
Moldova on matkakohteena sen verran tuntematon, että edes sen nimestä emme aina ole varmoja. Moldavia oli neuvostovallan aikainen nimi, mutta nykyään puhutaan siis Moldovasta.
Mutta entinen neuvostotasavalta tämä tosiaankin on, vaikkakin Romanian kyljessä, ja kansakin puhuu oikeastaan romaniaa, tosin jotkut saattavat paikallista murretta moldovan kieleksikin sanoa.
Moldovan sympaattinen pääkaupunki Chișinău saattaa kantaa Euroopan köyhimmän valtion pääkaupungin titteliä, mutta eipä sitä ravintoloiden runsaiden herkkupöytien äärellä huomaa – paitsi hinnoista.
Kun pääkaupunki on nähty, voi lähteä päiväretkelle lähiseudun viinitiloille tai hypätä matruškaan, joka vie puolessatoista tunnissa ulkomaille – tavallaan. Moldovan ja Ukrainan välissä sijaitseva Transnistria on ehkä oudoin Euroopan valtioista, kun se ei ole valtio ollenkaan, mutta silti sinne mennään passi kourassa rajatarkastuksen kautta.
Moldova ei ole EU-maa eikä Nato-maa, mutta se haluaisi olla molempia. Itse asiassa yli 40 % moldovalaisista ei haluaisi olla maa ollenkaan vaan liittyä osaksi isoveli Romaniaa. Se kun tuntuisi huomattavasti turvallisemmalta kuin sinnitellä itsenäisenä Euroopan laidalla, Ukrainan naapurissa.
Kriisien keskellä pieni Moldova on kuitenkin pysytellyt vakaana ja rauhallisena. Väkiluku on vain kolmisen miljoonaa, joista puoli miljoonaa asuu Transnistriassa.
Chișinău – Moldovan mukava pääkaupunki

Moldovan vaatimaton mutta mukavan leppoisa ja superedullinen pääkaupunki Chișinău eroaa Lontoosta, Pariisista ja Madridista kuin yö päivästä. Eurooppaa tämäkin silti on.
Tavallaan kaupunkiloma Chișinăussa on aikamatka vuosikymmenten taakse. Kun hyppää trollibussiin, ei tarvitse miettiä kännykkäsovelluksia, vaan rahastaja tulee myymään lipun, jonka voi maksaa ihan kolikoilla.
Ja jos tekee mieli hedelmiä, niin eiköhän joku mummeli niitä seuraavassa kadunkulmassa myy – tai viimeistään sitä seuraavassa.
Mutta siinä missä neukkunostalgiaa huokuvan parlamenttitalon pääovesta voisi kuvitella vaikkapa Gorbatšovin astuvan ulos milloin hyvänsä, on korttelin päässä kauniisti remontoituja vanhoja kerrostaloja kuin suoraan Pariisista.
Paras osoite asua Chișinăussa on kaupungin sydämessä sijaitseva katedraalipuisto, jonka vieressä sijaitsee esimerkiksi mukava, joskin hieman vanhahtava Hotel Bristol.
Transnistria – nähtävyytenä kummallinen epämaa

Matkakohteena Moldovan kiehtovin nähtävyys on Transnistria, joka irtautui Venäjän tukemana Moldovasta ja toimii nyt erikoisena omana epämaanaan. Transnistrian pääkaupunkiin, Triaspoliin, järjestetään päiväretkiä Chișinăusta.
Benderin linnoitus

Chișinăun ja Tiraspolin väliä kulkevat matruškat pysähtyvät myös Benderin kaupungissa, joka sijaitsee aivan Moldovan ja Transnistrian rajalla. Kaupungin päänähtävyys on 1500-luvulta peräisin oleva Benderin linnoitus, joka on komeasti kunnostettu ottomaanien aikakauden asuun.
Linnoituksessa on myös museohuoneita ja keskiaikaisia kidutusvälineitä esittelevä näyttely sekä aikakauden esineistöä, kuten katapultti ja aseistusta.
Vanha Orhein luostari
Viitisenkymmentä kilometriä Chișinăusta pohjoiseen sijaitsee Orheiul Vechin luostari (Vanha Orhei). Luostarin näkemisen arvoinen kirkkosali on louhittu kallion sisään luolaan. Luolissa asuivat myös luostarin munkit aikanaan, ja näitäkin luolia pääsee vapaasti katselemaan.
Luostarin vieressä on pieni kylä, jossa yksi 1800-luvun asuintaloista on kunnostettu alkuperäiseen asuunsa ja toimii museona, joka esittelee menneiden aikojen moldovalaista maalaiselämää.
Viinitilavierailut Moldovassa

Moldova ei taida Suomessa olla kovin tunnettu viinimaa, mutta viiniä täällä viljellään runsaasti, ja sitä pidetään yleisesti laadukkaana. Monet viinitilat ottavat vastaan myös vierailijoita ja järjestävät tutustumiskierroksia ja viininmaistajaisia.
Suurimpien viinitilojen kellareissa on yli miljoona pulloa, ja ainakin Guinnessin ennätysten kirjan mukaan maailman suurin viinikellari (1,5 miljoonaa pulloa) on Mileștii Micin viinitehtaalla Chișinăun kupeessa.
Toinen suosittu ja matkailjoita vastaanottava viinitila on Cricovan tila 15 km Chișinăusta pohjoiseen. Täälläkin on yli miljoonan pullon viinikellari, jonka vanhimmat viinit ovat vuodelta 1902.
Käytännön vinkkejä Moldovaan matkustavalle
Matka Moldovaan voi herättää ihmetystä: miten siellä pärjätään ja mitä kaikkea matkaan tarvitsee? Ei huolta. Alla kerromme, miten Moldovaan pääsee.
Tarvitseeko Moldovaan viisumia?
Suomalainen tarvitsee sekä Moldovan että Transnistriaan passin. Passintarkastuksessa saatetaan kysellä matkan tarkoitusta, kohdetta, kestoa ja niin edelleen, mutta mitään lomakkeita ei täytellä eikä maksuja peritä. Viisumia ei tarvita.
Miten Moldovaan lennetään?
Chișinăun kentälle ei ole suoria lentoja Suomesta, mutta Air Baltic ja Turkish Airlines vievät perille yhdellä vaihdolla. Parhaimmillaan lennot saa tarjouksesta alle 200 eurolla.
Moldovan sää ja ilmasto – eli milloin kannattaa matkustaa?
Moldovaan on mukavinta lähteä keväällä tai syksyllä. Touko- ja syyskuussa lämpötilat ovat tyypillisesti parinkymmenen asteen kieppeillä.
Sademäärissä ei ole kovin suurta vaihtelua vuodenajoittain, sadekuuroja voi tulla milloin vain. Moldovan mannerilmastoon kuuluvat kuitenkin suuret lämpötilanvaihtelut.
Talvella on kylmä, usein pakkasta ja luntakin, joskaan lämpötila harvemmin laskee alle kymmenen pakkasasteen.
Kesällä puolestaan on kuuma, eivätkä yli 30 asteen lämpötilat ole mitenkään poikkeuksellisia.
Mitä kieltä Moldovassa puhutaan?
Suurin osa moldovalaisista puhuu äidinkielenään romaniaa, sen moldovan murretta.
Lähes 10 % moldovalaisista on venäjänkielisiä, ja venäjä on myös puhutuin vieras kieli, jolla pärjää hyvin Chișinăussa. Transnistria on lähes yksinomaan venäjänkielinen.
Chișinăussa taidetaan puhua vähemmän englantia kuin missään muussa eurooppalaisessa pääkaupungissa, mutta monet nuoret sentään ymmärtävät sitä ainakin jonkin verran.
Elekieli tulee avuksi, ja onneksi moldovalaiset ovat ystävällisiä ja haluavat ymmärtää, mitä heidän maahansa saapuneet harvat matkailijat tahtovat, joten pahoja kommunikaatio-ongelmia ei juuri synny, vaikka yhteinen kieli puuttuukin.
Moldovan valuutta
Moldovan valuutta on nimeltään leu, monikko lei. Sitä ei maan ulkopuolella juuri pysty vaihtamaan, mutta perillä valuutanvaihto on helppoa. Vaihtokonttoreita on niin lentoasemalla kuin ympäri Chișinăuta. Kurssit on selkeästi merkitty valotauluun.
Yleensä vaihtopalkkiota ei peritä (fara comision), mutta jos kurssi näyttää poikkeuksellisen hyvältä, voi se johtua siitä, että vaihtokonttori perii lisäksi erillisen palkkion, esim. 3 %.
Lokakuussa 2024 yhdellä eurolla sai noin 19 leitä.
Moldovassa myös maksukortit ovat yleistyneet, mutta käteistä on syytä aina pitää mukana, sillä iso osa kaupasta käydään toreilla ja kaduilla, jolloin käteinen on ainoa vaihtoehto.
Transnistriassa on käytössä oma rupla, joka on alueen ainoa laillinen maksuväline. Sitä voi Tiraspolissa vapaasti ostaa ja myydä, ja niin on pakkokin tehdä, sillä korttimaksu ei tahdo Transnistriassa onnistua eikä muita valuuttoja oteta missään vastaan. Transnistrian ruplien vienti alueelta pois on kiellettyä.
Lokakuussa 2024 yhdellä eurolla sai vajaa 18 ruplaa. Kurssi on valtion vahvistama ja kaikissa vaihtokonttoreissa täsmälleen sama.
Voiko Moldovassa juoda hanavettä?
Paikallisista osa juo hanavettä, osa juo hanavettä keitettynä ja ne, joilla on siihen varaa, juovat pullotettua vettä. Ehkäpä tuosta voi jo päätellä, että turistin valinta on pullovesi. Hampaiden pesuun hanavettä uskaltaa kuitenkin käyttää.
Onko Moldovaan turvallista matkustaa?
Chișinău on pääsääntöisesti turvallinen kaupunki. Vilkkaissa paikoissa saattaa joutua taskuvarkaan uhriksi, ja jonkin verran laukkuvarkauksiakin tapahtuu, mutta lopulta riski on melko pieni. Väkivaltaista matkailijaan kohdistuvaa rikollisuutta ei juuri ole.
Kaupungissa on jonkin verran kulkukoiria, mutta ne eivät lähesty ihmistä.
Suurin riski lienee Moldovan geopoliittinen sijainti Ukrainan ja EU-maa Romanian välissä. Kun Ukrainan sota alkoi, pelättiin Moldovassa aidosti, että Venäjä hyökkäisi sinnekin, mutta niin ei kuitenkaan käynyt.
Majoitus Moldovassa
Moldovassa kannattaa asua Chișinăussa, josta voi tehdä päiväretkiä nähtävyyksille myös kaupungin ulkopuolella. Maan edullista hintatasoa noudattaen myös hotellit ovat varsin kohtuuhintaisia. Katso tarjoukset Chișinăun majoitukseen.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!











