Kohtauksia eräältä saarelta – arvostelussa elokuva Bergman Island

Joskus elokuvan suomenkielinen nimi on parempi ja kertoo enemmän sen sisällöstä kuin alkuperäinen – nyt näin ainakin Ingmar Bergmanin elokuvien ystäville. Se viittaa puoli vuosisataa sitten tehtyyn ruotsalaiseen televisiosarjaan Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur ett äktenskap, 1973), josta tehtiin myös aikoinaan elokuvaversio. Molemmat elokuvat sijoittuvat Gotlannin pohjoispuolella olevalla Fårön saarelle. Bergman ohjasi siellä neljä muutakin elokuvaa, joista tunnetuin on ensimmäinen, Kuin kuvastimessa (Såsom i en spegel 1961).

Ruotsalainen ohjaajalegenda asui saarella viimeiset vuotensa ja sinne hänet on myös haudattu, vaimonsa Ingridin (ei siis samanniminen näyttelijä, joka ei ole sukua) kanssa. Senkin vuoksi Fårö on Bergman-faneille tärkeä pyhiinvaelluskohde. Saarella on myös Bergmanin perintöä vaaliva residenssi mm. taiteilijoille ja toimittajille. Sinne brittiläis-saksalainen elokuvantekijäpariskunta majoittuu etsimään inspiraatiota ja työstämään käsikirjoituksiaan. Jotta mikään ei olisi liian helppoa, heidät majoitetaan mökkiin, jossa ”elokuvaa, joka sai miljoonat parit eroamaan”, on kuvattu.

Elokuvassa on tarina tarinan sisällä, ja loppupuolella hahmot alkavat sekoittua niin, ettei katsoja ole enää varma, missä mennään. Lyhyesti: toisen päähenkilön suunnittelema elokuva alkaa elää omaa elämäänsä, kun sen näyttelijät astuvat kehiin omina itsenään keskustelemaan käsikirjoituksesta.

Nuoren polven ruotsalaiset ovat elokuvassa virheetöntä englantia puhuvia kosmopoliitteja, kun taas vanhemmat töksähteleviä ja kylmäkiskoisia. Onko kärjistys sattumaa vai tahallista?

Elokuva sisältää paljon nippelitietoa Bergmanista, ja välillä se tuntuu olevan melkein itsetarkoitus. Mutta vaikka ei olisi uppoutunutkaan pohjoismaisen elokuvan historiaan, siinä esitellään aikuisen parisuhdedraaman lisäksi myös Itämeren karunkauniita rantoja ja siinä lilluvia meduusoja.

Elokuva sai maailmanensi-iltansa Cannesin festivaaleilla vuonna 2021, ja se on Ingmar Bergmanin oloinen elokuva bergmanilaisilla kohtauksilla. Nimestään huolimatta ranskalaisen Mia Hansen- Løven elokuvaa voi suositella ainakin Bergmanin faneille ensi kesän Gotlannin retkeä varten.

Kohtauksia eräältä saarelta (Bergman Island, 2021), ohjaus Mia Hansen-Løve

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi