Galápagos-risteily – paras tapa tutustua lumoavaan saaristoon

Risteilyt ovat suosituin tapa tutustua Galápagossaariin, luontomatkaajan unelmakohteeseen. Saarten ainutlaatuisia eläimiä ihaillessa evoluution jäljet voi nähdä omin silmin.

”Ei tuo vielä mitään ole. Huomenna näytän teille isompia liskoja”, leveilee ryhmämme luonto-opas, kolmekymppinen Javier Suarez. Muutaman metrin päässä kirkkaankeltainen matelija tasapainoilee kahdella jalalla ja kurottelee kohti kitukasvuisen puun alaoksia. Laavaleguaani ei ole moksiskaan kuvia räpsivästä turistiryhmästä.

Aikansa tilannetta seurattuaan opas taputtaa käsiään yhteen kuin pikkulapsia kaitseva tarhatäti, ja pyytää meitä palaamaan laivaan.

Joudumme jättämään laavaleguaanien ja fregattilintujen asuttaman North Seymourin saaren, joka on ensimmäinen pysähdyspaikkamme kolmipäiväisellä luontoristeilyllä Galápagossaarilla.

Galápagossaarten risteilyalukset

Risteilyt ovat suosituin tapa tutustua Tyynestä valtamerestä kohoavan saariryhmän ainutlaatuiseen luontoon. Ecuadoriin kuuluvilla saarilla vierailee joka vuosi parisataatuhatta turistia. Meidän lisäksemme Galapagos Legend -aluksella on kuutisenkymmentä matkustajaa. Suurin osa heistä on viisi-kuusikymppisiä amerikkalaisia ja eurooppalaisia pariskuntia – luontomatkailijoita, jotka ovat toteuttamassa elinikäistä unelmaansa.

Suurin osa porukasta on etukäteen Galápagosiin perehtyneitä luontoihmisiä, mutta mukana on myös muutama äveriäs lomailija. Yksi heistä osoittaa pettyneenä aallokossa parittelevia merikilpikonnia ja puuskahtaa: ”Nämäkö muka ovat niitä kuuluisia jättiläiskilpikonnia?”

Galapagos Legend suurin saaristossa seilaava alus. Yläkannella on uima-allas ja baari, alemmalta kannelta löytyy jopa sauna – tosin koppi on niin pieni, että kahden ihmisen sulloutuminen sinne samaan aikaan taitaisi olla mahdotonta. Sitä tarvitse kokeilla, sillä ulkoilman lämpötila lähentelee kolmeakymmentä astetta.

Galápagosin eläimet ovat pelottomia

Galapagosilla näkee monenlaisia merileguaaneja ja laavaleguaaneja. Otusten väritys vaihtelee saaresta riipuen. Kuva: Ville Palonen

Kun seuraavana aamuna rantaudumme Santa Cruzin saaren Lohikäärmekukkulalle, toistuu sama ihme kuin North Seymourilla. Polun vieressä makaavat metrin mittaiset laavaleguaanit eivät hätkähdä mutkan takaa ilmestyvää ihmisryhmää.

Galápagossaarten eläimet ovat maailmankuuluja siitä, etteivät ne pelkää ihmisiä. Ominaisuuden uskotaan kehittyneen, koska otukset elivät vuosituhansia ilman kontaktia ihmisiin tai muihin luonnollisiin vihollisiin.

Leguaanit, kilpikonnat ja monet muut eläinlajit päätyivät syrjäiselle Galápagokselle alun perin merivirtojen kuljettamina. Ne sopeutuivat tuliperäisten saarten oloihin, ja vuosimiljoonien kuluessa niistä kehittyi erilaisia kuin mantereella asuvista lajitovereistaan.

Ihmiset löysivät Galápagossaaret tiettävästi vuonna 1535, kun Panaman piispa Tomás de Berlanga eksyi niille vahingossa. Saarista tuli vuosisatojen ajaksi merirosvojen ja valaanpyytäjien tukikohta, ja ainutlaatuisten eläinlajien hävittäminen alkoi.

Merimiehet lastasivat tuhansittain jättiläiskilpikonnia laivoihinsa. Konnat olivat kätevää muonaa pitkillä purjehdusmatkoilla, sillä ne selvisivät kuukausikaupalla ilman ruokaa tai juomaa.

Darwinin vierailu Galápagossaarilla

Evoluutioteorian isä, luonnontieteilijä Charles Darwin, pysähtyi saarille viideksi viikoksi vuonna 1835. Jos nykyiset kansallispuiston säännöt olisivat olleet silloin voimassa, utelias mies olisi joutunut vaikeuksiin. Hän viskoi inhottavina pitämiään leguaaneja hännästä veteen vain todetakseen, että ne kiipesivät takaisin samalle kivelle josta ne oli poimittukin.

Darwin myös ratsasti jättiläiskilpikonnilla – ja söi niitä, kuten muutkin aikalaisensa.

Saarten luonto pani HMS Beagle -tutkimusaluksen kyydissä seilanneen Darwinin pohtimaan eläinlajien kehittymistä. Hän pani merkille, kuinka jopa peipot olivat joka saarella hiukan erilaisia. Yhden nokka sopi kaktuksen syömiseen, toinen oli oppinut käyttämään tikkuja työkaluina kaivaessaan puunkoloista toukkia.

Merimetso ei osannut edes lentää. Sillä ei ollut vihollisia, joten sen siivet olivat aikojen saatossa surkastuneet.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Darwin hyödynsi havaintojaan kirjoittaessaan Lajien syntyä.

Jättiläiskilpikonnia uhkaavat juudasvuohet

Galapagos, Ecuador
Galapagossaarten kuuluisin eläinlaji on jättiläiskilpikonna. Kuva: Ville Palonen

Lohikäärmekukkulan luontopolulla törmäämme auringon valkaisemiin vuohenkalloihin. Ihmisten tuomat vierasperäiset kasvi- ja eläinlajit ovat olleet katastrofi Galápagossaarten luonnolle. Jo ensimmäisten merimiesten mukana saarille levisi merikilpikonnien ja leguaanien pesiä tuhonneita rottia.

Pahinta jälkeä ovat saaneet aikaan vuohet, joiden kanssa jättiläiskilpikonnat joutuvat kilpailemaan puiden ja pensaiden lehdistä. Kömpelö kilpikonna häviää kisan: se ei ylety kurottamaan yhtä korkealle kuin ketterä vuohi.

Maailman kuuluisin matelija, Charles Darwin -tutkimusasemalla elänyt Lonesome George, oli yksi rottien ja vuohien uhreista. Yksinäinen poikamies oli Pintan saarella eläneen jättiläiskilpikonnalajin viimeinen elossa oleva edustaja. Se kuoli yli satavuotiaana vuonna 2012.

2000-luvun alkupuolella järjestettiin yksi Galápagossaarten onnistuneimmista luonnonsuojeluprojekteista: kampanja villiintyneiden vuohien hävittämiseksi. Salaisena aseena toimivat ”juudas-vuohet”.

Ensin joukko radiopannoilla varustettuja ja seksuaaliferomoneilla kyllästettyjä kuttuja päästettiin vapaiksi kukkuloille. Kun ne olivat sopeutuneet osaksi villiintyneiden lajitoveriensa laumaa, koko joukko paikannettiin radiolähettimen avulla. Sitten lauma ammuttiin helikoptereista käsin. Pelkästään Isabelin saarelta vuohia hävitettiin parisataatuhatta.

”Kampanjan aikaan vuohipataa oli illalliseksi joka päivä”, opas virnistää.

Saarivierailuilla on tiukka kuri

Galapagos, Ecuador
Pienemmillä saarilla vieraat saavat liikkua ainoastaan merkityillä poluilla oppaan seurassa. Kuva: Ville Palonen

Seuraavana päivänä kumivene poukkoilee risteilyalukselta kohti Españolan saarta. Rantaan päästyämme opas kertaa: ”Kävelkää vain merkityllä polulla, ettette tallaa vahingossa merileguaanin pesäkuoppaan. Pitäkää vähintään kahden metrin välimatka eläimiin, älkää käyttäkö salamavaloja kuvatessanne.”

Galápagosin luonnon suojelemiseksi on luotu tiukkoja sääntöjä, joita kymmenien risteilyalusten ja niiden matkustajien on noudatettava. 97 prosenttia saariryhmän pinta-alasta kuuluu vuonna 1959 perustettuun kansallispuistoon. Kansallispuisto-organisaatio päättää saarilla pysähtymisen ajat ja paikat.

Me saamme vierailla tarkkaan merkityissä rantautumispaikoissa vain kaksi tuntia kerrallaan. Oppaan on pidettävä huolta, ettei kukaan seikkaile merkittyjen polkujen ulkopuolelle, häiritse eläimiä tai heitä roskia luontoon.

Muitakin sääntöjä on. Matkaajat eivät esimerkiksi saa viedä pienemmille saarille ruokaa. Lentokentällä kotiin lähtevät saatetaan tarkastaa, ja se on oppaan mielestä hyvä asia. Hän kertoo, että edellisvuonna eräs turisti jäi kiinni yrittäessään salakuljettaa muovipullossa pientä laavaliskoa.

Española – merilintujen paratiisi

Hiki liimaa paidat selkään, kun patikoimme ympäri kivikkoista ja auringon pahtamaa Españolaa. Saari tunnetaan merilintujen paratiisina. Näemme fregattilintuja, albatrosseja ja sinijalkasuulia, jotka tepastelevat kalliojyrkänteillä kirkkaansinisillä räpyläjaloillaan.

Kahden tunnin kierroksen jälkeen palaamme rannalle, jonka mustien laavakivien päällä makailee kymmeniä merileguaaneja. Voidakseen sukeltaa levänhakumatkalle kylmään veteen merileguaanien täytyy lämmittää kehonsa auringossa. Ne keräävät energiaa kuin aurinkopaneelit.

Piikkiharjaiset liskot roiskivat äänekkäästi räkää ulos sieraimistaan. ”Ne hankkiutuvat eroon ylimääräisestä suolasta, joka kulkeutuu niiden elimistöön merilevää syödessä”, opas selittää.

Parikymmentä merileijonaa loikoilee hiekalla leguaanien lähellä. Pennut leikkivät matalassa rantavedessä ja aikuiset röhnöttävät hiekassa. Nekin tyytyvät vain vilkaisemaan laiskasti ryhmäämme.

”Vedessä merileijonat ovat todella uteliaita”, innostuu opas. ”Kerran kun olin snorklaamassa, merileijona tuli ja vetäisi sukelluslasit kasvoiltani!”

Vinkit – näin varaat Galápagosin risteilyn edullisesti

Risteilyalukset tekevät 3–7 päivän kierroksia, joilla tutustutaan joka päivä parin eri saaren luonnonihmeisiin.

Turistit saavat vierailla tarkkaan merkityissä rantautumispaikoissa noin kaksi tuntia kerrallaan. Asiantuntevat oppaat pitävät huolta, ettei kukaan korkeintaan 15 hengen ryhmästä seikkaile merkittyjen polkujen ulkopuolelle, häiritse eläimiä, tai heitä roskia luontoon.

Saarille ei saa viedä ruokaa, mutta vesipullon saa sentään ottaa mukaan. Valokuvatessa salaman käyttö on kielletty.

Tiukat säännöt saattavat tuntua turhauttavilta, mutta niiden noudattaminen on sekä luonnon että turistien etu. Galápagosin eläimet ovat aina olleet kuuluisia siitä, etteivät ne pelkää ihmisiä juuri lainkaan. Ominaisuuden halutaan säilyvän ennallaan tulevaisuudessakin.

Luontoristeilyjen hintahaitari on hurja. Kuukausia etukäteen varattu viikon mittainen luksusristeily saattaa maksaa yli 3000 euroa, mutta Quiton matkatoimistoissa hinta putoaakin kahteen tonniin.

Halvimmalla pääsee, kun matkustaa omin päin Galápagossaarille ja etsii paikallisten matkatoimistojen viime hetken tarjouksia. Viikon risteilyn voi saada alle tuhannella eurolla ja kolmen päivän risteilyn viidellä sadalla – paitsi sesonkiaikoina kesä–elokuussa ja jouluna, jolloin lähes kaikki paikat on loppuunmyyty.

Risteilyaluksella ei kannata viettää kokonaista viikkoa. Galápagossaarista saa paljon enemmän irti, kun yhdistää lyhyen risteilyn muutamaan päivään omatoimimatkailua.

Lue lisää:

Galapagossaaret

Ecuador

Etelä-Amerikka -opas

Maailman upeimmat eläinkohtaamiset

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi