Pietarin paras kävelykierros

Peter’s Original Walk -kävelykierroksen ohjelmaa ei ole lyöty lukkoon etukäteen. Osallistujat päättävät, mikä juuri heitä kiinnostaa.

Teksti ja kuva Ville Palonen

Kierroksen aluksi ylitetään Nevski Prospekt – ja jätetään pääkatu saman tien taakse. Opas, 44-vuotias Peter Kozyrev, ei Nevskistä juurikaan välitä. Mies johdattaa muutaman 30-40-vuotiaan turistin ryhmämme porttikongin läpi eräälle Pietarin sadoista sisäpihoista.

Graffitien peittämiä seiniä ihmetellessä tuntuu kuin oltaisiin saavuttu eri kaupunkiin, vaikka vilkas Nevski on vain parinsadan metrin päässä. Peter kertoo, että monet paikalliset kulkevat mieluummin korttelien läpi sisäpihoja pitkin kuin meluisilla kaduilla.

1990-luvun lopulla oppaan työt aloittanut Peter tuntee sisäpihat kuin omat taskunsa: hän jopa kaavaili kartan laatimista sisäpihoista 2000-luvun alussa. Suunnitelma tyssäsi siihen, että portit ovat välillä lukossa.

Pietari_Venaja_12

Matka jatkuu. Neljän tunnin kävelykierroksen aikana puheenaiheet vaihtelevat laidasta laitaan: venäläinen työkulttuuri ja kiinteistöjen hinnat, Anna Akhmatovan runous ja neuvostoaikana röntgenfilmeihin kaiverretut kielletyt rokkilevyt, sekä Leningradin piiritys ja Eremitaasin kissat, jotka suojelevat korvaamattomia taideteoksia rotilta. Venäjällä toimivien kansalaisjärjestöjen ahdinkoakin sivutaan, kun ohitamme eräällä sisäpihalla piilottelevan Greenpeacen toimiston.

Peter ei toistele ulkoa opeteltuja litanioita, vaan vastaa osallistujien kysymyksiin hauskoilla tarinoilla. Mukavan lisän tuo laukusta kaivettu iPad, jolta katsellaan yhdessä historiallisia karttoja. Ne todistavat, kuinka Pietarin kanaalit ja palatsit syntyivät 1700-luvun alussa lähes tyhjästä.

Peter’s Walking Tours

Peterin kävelykierroksia ovat kehuneet niin Lonely Planet -matkaopas kuin sadat tyytyväiset matkailijatkin. Original Walkin lisäksi kävelykierrosten aiheita ovat Leningradin piiritys, Eremitaasi, Pietarin slummit ja Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen tapahtumapaikat.

Peterin palkkalistoilla on kymmenen opasta, joiden kanssa pääsee myös pyöräilemään, ruoka- tai baarikierrokselle, sekä perinteiseen venäläiseen saunaan.

www.peterswalk.com

Lue lisää:

Pietari-matkaopas

Pietarin nähtävyydet

Pietarin vinkit – kokemuksia Pietarista

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!