
Taiwan on matkakohde, jonka monipuolisuus yllättää. Saarivaltiossa ehtii parin viikon loman aikana shoppailla modernissa pääkaupungissa Taipeissa, vierailla suitsukkeentuoksuisissa temppeleissä, sukeltaa ruokatorien makumaailmaan, kurvailla vuokra-autolla huikeita vuoristoteitä, patikoida bambumetsissä ja teeplantaaseilla, ja snorklata kilpikonnien asuttamalla trooppisella saarella.
Matkakohteena Taiwan on helppo ja turvallinen. Se sopii mainiosti matkailijalle, joka suuntaa Euroopan ulkopuolelle ensimmäistä kertaa. Hinnat ovat edulliset, englannilla pärjää hyvin, ihmiset ovat kohteliaita ja ystävällisiä, julkinen liikenne toimii erinomaisesti, eikä huijauksia tai varkaita tarvi varoa yhtään sen enempää kuin Suomessakaan.
Ystäväni kuvaili maata näin: “Taiwan on kuin Kiina, jossa ihmiset osaavat puhua englantia, eivät etuile jonossa, eivätkä syljeksi lattioille.” Omasta puolestani haluan lisätä listaan yleisten vessojen äärimmäisen siisteyden, joka ei Aasiassa ole todellakaan itsestäänselvyys.
Samaan aikaan Taiwan on eksoottinen – kiitos kiinalaisen, japanilaisen ja alkuperäiskansojen kulttuurien sekamelskan. Ihmeellistä ja omituista nähtävää riittää jopa matkailijalle, jolla on usean pitkän reissun kokemus Kiinasta, Japanista ja Kaakkois-Aasian maista.

Luonnonystävälle Taiwan on oikea aarreaitta. Pääsaari on 390 kilometriä pitkä ja 140 kilometriä leveä, ja kahta kolmasosaa sen pinta-alasta peittää komea vuoristo. Yli kolmen kilometrin korkuisia huippuja on useita kymmeniä. Taiwanin komein luonnonihme – ja yksi koko maan suosituimmista nähtävyyksistä – on upea Tarokon rotkolaakso. Patikointipolkuja löytyy myös Alishanin vuoristoalueelta, joka tunnetaan teeviljelmistään.
Kaiken lisäksi pääsaaren ympärillä on pieniä trooppisia saaria, joilla voi nauttia rantalomasta. Pikkusaarista helpoin retkikohde on sadoista merikilpikonnistaan tunnettu Liuqui, jonne on pääsaarelta alle tunnin venematka.
Tässä artikkelissa esitellään Taiwanin parhaat nähtävyydet:
- Pääkaupunki Taipei
- Teehuoneiden Jiufen
- Temppeleiden Tainan
- Tarokon rotkolaakso
- Alishanin teeviljelmät
- Tulikärpästen Fenqihu
- Moderni Kaohsiung
- Kilpikonnien saari Liuqui
- Taiwanin ruokakulttuuri
Käytännön matkavinkkejä muun muassa majoitukseen, hintatasoon, julkiseen liikenteeseen ja auton vuokraamiseen kerrotaan artikkelissa Taiwanin vinkit ja kokemukset.
Taiwanin historia lyhyesti
Taiwanin historia on monivaiheinen. Alkuperäiskansat, kuten atayalit ja amisit, asuttivat saarta tuhansia vuosia ennen ulkopuolisten vaikutusten saapumista. 1600-luvulla hollantilaiset ja espanjalaiset perustivat saarelle tukikohtia, mutta pian saaren hallinta siirtyi Kiinan Qing-dynastialle. 1800-luvun lopulla Taiwan joutui Japanin hallintaan Kiinan ja Japanin sodan seurauksena.
Japanin valtakauden (1895–1945) päätyttyä toisen maailmansodan lopussa Taiwan palautettiin Kiinan hallintaan. Vuonna 1949 kommunistit ottivat puhemies Maon johdolla vallan mantereella, ja kommunisteja vastaan taistellut Kuomingtang-puolue pakeni Taiwanin saarelle. Tämä jännitteinen tilanne jatkuu edelleen.
Nykyisin Taiwan (viralliselta nimeltään Kiinan tasavalta) on demokraattinen yhteiskunta, joka toimii de facto itsenäisenä valtiona, vaikka Kiina (viralliselta nimeltään Kiinan kansantasavalta) pitää sitä edelleen omana maakuntanaan. Kansainvälisesti Taiwanin asema on monimutkainen, sillä vain harvat maat tunnustavat sen virallisesti valtioksi.
Poliittisesta asetelmasta huolimatta Taiwaniin voi lentää helposti myös Kiinan kautta. Suomalaiset eivät tarvitse Taiwaniin viisumia.
Taipei – moderni miljoonakaupunki

Useimpien Taiwanin-matka alkaa pääkaupunki Taipeista, joka sijaitsee Taiwanin pohjoisosassa. Kaupunki on moderni metropoli, jossa perinteiset temppelit ja katukeittiöt elävät sulassa sovussa pilvenpiirtäjien ja kauppakeskusten kanssa. Asukkaita Taipeissa on 2,5 miljoonaa ja laajemmalla metropolialueella kokonaiset 9 miljoonaa. Koko Taiwanissa asukkaita on 23 miljoonaa.
Heti Taipein lentokentälle saavuttaessa kannattaa hankkia paikallinen SIM-kortti sekä EasyCard. Se on yleiskortti, jolle ladataan rahaa. Kortilla voi maksaa julkisen liikenteen matkoja, ostoksia 7-Eleven- ja FamilyMart -kioskeissa ja supermarketeissa, sekä monessa muussakin paikassa. Kortti helpottaa turistin elämää todella paljon, sillä harvassa paikassa voi maksaa luottokortilla mobiilimaksusta puhumattakaan. Käytännössä tarvitaan käteistä ja EasyCard.

Paras tapa liikkua Taipeissa on metro (MRT). Bussilla kulkeminenkaan ei ole kovin vaikeaa, kunhan seuraa matkan edistymistä Google Mapsista. Matkat on helpointa maksaa EasyCardilla. Hinta riippuu matkan pituudesta: lyhyt metromatka maksaa noin euron, ja esimerkiksi Taipein lentokentältä pääsee keskustaan vain viidellä eurolla.
Taipeissa majapaikka kannattaakin valita niin, että lähimmälle metroasemalle on mahdollisimman lyhyt kävelymatka. Hyvä alue on Taipein päärautatieaseman ympäristö, josta löytyykin hotelleja joka lähtöön. Edullisemmasta päästä on aivan aseman vieressä sijaitseva Just Live Inn Taipei Station, mutta koska Taiwanin hintataso on varsin edullinen, saa hiukan enemmän maksamalla jo todella pramean huoneen esimerkiksi Hilton-ketjuun kuuluvasta Hotel Resonance Taipeista.
Monessa pienessä hotellissa aamiaisesta maksetaan erikseen. Läheskään aina se ei kannata; pienemmissä majoituksissa nimittäin ei ole lainkaan omaa keittiötä, vaan hyvin simppelin aamiaisen saa kuponkia vastaan lähikahvilassa tai jopa 7-Elevenissä. Säästä rahat ja valitse aamiaispaikkasi itse.
Katso tarjoukset Taipein hotelleihin.
Taipein nähtävyydet
Taipein nähtävyyksiä katsellessa saa kulumaan useamman päivän. Kiitos erinomaisen julkisen liikenteen, Taipeista käsin voi helposti tehdä päiväretkiä pääkaupungin ympäristöön ja oikeastaan ympäri koko saaren pohjoisosaa. Lomaa suunnitellessa kannattaa kuitenkin muistaa, että Taipei ei ole koko Taiwan – viikon mittaisella matkalla pitää ehdottomasti yöpyä myös muualla.
Taipei 101 – puolen kilometrin korkuinen pilvenpiirtäjä

Yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä on pilvenpiirtäjä Taipei 101. 508-metrinen rakennus oli maailman korkein vuoteen 2010 asti, jolloin tittelin nappasi Dubain Burj Khalifa.
Salamannopea hissi vie 89. kerroksessa olevalle näköalatasanteelle vain 37 sekunnissa. Pikahissien koneiston on valmistanut suomalainen Kone. Kerroksien 87 ja 91 välillä on 660 tonnia painava massavaimennin, eräänlainen heiluri, joka tasapainottaa tornin huojumista jos kohdalle iskee voimakas maanjäristys tai hirmumyrskyn tuulenpuuska.
Nimensä Taipei 101 saa siitä, että kerroksia on 101 kappaletta. Peruslipulla pääsee 89 kerrokseen, ja lisämaksusta korkeimpaan 101. kerrokseen. Oman kokemuksen perusteella lisähinnalle ei saa katetta – näkymä korkeimmasta kerroksesta on tasan sama, vaikka porukkaa onkin paljon vähemmän.
Elephant Mountain – patikoi näköalapaikalle
Toinen hieno paikka ihailla Taipein kaupunkisiluettia on Elephant Mountain (Xiangshan). Kukkula on noin 180 metriä korkea, ja sen laelle vie puolitoista kilometriä pitkä patikointipolku. Reitti on jyrkkä ja rappusia kokonaiset 600 kappaletta, mutta huipulta avautuva maisema palkitsee erityisesti auringonlaskun aikaan.
Longshan – Taipein maagisin temppeli

Taiwanissa tuntuu olevan buddhalaisia ja taolaisia temppeleitä joka toisessa korttelissa, ja niissä kannattaakin pistäytyä ohi kulkiessaan. Longshan on kuitenkin sellainen temppeli, jonne kannattaa matkustaa tarkoituksella – ja tiettyyn aikaan. Longshanissa nimittäin kannattaa vierailla aikaisin aamulla, kun jopa kymmenet munkit mumisevat kuorossa mantrojaan. Tunnelma on tungoksesta huolimatta taianomainen.
Alkuperäisen Longshanin temppelin rakensivat vuonna 1738 Fujianin maakunnasta saapuneet kiinalaiset. Temppeli on periaatteessa buddhalainen, mutta paikasta löytyy myös Kiinan kansanperinteen henkiolennoille pyhitettyjä alttareita. Tätä paikkaa on turha yrittää ymmärtää, vaan parasta on vain taivastella, kuinka erikoisia uskonnolliset perinteet ovatkaan.
Temppelissä myös turistin on harvinaisen helppoa saada yhteys tuonpuolisiin voimiin: hengiltä nimittäin kysytään yksinkertaisia kyllä/ei -kysymyksiä pudottamalla maahan kuunsirpin muotoisia puupalikoita (jiaobei). Vastaus riippuu siitä, kuinka päin palikat jäävät paikoilleen. Varmuuden vuoksi palikat pudotetaan kolme kertaa. Kannattaa kokeilla!
Chiang Kai-shekin muistomerkki

Taiwanin itsenäistymisen historiaan voi tutustua maan ensimmäisen johtajan muistomerkillä. Chiang Kai-shek (suomalainen kirjoitusasu: Tšiang Kai-šek) oli kiinalainen sotilasjohtaja ja poliitikko. Hän johti Kiinan tasavaltaa (1912–1949), kunnes joutui luovuttamaan vallan Mao Zedongin johtamille kommunisteille ja pakenemaan joukkojensa kanssa Taiwanin saarelle. Mies hallitsi Taiwania koko loppuikänsä, 25 vuotta.
Kansallissankarin muistomerkki ei ole aivan tavanomaisimmasta päästä: keskellä valtavaa aukiota kohoaa massiivinen lumenvakea rakennus, jonne kiivetään korkeita portaita pitkin. Askelmia on 89, joka viittaa maan isän kuolinikään. Rakennuksen sisällä pönöttää Chiang Kai-shekin patsas.
Beitoun kuumat lähteet
Taiwanissa on useita kuumia lähteitä, joihin on rakennettu kylpylöitä. Suosituin kuumien lähteiden keskittymä on Taipein pohjoislaidalla sijaitseva Beitou, jossa sijaitsee yleinen kylpylä (remontissa kesään 20206 saakka) sekä monta pienempää yksityistä kylpylähotellia, kuten japanilaistyylinen Radium Kagaya Taipei.
Beitou Hot Springs Museum on museoksi kunnostettu historiallinen kylpylä.
Samalla retkellä kuumille lähteille voi vierailla noin 10 kilometrin päässä Beitousta olevassa Wuji Tianyuan temppelissä. Taolainen temppeli on tunnettu erityisesti kirsikkapuistaan, joiden kukat puhkeavat loistoon maalis-huhtikuussa. Kirsikankukkien katselu sakuran aikaan on todella suosittua Taiwanissa, kiitos japanilaisten vaikutteiden.
Taipein yömarkkinat ja ruokatorit

Matka Taiwaniin ei ole mistään kotoisin ilman vierailua yömarkkinoille. Nimestään huolimatta night market on käytännössä ruokakojuja täpötäynnä oleva ravintolakatu, jolla hulina alkaa paikasta riippuen jo iltapäivällä. Kojut laitetaan kiinni viimeistään puoliltaöin, usein jo paljon aikaisemmin. Oman kokemuksen perusteella yömarkkinat ovat ylivoimaisesti paras tapa syödä illallista vaikka joka ilta. Ei hienostelua, vaan nautiskelua!
Taipein ruokatoreilla on vellovia väkimassoja, mutta siitä huolimatta eri kojujen edessä annoksia jonotetaan tunnollisesti, eikä kukaan hillu humalassa; itse asiassa kylmän oluen löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Annokset maksavat muutaman euron, joten kannattaa maistella kaikkea omituista mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Taiwanilaisesta ruokakulttuurista kerrotaan tämän artikkelin lopussa.
Taipein suurin ja vilkkain yömarkkina on Shilin Night Market. Muita suosittuja ruokakatuja ovat Raoche Night Market, Ningxia Night Market sekä Longshanin temppelin vieressä sijaitseva Huaxi Night Market, joka tunnetaan myös nimellä ”Käärmeiden katu”.

Erilaista pöhinää tarjoaa Ximending, joka on Taipein nuorisokulttuurin keskus. Trendikäs alue on täynnä kauppoja, kahviloita ja katutaidetta. Varsinaista yöelämää – siis baareja ja klubeja – on Taipeista hankala löytää. Suoraan sanottuna Taiwan ei ole mikään bilettäjien matkakohde.
Jiufen – paperilyhtyjä ja teehuoneita

Eräs Taipein suosituimmista päiväretkikohteista on Jiufen, pääkaupungin koillispuolella sijaitseva pieni vuoristokaupunki, joka tunnetaan teehuoneistaan ja ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Henkien kätkemä -elokuvan fanit rakastavat paikkaa, sillä sen uskotaan inspiroineen elokuvan ikonista kylää. Suurimmat väkijoukot vellovatkin kameroineen elokuvasta muistuttavan teehuoneen, Amei Teahousen, edessä.
Jiufenissa kannattaa olla yötä kahdestakin syystä. Ensiksikin Old Street Jiufenin jokailtainen ruokatori on poikkeuksellisen laadukas. Paikallinen burritoa muistuttava jälkiruokaherkku, jonka sisään on kääritty paahdettua pähkinää, jäätelöä – ja korianteria! – vie järjen. Erikoinen yhdistelmä on samaan aikaa makea ja raikas. Toinen syy yöpymiseen on se, että varhain aamulla saa kulkea kapeilla paperilyhtyjen koristamilla kujilla aivan omassa rauhassaan, sillä päiväretkellä olevat turistilaumat valtaavat kaupungin vasta lounasaikaan.
Hyväksi koettu majoitus Jiufenissa on aivan keskustan pikkukujien vieressä oleva Jiufen The Dragon Smart Stay, jonka aamiaispöydästä on komea näkymä rannikolle asti.

Jiufenin lähellä on kaksikin hyvää retkikohdetta. Eläinystävien suosikki on ”kissojen kylä” Houtong, entinen kaivoskaupunki, jonka katuja hallitsevat kymmenet kissat.

Foodie puolestaan suuntaa rannikolle Keelungin satamakaupunkiin, josta löytyy kenties koko Taiwanin paras ruokatori MiaoKou Night Market. Mikä parasta, paikan kojut aukeavat jo aikaisin iltapäivällä. Keelung on muutenkin mukavaa vaihtelua Taiwanin vilkkaille turistikohteille – tunnelma nimittäin on arkinen, koska mitään maailmanluokan nähtävyyksiä ei ole.
Tainan – Taiwanin historiallinen sydän
Tainan on Taiwanin vanhin kaupunki ja maan historiallinen ja kulttuurinen sydän. Paikkaa voisikin verrata Japanin Kiotoon, joten jos perinteet kiinnostavat, on Tainan oikea matkakohde. Tainan toimi Taiwanin pääkaupunkina yli 200 vuoden ajan, ennen kuin titteli siirtyi Taipeille vuonna 1887.
Tainan on tunnettu lukuisista temppeleistään – joista kuuluisin on Kungfutselainen temppeli – ja perinteisistä festivaaleistaan kuten lyhtyjuhlista ja temppelien järjestämistä paraateista.
Ruokamatkailijoille Tainan on taivas – itse asiassa moni paikallinen pitää sitä koko maan ruokapääkaupunkina. Koska ollaan meren äärellä, klassikkoannoksia ovat ankeriasnuudelit, osterirullat ja maitokalakeitto. Suurimpia ruokatoreja ovat Garden Night Market ja Wusheng Night Market.
Taipeista pääsee Taiwanin länsirannikolla sijaitsevaan Tainaniin luotijunalla alle kahdessa tunnissa. Erinomainen majapaikka on historiallisen kadun, Anping Old Streetin, vieressä sijaitseva An-Ping Inn.
Tarokon rotkolaakso

Taiwanin kuuluisin ja suosituin luonnonihme löytyy saaren itärannikolla sijaitsevasta Tarokon kansallispuistosta. Vuoristomaiseman halkaisee valtava rotkolaakso. Kapea ja jyrkkäseinäinen kanjoni on syntynyt, kun Liwu-joen virtaus on kuluttanut pehmeitä kalkkikivikerrostumia ja paljastanut niiden alta kovempaa marmoria.
Tarokon rotkolaakson pohjalla kiemurtelee jokea seuraileva kapea maantie, jonka ajaminen vuokra-autolla on elämys itsessään. Alueella on useita patikointipolkuja, joiden varrella näkee vehreää metsää, vesiputouksia ja vuoristojokia.
Taiwaniin keväällä 2024 iskenyt voimakas maanjäristys aiheutti maanvyöryjä, joiden vuoksi moni vaelluspolku suljettiin. Aiemmin supersuositut vaelluspolut ovat suljettuina edelleen vuoden 2026 alussa.

Jos on liikkeellä vuokra-autolla, voi Tarokosta jatkaa etelää kohti pitkin Taiwanin itärannikkoa. Saaren itärannikolla on länsipuolta vähemmän asutusta, kaupunkeja, nähtävyyksiä ja turismia – toisin sanoen tunnelma on paljon arkisempi ja aidompi kuin monessa Taiwanin turistinähtävyydessä.

Taiwanin huikein road trip puolestaan on ajaa saaren poikki idästä länteen mutkaisia vuoristoteitä pitkin. Oman kokemuksen perusteella tämä autoreissu lukeutuu koko Taiwanin hienoimpiin elämyksiin. Matkaan saaren poikki kannattaa varata kaksi päivää, jotta ehtii nauttia kunnolla vuoriston huimaavista maisemista ja pysähdellä matkan varrelle osuviin pikkukyliin.
Alishanin teeviljelmät

Taiwanin keskellä sijaitseva Alishanin vuoristoalue tunnetaan teeviljelmistä ja usvan peittämistä bambumetsistä. Maalauksellisten maisemien halki voi matkustaa vanhanaikaisella Alishanin junalla.
Vuoristoalueella on useita vaellusreittejä, joista moni kulkee vuorenrinteillä kasvavien teeviljelmien halki. Teekauppoihin kannattaa poiketa paitsi ostamaan tuliaisia, myös maistelemaan eri teelaatuja.
Fenqihu – tulikärpäsiä ja bambumetsiä
Teeplantaaseja ja bambumetsiä löytyy myös Fenqihun pikkukaupungin ympäriltä. Fenqihu tunnetaan paitsi söpöstä vanhasta keskuskadustaan, myös tulikärpäsistä: kaupungin kovin vetonaula on pimeässä loistavien tulikärpästen parveilu, jonka sesonkiaikaa on huhti-kesäkuu. Pimeässä metsässä surraavien ja vilkkuvien ötököiden katselu saattaa kuulostaa omituiselta, mutta on suorastaan taianomainen kokemus.
Kaohsiung – Taiwanin eteläinen suurkaupunki

Etelärannikolla sijaitseva Kaohsiung on Taiwanin kolmanneksi väkirikkain kaupunki. Paikka on moderni talouden ja teollisuuden keskus, mutta turistillekin löytyy näkemistä ja kokemista pariksi päiväksi. Perinteisiä nähtävyyksiä löytyy Lotus Pond -järven rannoilta, joilla odottavat toinen toistaan erikoisemmat temppelit. Muutaman kilometrin kävelylenkillä kannattaa poiketa mahdollisimman moneen; yhdessä tuoksuvat suitsukkeet, toisessa munkit hokevat mantrojaan, ja kolmannesta löytyy on kolikolla toimiva rukousautomaatti, jonka kiekuva kukko (!) munii ”kultamunia”.

Kaohsiungista löytyy myös modernia nähtävää. Kaupunki tunnetaan Taiwanin katutaiteen pääkaupunkina, johon voi tutustua trendikkäällä entisellä satama-alueella. Pier 2 Art Centerissä on muraalien ja taideinstallaatioiden lisäksi museoita, ravintoloita ja putiikkeja.
Kaohsiungin suurin ja kaunein ruokatori on Liuhe Night Market. Paikka ei ole tunnelmallinen ruokakatu, vaan telttamaisten kojujen kattama labyrintti.
Kaohsiung (tai oikeammin sen lähiö Zuoying) on luotijunan päätepiste. Matka Taipeista kestää vain pari tuntia. Kaupungin kautta matkustetaan rantalomalle joko Taiwanin eteläosassa sijaitsevaan Kentingin kansallispuistoon tai pikkusaarille, joista lähin on Liuqui (Xiaoliuqui).
Liuqui – kilpikonnien saari

Liuqui (pidemmältä nimeltään Xiaoliuqiu) tunnetaan kristallinkirkkaista vesistään ja merikilpikonnistaan, joita on saaren vesissä niin hämmästyttävä määrä, että niitä näkee polskimassa jopa rannalta käsin – ja aivan rantavedessä, vain parin metrin päässä!
Tietysti merikilpikonnia on hienointa ihailla niiden omassa elementissä. Mutta varoituksen sana: merivirrat voivat olla todella arvaamattomia, ja joillain rannoilla snorklaus onkin kokonaan kielletty. Moni sukelluspuoti järjestää snorklausreissuja, mutta millaisia: perusretkellä ei snorklaajille anneta ollenkaan räpylöitä, vaan pelastusliivit – ja sitten opas vetää perässään koko ryhmää, joka roikkuu köydessä kiinni. Tuulisemman päivän osuessa kohdalle osa näistä reissuista tehdään aallonmurtajien suojaamassa satama-altaassa.
Usko tai älä – kyllä kilpikonnia voi noinkin nähdä. Silti uimataitoisen snorklaajan kannattaa neuvotella itselleen sellainen opastettu yksityisretki, jolla laitetaan räpylät jalkaan ja uidaan ihan omin voimin oppaan perässä etsimään kilpikonnia. Tämäkin onnistuu, mutta ei jokaisessa snorklausfirmassa.

Liuqui on Taiwanin trooppisista saarista suosituin, joten turisteja piisaa. Kovin moni pistäytyy vain päiväretkellä, koska saarelle on alle tunnin laiavmatka. Jos rennosta tunnelmasta haluaa nauttia rauhassa, kannattaa kilpikonnasaarella viettää ainakin pari päivää.
Saaren hotellit ovat pieniä, ja harva niistä on aivan meren rannalla. Onneksi Liuqui on pieni saari, jolla on helppo liikkua sähköskootterilla tai polkupyörällä. Hyväksi koettu edullinen majapaikka on Best Home 929. Prameampi hotelli puolestaan on Flowering Villa.
Matka Liuquin kilpikonnasaarelle alkaa herkuttelun merkeissä, sillä matkustajalaivojen satamassa Donggangissa on eräs koko Taiwanin parhaista kalatoreista, Huaqiao Seafood Market. Laivaan ei siis kannata kiiruhtaa, vaan poiketa torille ihmettelemään erilaisia mereneläviä – ja tietysti maistamaan niitä. Tarjolla on vaikka ja mitä! Jos eksoottisemmat otukset arveluttavat, on takuuvarma valinta supertuore sashimi.
Taiwanilainen ruoka
Ruoka on yksi Taiwanin suurimmista vetonauloista. Saari tunnetaan monipuolisesta katuruuastaan, jossa yhdistyvät kiinalaiset, japanilaiset ja paikalliset vaikutteet. Parhaita paikkoja sukeltaa taiwanilaisen keittiön saloihin ovat tietysti yömarkkinat, joissa voi maistella kaikkea mahdollista grillatuista ruoista makeisiin herkkuihin. Night market löytyy joka kaupungista, ja suuremmissa niitä on useita.
Kalatorit – ja etenkin niillä tarjoiltava tuore sushi ja sashimi – ovat erottamaton osa Taiwanin ruokakulttuuria. Myös grillattu mustekala, simpukat ja erilaiset grillatut kalavartaat ovat suosittuja annoksia. Merenelävät voi ostaa suoraan tiskiltä ja syödä paikan päällä valmistettuna.

Turistin on hyvä selvittää etukäteen, milloin ruokatorit ja ravintolat ovat suljettuina. Taiwanissa eri kaupungit nimittäin ovat ”kiinni” eri viikonpäivinä: jossain sapuskaa on vaikea löytää maanantaina, toisessa kaupungissa puolestaan tiistaina, ja kolmannessa keskiviikkona. Eikä tässä kaikki: pikkukylissä ravintolat sulkevat iltaisin hyvin aikaisin – jo seitsemältä – ja etelässä vietetään jonkinlaista iltapäivän siestaa klo 13-17.
Oluen saa ruokakaupasta eurolla ja ravintolasta 2-3 eurolla – mikäli sitä on tarjolla. Suurin osa perusravintoloista ei nimittäin tarjoile alkoholia lainkaan. Juomavettä on joka puolella tarjolla ilmaiseksi, kunhan vesipullo löytyy omasta takaa.

Taiwanin kansallisruoka on beef noodle soup, naudanliha-nuudelikeitto. Se on rehtiä kadunmiehen ruokaa, ja yksi koko maan edullisimmista annoksista; jättimäisen lautasellisen saa vain 3–5 eurolla. Suurin osa taiwanilaisista ruoista vähintään vivahtaa makeaan päin, mutta nuudelikeitto on virkistävä suolainen ja joskus tulinenkin poikkeus. Keitossa yhdistyvät mehukkaat naudanlihaviipaleet, mausteinen liemi ja paksut nuudelit. Paras beef noodle soup löytyy yleensä pienistä katukeittiöistä tai perheravintoloista, joissa resepti on kulkenut sukupolvelta toiselle.
Xiaolongbao on pelmeneille sukua oleva höyrytetty taikinanyytti, jonka sisällä on mehukasta lihaa ja lientä. Taipeissa parhaaksi kehutut xiaolongbaot valmistaa Din Tai Fung -ketju, jolla on ravintoloita ympäri maailmaa. Tosin oman kokemuksen perusteella aivan yhtä herkullisia nyyttejä saa jopa vaatimattomasta rautatieaseman ravintolasta.
Eräs ruokatorien suosituimmista annoksista on osteripannukakku, jossa osterit, kananmunat ja tapiokajauhosta tehty taikina paistetaan rapeaksi pannulla. Annoksen viimeistelee makea ja suolainen kastike.
Gua bao, eli pork belly bun, on ”taiwanilainen hampurilainen”: höyrytetyn sämpylän sisään on sullottu mehevää porsaanlihaa, tuoreita yrttejä, maapähkinärouhetta ja makeaa kastikketta.

Suuren vaikutuksen teki myös possu, joka on kypsennetty joko riisin kanssa onton bambuvarren sisällä, tai hirssin kanssa banaaninlehteen käärittynä. Tällaista syntisen rasvaista alkuperäiskansojen apetta löytyy esimerkiksi Taiwanin vuoristoalueiden kadunvarsiravintoloista ja jopa huoltoasemilta.
Stinky tofu on taiwanilainen erikoisuus, joka jakaa mielipiteitä: sen haju on melko karmea, mutta maku yllättävän mieto erityisesti friteerattuna. Tämä fermentoitu herkku löytyy yömarkkinoilla helposti – riittää, kun seuraa ”tuoksua”.

Suosittu hellepäivän herkku on mango shaved ice, joka koostuu jäähileestä, makeasta mangosiirapista ja tuoreista mangoviipaleista, usein kruunattuna jäätelöllä.
Kuplatee eli bubble tea (tunnetaan myös nimellä boba) on Taiwanissa syntynyt juoma, joka yhdistää makean teen ja tapiokajauhosta tehdyt pienet pallot. Juoma tarjoillaan isosta kertakäyttömukista ja juodaan pillin läpi. Pallukat ovat melko mauttomia, mutta tuovat juomaan hauskan puruvastuksen. Kansallisjuoman asemaan noussutta kuplateetä on tarjolla lähes jokaisessa kadunkulmassa, ja makuvaihtoehtoja on lukemattomia. Kuuluisa boba-ketju on Chun Shui Tang, jonka sanotaan aloittaneen koko villityksen jo 1980-luvun alussa.
Vinkkejä Taiwanin-matkalle
Taiwan on turvallinen maa, jossa pärjää hyvin englannilla. Hintataso on edullisempi kuin Suomessa, mutta korkeampi kuin monessa Kaakkois-Aasian maassa.
Suomalainen ei tarvitse viisumia Taiwaniin.
Taiwaniin ei ole suoria lentoja Suomesta – vielä. Taiwanilaisyhtiö Starlux saattaa avata reitin Taipeista Helsinkiin jo vuoden 2026 aikana. Välilaskulla voi lentää Helsingistä Taipeihin esimerkiksi Istanbulin, Singaporen tai Shanghain kautta.
Paras aika matkustaa Taiwaniin on maalis-toukokuussa, jolloin lämpötila on tyypillisesti 20-25 astetta. Tietysti sää riippuu paikasta: etelän paratiisisaarella on shortsikelit samaan aikaan kun vuoriston pikkukylässä yölämpötila putoaa kymmeneen asteeseen. Oman maaliskuisen reissuni alussa Taipeissa oli vain 15 astetta ja sumuista, ja parin viikon päästä pääkaupunkiin palatessani hellettä oli 30 astetta ja aurinko porotti todella armottomasti.
Taiwanin julkinen liikenne toimii erinomaisesti ja liput ovat edullisia. Auton vuokraaminen on turvallista: kaahailijoita on harvassa ja maantiet ovat hyvässä kunnossa. Autokanta on selvästi uudempaa kuin Suomessa. Auton vuokraamiseen vaaditaan kansainvälinen ajokortti, jonka voi tilata Autoliitosta.
Artikkelissa Taiwan – vinkit ja kokemukset kerrotaan lisää (ja tarkemmin) käytännön matkavinkkejä Taiwaniin.
Katso tarjoukset Taiwanin hotelleihin.
Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!










