Pohjoisen luonnon pauloissa – arvostelussa elokuva Tunturin tarina

Näin poikkeusaikana moni pohtii, voiko lähteä Lappiin hiihtämään? Jos ei vielä tohdi, mahdu tai ole varaa, niin lapinhulluutta voi lievittää myös katsomalla Marko Röhrin luontotrilogian viimeisen osan Tunturin tarina. Ensi-illan piti olla jo ennen joulua, mutta sitä on pandemian vuoksi siirretty jo useampaan kertaan. Näillä näkymin ensi-ilta on vihdoin 12. maaliskuuta.

Tunturin tarina on luonnollista jatkoa Metsän tarinalle ja Järven tarinalle. Tekijä korostaa, ettei kyseessä ole dokumentti, vaan luontoelokuva. Se on kuvattu kahden vuoden aikana Pohjolan luonnossa ilman digitaalisia tehosteita. Ihmisiä ei elokuvassa esiinny lukuun ottamatta Peter Franzenin hyvin toimivaa kertojanääntä.

Elokuvan pohjana on Antti Tuurin tekstiin perustuva myyttinen tarina muinaisista maailman ensimmäisistä vuorista, tai jättiläisistä, jotka ovat aikojen alussa vaeltaneet mannerlaattojen mukana pohjoiseen ja uinuivat nyt meidän Lapissamme.

Tunturin tarina arvostelu
Maisema elokuvasta Tunturin tarina. Kuva: Marko Junttila

Maailma nähdään kertojan lisäksi niin tunturisopulin kuin lapinpöllön silmin. Eläinkunnan edustajien lisäksi herää eloon ”tykkylumen kansa”, kuin myös taivaalla leiskuvat revontulet.

Tunturien lisäksi liikutaan valaiden ja lunnien kanssa Jäämeren pinnan alla. Vaikka 80 prosenttia elokuvasta on kuvattu Suomen Lapissa, aina ei pysytä omassa laatikossa. Vuohieläimiin kuuluvat myskihärät on kuvattu Dovren kansallispuistossa Etelä-Norjassa, minne niitä on istutettu Pohjois-Amerikasta. Tekijä vertaakin myskihärkiä Järven tarinassa esiintyvään, lähes sata vuotta sitten Suomeen istutettuun kanadanmajavaan.

Jos ei anna yksittäisten faktojen pilata hyvää tarinaa, on luontoelokuvaelämys taattu.

Elokuvan kävi katsomassa ja arvostelemassa Petri Kosonen, Paratiisireportteri-blogin vieraileva kirjoittaja.

Ensi-ilta: 12.3.2021
Kesto: 1 t 16 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Marko Röhr

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi