Vuoden 2021 myydyin tietokirja Ruotsissa oli kuluvan vuoden tammikuussa itsemurhan tehneen Björn Lindebladin (1961–2022) tilinpäätös Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä. Naapurimaassamme kirja on koko alkuvuoden pitänyt yllä vilkasta keskustelua eutanasiasta.
Björn kirjoitti kirjansa kahden toimittajan avustuksella, eikä se ole varsinaisesti mikään kirjallinen helmi. Välillä tuntuu siltä, että mukana on aikuiselle lukijalle liikaa itämaisenoloisia tarinoita, joihin liittyy ”viisaus” tai ”opetus”, vähän niin kuin länsimaisissa saduissa. Siitä huolimatta kirja on mukaansatempaava ja ajatuksia herättävää lukemista. Kertojaan on helppo samaistua.
Heti kättelyssä Björn tekee selväksi ettei ole mikään valaistumisen kokenut opettaja, vaan kertoo vain omista kokemuksistaan:
Eletään 1980-luvun nousukautta: juppius ja sen materiaaliset merkit ovat tavoiteltavia. Hyvin toimeentulevan göteborgilaisperheen vesa jättää turvatun toimeentulonsa ekonomistina ja hyppää uraputkestaan. Tehtyään vuoden hanttihommia hän lähtee Intiaan saatuaan sitä ennen kipinän itämaisista filosofioista. Niihin tutustuakseen ei tarvitse välttämättä sulkeutua ashramiin tutkimaan sanskritinkielisiä kirjoituksia. Alkuun pääsee vaikka Robert R. Pirsigin autofiktioromaanilla Zen ja moottoripyörän kunnossapito.
Sellainen löytyi monien oman ikäpolveni reissaajien repusta idän ”banaanipannarireitillä” – ja saattaa löytyä edelleenkin. Vaellettuaan Himalajalla ja rakastuttuaan Kathmandussa Björn löytää itsensä yksin ja sydän särkyneenä paratiisirannalta. (Onko hän lukenut vanhoja muistiinpanojani?)
Ilman sen suurempia tragedioita Björn vetäytyy retriittiin buddhalaisessa luostarissa Pohjois-Thaimaassa. Välittömästi ilmenee, ettei luostari ole mikään rauhan tyyssija, vaan hengitykseen keskittymistä häiritsevät lukuisat, niin ulkoiset kuin sisäiset tekijät. Teki mieli kunnon kahvia (oliko sellaista muka vielä silloin saatavilla Thaimaassa?). Eivätkä munkitkaan aina niin pyhiltä vaikuttaneet. Ensimmäinen retriitti katkesi neljän päivän päästä.
Thaimaassa on lukuisia buddhalaisluostareita, joihin otetaan myös länsimaisia mietiskelemään. Tuolloin niistä ehkä tunnetuin oli etelässä Surat Thanin kaupungin luostari. Sanotaan, että reppureissaajat menivät sinne puhdistautumaan biletettyään sitä ennen ankarasti Siaminlahden saarilla. Monille riittää päivä (kuten itsellenikin). Miten lienee asiat muuttuneet 30 vuodessa? Hyttyset ja liikenteen jyrinä ovat tuskin kadonneet.
Björn ei luovuta. Hän ajelee päänsä ja hänestä tulee metsämunkki Natthiko. Metsäluostari on sitten kokonaan toinen juttu, vaikkei nimestään huolimatta sijaitse viidakon keskellä, vaan asutuskeskusten tuntumassa. Näin joka-aamuinen almujen keräyskierros onnistuu jalan. Luostarissa on muitakin länsimaisen elämäntyylin hylänneitä munkkeja ympäri maailmaa. Luostarin rauha olikin 24/7 yhteisöelämää, seurassa, mihin ei voinut itse vaikuttaa. Toisaalta yhteisöön kuulumisen tunne oli voimakas. Björn kuvaa heidät kivinä, jotka hiovat särmiä toisistaan. Koska luostarissa ruokailtiin vain kerran päivässä, ajatukset harhailivat yleensä juuri ruoan ympärillä. Valaistumiseen tuntui olevan pitkä matka.
Munkkivalaan kuuluvat muun muassa selibaatti ja raittiuslupaus. Varsinkin jälkimmäinen on kova pala Björnin isälle (!). Se tuntui niin fundamentaaliselta. Mutta on viriilissä iässä olevalla miehellä selibaatissakin selittelemistä. Asiaa ei helpota sekään, että luostarissa käy säännöllisesti meditoimassa joukko Thai Airwaysin lentoemäntiä. Se saa mielen harhailemaan erinomaisesti.
Muutto Thaimaasta englantilaiseen luostariin muutti myös Natthikon yhdellä almunkeräysreissulla arvostetusta miehestä yhteiskunnan loiseksi. Siis ympäristön silmissä. Itseensä hän ei sen myönnä vaikuttaneen, mutta joillekin hän oli kummajainen, jonka poliisi tuli häätämään keräämästä almuja kampaamoa vastapäätä, ettei ajeltu pää pelästyttäisi asiakkaita. Mutta munkkikin alkaa lopulta stressaantua.
Seitsemäntoista vuoden luostarielämän jälkeen Nattiko päättää palata taas Björniksi. Tällöin alkavat myös ensimmäiset hermostoa rappeuttavan sairauden oireet ja hän tajuaa aikansa täällä olevan rajallisempaa kuin muilla ikäisillään. Vuosien aukko työhistoriassa vaikeuttaa työn saantia. Kansankodin sosiaaliviranomaisetkin jättävät hänet tyhjän päälle. Björn eristäytyy puoleksitoista vuodeksi tuttavansa mökille.
Sitten Björniä pyydetään esiintymään televisioon, mihin hän suostuu vastahakoisesti. Sen jälkeen hän alkaa pitää puhetilaisuuksia ja nousta gurun maineeseen. Björn tapaa elämänsä naisen ja menee naimisiin. Elämä – ja viini – maistuu pitkästä aikaa. Björn on kuitenkin sisäistänyt buddhalaisen opin kaiken katoavaisuudesta niin syvälle, että hän kaiverruttaa jopa vihkisormukseensa: This too shall pass. eli myös tämä päättyy.
Vuonna 2018 Björn saa diagnoosin ALS-taudista ja vuodesta viiteen ennusteen elinajasta.
Samoihin aikoihin hän on mukana järjestämässä 84-vuotiaan keuhkoahtautumaa sairastavan isänsä eutanasiaa Sveitsissä. Kun Björn menettää kahdessa vuodessa 20 kiloa lihaksia ja alkaa tarvita avustusta yksinkertaisten arkisten asioiden suorittamisessa, hänkin päättää itse määrätä, milloin hänen maallinen vaelluksensa päättyy.
Tässä vaiheessa herää kysymys: onko arvokas kuolema vain hyvin toimeentulevien etuoikeus? Kerjäläismunkilta se onnistuu vain, jos taustavoimat ovat kunnossa.
Kirjan voi kuunnella äänikirjana Storytelissä.
Björn Natthiko Lindeblad, Caroline Bankler ja Navid Modiri: Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä (Jag kan ha fel). Aula & Co, 2021
Jos pidit artikkelista, arvostamme kovasti, jos jaat sen sosiaalisessa mediassa.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös mökin Suomesta. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!
