Bratislava – koe nämä nähtävyydet Slovakian söpössä pääkaupungissa

Bratislava nähtävyydet
Bratislavan maisemia hallitsee komea linna Tonavan varrella. Kuva: Martin Katler / Unsplash

Bratislava voitaisiin hyvin palkita tittelillä Euroopan huomaamattomin pääkaupunki. Harvalle tulee mieleen lähteä kaupunkilomalle Slovakian pääkaupunkiin. Siihen on hyvä syy: Bratislavassa ei ole ensimmäistäkään maailmankuulua nähtävyyttä. Kaupungilta puuttuu imago. Bratislavaan ei ole Suomesta edes suoria lentoja.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Bratislavassa kannattaisi käydä. Keskustan vanhakaupunki on pieni ja söpö, tosin varsin nopeasti nähty. Muuten Bratislava tosin edustaa pitkälti sosialismin ajan arkkitehtuuria.

Ja koska matkailu on varsin vähäistä, on Bratislavan hintataso pysynyt edullisena ja tunnelma mukavan paikallisena. Brittiläisiä polttariseurueita ei kaupungissa ole ainakaan toistaiseksi havaittu.

Suorien lentojen puute ei haittaa: Slovakian pääkaupunki sijaitsee Tonavan rannalla, aivan Itävallan rajalla. Wienin lentokentältä on vajaan tunnin bussimatka, ja busseja kulkee alvariinsa. Perille pääsee Wienistä myös junalla ja Tonavaa pitkin risteillen. Budapestistakaan ei ole kuin reilun parin tunnin matka.

Bratislavan kanssa on tietysti niin kuin monen muunkin vähemmän vieraillun kaupungin. Kun siitä alkaa kääriä kerroksia, niitä löytyy kuin sipulista ja sitä huomaa, että kaupungissahan viihtyy kernaasti useammankin päivän.

Bratislavan linna – kaupungin kuuluisin nähtävyys

Bratislavan linna
Bratislavan linna on kaupungin kuuluisin nähtävyys. Kuva: Mike Cho / Unsplash

Bratislavan kuuluisin nähtävyys on korkealla kukkulalla kohoava vitivalkoinen Bratislavan linna, jossa toimii Slovakian kansallismuseo.

Paikalla on seissyt linna ikiajat, onhan kukkula täydellisellä paikalla puolustaa kaupunkia ja Tonavaa. Ensimmäinen kivinen linna rakennettiin jo 900-luvulla, minkä jälkeen linna on kokenut monta muodonmuutosta.

Kun ottomaanit olivat vallanneet suurimman osan Unkarista, Unkarin kuningas piti hoviaan linnassa 1500-luvulla. Silloin linnassa säilytettiin myös Unkarin kruunua eli Pyhän Tapanin kruunua (nykyisin se on esillä Budapestissa Unkarin parlamenttitalossa).

Vuonna 1649 linna rakennettiin uudelleen barokkityyliin ja 1700-luvulla Bratislavassa hyvin viihtynyt kuningatar Maria Theresia teki siitä loistokkaan kuninkaanlinnan. Vuonna 1811 linna tuhoutui tulipalossa ja se jälleenrakennettiin vasta 1960-luvulla.

Linnan pihalta on hienot näköalat Tonavalle ja kaupunkiin. Linnan alueella saa kävellä vapaasti, mutta sisälle on pääsymaksu.

Mikaelin portti – astu sisään Bratislavan vanhaankaupunkiin

Bratislava nähtävyydet
Mikaelin portti johtaa Bratislavan vanhaankaupunkiin. Kuva: Gabriela Slovak / Unsplash

Tunnelmallisin tapa kulkea Bratislavan vanhaan kaupunkiin on kulkea lyhyen sillan yli vanhan vallihaudan ja astua sisään Mikaelin portista. Se on ainoa portti, joka säilynyt vanhasta kaupunginmuurista. Portin ylle kohoavassa kellotornissa toimii asemuseo.

Portilta suurin osa ihmisistä jatkaa matkaa pitkin terassien reunustamaa Michalskaa. Tunnelmallinen vaihtoehto on kääntyä kaupungin kapeimmalle kujalle, Baštovalle ja käyskennellä sitä pitkin.

Bratislavan kapein katu ja erikoisin galleria

Kaupungin kapeimmalla kadulla, osoitteessa Baštová 342, toimii Flat Gallery eli Huoneistogalleria. Se sijaitsee paikallisen taiteilijan kotona. Sisään pääsee soittamalla summeria. Avoinna alkuillasta kello neljästä eteenpäin.

Aivan gallerian naapurissa on todella pidetty Beigli Hotel & Garden.

Bratislavan paras kapakka

Baštováa kannattaa kävellä aivan päähänsä ja kääntyä Klariskan kautta Na vrskulle ja kävellä sitä ylämäkeen, kunnes melkein kadun päässä saapuu pienelle puiselle ovelle. Sen takana on Bratislavan vanhankaupungin paras kapakka: Cierny Pes eli Musta koira. Tunnelma kellarissa holvikaarten alla on ihanan perinteinen. Tällaiset vanhanajan kapakat ovat käymässä vähiin Slovakiassa ja Tšekeissä.

Kapitulská – Bratislavan vanhin katu

Mustan koiran kapakan jälkeen Na vrsku tekee mutkan ja vaihtaa nimeää Kapitulskáksi. Katu on Bratislavan vanhin ja edelleen yksi tunnelmallisimmista. Sitä pitkin kannattaa käyskennellä kaikessa rauhassa.

Katu johtaa Bratislavan keskiaikaiselle katedraalille.

Pyhän Martinuksen katedraali

Bratislavan komein goottilainen rakennus on Pyhän Martinuksen katedraali, jossa on kruunattu 11 Unkarin kuningasta. Kuninkaita alettiin kruunata Bratislavassa vuonna 1563, kun ottomaanit olivat vallanneet suurimman osan Unkarista ja perinnettä jatkettiin vuoteen 1830.

Vaaleanpunainen Priimaksen palatsi

Vaaleanpunainen Priimaksen palatsi on yksi koko Bratislavan kauneimmista rakennuksista. Sen rakennutti 1700-luvun lopulla muuan kardinaali kodikseen.

Vuonna 1805 Napoleon kohtasi palatsin peilisalissa rauhanneuvotteluissa Itävallan keisarin Frans II. Napoleon oli lyönyt Fransin joukot Austerlitzin taistelussa, josta oli tullut hirmuinen verilöyly. Ranskalaiset olivat menettäneet vain reilut tuhat miestä, mutta heitä vastaan käyneeltä Venäjältä ja Itävallalta oli kaatunut 25 000 sotilasta. Voitto oli yksi Napoleonin suurimmista.

Sodan hävinnyt Itävalta joutui luovuttamaan laajoja alueita Ranskalle. Samalla satoja vuosia olemassa ollut Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta lakkasi olemasta.

Rauha ei kestänyt pitkään, sillä jo neljä vuotta myöhemmin Napoleonin joukot piirittivät Bratislavaa.

Nykyisin palatsi on pormestarin virka-asunto ja avoinna vierailijoille. Peilisalissa järjestetään konsertteja.

Vanhankaupungin aukio

Bratislavan vanhankaupungin sydämessä on tietysti nätti vanhankaupunginaukio. Nähtävyytenä on vanha raatihuone, jossa toimii kaupunginmuseo.

Rakennuksen seinästä voi bongata pienen yksityiskohdan: tykinkuulan. Se on ollut siinä vuodesta 1809, kun Napoleonin joukot piirittivät uudemman kerran Bratislavaa, silloista Pressburgia. Napoleonin joukot tulittivat kaupunkia Tonavan vastarannalta. Piiritys kesti kuukauden ja sata taloa tuhoutui, mutta Napoleon ei onnistunut valtaamaan kaupunkia.

Vanhankaupungin aukion laidalla on patsas, joka esittää Napoleonin sotilasta. Se on osa modernia, hieman hupailevaa patsassarjaa, jolla on elävöitetty kaupunkiaisemia.

Puistonpenkkiin nojaileva sotilas kunnioittaa tarinaa, jonka mukaan Napoleonin voitokkaiden joukkojen marssiessa Bratislavan halki joulukuussa 1805 erä sotilaista olisi ihastunut paikalliseen tyttöön ja päättänyt jäädä kaupunkiin asumaan.

Aivan vanhankaupungin aukion nurkalla on romanttinen Hotel Arcadia, joka tarjoaa luksusta kohtuuhintaan.

Kävelykatu Panská ja Bratislavan hassut patsaat

Bratislava patsas
Bratislavan keskustaa koristavat hauskat patsaat.

Sinne tänne pitkin keskustaa on siroteltu ilkikurisia patsaita. Niistä kuuluisin ja kuvatuin on viemärimies Cumil, joka kurkistaa sadevesikaivon alta kävelykatu Panskán varrella.

Panská tarkoittaa aristokratiaa ja keskustaa halkovalla kadulla ovatkin monet Bratislavan hienoimmista rakennuksista. Tänne unkarilaiset ylimykset rakensivat kaupunkiasuntojaan, jotta he olivat lähellä kaksoismonarkian pääkaupunkia Wieniä.

Cumil-patsaan kohdalla Panská vaihtaa nimeään Laurinskáksi ja baarit sekä kahvilat muuttuvat trendikkäämmiksi. Hipsterien suosioosa on etenkin ravintola-kahvila Urban House.

Bratislavan ufot

Bratislavan kuuluisin ufo koristaa Tonavan ylittävää siltaa. Taustalla kohoaa neuvostolähiö. Sillan toisessa päässä on vanhakaupunki ja Pyhän Martinuksen katedraali. Kuva: Pixabay

Bratislava tunnetaan ufoistaan. Ei ulkoavaruudesta tulleista vaan ihmisen rakentamista. Ufoista kuuluisin on kiekon muotoinen ravintola, joka on korkealla Tonavan ylittävän SNP-sillan pylväässä. Ravintola on sangen suosittu ja kallis. Ruoka on hyvää ja maisemat komeat.

Toista ufoa kannattaa käydä etsimässä neuvostoajan lähiöstä nimeltä Medzijarky. Elementtikerrostalot kiertävät puistoa, jonka pienen kukkulan yllä leijuu komea ufopatsas. Juraj Hovorkan tekemä patsaskin on jo vuodelta 1979. Julkisilla matka-aikaa kertyy keskusta kolmisen varttia.

Kuvanveistäjä Juraj Hovorka on laittanut näppinsä toiseenkin erikoiseen taideteokseen. Vanhankaupungin kupeessa Námestie slobodyllä eli Vapauden aukiolla on valtava suihkulähde, jonka keskellä oleva metallimötikkä esittää lehmuksen kukkaa. Suihkulähde ei ole tominut sitten sosialismin aikojen, mutta se on aikamoinen näky kaikessa karuudessaan, sosialististen hallintopalatsien ympäröimänä.

Täältä on Bratislavan pittoreskius kaukana!

Bratislavan outo arkkitehtuuri

Bratislavan radiotalo. Kuva: Martin Katler / Unsplash

Ja kun on päästy oudon arkkitehtuurin makuun, siihen tutustumista kannattaa jatkaa suuntaamalla Slovakian radion rakennukselle, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä vapauden aukiolta. Talo näyttää nurinniskoin käännetyltä pyramidilta.

Sininen kirkko

Bratislavan nähtävyyksiin kuuluu myös jugendtyylinen Pyhän Elisabetin kirkko, jota kutsutaan värimaailmansa ansiosta Siniseksi kirkoksi.

Slavín

Muistomerkki Slavin on omistettu toisen maailmansodan neuvostosotilaille. Kuva: Martin Katler / Unsplash

Jos aikaa riittää ja pitää mahtipontisten neuvostomonumenttien oudosta tunnelmasta, voi suunnata hieman keskustan ulkopuolelle ihailemaan ja ihmettelemään Slavín-muistomerkkiä, joka on pystytetty toisen maailmansodan neuvostosotilaille, jotka ”vapauttivat” Bratislavan ja sulkivat heti perään Slovakian rautaesiripun taakse.

Bratislavan hintataso

Bratislava on edullinen matkakohde verrattuna moneen muuhun eurooppalaiseen pääkaupunkiin. Ravintoloissa syö varsin edullisesti ja liikkuminen on halpaa.

Bratislavan hotellit

Jos mahdollista, kannattaa Slovakian pääkaupungissa toki viettää edes yksi yö. Kaupungissa on useita kauniita ja kohtuuhintaisia boutique-hotelleja.

Erinomainen hotelli Bratislavan vanhassakaupungissa on Hotel Arcadia, joka tarjoaa romanttista luksusta kohtuuhintaan.

Hieno majapaikka on myös Radisson Blu Carlton, joka sijaitsee komeassa vanhassa 1800-luvun rakennuksessa vanhankaupungin vieressä.

Jos kävely ylämäkeen ei haittaa, Hotel Antares on mukava majapaikka viihtyisällä huvila-alueella vartin kävelyn päässä Mikaelin portilta ja vanhasta kaupungista. Samalla tulevat tutuksi paikalliset korttelit.

Katso tarjoukset Bratislavan hotelleihin.

Matka Bratislavaan

Bratislavaan ei ole Suomesta suoria lentoja. Wienin lentokentältä on suora, nopea bussiyhteys, matka-aika noin 45 minuuttia.

Wienin keskustasta pääsee Bratislavaan junalla tunnissa. Wienistä voi myös risteillä Tonavaa pitkin Bratislavaan.

Bratislavan rautatieasema

Bratislavan juna-asema sijaitsee keskustan pohjoispuolella. Mikaelin portille (ja vanhaankaupunkiin) on 20 minuutin kävely.

 

Varaa hotelli tai huoneisto yhteistyökumppanimme kautta. Voit varata myös nähtävyyksien pääsyliput ja opastetut kierrokset. Me saamme pienen provision, mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet Kerran elämässä -sivuston toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi