärästä selviytymisestä.

Thassos – rannat

Thassokselta löytyy marmorinvalkoisia rantoja. Kuva: Ville Palonen

Thassoksen rannikkoa seurailevan päätien varrella on muutaman kilometrin välein kalliojyrkänteitä, joiden välisissä poukamissa hohtaa vaaleahiekkaisia paratiisirantoja. Suurin ja suosituin Thassoksen uimarannoista on Chrysi Ammoudian pikkukaupungissa sijaitseva parin kilometrin mittainen Golden Beach, joka täyttyy heinä-elokuun sesonkiaikaan rantatuoleilla loikoilevista auringonpalvojista.

Golden Beachin lähellä on lukuisia huippuarvostelut saaneita hotelleja ja majataloja. Katso tarjoukset Chrysi Ammoudian hotelleihin.

Vielä kauniimpi uimaranta on lumivalkea Marble Beach, jota peittävät muutaman millin halkaisijaltaan olevat marmoripallot. Läheisen vuoren rinteeseen on räjäytetty valtava marmorilouhos, jossa möyriviä koneita katsellessa alkaa tuntua kuin koko saari olisi tehty silkasta marmorista.

Luonnon muovaama uima-allas Giola

Thassoksen huikein uimapaikka on luonnon muovaama merivesiallas Giola. Kuva: Ville Palonen

Thassoksen ikimuistoisin uimapaikka ei kuitenkaan ole marmoriranta, vaan saaren lounaisrannikolla piilotteva luonnonallas Giola. Paikan löytäminen ei ole aivan helppoa, sillä ensin pitää temppuilla pari kilometriä kuoppaista kärrypolkua pitkin, ja sitten vielä patikoida muutaman sadan metrin matka jyrkässä rinteessä. Mutta Giola on kaiken vaivan arvoinen! Pyöreä merivesiallas on aivan Egeanmeren tyrskyissä kiinni – ja sen vesi on smaragdinvihreämpää kuin missään muualla.

Giolalle käännytään päätieltä puoli kilometriä Astrisin kylästä itään. Ensin ajetaan kärrypolkua kilometri alamäkeen, ja sitten kilometri vasemmalle ylämäkeen. Auto jätetään kukkulan päälle, ja viimeinen puoli kilometriä kävellään kivikkoista polkua pitkin.

Katso tarjoukset Giolan lähellä oleviin hotelleihin.

Thassoksen historialliset nähtävyydet

Thassoksen pääkaupungin Limenasin liepeiltä löytyy roomalaisen teatterin raunio. Kuva: Ville Palonen

Thassoksen pääkaupungin Limenasin laidalla kohoavan kukkulan huipulla, kivisten rappujen päässä, odottaa ikivanha amfiteatteri. Siellä antiikin kreikkalaiset esittivät tragedioita ja komedioita, ja Rooman valtakunnan aikoina puoliympyrän muotoisessa teatterissa taistelivat gladiaattorit.

Vielä kuuluisampi raunio on Limenasin arkeologisen museon vieressä oleva agora eli torialue. Antiikin aikoina siellä järjestettiin kansankokouksia, joissa väiteltiin demokratian periaatteista. Mukana oli varmasti myös saarella muutaman vuoden ajan asunut Hippokrates, joka muistetaan länsimaisen lääketieteen isänä. Agorasta löytyy myös toiselle kuuluisuudelle, antiikin ajan painisankarille ja olympiavoittajalle Theogenikselle, omistettu muistomerkki.

Thassoksen historia on rikas, sillä saarella asuttiin jo kauan ennen pronssikautta. Traakialaiset ja foinikialaiset saapuivat kullan ja marmorin houkuttelemina, ja noin 680 vuotta ennen ajanlaskun alkua kreikkalaiset perustivat Thassokselle kaupunkivaltion. Vuosituhansien kuluessa Thassos liitettiin vuoron perään osaksi Rooman, Bysantin ja Ottomaanien valtakuntia. Saaresta tuli osa nykyistä Kreikkaa vasta vuonna 1912.

Joskus menneet ajat vaikuttavat nykyarkeen aivan konkreettisesti. Vaikka ikivanhojen raunioiden löytyminen saattaa kuulostaa jännittävältä, thassoslaiselle se tarkoittaa painajaista – ainakin, jos ollaan rakentamassa taloa. Talon rakentamisesta on ilmoitettava jo suunnitteluvaiheessa Limenasin arkeologiseen museoon. Asiantuntijoiden pitää käydä tarkastamassa, ettei tontilla ole arvokkaita muinaismuistoja. Jos lapio kopsahtaa johonkin kovaan, tehdään lisäkaivauksia. Jotkut ovat joutuneet odottamaan jatkotutkimuksia ja rakennuslupaa monta vuotta.

Katso tarjoukset Limenasin hotelleihin.

Kreikkalainen ruoka Thassoksella

Thassoksella pääsee kokeilemaan kreikkalaisia herkkuja. Kuva: Ville Palonen

Kreikkalaisesta ruuasta tunnetaan parhaiten fetajuustolla ja oliiveilla terästetty salaatti, mutta välimerellinen keittiö tarjoaa paljon muitakin herkkuja. Kreikkalaisen keittiön perustana ovat terveelliset raaka-aineet: tuoreet vihannekset, jugurtti ja feta, kaikenlaiset merenelävät, sekä tietysti oliiviöljy, jota ilman suurinta osaa kreikkalaisista ruuista ei voisi valmistaa ollenkaan.

Panagian idyllisessä vuoristokylässä olevan Sotirelis Nickos -oliiviöljypuristamon pihassa seisoo vesivoimalla toimiva mylly. Satavuotias vekotin on ainoa laatuaan Kreikassa, sillä se on edelleen toimintakuntoinen. Sotirelisin suku on puristanut Thassoksen viljelijöiden sadosta puhdasta neitsytoliiviöljyä jo neljän sukupolven ajan. Nykyään öljy valmistetaan modernissa tehtaassa Limenasissa, mutta Panagian puristamolle järjestetään turistikierroksia. Panagian kylässä voi yöpyä Hotel Hermesissä.

Oliivit ovat myös erottamaton osa meze-pikkupurtavia. Niiden lisäksi ouzo meze -lajitelmiin kuuluu yleensä paistettua fetajuustoa, marinoitua kalaa, sekä riisillä ja yrteillä täytettyjä viininlehtikääryleitä. Ne huuhdellaan alas viinirypäleistä tislatulla anisjuomalla, ouzolla, joka nautitaan usein jäiden kanssa. Nykynuoriso juo mezejen kanssa olutta, mutta vanhemman kansan kyytipojaksi kelpaa ainoastaan ouzo.

Thassoksella liharuuat – kuten souvlaki-vartaat ja gyros-kebabit – kannattaa jättää väliin, niin herkullisia meren antimet ovat. Kodikkaissa tavernoissa pitää maistaa ainakin taramasalataa (mätilevite), tsipouraa (kultaotsa-ahven) ja skoubri kapnistoa (savustettu makrilli). Xtapodi eli mustekala on Thassoksen tavaramerkki, sillä saaren kalastajat pyytävät suurimman osan koko Kreikan mustekalasaaliista. Matkan kruunaakin yksi Thassoksen suurimmista herkuista: kalamarakia gemista eli fetajuustolla täytetty kokonainen mustekala.

Thassos – ravintolat

Thassoksen parhaiden ravintoloiden joukkoon kuuluvat Simi (Vanha satama, Limenas), Mesogeios (Uusi satama, Limenas) ja Agorastos Taverna (Kiniran kylä saaren itärannalla), josta löytyy myös tasokasta majoitusta. Erinomainen majapaikka saarikierroksen varrella!

Ravintoloiden pääruoat maksavat 5–10 €, meze-alkupalat ja lasillinen ouzoa noin 2,5 €. Juomarahaa jätetään yleensä vain euron verran, sillä tarjoilijat työskentelevät provisiopalkalla.

Thassoksen hintataso

Thassoksella mukana kannattaa pitää käteistä, sillä kortti ei kelpaa aivan joka paikassa. Suurimmista kaupungeista löytyy pankkiautomaatteja. Thassoksen hintataso on edullinen moniin muihin Kreikan matkakohteisiin verrattuna.

Thassos – retket

Thassoksella voi osallistua veneretkelle, autokierrokselle tai vaikka kokeilla sukeltamista. Thassoksen retket voi varata kätevästi netistä.

Matka Thassokselle

Suomesta järjestetään Thassokselle valmismatkoja. Myös omatoimimatkaaja pääsee saarelle helposti: lento Thessalonikiin tai Kavalaan, bussilla satamaan, ja lautalla Thassoksen pääkaupunkiin Limenasiin. Thassoksella ei ole omaa lentokenttää, lähimmät kentät ovat Thessaloniki ja Kavala.

Paras vaihtoehto on vuokrata auto suoraan lentokentältä, sillä Thassoksella kannattaa joka tapauksessa liikkua vuokra-autolla. Thassoksella voi myös vuokrata moottoripyörän tai polkupyörän.

Vertaa vuokra-autojen hintoja Thassoksella.

Paras aika matkustaa Thassokselle

Thassos on kesäkohde, mutta oman kokemuksen perusteella erinomainen aika vierailuun on vilkkaimman lomakauden jälkeen syyskuussa.

Thassos – hotellit

Thassoksella ei ole pakko viettää koko lomaa Limenasissa tai valmismatkojen hotelleissa, sillä eritasoista majoitustarjontaa löytyy ympäri saarta. Tasokkaiden hotellien lisäksi Thassokselta löytyy kodikkaita aamiaismajoituksia, perheille ja kaveriporukoille sopivia huoneistoja, ja hintahaitarin alapäässä monta budjettihotellia.

Katso tarjoukset Thassoksen hotelleihin.

Teksti: Yaroslava Troynich

Lue lisää:

Kreikan parhaat matkakohteet

Kreikan parhaat saaret

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

2 KOMMENTIT

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi